Kohtalot Pro Patrian takaa: Helsingin juutalainen seurakunta

3.5.2019 Kohtalot Pro Patrian takaa: Helsingin juutalainen seurakunta

Juutalaiset saapuivat Suomeen 1700- luvun lopulla Ruotsin kuningaskunnan ja keisarillisen Venäjän kautta. Suomen nykyinen juutalaisväestö on peräisin ajalta, jolloin Suomi oli muuttunut osaksi Venäjän valtakuntaa.

Maahan 1850- luvulta lähtien asettuneet juutalaiset olivat tsaarin armeijan entisiä pakkovärvättyjä sotilaita ja heidän perheenjäseniään. Jopa 25 vuotta kestäneen asepalveluksen päätyttyä sotilaat saivat luvan asettua Suomen suuriruhtinaskuntaan.

Juutalaisyhteisöjä syntyi Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Turkuun ja Viipuriin. Heihin kohdistui rajoituksia ja elantonsa heidän oli luvallista ansaita mm. käsityötuotteita, käytettyjä vaatteita ja tavaroita myymällä sitä varten perusteluilla kauppapaikoilla eli narinka-toreilla.

Täydet kansalaisoikeudet Suomen juutalaisyhteisö sai pitkän kamppailun jälkeen 1918, pian Suomen itsenäistyttyä.

Helsingin synagoga valmistui elokuussa 1906

Sotiemme 1939- 1945 aikana Suomessa asui noin 2000 Suomen kansalaisuuden omaavaa juutalaista. Muun Suomen lailla oli pieni juutalaisyhteisö valmis antamaan kaikkensa isänmaansa puolustamiseen.
 
Ruotsinkielisinä useimmat palvelivat Jalkaväkirykmentti 10:ssä. Suomea puhuneet Viipurin juutalaissotilaat palvelivat JR 14:ssä ja JR 52:ssa. Juutalaisyhteisön jäsenistä sotiin osallistui 330 miestä ja 20 naista. Heistä 23 miestä antoi kalleimman uhrinsa. Talvisodassa kaatui 15 juutalaismiestä, jatkosodassa kahdeksan.

Juutalaisista sotilaista 32 oli upseereja, eli 10% kaikista sotilaista. Heistä merkittävä osa oli lääkäreitä. Aliupseereita oli kymmeniä. Juutalaiset ovat pitäneet talvisotaa myös Suomen juutalaisten ”omana itsenäisyyssotana”, missä he lopullisesti lunastivat suomalaisuutensa; paikkansa suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä.

Jatkosodassa tilanne muodostui Suomen armeijan juutalaissotilaiden kannalta varsin erikoiseksi, sillä Suomi taisteli samalla puolella kuin Euroopan juutalaisten tuhoamiseen tähtäävä natsi-Saksa. Tämä aiheutti myös liittolaisen kannalta kiusallisia tilanteita kun saksalainen, jonka kotimaa oli vannonut ”Euroopan vapautuvan alempiarvoisista juutalaisista”, joutuikin tekemään kunniaa häntä ylempiarvoiselle suomalaiselle juutalaisupseerille. Neljälle suomenjuutalaiselle (lääkintämajuri Leo Skurnik, kapteeni Salomon Klass, luutnantti Leo Jakobson sekä sairaanhoitaja Dina Poljakov) myönnettiin tunnustuksena urhoollisuudestaan jopa Saksan rautaristi.

Heistä yksikään ei suostunut ottamaan sitä vastaan.

Sodan jälkeen Mannerheim kävi vierailulla synagogassa osoittaakseen kunnioituksensa juutalaisyhteisön uhrauksia kohtaan. Hänen tuomansa seppele on yhä näytteillä synagogassa.

Ensimmäinen juutalainen aseveliyhdistys perustettiin jo 1943, mutta jatkosodan päättymisen jälkeen se jouduttiin Valvontakomission käskystä muiden vastaavien lailla lakkauttamaan. Vuonna 1979 Suomen juutalaiset sotaveteraanit perustivat uuden, aktiivisesti toimineen yhdistyksen, joka liittyi myös Helsingin sotaveteraanipiirin jäseneksi. Yhdistyksen toiminta päättyi vuonna 2014 rivien harvetessa ja mukana yhä olevien veteraanien voimien ehtyessä. Heidän perinteitä, kunniaa ja muistoaan vaalii Suomen vuonna 2006 perustettu Suomen juutalaisten sotaveteraanien perinnekilta.

Viimeinen suomenjuutalainen sotaveteraani, Salomon Altschuler, kuoli helmikuussa 2019. Hänen viimeiseksi jääneen haastattelunsa löydät täältä.

Helsingissä sijaitsevan synagogan Pro Patria-taulussa on 17 helsinkiläisen, isänmaansa puolesta kaikkensa antaneen juutalaissotilaan nimet. Tässä ovat heidän tarinansa.

 
Jakob Berman, 36

Jakob Berman (1904-1940)

Tukholmassa syntynyt sotamies Berman toimi talvisodassa Erillispataljoona 19:n konekiväärikomppanian lähettinä.

Siviilissä hän toimi liikeapulaisena. Jackena tunnettu Berman oli innokas urheilumies, jonka suuri rakkaus oli jalkapallo.

22.2.1940 Pataljoonan Tuppurasta alkanut marssi saapui Pulliniemeen. Sotapäiväkirja kertoo Vatnuorissa käytyjen taistelujen alkaneen seuraavana päivänä ja kestäneen 28.2. saakka. Tuohon päivään päättyi myös Bermanin sotapolku.

Haudattu Helsingin juutalaisen hautausmaan sankarilehtoon.



David Hertig, 31

David Leiser Hertig (1908 – 1940)

Helsinkiläinen Hertig muistetaan tarmokkaana ja aikaansaavana. Ruotsalaisesta kauppaopistossa valmistuttuaan luonut menestyksekkään uran liikemaailmassa, avioitunut ja ehtinyt kahden lapsen isäksi.

Sodanajan palvelukseensa hän astui 13.10.1939 ja palveli talvisodassa komentajansa, jääkärimajuri Heikki Jussilan mukaan nimetyssä Osasto Jussilassa.

Sotamies Hertig sai erikoiskoulutuksen konekiväärikomppaniassa Inkoossa, mihin hänen suojeluskunta-aktiivina oppima ampumaharrastuksensa antoi erinomaiset edellytykset. Helmikuun keskivaiheilla Viipurinlahdelle siirtynyt Hertig haavoittui Esisaaressa 5.3.1940 ja menehtyi vammoihinsa kolme päivää myöhemmin.

Haudattu Helsingin juutalaisen hautausmaan sankarilehtoon.


Isak Engel, 27

Isak ”Ittu” Engel (1917-1944)

Tukholmalaissyntyinen Engel oli päässyt ylioppilaaksi keväällä 1936, minkä jälkeen hän aloitti oikeustieteen opintonsa Helsingin yliopistossa.

Varusmiespalvelukseen hän astui 1938 ja oli AUK 1939:n satoa. Välirauhan aikana hän työskenteli elokuva-alalla. Jatkosodan alkaessa Jalkaväkirykmenteissä 4 palvellut lääkintäkersantti Engel oli Hangon rintamalla, mistä hänet siirrettiin myöhemmin Syvärille.

Engel kaatui 26.6.1944 Nurmoilassa oltuaan junassa, joka tuhoutui pommituksessa kokonaan. Perheelle ei säästynyt edes ruumista haudattavaksi. Hänen muistolaattansa sijaitsee Helsingin juutalaisen hautausmaan sankarilehdossa.

27-vuotiaalta Engeliltä jäi vaimo ja yksi lapsi.


Meier Kafka, 22

Meier Isak Kafka (1917-1940)

Helsingin teknillisessä opistossa sähkötekniikkaa opiskellut Kafka ehti työskennellä kahden vuoden ajan Oy Strömbergin tehtaalla, missä hänen kykynsä tulivat pian selviksi.

Kykyä ja kiinnostusta helsinkiläisnuorukaisella riitti: partioharrastuksen lisäksi hän oli innokas harrastajateatterilainen, joka kirjoitti runojen ja novellien lisäksi myös näytelmiä ja ohjasi niitä.

Meierin varusmiespalvelus johti pian tositoimiin ja hän palveli Karjalan kannaksella 1. Prikaatin toisessa pataljoonassa. Hän haavoittui maaliskuun alussa Lyykylässa ja menehtyi 9. Sotasairaaassa Viipurissa 14.3.

Talvisota oli päättynyt päivää aikaisemmin.



Chaim Katz, 29

Chaim ”Hammu” Katz

”Hammuksi” kutsutun Katzin etunimi tarkoittaa hepreaksi elämää. Hänen kohdallaan se jäi kuitenkin varsin lyhyeksi: mies ei ehtinyt edes 30. syntymäpäiväänsä nähdä.

Turussa syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Katz työskenteli ennen sotaa Helsingissä kauppamatkustajana. Talvisodassa hän palveli Jalkaväkirykmentti 1:ssä,  jatkosodassa JR 35:n 4. pataljoonassa.

Kaatui Vienan kanavalla 27.2.1940. Hänen muistokirjoituksensa julkaistiin Turun juutalaisen seurakunnan Front Karoliina lehdessä 3/1943.

Haudattu Helsingin juutalaisen hautausmaan sankarilehtoon.


Isak Keini, 32

Isak ”Isse” Keini (ent. Kasulkin) (1907-1940)

Valmistuttuaan ylioppilaaksi Svenska Lyceumista hän luki itsensä agronomiksi Helsingin yliopistossa, minkä jälken hän suuntasi Tanskaan töihin.

Keini oli väsymätön nuorisotyön puurtaja, jonka sydän sykki (vaimon ja lapsen lisäksi) partiotoiminnalle ja hän olikin juutalaisen partiolippukunnan Kefirin perustaja.

Sotamies Keini astui sodanajan palvelukseensa 12.10.1939 ja vietti talvisotansa Jalkaväkirykmentti 10:n 5. pataljoonassa kiväärimiehenä.

Hän kaatui Karhulan Marjapellonmäessä taistelujen raivotessa ankarimmillaan.

Haudattu Helsingin juutalaisen seurakunnan sankarilehtoon.

 

Harry Knaster, 29

Harry Leo Chaim-Leiser Knaster (1914-1944)

Siviilissä liikeapulaisena toiminut Knaster tunnettiin hiljaisena, mutta sitäkin hyväsydämisempänä.

Palvelukseen Sotamies Knaster astui syyskuussa 1940, jolloin Suomessa oli saatu elää talvisoadn jälkeistä rauhaa reilun puolen vuoden ajan. Ei mennyt kuitenkaan vuottakaan ennen kuin Suomi oli taas sodassa, tällä kertaa myös Knaster mukanaan.

Kenttätykistörykmentti 9:n 8. pataljoonan taistelulähetti sai tovereiltaan kiitosta rehtiydestään ja tunnollisuudestaan, minkä osoituksena hänet oli palkittu elokuussa 1941 2. lk Vapaudenmitalilla.

Kesäkuussa 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä Kannaksella. Knaster oli tuolloin joukkoineen Valkeasaaressa, jonka 9.6. alkaneita taisteluita niistä selviytyneet kutsuvat verilöylyksi. Suomea oli vastassa 18-kertaisella ylivoimalla tulittava vihollinen ja tuhot olivat sen mukaiset. Seuraavana oli menetetty jo yli 900 miestä ja Mannerheim itse viittasi siihen ”Suomen sotahistorian mustana päivänä”.

Heidän joukossaan oli myös Knaster, jonka ruumista ei koskaan löydetty.


Harry Mattsoff, 22

Chaim-Gershon Harry Georg Mattsoff (1919-1941)

Kaveripiirissaan suosittu ja mm. huumorintajustaan muistettu Mattsoff lähti suorittamaan varusmiespalvelustaan heti lukion suoritettuaan.

Välirauhan aikana hän toimi kauppaedustajana, mutta kesällä 1941 isänmaa kutsui alikersantti Matssoffia.

Jääkäripataljoona 4:ssä palvellut Mattsoffin sotapolku ehti kestää vain muutaman viikon, sillä jo 15.7. 1941 hän haavoittui vaikeasti Ilomantsin rintamalla, menehtyen vammoihinsa Kontioniemen 22. sotilassairaalassa 30.7.

Haudattu Helsingin juutalaisen hautausmaan sankarilehtoon





Elis Nemes, 25

Elis Nemes (ent Nemeschansky) (1915-1941)

Siviilissä konttoristina työskennellyt Nemes oli kuollessaan vasta 25-vuotias. Mies jäi hänet tunteneiden muistoihin kilttinä ja rehtinä. Hän oli sanansa mittainen mies ja lunasti ”veljeä ei jätetä”- lupauksen myös teoillaan.

Hatjalahden, Suokannon, Marjapellonmäen, Ylä-Sommeen, Lasisaaren sekä Vilajoen rintamilla taistellut Nemes oli syyskuussa 1941 Hangon lohkolla. Henkensä alttiiksi laittaen hän hivuttautui piikkilankaesteen alta vihollisen puolelle noutaakseen sinne jääneen haavoittuneen toverinsa ja tuli näin pelastaneeksi hänen hengen.

Vain muutama viikko myöhemmin oli Nemesin vuoro saada osuma vihollisluodista.


Moses Pivovitch, 25

Moses ”Mikko” Pivovitch (1914-1940)

Varastoapulaisena siviilissä työskennellyt Pivovitch oli lahjakas nyrkkeilijä, jonka kyvyt olivat herättäneet huomiota Suomen juniorimestaruuskisoissa. Kavereidensa Mikoksi kutsuma kiväärimies levitti ympärilleen hyvää tuulta minne ikinä menikin.

”Hän oli koko joukkueen suosikki”, kirjoitti sotamiehen joukkueenjohtajakin hänen Pivovitchin äidille kirjoittamassaan kirjeessä pojan menetystä surren.

Pivovitchilla oli ollut palava haave päästä Palestiinaan (nyky-Israelin valtiota ei vielä tuolloin ollut) ja olla mukana rakentamassa esi-isiensä maata. Haave ei kuitenkaan koskaan toteutunut, sillä Jalkaväkirykmentti 10:n 2. pataljoonassa palvellut Pivovitch kaatui helmikuussa 1940 Hatjalahden taistelussa Sommeessa.

Kaksi kuukautta aikaisemmin hän oli viettänyt 25-vuotissyntymäpäiväänsä.


Boris Björn Dov Ber Schur, 24

Boris Björn Dov Ber Schur (1915-1940)

Svenska Läroverketistä ylioppilaaksi kirjoitettuaan Schur heittäytyi täysin rinnoin opiskelijaelämään toimien mm. 1936-1937 Nylands Nationin klubi-isäntänä. Lisäksi hän oli Uusliberaalisen ylioppilasyhdistyksen jäsen ja suojeluskuntamies henkeen ja vereen.

Journalismi oli historiaa ja kielitieteitä opiskelevan nuorukaisen kutsumus ja opiskelijalehtien lisäksi hän ehti toimimaan myös Hufvudstadsbladetin ja Svenska Pressenin avustajana.

”Hänellä oli mieli täynnä suunnitelmia, elämänhalua ja innostusta”, luonnehti Schuria eräs hänen lehtimieskollegoistaan tämän muistokirjoituksessa.

Isänmaansa palvelukseen (Jalkaväkirykmentti 9:n 4. pataljoona) sotamies Schur astui lokakuussa 1939. Maaliskuussa 1940 Säkkijärven Vilajoella käydyissä taisteluissa hän katosi.

Selvyyttä hänen kohtalostaan ei koskaan saatu ja hänet julistettiin myöhemmin virallisesti kuolleeksi. Hänen muistolaattansa löytyy Helsingin juutalaisen hautausmaan sankarilehdosta.


Elieser Schwartzman, 24

Elieser Schwartzman (1915-1940)

Avuliaisuus, epäitsekkyys ja velvollisuudentuntoisuus ovat sanoja, joilla hänet tunteneet Schwartzmania kuvailevat. Tunnollisuudesta hänet muistettiin myös hänen työpaikassaan, helsinkiläisen tekstiilitavarakaupan varastomiehenä.

Palvelukseen helsinkiläissotamies astui lokakuussa 1939 ja taisteli talvisotansa jalkaväkirykmentti 10:n 2. pataljoonan riveissä

Säkkijärven Vilajoen taistelut koituivat Schurin lailla myös Schwartzmanin kohtaloksi, jonka kaatumispäiväksi on merkitty 8.3.

”Ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut, siunattu kentälle jääneenä tai poissaolevana.”



Abraham Ruben Sirovitsch, 26

Abraham Ruben Sirovitsch (1913-1940)

Jo nuoresta pitäen kaikesta teknisestä kiinnostuneen Sirovitschin uravalinta ei yllättänyt ketään. Helsingin yliopistossa suoritettujen opintojen jäkeen hänestä tuli Elektroprodukt- liikkeen johtaja vain 21-vuotiaana.

Uskollisena ja sanansa mittaisena miehenä hänelle uskottiin erilaisia luottamustehtäviä, jonka aika kului lisäksi urheilun (erityisesti pikajuoksun ja hiihdon) parissa.

Talvisotaan Valkoisessa Kaartissa varusmiespalveluksensa suorittanut Sirovitsch lähti Jalkaväkirykmentti 11:n eli Ässärykmentin riveissä. Kotiin jäi odottamaan vaimo.

Lokakuussa 1939 rykmentti keskitettiin Johanneksen alueelle osaksi 4. Divisioonan puolustusryhmitystä. II-pataljoonan tehtävänä oli puolustaa Kuolemanjärven lohkoa ja III-pataljoona, johon Sirovitsch kuului, oli divisioonan reservinä. Tässä tapauksessa lohkon hyytävä nimi todella oli enne: 2.3.1940 hän kaatui, vain 26-vuotiaana.


Rafael Skurnik, 30

Rafael Skurnik (1909-1940)

Helsinkiläinen Skurnik kokeili Nya Svenska Samskolanin jälkeen siipiään ensin mainostoimistossa, mutta löysi sittemmin paikkansa kangasalan kauppamatkustajana.  Hänen välitön luonteensa oli tässä epäilemättä eduksi – Skurnik kun oli niitä, jotka saivat ystäviä kuin itsestään.

Varusmiespalveluksensa hän suoritti vuonna 1925, jatkaen seuraavana vuonna RUK:iin.

Talvisodassa korpraali Skurnik palveli Erillispataljoona 9:n II pataljoonassa ja osallistui sen riveissä Turkinsaaren taisteluihin Viipurinlahdella. 9.3. hän haavoittui ja kuoli Viipurin 11. sotasairaalassa 2 päivää myöhemmin.


 

Moses Leib ”Mosa” Smulowitz, 22

Moses Leib ”Mosa” Smulowitz (1917-1940)

Vasta parikymppisenä Smulowitzin elämä oli vasta alussa ja elämänhalua pursuava helsinkiläinen suorastaan paloi halusta tarttua siihen.

Hänen hyväntuulisuudellaan ja energisyydellään ei tuntunut olevan rajaa: mm. hiihdossa ja jalkapallossa ansioitunut nuorukainen paneutui opintoihinsakin ja ehti juuri ennen sodan syttymistä valmistua Helsingin teknillisestä opistosta.

Varusmiespalveluksensa Smulowitz suoritti Tampereen rykmentissä, astellen sieltä ulos reservin korpraalina.

Talvisotaan hän lähti Jalkaväkirykmentti 65:ssä, jonka riveissä hänet siirrettiin joulukuussa 1939 Kuhmon rintamalle. Maaliskuun 3. hän kaatui Löytövaaran luona hänen joukkueensa käydessä viivytystaistelua turvatakseen pääjoukkojen uudelleen järjestäytymisen.

Haudattu Helsingin juutalaisen hautausmaan sankarilehtoon.


Bernhard Hirsch-Ber Stein, 39

Bernhard Hirsch-Ber Stein (1900-1940)

Tämä helsinkiläinen naimisissa oleva kauppa-apulainen jos kuka oli mensch, kunnon ihminen. Huomion keskipisteenä hän ei viihtynyt – sen sijaan vaatimattomuudestaan muistettu Stein oli omassa elementissään muita mm. hyväntekeväisyysseurojen kautta auttaen.

Merivoimissa asepalveluksensa vuonna 1921 suorittanut korpraali Stein oli talvisodan syttyessä ja Erillinen Pataljoona 18:aan liittyessään ”jo” 39.

9.1.1940 Lemetin rintamalla vaikeasti haavoittunut Stein siirrettiin hoitoon 17. sotasairaalaan Mikkelin lähelle, missä hänelle luovutettiin Vapaudenmitali.

Vammat osoittautuivat miestä vahvemmiksi: 18.2. hän hävisi viimeisen taistelunsa.




Talvisodan syttymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta, mitä Sotaveteraaniliitto kunnioittaa monella tapaa. Yksi niistä on kohtaloiden esitteleminen maan Pro Patria-taulujen takaa.

Olisiko sinulla taulu, jonka sankarivainajien tarinat haluaisit jakaa?

Ota yhteyttä toimitus@sotaveteraaniliitto.fi


Aikaisemmin Kohtalot Pro Patria-taulun takaa-sarjassa on ilmestynyt:

Aleksanterin teatteri, Helsinki

Suomen tataarit

Heinämaan koulu, Orimattila

Jaa kirjoitus: