Korppua ja korviketta – kahvi Suomen sota-aikana

5.6.2018 Korppua ja korviketta – kahvi Suomen sota-aikana

Kahvia suomalaiset rakastavat.

Niin paljon itse asiassa, että sen kulutus on maassamme vuodesta toiseen koko maailman kärkeä. Sen avulla valmistaudutaan aamulla uuteen päivään, sitä katetaan juhlapöytään ja sen ääreen kokoonnutaan niin työpaikoilla kuin kahviloissa hengähtämään ja vaihtamaan tuoreimmat kuulumiset.

Viime vuonna sitä meni 9.9 litraa henkeä kohden, eli yhteensä suomalaiset kahvittelivat yli 36 miljoonan kahvikupillisen verran.


Luostarin sotilaskodin lotta kaataa heinämiehille korviketta, Valamo 1942


Hyvin näyttää korvike etulinjassa maistuvan, Vuosalmen sillanpääasema 1944

Aina ei kahvia ole Suomessa kuitenkaan hyvällä katsottu. Itse asiassa sitä varten on Suomessa historian saatossa säädetty omat kieltolakinsakin ja se oli pannassa neljään otteeseen vuosien 1756 ja 1802 välillä.

Sitä pidettiin turhana ylellisyytenä ja sen sijaan, että valtion varallisuutta haaskattiin ulkomaille, pyritiin Suomessa tukemaan kotimaista tuotantoa ja estämään ulkomaalaisten tavaroiden kuten kahvin tuonti.

Kuten suomalaisten yhä nykyäänkin suorastaan legendaarisissa mitoissa kolottava kahvihammas osoittaa, ei tapaa kuitenkaankyetty väestön keskuudesta kitkemään.

Kahvi oli sokerin kanssa ensimmäinen sota-ajan säännöstelyn alkaessa kortille mennyt tuote ja viimeinen siitä vapautunut.

28.10.1939 alkanut säännöstely katsottiin tarpeelliseksi nimenomaan sen vuoksi, että kahvin tuonti ulkomailta kulutti Suomen jo entuudestaan niukkoja valuuttavaroja.

Tämä lienee ollut syy myös sille, miksi säännöstely jatkui 10 vuotta vielä sodan päättymisen jälkeenkin: kahvi vapautettiin nimittäin vasta vuonna 1954.

Ensimmäinen säännöstelyannos oli neljänneskilo kahvia henkilöä kohden kuukaudessa.


Kuvan kahvittelijoiden korkea-arvoisuudesta voisi päätellä, että heillä on kupeissaan sitä ehtaa tavaraa, Matrosan ja Polovnan välinen maasto 1941


Lokakuussa 1939 vahvistettiin myös Puolustusvoimien palveluksessa oleviin sovellettava sotamuona-annos II. Siviiliväestöstä poiketen sen tuli säädösten mukaan sisältää kaikki miesten rintamalla tarvitsemat ravintoaineet ja riittävä energiansaanti.

Ajoittaisista kuljetus- ja toimitusvaikeuksista huolimatta oli ravinnonsaanti etenkin talvisodan aikaan rintamalla siviiliväestöön verrattuna turvattu. Ylellisesti ei tosin sielläkään eletty. Vaikka päivittäisestä kalorimäärästä onnistuttiin pitämään hyvin kiinni, oli esimerkiksi sotamuona-annoksen mukainen päivittäinen määrä kahvia henkeä kohden vain 20 g, eli vajaa kolme kuppia. Tupakkaa sai päivässä viisi savuketta.


JR 50:n miehet kahvinkeitossa, Kaustajärvi 1941


Karjalalaisemäntä kaivaa lumen alta sikurijuuria kahvia jatkaakseen, Sakkola 1941

Sodan edetessä ja kahvin vähetessä jouduttiin niin koti- kuin sotarintamalla siirtymään yhä enenevässä määrin korvikkeeseen. Kokonaan kahvin tuonti Suomeen loppui jatkosodan syttyessä.

Jouluna 1941 kansalaisille jaettiin viimeiset kahvit, eikä sitä näkynyt enää myöskään jatkosodan aikaisissa armeijan muonakiintiöissä. Saatavilla olevan teenkin määrä kiristyi talvisodan aikaisesta 2 grammasta 1 grammaan päivässä. Sodan jatkuessa tuokin kutistui puoleen.

Lokakuusta 1939 alkaen paahtimot olivat saaneet valmistaa sellaista kahvin korviketta, joka sisälsi vähintään 25 % kahvia. Tässä kahvia oli jatkettu esimerkiksi rukiilla, ohralla tai voikukanjuurella.

Myöhemmin korvikkeen kahvipitoisuus väheni, ja huhtikuusta 1943 eteenpäin kaikki korvike oli täysin kahvitonta vastinetta, jossa viljaa oli 85 % ja 15 % sokerijuurikasta ja sikuria.


Korppua ja korviketta – rintamamiehen herkkuhetki, Kiviniemi, 1944


Sikuri olikin pula-ajan monitoimi-ihme: sen makean ominaismaun ansiosta sitä käytettiin paitsi kahvin-,  myös karkinhimon tyydyttämiseen. Sikuria käytetään yhä kahvisekoituksissa esimerkiksi Etelä-Intiassa. Terveystietoisen ajattelun suosion kasvaessa sikuria markkinoidaan nyt maailmalla mm. diabetestä ja vatsavaivoja lievittävänä terveysvaikutteisena vaihtoehtona kahville. Sitä myydään Suomessakin mm. luontaistuotekaupoissa.

– Suomalaiseen suodatinkahviin tottuneelle ei korvike laihanlaisena maistu itse asiassa lainkaan kummalliselta, arvioi korvikekahvia viime vuonna Sanomatalon historiapäivillä testannut Iltasanomien lifestyle-toimitus.

Suomeen sijoitetuilla saksalaisilla oli kahvia vielä senkin jälkeen, kun sen tuonti Suomeen oli lakannut, joten niillä alueilla, joissa saksalaisia oli, päätyi sitä erinäisiä epävirallisia verkostoja pitkin myös tavalliselle kansalle.


Aselepo on tullut. Korvike- ja kessupaussin paikka Vuosalmen sillanpääasemalla, 1944


Helmikuussa 1946 Turun satamaan purjehti höyrylaiva Herakles, jonka saapumista oli odotettu kirjaimellisesti kieli pitkällä. Se toi nimittäin mukanaan ensimmäisen Suomeen sodan jälkeen saadun kahvilastin: 2500 tonnia brasilialaista. Muutama kuukausi myöhemmin sen säännöstelyä alettiin asteittain purkaa.

Ensin kahvia oli myynnissä rajoitetusti lähinnä juhlapyhien aikaan, mutta 1948 alettiin Suomessa myydä myös säännöstelystä vapaata ”verokahvia”. Veroa siitä kannettiin hulppeat 800 markkaa kahvikilolta eli nykyrahassa reilu 35 euroa. Erilaiset hyväntekeväisyysjärjestöt saivat tosin sodanjälkeisinä vuosina laillisesti tuoda maahan kahvia ja myydä sitä ohi säännöstelyn.


Saunanjälkeiset kakkukahvit, Sirkiänsaari 1942
Saunanjälkeiset kakkukahvit, Sirkiänsaari 1942


1. maaliskuuta 1954 kahvin säännöstely päättyi. Vajaa kaksi viikkoa myöhemmin Suomi otti toisenkin merkittävän askeleen, jolla se jätti sota-ajan virallisesti taakseen: hallitus totesi sotatilan Saksan kanssa päättyneeksi.

Uusi aika oli alkamassa.

Jaa kirjoitus: