Kohtalot Pro Patria- taulun takaa: Heinämaan koulu

2.4.2019 Kohtalot Pro Patria- taulun takaa: Heinämaan koulu

Orimattilassa sijaitsevan Heinämaan koulun Pro Patria-taulu paljastettiin marraskuussa 1947 ja oli koko maan ensimmäisiä  sankaritauluja – ellei jopa ensimmäinen. Koulun lakkauttamisen jälkeen vuonna 2014 taulu siirrettiin Heinämaan rukoushuoneelle. Uutta paljastustilaisuutta vietettiin liki päivälleen 70 vuotta alkuperäisen paljastuksen jälkeen vuonna 2017.


Vasemmalla Heinämaan koulu, oikealla nykyinen sijoituspaikka Heinämaan rukoushuone

Myös tilaisuuden ohjelma mukaili alkuperäistä: mm. lauletut virret (577 ja 579) olivat samat. Erityisen koskettavaksi tilaisuudesta teki se, että taulun paljastivat siihen kaiverrettujen miesten jälkeläiset.

Heinämaan koulun tauluun on kaiverrettu 18 Heinämaalla koulua käyneen, isänmaansa vapaudesta kalleimman mahdollisimman hinnan maksaneiden nuoren miehen nimet. Tässä ovat heidän tarinansa.


Paul Aalto, 32

P. Sulo Aalto (1908 – 1940)

Orimattilalaiseen maanviljelijäperheeseen syntynyt Paul Aalto jatkoi isänsä jalanjäljissä ja hankki elantonsa pienviljelijänä Somerolla. Perheen lisäksi häntä jäi kaipaamaan vaimo.

Kotiseudullaan hänet tunnettiin ”Amerikan Mantren” poikana, sillä isä Mantre oli kokeillut onneaan myös isossa maailmassa. Miehen palatessa kotiin, oli vaimo lähtenyt ja aloittanut uuden elämän Vihdissä, minkä vuoksi heidän poikansakin haudattiin sinne.

Talvisotaan sotamies Aalto lähti Kevyt Osasto 1:n riveissä ja kaatui 11.3.1940 Näätälässä Viipurin maalaiskunnassa.

Myöhemmin samana päivänä Suomi hyväksyi Neuvostoliiton laatiman rauhansopimuksen, joka allekirjoitettiin seuraavana päivänä, astuen voimaan 13.3. 1940 ja päättäen talvisodan.

Aallon ruumis saatiiin evakuoitua ja haudattiin Vihdin kirkkopihan sankarihautausmaalle.


Väinö Aaltonen, 35

Väinö I. Aaltonen (1905 – 1941)

Väinö Ilmari Aaltonen on yksi Heinämaan taulun arvoituksia. Lahdessa syntyneen Aaltosen kotikunnnaksi on kaikkialla merkitty Helsinki, mutta hän kävi koulunsa Heinämaalla, mummolassaan asuen.

Kotikuntansa vuoksi hän myös taisteli sodassa eri joukko-osastossa kuin orimattilalaismiehet yleensä: ”Kurvin kundeista” kootussa Ässärykmentissä (Jalkaväen rykmentti 26).

Kirjaltajana kirjapainossa siviilissä työskennellyt sotamies Aaltonen palveli jatkosodassa rykmentin kranaatinheitinjaoksessa. Syyskuun alussa 1941 hyökkäyssota oli vielä kiivaimmillaan ja Aaltosen rykmentti oli siirretty Itä-Karjalaan, missä se osallistui mm.  Petroskoin (Äänislinna) valtaukseen johtaneisiin taisteluihin.

14.9. se oli edennyt Säämäjärveltä Kutimaan, missä  käytiin Villavaaran taistelujen ensimmäinen päivä. Jotain taistelujen kovuudesta kertoo se, että pelkästään toisesta pataljoonasta kaatui tänä päivänä 27 miestä ja haavoittui 54. Kaksi katosi.

Haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.


Viljo Alho, 31

Viljo A. Alho (1912 – 1943)

22.5.1912 Orimattilassa syntynyt Alho palveli jatkosodassa JR 5:n 3. konekiväärikomppaniassa.

Myös ”Aaverykmenttinä” tunnettu rykmentti oli 4. divisioonan yksikkö jatkosodassa, jonka rungon muodostivat välirauhan aikaisen 5. prikaatin yksiköt täydennettynä Salpausselän sotilasläänin perustamilla yksiköillä.

Kesäkuussa 1943 elettiin jatkosodassa asemasotavaihetta, jonka JR5 vietti Maaselän lohkolla taisteluvalmiudessa. Edellisen vuoden tappiot rykmentillä oli 99 kaatunutta ja 313 haavoittunutta. Vuonna 1943 kaatuneiden määrä melkein tuplaantui ollen vuoden lopussa 180.

Yksi heistä oli 9.6.1943 kaatunut alikersantti Alho.

Naimisissa ollut yhden lapsen isä haudattiin Helsinkiin Hietaniemen sankarihautausmaalle.


Arvo Ali-Kolkka, 25

K. Arvo Ali-Kolkka (1916 – 1941)

Orimattilassa syntynyt, mutta Mikkeliin maanviljelijäksi asettuneen Ali-Kolkan sotapolku ehti kestää juuri ja juuri puoli vuotta, ennen kuin se tuli päätökseensä Syvärillä.

Joulukuussa 1941 kersantti Ali-Kolkan joukko-osasto 53. Rajakomppania taisteli Syvärin eteläpuolisen Goran vaaran herruudesta. Vaaran hallinnasta käytiin vuodenvaihteessa 1941-1942 yksi Syvärin rintaman ankarimmista taisteluista.

Taistelu ratkesi suomalaisjoukkojen voittoon 10.1.1942. Vihollisjoukot saatiin lyödyksi takaisin ja osittain tuhotuksi ja heille aiheutettiin kaatuneina 2 700 miehen tappiot. Suomalaisten puolella joukkojen menetykset kaatuneina (242 henkeä), haavoittuneina, paleltuneina ja kadonneina olivat reilut tuhat miestä, eli n. 22% joukkojen kokonaisvahvuudesta.

22.12. Ali-Kolkan komppania aloitti uuden hyökkäyksen. Klo 13.10 alkanut hyökkäys kesti iltayhdeksään, mutta pimeän tullen vihollinen pääsi hyökkäämään. Ali-Kolkka kaatui ja haudattiin Orimattilaan.

Yksi taisteluihin osallistuneista joukko-osastoista oli Jalkaväkirykmentti 8, jonka riveissä taistellut alikersantti kirjoitti myöhemmin jatkosodasta suursuosioon nousseen kirjan, jonka koko 9. luku keskittyy juuri Goran taisteluihin. Kyseinen alikersantti oli Väinä Linna ja kirja Tuntematon sotilas.


Kaarlo Hakala, 24

Kaarlo O. Hakala (1916 – 1940)

Artjärvellä syntynyt talollisen poika on yksi Heinämaan taulun neljästä talvisodassa kaatuneesta. Talvisodan syttyessä hän oli 24-vuotias eikä ollut vielä naimisiinkaan ehtinyt.

Alikersantti Hakala palveli sodassa JR 6:n konekiväärikomppaniassa. Rykmentti oli aloittanut sotapolkunsa JR 33:na, mutta tammikuussa 1940 koko 11. Divisioona, johon se kuului, uudelleennimettiin vihollisen tiedustelun ja sodanjohdon häämäämiseksi 2. divisioonaksi, jolloin sen rykmenttienkin numerot vaihtuivat.

Maaliskuun 1940 alussa divisioonan esikunta jakoi vastuualueensa aiemmin aiotun kahden sijasta kolmeen lohkoon. Näistä keskimmäisen, Kaskiselän lohkon, puolustamisesta vastasi JR 6.

Kaksi päivää myöhemmin, 3.3. 1940 neuvostojoukot aloittivat suurhyökkäyksen divisioonaa vastaan leveällä rintamalla. Seuraavana päivänä tulitus oli edellistäkin ankarampi ja päivän loppuun mennessä vihollisen oli onnistunut vallata mm. Äyräpään kirkonmäki. Näissä taisteluissa surmansa sai myös Hakala.


Vilho Hakala, 23

Vilho R. Hakala (1920 – 1944)

Edellä mainitun Kaarlon lisäksi Hakalan perhe menetti sodissa myös toisen poikansa: Kaarlon isoveljen Vilhon.

Pikkuveljensä lailla hänenkin elämänsä päättyi vain 24 vuoden iässä.

Sotamies Hakala lähti jatkosotaan JR 25:n 10. pataljoonan 8. komppaniassa. Hänen kadotessaan 19.6.1944 Munasuolla oli miehellä takanaan jo liki 3 vuoden sotapolku.

Kymenlaakson reserviläisistä koottua JR 25:ä kutsuttiin ”Piikkirykmentiksi” vanhan, 25 tarkoittavan kappalemitan (piikki) mukaan.

Suurhyökkäyksen alkaessa Kannaksella kesäkuussa 1944, siirrettiin Hakalan Syvärille matkalla ollut rykmentti Kannakselle, jossa pataljoonat purettiin 16.6. ja joukot siirtyivät marssien Kaukjärvi-Mikkeljärven alueelle.  ”Rykmentti kaikilla osiltaan torjuntavalmiina” vahvistaa 4. Divisioonan toimisto III:n seuraavalle päivälle päivätty sotapäiväkirjamerkintä.

Rykmentti koki siellä kovia jääden mottiin, josta pitkin metsiä miehet vaelsivat uusiin asemiin Talin maastoon.

Tämän yhteydessä Hakala katosi, eikä hänestä ole tähän päivään mennessä kuultu. Hänet julistettiin myöhemmin virallisesti kuolleeksi ja siunattiin Orimattilan sankarihautausmaalle hautapaikkaan 263.


Eino Harju, 27

Eino I. Harju (1913 – 1940)

Huhtikuussa 1913 vuokraajan perheeseen syntynyt Harju oli sotaan joutuessaan 26-vuotias.

Sotamies Harju palveli kymenlaaksolaismiehistä kootun JR 6:n II Pataljoonan 4. komppaniassa, joka helmikuulle 1940 tultaessa oli Karjalankannaksella. Puna-armeijan suurhyökkäyksen alettua seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8.-9. helmikuuta, jolloin JR 5:n ja JR 6:n joukkojen onnistui vielä kuitenkin lyödä neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä.

16.2. 1940 Divisioona sai käskyn siirtyä Mannerheimlinjalle (Äyräpää-Salmenkaidan alue). Tuona päivänä Karjalankannaksella Laatokalta Suomenlahdelle kulkenut puolustuslinja, murtui Summassa, pakottaen suomalaisjoukot vetäytymään.

Seuraavien päivien ajalta Harjun lohkon sotapäiväkirjat kertovat vihollisen vilkkaasta lento- ja tykistötoiminnasta. 18.2. vihollinen tekee vastaiskun pakottaen suomalasiet vetäytymään entisestään. Tappiot: 8 haavoittunutta, 6 kaatunutta. Yksi heistä on Harju.


Pertti Kantola, 22

Pertti S. Kantola (1921 – 1944)

Orimattilassa syntynyt Kantola oli tuskin ylioppilaaksi ehtinyt kirjoittaa, kun tuli kutsu sotaan.

Jatkosotansa luutnantti Kantola vietti Aaverykmentti JR 5:n 2. komppanian riveissä.

Kesäkuun lopussa JR 5 ryhmittyi puolustukseen Ihantalajärven ja Noskuanselän välille, missä se kävi taistelua seuraavat kaksi kuukautta.

17.7. 1944 Kantola haavoittui vaikeasti, ilmeisesti kranaatinheitiniskun seurauksena. Hänet kuljetettiin 8. sotasairaalaan Lahteen, missä hänen kamppailunsa jatkuu vielä Suomen ja Neuvostoliiton allekirjoitettua rauhansopimuksenkin 19.9.

Luutnantti Kantolan sota tulee vihdoin päätökseen 30.10.1944 hänen menehtyessä saamiinsa vammoihin.

”Sua rakkaus piiritti siellä, missä kulloin kuljitkin. Olit koti – tai koulutiellä, vielä Maaselän korvessakin”, luki hänen Lyyli-äitinsä pojalleen kirjoittamassa koskettavassa runossa. Äidin taulun aluperäisessä paljastustilaisuudessa esittämä runo luettiin myös uudessa paljastustilaisuudessa 2017. Runon löydät kokonaisuudessaan täältä.


Aarne Koskinen, 33

Aarne J. Koskinen (1911 – 1944)

Siviilissä orimattilalaissyntyinen Koskinen hankki elantonsa vaimosta ja yhdestä lapsesta koostuvalle perheelleen työmiehenä.

Kersantti Koskinen palveli jatkosodassa ylipäällikön 31. lokakuuta 1943 päivätyllä käskyllä perustetun 20. prikaatin 13. komppaniassa. Yhtymä liitettiin perustettaessa Aunuksen ryhmään ja siirrettiin suurhyökkäyksen torjumiseksi Viipuriin.

10.6.1944 Neuvostoliitto aloitti Karjalankannaksen suurhyökkäyksensä. Kaksi päivää myöhemmin Koskisen prikaati sai käskyn siirtyä Karjalankannakselle Rautuun suoritettavaa vastahyökkäystä varten.

VT-linja (Vammelsuun–Taipaleen linja, Mannerheim-linjan lisäksi suomalaisten toinen jatkosodan aikainen puolustuslinja Karjalankannaksella)  ehti kuitenkin murtua Kuuterselässä 15.6. Tämä muutti tilanteen uhkaavaksi ja Päämaja käski prikaatin ryhmittyä Viipuriin, jossa se alistettiin IV armeijakunnalle 18. kesäkuuta. Sen pääosat saapuivat kaupungin koillispuolisille rautatieasemille hitaiden kuljetusten vuoksi vasta 18.-19. kesäkuuta, jolloin oli jo liian myöhäistä: seuraavana päivänä Viipuri menetettiin.

Viisi tuntia kestäneessä taistelussa Viipuria puolustaneet suomalaiset perääntyivät lähes täysin ilman vastarintaa. Hintansa sillä oli ja yksi sen maksaneista oli Koskinen, jonka ruumis jäi Kärenmäkeen. Hänet siunattiin ”kentälle jääneenä tai poissaolevana” Orimattilan sankarihautausmaalle paikkaan 262.


Arvo Kujala, 26

Arvo L. Kujala (1913 – 1940)

Työmiehenä siviilissä työskennellyt Kujala oli talvisotaan joutuessaan 26-vuotias.

Eino Harjun tavoin alikersantti Kujala palveli kymenlaaksolaismiehistä kootun JR 6:n II Pataljoonan 4. komppaniassa ja niin kuin alikersantti Hakalan, hänenkin kohtalokseen koitui  neuvostojoukkojen 3. maaliskuuta 1940 2. Divisioonaa vastaan aloittama suurhyökkäys.

Seuraavana aamuna tykistökeskitys alkoi aamuseitsemältä eikä mennyt kauaa, ennen kuin komppania sai ensimmäiset tappionsa: ensin kaatuu Lauri Veliin,sen jälkeen Arvo Kujala.


Erkki Lampila, 23

Erkki O. Lampila (1919 – 1942)

Kolme viikkoa hänen 22-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen työmiehenä itsensä elättävän Lampilan elämä muuttui peruuttamattomasti: edessä oli sota.

Hänen jatkosodanaikaiseksi joukkoyksiköksi määräytyi Piikkirykmentti JR 25:n 1. konekiväärikomppania. Seuraavan puolentoista vuoden aikana sotamies Lampila ehti haavoittua kolmeen otteeseen.

Asemasotavaiheen rykmentti oli taisteluvalmiudessa Suurlahden/ Liistepohjan lohkolla. 24.11. miehet saivat tunnelmaa nostattavia uutisia: Selänpään lotilta oli saatu lahjaksi radio! Yksi miehistä lähti hakemaan sitä, ottaen samalla viedäkseen komppanian lahjan kirkkoherralle.

Mielet alkoivatkin jo kääntyä enää kuukauden päässä häämöttävään jouluun. Lampila ei sitä kuitenkaan päässyt näkemään: hän kaatui samana päivänä vartiopaikallaan.


Viljo Meriläinen, 37

Viljo Meriläinen (1907 – 1944)

Työmiehenä siviilissä työskennelleen Meriläisen sotapolku 3. Prikaatin 8. komppaniassa kesti 3 vuotta ja viikon, päättyen heinäkuussa 1944 Juustilassa, Viipurin maalaiskunnassa.

Kesäkuun loppuun tultaessa oli Meriläisen prikaati saapunut Ihantalanjärven-Salojärven kannakselle, missä se kävi taisteluita syyskuun jälkipuoliskolle.

Vihollisen hyökkäyksiä oli päivittäin, mutta ne onnistuttiin torjumaan. 3.7. armeijakunnan esikunnalle tehty tilanneilmoitus kertoo vihollisen alkaneen tulittaa aamukolmelta, jatkaenen tykistökeskityksellä ja sen jälkeen jalkaväkihyökkäyksellä.

Päivän aikana kaatuneelta korpraali Meriläiseltä jäi vaimo, joka hautasi hänet yksityishautaan Orimattilaan.


Unto Mäenmaa, 19

Unto O. Mäenmaa (1924 – 1944)

Siviilissä työmiehenä työskennellyt Mäenmaa on Heinämaan Pro Patria-taulun sankarivainajista nuorin. Kaatuessaan vasta 19-vuotiaana oli hänellä kuitenkin takanaan jo kolme vuotta kestänyt sotapolku.

Lähtiessään rintamalle Aaverykmentin eli JR 5:n 7. komppaniassa vapaaehtoisena ei sotamies Mäenpää ollut ehtinyt täyttää seitsemäätoistakaan. Vuoden 1944 rykmentti oli reservissä Äänisniemessä, kunnes 6.6. alkoi siirtyminen Syvärille. Neljä päivää myöhemmin annettujen uusien ohjeiden mukaisesti määränpääksi vaihtuikin Karjalankannas, jossa Puna-armeija oli aloittanut suurhyökkäyksen.

Mäenmaalla oli tässä vaiheessa jäljellä elinaikaa alle kaksi viikkoa.

Perkjärven, Leipäsuon ja Pilppulan taisteluiden jälkeen rykmentti otti osaa Näätälänjärven 20.6. alkaneisiin taisteluihin. 23.6. vihollinen painoi päälle voimalla koko päivän. Taistelun hiljennyttyä rykmentin lohkolla iltayhdeksältä suoritetun laskennan mukaan viholliselle aiheutetut tappiot ovat JR 5:n lohkolla arviolta 300 kaatunutta. Omista tappioista ei rykmentin sotapäiväkirjoissa ole tuolta päivältä merkintää, mutta niitäkin on.

Sotamies Mäenmaa.


Bruuno Niinivirta, 23

Bruuno M. Niinivirta (1917 – 1941)

Puolustamansa isänmaan ikäinen Niinivirta oli tottunut tekemään työtä käsillään: siviiliammatiltaan hän oli rakennustyömies.

Jatkosodassa hän palveli JR 47:n 3. konekiväärikomppaniassa.

Helsingissä perustettu joukko-osasto tunnettiin Vallilan rykmenttinä. Heinäkuun alkupuolelta 1941 saakka se oli ollut puolustuksessa linjalla Myrä- Kontu.

5.8.rykmentin sotapäiväkirja kertoo tykistötulen olleen edellistä päivää voimakkaampaa. Myös vihollisen ilmatoiminta on ollut aktiivista. Kyseisen päivän tappiot (2 haavoittunutta) on ilmeisesti kuitenkin kirjattu vasta seuraavalle päivälle.

Toinen heistä on Häsälässä haavoittunut Niinivirta, joka kuljetettiin jatkohoitoon 25. kenttäsairaalaan Lahteen, missä hän kuoli saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä.  Murtuneet omaiset hautasivat pojan perhehautaansa Orimattilaan.

12. Divisioonaan kuuluneiden yhtymien Päämajalle tekemisen ilmoitusten perusteella sen sodan aikaiset kokonaistappiot kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina olivat yhteensä 3272 miestä.


Arvi Pihkala, 38

Arvi Pihkala (1902 – 1941)

Tämä orimattilalainen maanviljelijä on Heinämaan Pro Patria-taulun vanhin sankarivainaja… eikä hänelläkään ole ikää 38 vuotta enempää.

JR 46:n II pataljoonan 4. komppaniassa taistelleen sotamies Pihkalan sotapolku jatkosodassa ei ehtint kestää kolmea viikkoakaan.

4. Divisioonaan kuuluva rykmentti oli mukana kesäkuussa alkaneessa Karjalankannaksen valtauksessa, jonka tavoitteena oli korjata talvisodan vääryys ja hakea takaisin Suomen rauhansopimuksen ehdoissa menettämät maa-alueet.

Hyvin alkanut hyökkäys tuotti tulosta ja heti jatkosodan alussa takaisin onnistuttiin valtaamaan mm. Muolaa (Ylämaa).

Sotapäiväkirjoissa on merkintöjä vihollisen desanteista, joiden kerrotaan käyttävän tunnusmerkkeinään mm. ”käen kukuntaa, johon toinen vastaa kimakalla koiran haukunnalla.”

14.7. Pihkalan pataljoonan sotapäiväkirjat kertovat molemminpuolisesta tykistötulesta. Tappiot tuolta päivältä olivat 3 hevosta, 16 haavoittunutta ja 2 kaatunutta. Toinen heistä on sotamies Pihkala, jota jäi kotiin kaipaamaan vaimon lisäksi peräti kuusi isättömäksi jäänyttä lasta.


Tauno Rantanen, 20

Tauno I. Rantanen (1922 – 1942)

Armeijan soitto-oppilaaksi kirjattu Rantanen sotapolku poikkeaa muista taulun sankarinvainajista melkoisesti: hän nimittäin vietti sen SS-univormussa.

Waffen SS:n suomalaisvapaaehtoisista kootun pataljoonan 1. komppaniassa taistellut alikersantti Rantanen kaatui Neuvostoliitossa Saksan 12.9. miehittämässä Malgobekissä. Kuolinpäivä oli 29.9.1942.

Vain muutamaa viikkoa aiemmin hän oli täyttänyt 20.

Kotiin ei Rantanen palannut edes ruumisarkussa. Hänet haudattiin Nischnij-Kurpiin ja siunattiin Orimattilaan (hautapaikka 261 SS) kentälle jääneenä.




Arvo Simakkala, 23

Arvo A. Simakkala (1918 – 1941)

Sodissa 1939-1945 kaatuneiden 94 676 sankarivainajan joukossa on vain yksi Simakkala: Orimattilassa syntynyt maanviljelijä Arvo.

Jatkosodassa JR 46:n II pataljoonan esikunnassa palvelleen sotamies Simakkalan sotapolku ei ehtinyt kestää puoltatoista kuukauttakaan.

Heinäkuussa 1941 rykmentti kävi taisteluja mm. Häsälän alueella.

Koko elokuun alku oli ollut kiivasta: vihollinen oli ollut aktiivinen niin lento- kuin tykitystoiminnassaan. Niin kranaatinheittimet kuin suorasuuntatykit antoivat palaa, eikä 5.8.ollut poikkeus.

Etenkin kranaatinheitinten kanssa oltiin ongelmissa vihollisen tulittaessa ankarasti suomalaisasemien taakse. Vihollisen saatua lisäjoukkoja oli se jo rynnäkköetäisyydellä. Suomalaiset saivat kuitenkin kipeästi kaipaamiaan vahvistuksia ja vihollinen saatiin perääntymään puoli kymmenen aikaan illalla.

Sinnikkäiden suomalaisjoukkojen aiheuttamat tappiot viholliselle olivat 350 kuollutta, omien kaatuneiden jäädessä yhdeksään.

Yksi heistä on sotamies Simakkala.


Veikko Toivonen, 28

Veikko I. Toivonen (1914 – 1942)

Työmiehenä siviilissä työskennellyt Toivonen lähti jatkosotaan oppilas Toivosena. Luutnantti Kantolan lailla hänen sijoituspaikakseen tuli Aaverykmentti JR 5:n 2. komppania.

Kotiin häntä jäi odottamaan vaimo ja pieni lapsi.

Asemasotavaiheessa Toivosen rykmentti oli sijoitettuna Maaselän lohkolle. 10.12.1942 tulitoiminta oli tavallista aktiivisempaa heti aamusta alkaen.

”Punalintuja alkoi ilmestymään taivaalle, sekä tykistö että krh:t (kranaatinheittimet) paahtoivat myös täyttä päätä”, rykmentin sotapäiväkirja listaa.

Päivän taistelut maksoivat viiden komppanian miehen hengen: Viljo Puosin, Rauno Lehtisen, Martti Rajalan, Eino Suokkaan sekä Veikko Toivosen.


(kuva: Pertti Laaksonen)


Talvisodan syttymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta, mitä Sotaveteraaniliitto kunnioittaa monella tapaa. Yksi niistä on kohtaloiden esitteleminen maan Pro Patria-taulujen takaa.

Olisiko sinulla taulu, jonka sankarivainajien tarinat haluaisit jakaa?

Ota yhteyttä toimitus@sotaveteraaniliitto.fi


Aikaisemmin Kohtalot Pro Patria-taulun takaa-sarjassa on ilmestynyt:

Aleksanterin teatteri, Helsinki

Suomen tataarit

Jaa kirjoitus: