Maalla, merellä, ilmassa… ja kameran takana – Combat Cameran tarina

21.2.2018 Maalla, merellä, ilmassa… ja kameran takana – Combat Cameran tarina

Jos vauhdikkaat videot mm. sotaharjoituksista ovat saaneet sinut haukkomaan henkeään, olet jo tutustunut Puolustusvoimien uusimpaan operatiiviseen yksikköön: Combat Cameraan, eli taistelukameraan. Hengästyttävää meno on kameran toisellakin puolella, sillä Combat Cameran taistelukuvaajat tekevät erityistehtävien varusmiehistä fyysisesti kaikkein raskainta hommaa.

Taistelukameramiehet koulutetaan jalkaväkitaistelijoiksi, joiden tehtävänä on tuottaa audiovisuaalista materiaalia Puolustusvoimien käyttöön. He kuvaavat taistelukentän olosuhteissa video- ja still-kuvaa, sekä editoivat ja suunnittelevat käskettyjä tuotantoja. Combat Camera-kuvaajan on tarvittaessa kyettävä taistelemaan kuvaamansa joukon osana. Kuten maamme puolustuskin, he toimivat kaikissa puolustushaaroissa; maalla, merellä ja ilmassa… ja Youtubessa.



Juuret toisen maailmansodan tiedotuskomppanioissa

Operatiivisena yksikkönään Kaartin jääkärirykmenttiin vuonna 2014 perustettu taistelukamera saattaa olla uusi tulokas, mutta sen juuret ovat toisen maailmansodan aikana perustetuissa tiedotuskomppanioissa (TK). Jo tuolloin tehtäviin valikoituivat aikansa ja alansa parhaat: komppanioihin sijoitettujen joukosta löytyy varsin tuttuja nimiä, kuten Olavi Paavolainen, Mika Waltari sekä Risto Orko.

(Heistä jälkimmäinen oli 1930- luvulla Suomi-Filmin tuotantopäällikkönä ja ohjasi 1934 mm. ensimmäisenä Suomessa miljoonan katsojan rajan ylittäneen kotimaisen elokuvan Siltalan pehtoori)


TK Risto Orko filmaa, Petroskoi 1941


Vielä talvisodan alkaessa oli TK:n kaltainen virallinen valokuvaustoiminta alkutekijöissään – laajalti siksi, ettei valokuvan merkitystä propagandavälineenä oltu Suomessa ymmärretty. Niinpä maa joutui talvisotaan tältäkin osin varsin valmistautumattomana.

Liikekannallepanon yhteydessä perustettiin syksyllä 1939 Päämajan Propangandaosasto. Alku oli kuitenkin varsin haparoiva: Propagandaosastossa oli kyllä kuvalaboratorio, muttei lainkaan kuvaajia. Puutteellisesti organisoitu kuvalaboratorio oli myös liian pieni täyttämään kasvavia tarpeita ulkomaiden mielenkiinnon kohdistuessa Suomeen ja sen käymään taisteluun Neuvostoliittoa vastaan.

Talvisodan ajalta Puolustusvoimain arkistoon kertyi noin 11 000 kuvaa, mutta suurin osa näistä ei juurikaan kerro rintaman tapahtumista.


Kenttäkuvalaboratorio, Joensuu 1941


Sotapropagandaa ja kansanperinnettä

Talvisodasta viisastuneina todettiin, että tiedotustoiminnan uudelleenorganisointi oli välttämätön. Vuonna 1941 perustettiin Puolustusvoimain Pääesikunnan kuvalaitos. Varsinainen kuvaaminen tapahtui kesällä 1941 perustetuissa tiedotuskomppanioissa. Alunperin ne oli nimetty propagandakomppanioiksi, mutta nimi muutettiin, koska haluttiin korostaa niiden tuottaman materiaalin sisältävän oikeaa tietoa eikä värittynyttä propagandaa.

Erotuksena esim. saksalaisista, ei suomalaisille annettu tarkkoja ohjeita siitä, mitä sai tai ei saanut kuvata. Sen sijaan Päämajasta saaduissa ohjekäskyissä vain ohjattiin kuvaajien huomiota aiheisiin, joita toivottiin kuvattavan. Strategisesti tärkeitä kohteita esittävien sekä ”moraalisesti ala-arvoisten” (teloituksia ja kaatuneita esittävien) kuvien tosin huomautettiin olevan kiellettyjä.

Propagandan luomisen ja levittämisen sijaan suomalaisen sotakuvauksen keskeisenä tavoitteena oli dokumentoida sodankäyntiä kansantieteen ja sotahistorian näkökulmasta – Suomen suvun alkukotina pidetystä Itä-Karjalasta esimerkiksi pyydettiin ottamaan runsaasti maisemakuvia.


Maisema Syvärin rannalta, Mätysova 1941


Maaliskuussa 1942 tullut ohjeistus kehotti näin:

Sellaisilla Itä-Karjalan alueilla, joilla on siviiliasutusta, tarjoavat aiheita koulu- ja muu valistustyö (esim. ”Käynti itä-karjalaisessa kansakoulussa”, ”Vepsäläislapset oppivat suomea”), paikallisen väestön elämä ja askareet (esim. ”Karjalainen runonlaulaja”, ”Tarinaa samovaarin ääressä”, ”Aunukselaista tietäjää tapaamassa”) ”

Osa kuvaustehtävistä oli propagandistista, jolla pyrittiin vaikuttamaan niin kotirintamaan kuin viholliseen – kuvilla kun voidaan tekstiä tehokkaammin vaikuttaa katsojan tunteisiin. Esimerkiksi otokset Itä-Karjalan asukkaista oli jo ohjeistuksenkin mukaan tarkoitettu todistamaan heidän ja suomalaisten sukulaisuutta ja siten osaltaan vahvistamaan suomalaisten oikeutusta Itä-Karjalan miehitykseen.


Karjalaistalo, Kiimasvaara 1941


Helmikuussa 1942 saadussa ohjekäskyssä TK-kuvaajia kehotettiin puolestaan ottamaan edustavia propagandakuvia sotavankisairaaloista. Ne oli tarkoitettu painettavaksi Puna-armeijan puolelle pudotettaviin lentolehtisiin houkuttelemaan näitä seuraamaan toveriensa esimerkkiä ja antautumaan vangiksi.


Yltäkylläistä ja kulttuuriharrastusten täyteistä arkea Viipurin vankileirillä, 1942


Totta vai lavastettua?


Rintamasotilaat tiedustelivat suomalaisilta TK-kuvaajilta usein, miksi nämä eivät ottaneet saksalaisessa propagandalehti Signalissa nähdyn kaltaisia näyttäviä taistelukuvia. Syitä tähän oli useita.

Taistelun kuvaaminen ei ole koskaan yksinkertaista,  eikä se todellakaan ollut sitä tuolloisilla välineillä. Suomella ei esimerkiksi ollut antaa kaikille kuvaajille laajakulma- ja teleobjektiivin kaltaista riittävää erikoiskalustoa eikä heidän käyttöönsä voitu myöskään myöntää panssariautoa suojaamaan vihollistulelta. Juoksuhaudasta kohottautuva tai taistelun aikana paikoilleen pysähtyvä TK-kuvaaja kun joutui varsin nopeasti itse vihollisen maalitauluksi.

Toisin kuin vaikka saksalaiset, kävivät suomalaiset suuren osan taisteluistaan metsämaastossa, joka sekin asetti omat haasteensa näyttävien kuvien ottamiseen. Suomen rintama oli lisäksi pitkä, kuvaajia vähän ja yksiköt heikosti motorisoituja, mikä seurauksena kuvaajat eivät aina voineet olla mukana tapahtumien keskipisteessä.

Varsinkin pitkään jatkuneen asemasotavaiheen aikana suomalaiset TK-kuvaajat olivat puun ja kuoren välissä. Päämaja vaati näyttäviä taistelukuvia, joten tapahtumaköyhät jaksot ajoivat myös lavastamaan kuvia. Osa kuvaajista myönsi sen avoimesti, toiset eivät. Jälkikäteen on kuvista mahdotonta arvioida, mikä niiden ”todellinen” laita on. Tämän ei silti sulje pois sitä tosiasiaa, että edellä mainitun kaltaisten teknisten haasteiden kanssa painiskelevat TK-kuvaajat toimivat myös aivan etulinjassa.


TK-kuvaaja etulinjassa, Kollaa, Loimola 1941


Suomalaisissa tiedotuskomppanioiden ohjeissa jopa neuvottiin, miten lavastuksia tuli toteuttaa. Tämä oli tarpeen jo senkin vuoksi, että lehdille voitiin antaa sotakuvia julkaistavaksi. Otoksiin kehoitettiin lisäämään dramatiikkaa esimerkiksi asettamalla tuhotun hyökkäysvaunun päälle savupanos, jotta näyttäisi siltä,  kuin vaunu olisi yhä tulessa. Itä-karjalainen väestö taas ohjeistettiin parturoitavaksi ennen kuvauksia, jotta saataisiin kuvia paikallisista, jotka eivät ”vaikuta venäläisiltä”.


Ilmavalvontalottaa kuvataan ”työn touhussa”, Lahdenpohjan ilmavalvontatorni, 1942


Taistelukamera tänään

Puolustusvoimat ei nähnyt tarpeellisena jatkaa TK-kuvaajien toimintaa rauhan ajan rakenteessa. Modernin taistelukameratoiminnan tutkiminen aloitettiin Pääesikunnan viestintäosastolla vasta vuonna 2004. Pyrkimyksenä oli kehittää edellytykset audiovisuaaliselle tuotannolle niin rauhan kuin sodan aikana.

Taistelukamerayksikön rauhan ajan tehtäviä ovat muun muassa viestinnän tukeminen, ja Puolustusvoimien toiminnan dokumentointi. Taistelukamerayksikkö koostuu 3–5 palkatusta media-ammattilaisesta ja 6–8 varusmiehestä per saapumiserä.

Miehistön palvelusaika on 255 vuorokautta ja johtajien 347 vuorokautta. Taistelukameramiehet saavat kaupunkitaistelijan peruskoulutuksen sekä olosuhdekoulutuksen Maa-, Meri- ja Ilmavoimissa. Taistelukameramiehet kuvaavat laajasti Puolustusvoimien toimintaa heidän tuotoksiaan voi ihailla mm. Puolustusvoimien YouTube-kanavalla.



Puolustusvoimien 100- vuotisjuhlavuosi on näkyvästi esillä myös Suomen Sotaveteraaniliiton viestinnässä ja Puolustusvoimia eri teemojen kautta käsitteleviä artikkeleita julkaistaan vuoden aikana nettisivuillamme sekä joka toinen kuukausi ilmestyvässä Sotaveteraani-lehdessä.


PS. Haluatko tietää lisää? Tiedotuskomppanioista ja sodan monesta muusta kiehtovasta osa-alueesta löydät lisää tietoa Olli Kleemolan toimittamasta Selviytymistarina – Suomi 1939-1945– kirjasta. Kirja (30€) on nyt saatavilla verkkokaupassamme!


Jaa kirjoitus: