Kaksi uutta suomalaista sankarivainajaa löydetty

18.12.2018 Kaksi uutta suomalaista sankarivainajaa löydetty

Suunnitelma viikonlopulle oli samanlainen kuin ennenkin. Karjalan kannaksen taisteluiden maastoon jääneitä sotavainajia etsivän Karjalan Valli-ryhmän oli tarkoitus suunnata Ihantalan eteläpuolelle haravoimaan JR 6:n taistelumaastoa. Perjantain ja lauantain rankkasateet kuitenkin muuttivat viikonlopun suunnan.

– Esimerkiksi Raivolassa rautatieaseman ohi kulkeva katu oli suljettu: lätäkkö tiellä oli noin 200 m pitkä ja vettä oli polvia myöten. Niinpä lähdimme Ihantalan sijaan eräälle jyrkälle kalliolle Talin maastoon, vapaaehtoisista sotahistoriaharrastajista koostuvan ryhmän merkinnät kertovat.



Yllättävä löytö

Tämäkin paikka näytti kostealta: kukkulan alla olevissa venäläisissä poteroissa oli paljon vettä, ja jopa kallion huipulla oli isoja rapakoita. Mutta syksyinen päivä on lyhyt, eikä ryhmällä ollut enää aikaa etsiä toistakaan paikkaa. He ryhtyivät tutkimaan kallion rinteitä ja yllättävin tuloksin.

– Kukkulan lounaisosasta löysimme taistelun jälkiä: lukuisia suomalaisia hylsyjä, tyhjiä patruunavöitä konekiväärille, konepistoolin rumpuja jne. mutta ei mitään tärkeää. Kallion koilliskärjeltä, jossa suomalaiset sotapäiväkirjan mukaan suorittivat vastaiskun, löysimme vain sirpaleita.



Luoteisrinteellä ryhmä havaitsi kuitenkin venäläisten puolustuksen jälkiä: hylsyjä ja patruunoita, konepistoolin lipas, puna-armeijan muki.



– Paikalta löytyneistä lukuisista suomalaisten kranaatinheitinammusten pyrstöistä päätellen suomalaiset olivat järjestäneet tuli-iskun kalliolle. Ajattelimme, että saattaisimme löytää venäläisiä kaatuneita haudattuina kallion alle, mutta sieltäkään ei löytynyt mitään.

Sitten yksi ryhmän jäsenistä oivalsi, että jos suomalaiset olivat hyökänneet kukkulaa kohden tulivalmistelujen jälkeen ja jos hyökkäys oli pysähtynyt venäläisiin konetuliaseisiin, kannattaisi heidän tutkia kuusikkoa kallion alla. Viisi minuuttia myöhemmin metsästä kuului huuto, joka yhä, yli 20 vuoden ja liki 80 löydetyn suomalaissotilaankin jälkeen pysäyttää.

– Tuntolevy!



Kirjoistakin kadonnut

Löytöpaikka sijaitsi ison kiven vieressä. Sammal näytti vähän epätasaiselta, joten voi olla, että villisika oli tehnyt siellä omia kaivauksiaan.

– Paikalla, jolta tuntolevy kaivettiin esiin, olivat ihmisen kylkiluut näkyvissä. Koska vainaja löytyi juuri ennen iltahämärää, ehdimme tutkia huolellisesti vain noin puoli neliömetriä. Sankarivainajan jäänteet olivat melkein pinnalla, ja eläimet ovat kuljettaneet luita isolle pinta-alalle.

Kuten usein on, löytyi vainajan yhteydestä myös henkilökohtaista esineistöä: mm. suomalaisen asepuvun leijonakuvioisia nappeja, 9 mm patruunoita, leipälaukun nahkaosia sekä suomalaisen 25 pennin kolikon. Myös tämän perusteella oli syytä olettaa vainajan todella olevan suomalainen.

Ryhmän ihmetykseksi tuntolevyn numeroa ei kuitenkaan löytynyt heidän tietokannastaan.

– Tietokantaan kuuluvat melkein kaikki tiedot 13.KEK:n (kaatuneiden evakuointikeskus) kentälle jääneiden ja kadonneiden kirjanpidosta. Niistä puuttuu osa 10.Divisioonan ja Ratsuväkiprikaatin tuntolevyjen numeroista, mutta yksi ryhmän jäsenistä arveli vainajan kuuluneen 4. Divisioonaan. Hänellä oli sen tappioluettelo, mutta tuntolevyn numero ei täsmännyt sielläkään.


Arkkuja lastataan KEK:llä, 1941

Tuntemattoman sotilaan mysteeri ratkeaa

Niinpä he lähettivät kyselyn tuntolevyn numerosta Kansallisarkistoon. Kuukausi myöhemmin he saivat odotettua postia.

Tuntolevyn kantaja oli tuolloin vasta 19-vuotias sotilas, joka oli saapunut komppaniaan huhtikuun 1944 lopussa. Hän ei ehtinyt palvella komppaniassa kahta kuukauttakaan ennen kaatumistaan kesäkuun 21. päivä. Sotilaan kantakortti löytyi kaatuneiden henkilöasiakirjojen kokoelmassa, mutta kaatumispäivän taistelupaikaksi on virheellisesti merkitty Ihantala.

– Hänen nimensä puuttuu kuitenkin Kansallisarkiston sodissa 1939-1945 menehtyneet- tietokannasta ja näyttää siltä, ettei häntä ole 13. KEKinkään kirjoissa. Kansallisarkiston digitiedostoista ei löydy myöskään ilmoitusta kuolemantapauksesta.

Kansallisarkistossa ei osata kertoa, miksi vainajaa ei löydy menehtyneistä, mikä on ryhmän kokemusten mukaan harvinaista. Heidän mukaansa tietokantaa ei ole päivitetty sen korjauksista vastanneen työntekijän jäätyä eläkkeelle, minkä vuoksi esimerkiksi eräs 2014 löydetty ja 2016 tunnistettu ja kotimultiinsa saatettu sotilas on siellä yhä listattu kentälle jääneeksi.



Vaisto oli jälleen oikeassa

Viikko myöhemmin päivä on taas entistä lyhempi. Lisäksi riesana on vesi, jota metsä rankkasateiden seurauksena lainehtii.

– Lokakuussa me tavallisesti tutkimme vain teiden lähellä sijaitsevia paikkoja, erityisesti sellaisia kumpareita, joiden sotahistoriatiedot ovat epäselviä. Voi kuitenkin olla, että sopiville paikoille sodan aikana järjestettiin viivytysasemia, ryhmä kertoo.

Tällä kertaa ryhmä lähti tutkimaan erään pellon takana sijaitsevaa pientä harjannetta.

Pellolle on rakennettu kesämökkejä, joiden asukkaat tuovat roskaa lähimetsään, mikä entisestään vaikeuttaa etsintöjä. Harjanne oli kuitenkin lähes kuiva ja vain lyhyen kävelymatkan päässä.



Vuosien kokemuksen hioma vaisto on tälläkin kertaa oikeassa.

– Paikalla vaikutti siltä, että suomalaiset olivat perääntyneet sieltä ilman taistelua, koska harjanteen etelärinteeltä löydettiin vain suomalaisia patruunoita. Hylsyjä ei ollut, eli kukaan ei ollut ampunut.

Huipulla ja pohjoisrinteellä havaittiin kuitenkin puna-armeijan poteroita ja lukuisia venäläisten konepistoolin hylsyjä. Mitä se merkitsi?

– Ehkä suomalainen viivytysosasto sai käskyn komentajaltaan, että harjanne olisi vallattava takaisin, ja suoritti vastaiskun, ryhmä epäili.

Ja toden totta: harjanteen alta sekä pohjoisempana olevalta kumpareelta löytyikin suomalaisia hylsyjä.

Ryhmä jatkoi järkeilyään.

– Jos suomalaiset tekivät siellä vastaiskun, voisi lisää jälkiä löytyä siellä sijaitsevien isojen lohkareiden takaa?



Näin oli: ryhmä löysi useita 9-millisiä hylsyjä, minkä perusteella he päättelivät konepistoolimiesten juosseen lohkareelta toiselle harjanteen päällä ollutta vihollista tulittaen.

Vastaiskun suorittaneen ryhmän jälkiä löytyi melkein huipulta saakka. Täältä oli jo näköyhteys mökkialueelle, jonka jätöksiin he seuraavaksi -törmäsivät.

– Kaivoimme esiin kivien takaa monta metalliesinettä, mutta valtaosa niistä oli ruostuneita, nykyaikaisia säilyketölkkejä, he huokaisevat.

Yhden lohkareen takana metallinpaljastin kuitenkin hälytti poikkeavasti.

– Siellä on paljon kaikenlaisia pieniä signaaleja – pieni rauta kuin sirpale, pieni messinki kuin hylsy, kolikkomaisia signaaleja ja vahva hopeaan viittaava signaali.

Ensiksi lähdettiin kaivamaan viimeisimpänä saadun signaalin kohdalta. Melkein heti sammaleen alta löytyi ihmisen lapaluu ja sen alta… suomalainen tuntolevy.

Koska paikka oli kuiva ja valoakin vielä riitti, päästiin paikka tutkimaan huolellisesti, kaikki etsintälomakkeeseen huolellisesti kirjaten.



Kotimatka alkaa syksyllä 2019

Näytti siltä, että taistelun jälkeen puna-armeijan sotilaat jättivät suomalaiset kaatumispaikalle, mutta mitään vähääkään arvokasta ei jäänteiden yhteydestä löydetty.

– Todennäköisesti venäläiset ottivat kaiken, jopa saappaat. Seuraava tosiasia vahvistaa sitä: lähellä olevasta poterosta kaivoimme esiin venäläisen selkärepun, jossa oli ampumatarvikkeita, venäläisperäinen rautainen kenttäpakki, rautainen lusikka ja suomalainen SkY-leimattu kenttäpullon muki. Tämä oli lähtenyt luultavasti vihollissotilaan matkaan sotasaaliina, mutta reppu jäikin poteroon, venäläissotilaan ehkä haavoituttua, ryhmä arvioi.

Suomalaisen sankarivainajan jäämistö oli pieni: kampa, kolikko, henkseleiden osia, nappeja ja 9 mm patruunoita. Onneksi se kaikista tärkein löytö eli tuntolevy oli yhä sotilaalla. Kotona katsoimme tietokantaa ja tällä kertaa meillä oli onnea: vainajan tiedot löytyivät 13.KEK:n kirjoista. Hän oli upseeri ja kaatui vastaiskussa vihollisen tuleen.



Tämä rohkea upseeri ja tuo epäonninen nuorukainen joutuvat vielä odottamaan vielä hetken, ennen kuin heidän kauan odotettu paluumatkansa koti-Suomeen alkaa. Samoin päätökseen tulee toinenkin pitkä odotus: heidän omaistensa. Aikanaan Helsingissä suoritettavien DNA-testien varmistettua heidän henkilöllisyytensä he tulevat saamaan vastauksen, jota ovat jo yli 75 vuotta odottaneet.



Videon tämänvuotisen sotavainajien hakureissun siunaustilaisuudesta löydät Sotaveteraaniliiton Youtubesta.

Haluatko olla ensi vuonna itse mukana? Siinä tapauksessa kannattaa tarkkailla Vihdin Liikenteen sotahistoriamatkoja!



PS. Uusimmasta Sotaveteraani-lehdestä löydät jutun itse etsijäryhmästä ja sen perustajajäsenestä Vjatseslav Skokovista. Hieno mies – kannattaa käydä lukemassa!


Tämän artikkelin pohjana  on käytetty Karjalan Valli-ryhmän raportteja etsinnöistään. Näitä he päivittävät Facebook-sivulleen – suosittelemme ehdottomasti ryhmän seuraajaksi liittymistä!

Jaa kirjoitus: