Simo Häyhä – legenda ja syystä

20.2.2018 Simo Häyhä – legenda ja syystä

Simo Häyhä helmikuussa 1940

Toisen maailmansodan syttyessä syksyllä 1939 teki Ruotsi periaatepäätöksen pysyä puolueettomana.

Suomen mahdottomalta näyttävä taistelu Neuvostoliittoa vastaan herätti kuitenkin länsinaapurissamme kansan ihailun, solidaarisuuden ja auttamishalun. Talvisodassa Suomen rinnalla taistelleista liki 12 000 ulkomaalaisesta vapaaehtoisesta kaksi kolmasosaa tuli Ruotsista.

Eri kansanliikkeissä, teollisuudessa ja puolustuslaitoksessa löytyi niinikään valmiutta ja halua pienen naapurimaan auttamiseen. Sodan syttymisen jälkeen Ruotsissa kerätyn taloudellisen avun  määrä oli  lähes kolme neljäsosaa Ruotsin puolustusvoimien koko vuoden budjetista.

Virallisesta kannasta huolimatta Ruotsin hallitus taipui tukemaan etenkin Ilmavoimia mm. lahjoittamalla käytöstä poistettuja koneita ja varustamalla organisoimansa vapaaehtoisen lento-osaston.

Teollisuudelta kerättiin 62 miljoonaa kruunua (nykyrahassa n. 170 miljoonaa euroa), kansa puolestaan antoi 35 miljoonaa kruunua (nykyrahassa liki 97 miljoonaa euroa).

Ja kiväärin.


Mieliala nousuun ruotsalaislahjoituksella

Helmikuussa 1940 Suomi oli epätoivoinen. Mannerheim-linjana tunnettu puolustuslinja oli murtunut. Minkään ei enää uskottu pysäyttävän vihollista. Kaikesta oli pulaa.

”Vahvistuksia ei ole tulossa. Pysykää vahvana – viimeiseen mieheen saakka”, kuuluivat rintamalle saadut karut ohjeet.

Suomi kääntyi Ruotsin puoleen ja anoi täydennystä niin joukkoihinsa kuin aseistukseensa. Saksan ja Venäjän kostoiskujen pelossa Ruotsi hallitus kieltäytyi.

Suurena Suomen-ystävänä tunnettu ruotsalainen liikemies Eugen Johansson halusi kuitenkin tukea suomalaisia heidän sotaponnistuksissaan ja lahjoitti Suomen armeijalle hopeakyltein varustetun SAKO M/28-30- tarkkuuskiväärin, pyytäen, että se välitettäisiin jo tuossa vaiheessa melkoiseksi legendaksi nousseelle Simo Häyhälle, yhdelle kaikkien aikojen tehokkaimmista tarkka-ampujista.

Huomionosoituksen arveltiin nostavan joukkojen yleistä mielialaa ja 20.2.1940 Eversti Antero Svensson ojensi kiväärin hymyilevälle vastaanottajalleen kunniakirjan kera.


Eversti Svensson ojentaa Simo Häyhälle kiväärin ja kunniakirjan, 20.2.1940

Talvisodan syttyessä Rautjärveltä kotoisin oleva Häyhä oli 34-vuotias. Ampumataidoillaan hän oli kerännyt mainetta jo armeija-aikanaan. Sodan alkaessa hänet määrättiin tarkka-ampujaksi ja siirrettiin joukko-osastoon JR 34 ”Marokon kauhuna” tunnetun Aarne Juutilaisen komppaniaan Kollaalle (Juutilaisesta lisää täällä )

Vain muutama viikko sodan alkamisen jälkeen oli muuan Mika Waltari Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajan ominaisuudessa vierailemassa komppaniassa ja kirjasi kuulemaansa epäuskoisena muistikirjaansa. Pienikokoisella ja leveästi hymyilevällä korpraalilla kerrottiin jo tuolloin olevan tilillään 138 viholliskuolemaa. Komentaja Juutilainen vahvisti lukeman kertoen, että siinä vaiheessa kun päiväluku oli noussut yli kymmenen, oltiin niistä alettu pitää virallisesti kirjaa.

Parhaimpinä päivinä osumia tuli jopa 25.

Venäläisten keskuudessa Häyhän pelottava tarkkuus ansaitsi hänelle lempinimen Belaja Smert, ”Valkoinen kuolema”.


Legenda ja syystä

Simo Häyhä Loimolassa helmikuussa 1940

Puolustusvoimien propagandakoneisto oivalsi pian rautjärveläisen pikkujättiläisen PR- arvon ja alkoi tietoisesti rakentaa hänestä sankarimyyttiä.

Tarkoista luvuista vihollislinjojen takana kaatuneista on mahdotonta olla varma vieläkään, mutta varmistettujakin tappoja on yli 200, eikä noihin ole edes laskettu mukaan hänen ryhmänjohtajan ominaisuudessa konepistoolilla ampumiaan, joita niitäkin oli joidenkin lähteiden mukaan yli 200.

Hurjimmat arviot hänen kokonaistuloksestaan reilun kolmen kuukauden mittaiselta sotataipaleelta liikkuvat yli 550:ssä. Samoilla linjoilla ovat Häyhän omatkin muistiinpanot, joiden mukaan lukema olisi 542.

Sattumoisin juuri tuon verran hylsyjä löydettiin hänen asemapaikaltaan Laatokan pohjoispuolelta vuonna 2000 tehdyllä etsintäreissulla.

Ei Häyhän ympärille rakennettu legenda siis todellakaan tyhjään pohjaudu – monet hänen opeistaan ovat käytössä tarkka-ampujien koulutuksessa yhä tänäänkin.

Häyhän tapana oli hyvissä ajoin ennen päivän valkenemista siirtyä valmistelemiinsa tuliasemiin, joista hän poistui vasta auringonlaskun jälkeen.

Vain 160-senttisenä pienikokoinen Häyhä maastoutui hyvin lumikuoppaan, jossa hän makasi liikkumatta vihollista tarkkaillen pitkiäkin aikoja. Hänellä oli lisäksi tapana jäädyttää kuopan reunat, ettei ammuttaessa pölähtävä lumi vahingossakaan paljastaisi asemaa. Häyhän kerrotaan jopa pistäneen lumipaakun suuhunsa, jottei hengityksen höyrykään antaisi viholliselle vihjeitä hänen sijainnistaan. Paksu vaatetus piti paitsi lämpimänä, myös tasasi pulssia ja hengitystä – lumipukunsa alle hän puki niin paljon vaatetta kuin sinne vain mahtui.

Kiikaritähtäimen sijaan hän suosi avotähtäintä. Syitä tähän oli useita: ensiksi mainitun lasi huurtui helposti talven pakkasissa, se myös heijasti auringonvaloa paljastaen samalla ampujan sijainnin ja sen käyttö olisi edellyttänyt pään nostamista muutamia senttejä korkeammalle, mikä saattoi osoittautua kohtalokkaaksi (kuten Erkki Humalaisen tarina kertoo).


Kohtalokas Kollaa

Häyhä vänrikiksi ylentämisen jälkeen elokuussa 1940

Häyhä oli ratkaisevassa roolissa siinä, että Kollaa kesti, mutta hänen omalla kohdallaan se vei melkein hänen henkensä.

Maaliskuun alussa, vain viikkoa ennen sodan päättymistä, häneen osui. Vasemmalta tullut räjähtävä luoti silpoi hänen kasvonsa ja murskasi hänen leukansa. Häyhä haavoittui niin pahoin, että tuli tajuihinsakin vasta viikkoa myöhemmin, lukien lehdestä paitsi uutiset syntyneestä rauhansopimuksesta, myös omasta kuolemastaan.

”Hautajaiset seis, vainaja puuttuu”, kirjoitti hän kotiväelle.

Toipuminen vei aikansa ja vaati pitkällistä hoitoa sekä useita leikkauksia, minkä jäljiltäkin hänen saamansa vauriot olivat selvästi nähtävissä koko hänen loppuelämänsä. Häyhää itseään tämäkään ei olisi hillinnyt: jatkosodan syttyessä hän anoi lupaa päästä takaisin rintamalle.

Vammojen vakavuudesta johtuen pyynnöstä kuitenkin kieltäydyttiin ja Häyhä vietti jatkosodan kotirintamalla tilaansa viljellen.

Kaiken kaikkiaan Häyhä maksoi sodasta kalliin henkilökohtaisen hinnan. Hänen kotitilansa jäi rauhansopimuksessa luovutetulle alueelle ja Häyhä joutui aloittamaan elämänsä alusta Ruokojärvellä, missä vietti loppuelämänsä. Asetta ei hän malttanut laskea käsistään tuolloinkaan – tähtäimessä olivat nyt tosin hirvet.


Legenda elää

Häyhän ansiot eivät jääneet huomiotta. Sodan jälkeen Mannerheim ylensi hänet alikersantista (aliupseeriston alin sotilasarvo) suoraan vänrikiksi (upseeriston ensimmäinen sotilasarvo). Hänelle myönnettiin 1. ja 2. luokan vapaudenmitalit, sekä yleensä vain upseereille myönnettävät 3. ja 4. luokan vapaudenristit.

Aarne Juutilainen, sotilaspastori Antti Rantamaa ja Kollaan rintamalla valistusupseerina toiminut Erkki Palolampi saivat talvisodan päättymisen keväänä ajatuksen vain etulinjassa taistelleille myönnettävästä Kollaan rististä. Myös eversti Svensson piti ajatusta erinomaisena ja saman vuoden toukokuussa perustettiin Kollaan Taistelijoiden Veljesliitto. Kollaan ristiä valmistettiin lähes 8000 kappaletta, näistä seitsemän ensimmäistä puhtaasta hopeasta.

Ensimmäinen risti luovutettiin marsalkka Mannerheimille, toinen presidentti Kalliolle ja kolmas eversti Svenssonille. Neljännen sai Simo Häyhä.

Häyhää ehdotettiin jopa Mannerheim-ristin saajaksi, mihin ehdotuksen tekijän komentajan mielipide ei olisi voinut ytimekkäämpi olla.

”Puollan”.

Hallinnollisista syistä ritaruus jäi kuitenkin myöntämättä.


Ehdotuksia Mannerheim-ristin ritariksi vuodelta 1941

96-vuotiaana vuonna 2002 kuolleen Häyhän legenda on yhtä sitkasta tekoa kuin esikuvansakin.

Simo Häyhä- tarkka-ampujakilpailuja on käyty Nurmeksen Sotinpurolla 70-luvulta lähtien ja hän on antanut nimensä myös Reserviläisurheiluliiton tänä vuonna jo 18.kertaa järjestettävälle tarkka-ammunnan SM-kilpailulle Häyhälle.

Viime vuonna BBC:n History Extra -lehdessä julkaistiin artikkeli ”The world´s deadliest sniper: Simo Häyhä” ja itsenäisyyspäivän alla miehen tarina nostettiin esiin brittilehdistössä. Hän on myös innoittanut sotahistoriaan erikoistuneen ruotsalaisen metallibändi Sabatonin kappaleen ”White Death” ja nyt näyttäisi, että hänen tarinansa pääsee valkokankaallekin. ”The White Death”– nimellä IMDb-tietokantaan rekisteröity elokuvaprojekti on edennyt Yhdysvalloissa nyt esituotantovaiheeseen.

Lahjakiväärinsä Häyhä lahjoitti vuonna 1978 hänen talvisodan aikaisen joukko-osastonsa perinteitä vaalivalle Karjalan Jääkäripataljoonalle. Pohjois-Karjalan Prikaatin tullessa lakkautetuksi se siirtyi muiden muistoesineiden mukana Helsingin sotamuseoon, missä ne ovat esillä osana museon pysyvää näyttelyä.


Simo Häyhä (keskellä) asetovereidensa kanssa (pastori Rantamaa ja kersantti Rytkönen) talvisodan tapahtumapaikoilla Kollaanjoella, kesäkuussa 1942

Monen muun suomalaissotilaan lailla ei Häyhäkään pitänyt itseään sankarina ja luonnehti itseään hieman ennen kuolemaansa antamassaan haastattelussa varsin vaatimattomasti.

”Tein sen mitä käskettiin ja niin hyvin kuin osasin”.

Jaa kirjoitus: