Millainen oli Talvisodan syttymispäivä sen kokeneiden silmin? Nämä kolme helsinkiläistä eivät koskaan usko unohtavansa sitä

12.3.2019 Millainen oli Talvisodan syttymispäivä sen kokeneiden silmin? Nämä kolme helsinkiläistä eivät koskaan usko unohtavansa sitä

On yksi asia kuulla lukea maahan hyökkäävän armeijan teknisistä valmiuksista sotaa edeltäneistä poliittisista käänteistä, mutta millaista se todella on, kun sota syttyy, muuttaen kaiken ympäriltä? Nämä kolme tietävät.

Helsinkiläiset jatkosodan veteraanit Sirkka Kuuskoski ja Olli Vuorio sekä Kaarina Kalliokoski muistavat sen kuin eilisen päivän.


Sirkka Kuuskoski, Kaarina Kalliokoski ja Olli Vuorio eivät koskaan usko unohtavansa talvisodan syttymispäivää

– Ei sellainen ikinä unohdu, Kalliokoski toteaa päätään pyöritellen.

– Oli kylmä ja olin tullut ulos, kun oli ilmoitettu, että sota on syttynyt. Ryssän kone meni ihan tuosta pään päältä ja sitten se putosi Ruskeasuolle, mihin olimme juuri muuttaneet. Hän oli sodan syttyessä vasta 8, mutta hänen elämänsä oli jo kertaalleen mennyt uusiksi, sillä vain joitain päiviä aikaisemmin hän oli äitinsä kanssa joutunut jättämään kotinsa Viipurissa.

– Olimme ensimmäisiä, jotka sieltä pääsivät edes pakenemaan, sillä isä, joka oli silloin jo sodassa, tiesi, että jotain tulisi tapahtumaan ja lähetti Viipurin kasarmilta kolme sotapoikaa kotiimme. Siellä ne seisoivat ovella ja sanoivat että teillä on puoli tuntia kerätä mukaanne sellaiset asiat, jotka saatte käsissä kannettua mukaanne.


Evakkoja Viipurin asemalla marraskuussa 1939

Sodasta puhuttiin, mutta siihen ei uskottu

Pian 97 täyttävä Kuuskoski ja 99-vuotias Vuorio kävivät molemmat Arkadian yhteislyseota tuon kohtalokkaan torstain koittaessa.

Sota mullisti helsinkiläisabiturientti Sirkka Kuuskosken elämän

– Monet asiat ovat jo unohtuneet, mutta talvisodan syttymispäivä ei varmaan koskaan unohdu. Se mullisti elämän, Kuuskoski, tuolloinen abiturientti, kertoo.

– Sodasta oli puhuttu pitkään, mutta sen alkamiseen oli vaikea uskoa. Edellisenä vuonna olin ollut kesällä koululaisvaihdossa Saksassa Frankfurtissa, mutta merkit eivät sielläkään viitanneet lähestyvään sotaan.

Sotaan oli kyllä varustauduttu etukäteen, hän huomauttaa.

-Itsekin olin ollut töissä esimerkiksi sotilasapteekissa Hietalahden torin reunalla aina siihen saakka, kun taloon osunut pommi lopetti sen toiminnan. Jo ennen sodan alkua oli koululle ostettu pakkakaupalla flanellia, josta tehtiin housuja reserviläisille. Vaikka meidän koulussa ei ollut käsitöitä, osasi joku ommella ja neuvoi sitten toisiakin. Yksiin housuihin ompelin luukun väärin päin, Kuuskoski hymähtää ja kehuu lämmöllä ompeluporukan hauskaa henkeä.

– Koulussa oli jo ennen sotaa erittäin isänmaallinen henki.

Sodan syttymispäivänä, aamupäivällä, oppilaiden Strutsiksi kutsuma ruotsinopettaja tuli kiihtyneenä Kuuskosken luokkaan ja kertoi sodan syttyneen. 7. luokalla samassa koulussa ollut Vuorio oli tuona aamuna historian tunnilla. Opettajana oli Aarne G. Varonen, hän muistaa yhä.

–  Kello 9.15 hälytys tuli. Rehtori kaiuttimen välityksellä ilmoitti, että koko koulu lähtee hänen johdollaan Hietaniemen hautausmaalle suojaan. Että pommitukset ovat alkaneet. Niin tehtiin.


Munkkiniemessä alas ammuttu viholliskone, 30.11.1939 (kuva: SA-kuva)

Kuolemaa silmästä silmään

Hietaniemen hautausmaalle koottiin kuuden lähikoulun väki.

– Pienessä jonossa, lehdettömien puiden suojaan. Suurin piirtein siihen, missä nyt on marsalkan paasi ja sankariristi. Siellä oltiin epämääräisissä tunnelmissa noin puoleenpäivään saakka. Sitten rehtori Matti Kaisla sanoi, että menkää koululle, ottakaa sieltä kirjanne ja menkää kotiin. Koulu on loppu, sota on alkanut. Näin tehtiin ja jokainen kävi hakemassa pulpeteistaan kirjansa.

Normaalisti oppilaat eivät Arkadiankadulla sijaitsevasta koulusta poistuessaan saaneet käyttää pääovea. Tällä kertaa siihen tehtiin poikkeus.

– Kun menin pääovesta ulos, niin sen edustalla oli yksi koulun opettajista, Niilo Kanerva. Hän sanoi kättään nostaen ”hei sitten. Taivaassa tavataan, jos siellä on vielä tilaa. ”

Näissä tunnelmissa Vuorio aloitti matkansa Johanneksen kirkon lähellä sijainneeseen lapsuudenkotiinsa.

– Malminkadulla oli siihen aikaan yksikerroksisia puutaloja. Niiden yläpuolella oli ryssän pommikoneita. Niitä oli neljä tai viisi. Ja ne olivat niin matalalla, että näin ohjaajan koneen ikkunasta, sellainen nahkainen päähine sillä näytti olevan päässään, Vuorio muistelee.

– Niin minä menin kotiin ja kerroin, että sota on alkanut. Seuraavana päivänä kouluaikainen tyttöystäväni kertoi olevansa menossa Hämeentielle johonkin lottatehtävään. Ryssän hävittäjä aivan matalalta lentäen tulitti ihmisiä siellä Hämeentiellä. Tämä on muistoni ensimmäiseltä sotapäivältä.


Ilmapommitusten tuhoja Helsingissä, 30.11.1939

Myös Kuuskoski joutui kirjaimellisesti kasvotusten kuoleman kanssa jo tuona ensimmäisenä päivänä.

– Kun mitään ei tapahtunutkaan, lähetti rehtori meidät kotiin. Lähdimme ystäväni kanssa kävelemään keskustaan päin. Samassa alkoi kuulua lentokoneiden ja pommitusten ääntä ja kadulla huudettiin ”kaikki suojaan!” Kävelimme ystäväni Eilan kanssa elokuvateatteri Rexin kulmalle ja samassa pommi putosi aivan lähelle, osuen bussiin.

Kuolleita makasi kadulla bussin edessä. Tytöt jatkoivat kauhuissaan matkaansa, mutta myös Eilan kodin viereistä Eläinlääketieteellistä museota oli pommitettu.

– Meitä vastaan tuli Eilan Jorma-veli, jonka kantapää oli murskaantunut sirpaleista. Talon porttikäytävässä oli kuorma-auto, jonka lavalle kerättiin sodan ensimmäisiä uhreja. Juoksin koko matkan Munkkiniemeen, koska raitiovaunut eivät kulkeneet. Tuo päivä oli ensimmäinen kerta, kun näin kuolleen ihmisen.

Sota on jäänyt jatkosodassa viestintäkoulutuksen saaneena lottana toimineen Kuuskosken mieleen muutenkin.

– Edes joulu ei tuntunut joululta. Kynttilöitä ei esimerkiksi saanut polttaa ja pimennysverhot olivat edessä. Muistikuvani talvisodan talvesta oli se, että oli kylmä talvi. Ilmassa oli pelkoa ja luokkatovereiden hautajaisia. Kaikki tekivät kuitenkin kovasti töitä ja auttoivat toisiaan – tästä se tuli se ikimuistoinen talvisodan henki.


Ihmisiä menossa Esplanadin pommisuojaan ensihälytyksen tultua, Helsinki 30.11.1939

Talvisodan viimeinen päivä

Ihan yhtä lailla on Vuoriolla terävässä muistissa sodan päättymispäiväkin. 17.1.1940 varusmiespalvelukseen käsketty nuorukainen oli helmikuun puolivälissä Nummenkylässä aliupseerikoululla.

99-vuotias helsinkiläisveteraani on menettänyt monta toveriaan

– Meitä oli siellä satakunta. Koululaisia, ylioppilaita. Meille tuli tieto, että aliupseerikoulu keskeytetään, ja koulu lähetetään Taipaleenjoelle.

Taipaleenjoella käytiin tuossa vaiheessa ankaria puolustustaisteluja, joissa oli sodan lopussa mukana 15 pataljoonaa.

– Seurauksena oli se, että illalla koko koulu lähti puntikselle Helsinkiin. Ja kun viimeisellä junalla palattiin Järvenpäähän, niin asemalaituri oli täynnä väkeä, eli koko koulu oli siellä. Ja sitten kun mentiin Nummenkylään, missä joku oli varmuuden vuoksi jättänyt ikkunan auki. Mutta kun ensimmäinen yritti ikkunasta sisään, niin kuului että ”te olette kaikki jo kärynneet, tulkaa vaan ovesta!”

Suurin osa joukosta joutui lähtemään Taipaleenjoelle, vaikka Vuorio kertoo, ettei siihen mennessä oltu laukaustakaan vielä ammuttu.

– Meitä jätettiin seitsemän koulutuskeskukseen alokaskomppanian ryhmänjohtajiksi Hyrylän Paijalan koululle. Noista seitsemästä on enää elossa kaksi; minä ja kaimani Olli Uusivuori. Yksi luokkatovereistani Arkadiasta oli siellä Taipaleessa ja kertoi, että vaikka ei ollut laukaustakaan ennen lähtöä ammuttu, niin siellä kyllä oppi ampumaan.

Sodan viimeisenä päivänä oli 30 asteen pakkanen.

– Me olimme sulkeisjärjestystä harjoittelemassa koulun edessä olevalla kentällä. Tuli tieto, että sota on päättynyt ja rauha tulee. Samaan aikaan näkyi taivaalla usea ryssän pommikone, matkalla etelään.

14.3. Vuorio tovereineen lähetettiin RUK:sta takaisin koulunpenkille. Normaalielämää kesti reilun vuoden verran. Sitten kävi uusi käsky.

– 4.6. 1941 ilmoittauduin reservin vänrikkinä jatkamaan varusmiespalvelusta, 10.6. 6. Prikaati muuttui Jalkaväkirykmentiksi 6 ja kahden vuorokauden aikana marssimme rajalle suojajoukoksi.

Suomi oli taas sodassa.

Jaa kirjoitus: