Kohtalot Pro Patria- taulun takaa: Lehtiniemen nuorisoseurantalo, Posio

6.9.2019 Kohtalot Pro Patria- taulun takaa: Lehtiniemen nuorisoseurantalo, Posio

Suomen sotavuodet koettelivat Posiota ja sen asukkaita raskaasti. Nuoret miehet olivat rintamalla puolustamassa maataan ase kädessä, vähän vanhempia taas oli työvelvollisina ja osa naisistakin otti osaa sotaponnisteluihin esim. lottina.

Kaikkiaan rintamalla kaatui 138 posiolaista: 135 heistä sotilaita, kaksi lottaa ja yksi työvelvollinen. Leskeksi jäi 45 vaimoa, sotaorvoiksi 113. Evakkoon Posion siviiliväestö joutui kahdesti ja nämä matkat koituivat 219 posiolaisen (lähinnä lapsen) kohtaloksi. Yksi heistä oli Reino Ronkainen, erään tässä taulussa mainitun sankarivainajan poika.

Pohjolan miesten taival jatkosodassa 1941-1944 muodostui pitkäksi, raskaaksi ja erikoislaatuiseksi siinä mielessä, että he joutuivat taistelemaan pitkän rintamamme monilla suunnilla.

Lehtiniemen nuorisoseurantalo valmistui vuonna 1948

Posiolaisista nuorisoseuroista ensimmäisenä sodan jälkeen perustetusta Lehtiniemen nuorisoseurasta tuli sittemmin pitäjän nuorisoseuroista toimeliain.

25 kilometrin päässä Posion keskustasta sijaitsevan, vuonna 1948 valmistuneen Lehtiniemen nuorisoseurantalon Pro Patria-taulussa on yhdeksän meidän kaikkien vapaudesta kalliimman mahdollisimman hinnan maksaneen nuorukaisen nimet. Tässä ovat heidän tarinansa.



Tauno Heikkinen, 32

Tauno Armas Heikkinen (1911 – 1943)

Juha ja Kaisa Heikkisen perheeseen perjantaina 13. päivä syntynyt Tauno Heikkinen oli jatkosotaan lähtiessään 32-vuotias.

Kevyt Osasto 3, jonka konekiväärikomppaniassa sotamies Heikkinen oli jatkosodan ajan maataan palvellut, lakkautettiin kesäkuussa 1943 ja pataljoonan vahvuinen joukko liitettiin 15. prikaatiin sen toiseksi pataljoonaksi.

”Niille jääkäritovereillemme, jotka ovat kotiemme puolesta kaikkensa antaneet, tekee Kevyt Osasto 3 kunniaa, jonka parhaiten voimme suorittaa täyttämällä soturivelvollisuutemme heidän sankariesimerkkiään noudattaen”, lausui komentaja lakkauttamispäivänä pitämässään puheessa.

Naapurivaaran eteläpuolella sijainneella niityllä puhetta kuunnellut sotamies Heikkinen seuraisi heidän jalanjäljissään vain joitain kuukausia myöhemmin.

Seuraavat kuukaudet Heikkisen 7. komppania oli sijoitettuna Äänislinnan lähellä, missä aika käytettiin hyödyksi mm. marssi- ja ampumaharjoituksin sekä tiedustelukoulutusta treenaten.

Joulukuulle 1943 tultaessa heidät oli siirretty Maanselän-Aunuksen alueelle Länsi-Syvärille. Sotapäiväkirjan mukaan rauhallisesti kuluneiden päivien jälkeen vihollisen kranaatinheitin aktivoitui 8.12.1943, jolloin vihollisen kerrotaan ampuneen 20 laukausta Tiiran tukikohtaan.

Seuraavana päivänä meno jatkui, edellistäkin päivää kiivaampana. 42 laukauksesta yhden kranaatinsirpale haavoitti vartiossa ollutta sotamies Heikkistä. Matkalla joukkosidontapaikalle hän haavoittui toisesta sirpaleesta vielä pahemmin ja kuoli matkalla 3. Kenttäsairaalaosastoon.


Tauno Hiltunen, 21

Tauno Johannes Hiltunen (1923 – 1944)

Taulun erikoisin kohtalo lienee Tauno Hiltusen, jonka sotapolku alkoi 25.6.1941 JR 56:n komppanian riveissä. Hänen 18-vuotispäivästään ei ollut kahtakaan viikkoa.

Sitä, miten tämä Peräposiolla syntynyt pohjoisen poika sijoitettiin Lounais-Suomen sotilasläänin perustamaan joukko-osastoon ei tiedetä, eikä häntä mainita edes rykmentin historiikkiin myöhemmin kootuissa listoissa. Todennäköistä on, että hän on liittynyt joukkoon täydennysmiehenä, mutta niissäkään häntä ei mainita. Näyttää siltä, että hän oli rykmentin 5.7. täydennykseksi saamien 199 miehen joukossa.

JR 56 oli tuolloin Maaselän- Aunuksen alueella, missä tilanne Säämäjärven pohjoispuolisella alueella oli alkanut kehittyä suomalaisjoukoille varsin uhkaavaksi. 14. komppanian sotapäiväkirjoissa kerrotaan vihollisen tunkeutuneen Yläjoki-Harjulatva-tiellä osiin suomalaisasemista vahvistetun komppanian voimin. Samaan aikaan suomalaisten kenttävartiot taistelivat vihollisen pääosia vastaan puolustuslinjallamme noin 6 km maantieltä etelään.

Aamuyhdeltä sotamies Hiltusen tykkikomppaniaan saatiin 10 panssarinyrkiksi kutsuttua F2-kertasinkoa. 2 tuntia myöhemmin komppanian päällikön tehtäväksi annettiin ”suunnitella tykkien siirtämistä taempiin asemiin vetäytymisen varalta”, mutta esitellessään suunnitelmaansa klo 13.30, tuli käsky siirtää 1. joukkueen tykit välittömästi Suojoen pohjoispuolelle.

Kiivaiden yhteenottojen keskellä tilanne eli jatkuvasti. Klo 20.30 rykmentti siirtyi Suojoella vanhan rajan taakse, tappioista ei vielä tuossa vaiheessa kerrota olevan tietoa. Hiltusesta ei löydy komppanian sotapäiväkirjoista merkintää myöhemminkään, mutta se tiedetään, että hän oli tuona päivänä Onkamuksessa Suojärveltä pohjoiseen, missä hän katosi.

Kuolleeksi hänet julistettiin virallisesti 16.2.1948, Posion sankarihautausmaalle hänet siunattiin poissaolevana 24.6.1948.  Se, ettei poikaa saatu takaisin edes arkussa, oli hänen Olli- ja Jenni-vanhemmilleen kova paikka, mutta tarina ei ollutkaan vielä päättynyt.

Kahdeksan vuotta myöhemmin vuonna 1956 he saivat uutisia: pojan ruumis oli löydetty sekä palautettu ja matkalla kotiin.


Matti Karjalainen, 23

Matti Åke Karjalainen (1918 – 1941)

Myös alikersantti Karjalainen palveli jatkosodassa Kevyt Osasto 3:ssa, joka kuului vihollisen saartamistehtävää varten perustettuun Ryhmä Puromaan.

Heidän tavoitteensa oli edetä Kelsinkäisen kautta Kairala-Alakurtin tielle sekä Salla-Kantalahden radalle. Valtakunnanrajan se ylitti 1.-2.7. välisenä yönä.

Osaston ollessa reservissä Jyrhämässä viikkoa myöhemmin sai se käskyn vastahyökkäyksen tekemisestä Kelsinkäiseen. Vastaisku epäonnistui, koska yhteydet joukkueiden välillä katkesivat. Tästä seuranneessa sekavassa tilanteessa komppanian päällikkö sai viiden minuutin aikana jopa kuusi eri käskyä. Tilanne luokiteltiin myöhemmin hallitsemattomaksi.

10.7. Karjalaisen osasto saavutti Kieristelmävaaran (Kelsinkäisen) kuullen edestä kiivaan laukausten vaihdon. Se asettautui puolustukseen. 13.50 saapui omien Stuka-laivue, reilu tunti myöhemmin alkoi ilmataistelu ja vihollisen tykistötulitus. Klo 15.40 kaatui Väinö Laine. Samalla haavoittuivat Eino Pelkonen sekä alikersantti Karjalainen (joka kirjattiin osaston sotapäiväkirjaan myöhemmin väärin Juho Jalmarina).

Laineen ruumis samoin kuin Pelkonen saatiin vähän myöhemmin evakuoitua, mutta Karjalainen jäi osaston vihollisen tykistö- ja kranaattitulen keskellä vetäytyessä kentälle.

24.6.1945 Posiolla pidetyissä sankarihautajaisissa hänet siunattiin poissaolevana sankarihautaan numero 105. Ruumista ei ole vieläkään löydetty.


Anselm Laine, 29

Anselm Armas Laine (1915 – 1944)

Sotamies Anselm Laine on toinen Posion Pro Patria-taulun Lapin sodan sankarivainajista.

Hänen kaatumisensa oli Kalle ja Ester Laineen perheelle jo toinen suruviesti. 3 vuotta aikaisemmin sota vei heiltä toisen pojan: taulussa myös mainitun Anselmin pikkuveljen Väinön.

Pian aselevon solmimisen jälkeen 4.9.1944 JR 33 sai käskyn siirtyä pohjoiseen Kajaanin alueelle, missä sen tuli siirtyä vanhaan yhtymäänsä 6. Divisioonaan. Ensimmäiset kuljetukset aloitettiin jo seuraavana päivänä.

Neuvostoliiton sanelemiin aselevon ehtoihin kuului, että saksalaisjoukot karkotettaisiin Suomen maaperältä 15.9. mennessä. Määräajan kuluttua loppuun, sai divisioona käskyn aloittaa eteneminen Lappiin 19.9. aamulla.

30.9. Laineen rykmentti saavutti Pudasjärven, missä se sai aamulla klo 6.35 yhteyden Ylikiimingin suunnasta lähestyvään Panssaridivisioonaan, jonka komentajalle, kenraalimajuri Ruben Lagukselle 6. Divisioona alistettiin. Nyt muodostunut ryhmä Lagus jatkoi etenemistä Rovaniemen suuntaan.

JR 33:n kotiuttamistoimenpiteet alkoivat 27.10.1944, mutta sotamies Laineelle se oli 4 päivää liian myöhään: hän haavoittui ja menehtyi 23.10.1944 Rovaniemellä.

4.11.1945 hänet siunattiin haudan lepoon Posion sankarihautausmaalle ruutuun 119.


Väinö Laine, 23

Väinö Ernesti Laine (1918 – 1941)

Sodissamme 1939- 1945 kaatui 19 Väinö Lainetta. Yksi heistä on vain 23-vuotiaana kaatunut Väinö Ernest, joka niin monen muun posiolaispojan lailla lähti jatkosotaan Kevyen Osasto 3:n riveissä.

Sotamies Laine kaatui 10.7. Sallan Kieristelmävaarassa käydyissä kiivaissa taisteluissa (mihin johtaneista olosuhteista voit lukea tarkemmin Matti Karjalaisen kohdalta), jolloin hänen ruumiinsa jäi joksikin aikaa vihollislinjojen taakse.

Myöhemmin hänen ruumiinsa onnistuttiin kuitenkin evakuoimaan ja tuotiin kotiin Posiolle, missä hänet haudattiin 19.10.1941 Posion sankarihautausmaalla ruutuun 44.





Iikka Orjasniemi, 34

Iikka Orjasniemi (1907 – 1941)

Iikka Orjasniemi oli syntyjään Kuusamosta, mutta asettunut Posion Lehtiniemeen, missä viljeli maata ja kasvatti perhettään.

Suruviesti puolison kaatumisesta ei jäisi Tyyne-vaimon ainoaksi tragediaksi: muutama vuosi myöhemmin hän joutuisi hautaamaan yhden heidän lapsistaankin, vain 10-vuotiaana kuolleen Sauli-pojan.

Sotamies Orjasniemi oli hänkin Kevyt Osasto 3:n miehiä.  Valtaosa Posion reserviläisistä kuului Posiolla kesäkuun 1941 puolivälissä perustetun osaston esikuntakomppaniaan, toiseen kiväärikompppaniaan tai konekiväärikomppaniaan. Orjasniemi kuului näistä jälkimmäiseen.

Kesäkuun lopulle tullessa Orjasniemen komppania oli taisteluvalmiudessa Säkkilänvaarassa, missä tunnit täyttyivät päiväpalvelusohjelman mukaisesti harjoittelusta, oppitunneista sekä maastotiedustelusta Oulankajoen suuntaan.

Vanha raja ylitettiin 1.-2.7- välisenä yönä klo 2.30, minkä jälkeen edessä olikin ensimmäinen taistelu Paanajärvellä. Osasto eteni partiotehtävissä Moutikaisenlammin suuntaan ja viikkoa myöhemmin edessä oli Kelsinkäisen taistelu, missä kaatuivat hänen aseveljensä; taulussa edellä mainitut Väinö Laine ja Matti Karjalainen.

Nenäpalon taistelun jälkeen Orjasniemen komppania saapui reserviin Sallan Kuorekevaaraan. Kuruvaaran hyökkäyksessä epäonnistunut osasto joutui lopulta perääntymään Kuorekevaaran pääpuolustuslinjalle, missä 28.7. alkoivat ankarat puolustustaistelut.

Vihollisen tykistyötuli jatkui kiivaana päivästä toiseen. 30.7. osoittautui osastossa erityisen synkäksi: kokonaistappioiden listataan nousseen 30:een. Juuri Orjasniemen komppaniaa koeteltiin kovalla kädellä: yön aikana käydyissä taisteluissa haavoittui 11 miestä. Posiolainen Matti Jumisko jäi vihollispuolelle (ja kuoli sotavankeudessa saman vuoden joulukuussa). Kaatuneita oli yksi: jääkäri Orjasniemi.

Vain 34-vuotiaana hän on Posion taulun sankarivainajista vanhin. Pääosin  nuorista poikamiehistä koostuneesta joukosta hän poikkeaa myös muuten: häntä jäi kaipaamaan vaimon lisäksi peräti kuusi lasta, joista nuorimmainen oli hädin tuskin yhtä.


Eetu Ronkainen, 31

Eetu Arvid Ronkainen (1909 – 1941)

Eetu Arvid syntyi Erland ja Reetta Ronkaisen 9-lapsisen perheen kuudentena.

Jatkosotaan hän lähti JR 33:n 3. komppaniassa.

JR 33 oli peräpohjalaismiehistä koottu joukko-osasto, jonka pohjoisen luonteen kerrotaan säilyneen myöhemminkin sen saadessa täydennystä muiden alueiden miehistä. Pääosin he olivat maaseutujen asukkaita ja tottuneet tienaamaan elantonsa raavaalla työllä. Niin myös sotamies Ronkainen, joka oli siviiliammatiltaan maanviljelijä. 31- vuotias maajussi ei ollut vielä morsiantakaan löytänyt.

Syyskuun loppupuolella 6. Divisioona sai käskyn siirtyä puolustukseen Vermanjolinjalla. Saksalaisten hyökkäysvoima oli tyrehtynyt, ja edessä oli niin luja vastus, että sen murtaminen tuolloin käytettävissä olevin voimin oli mahdotonta. Ensilumi tuli jo 24.9. ja lokakuun alusta alkoivat olot pakkasineen olla jo hyvin talviset.

3.10 vihollisen sissipartiotoiminnan kerrotaan vilkastuneen. Vihollisen tykistötuli pani niin ikään parastaan ja klo 12.50 siinä haavoittui kolme komppanian miehistä, Ronkainen heidän joukossaan.

Heidän kuljetettiin kenttäsairaalaan, jossa Ronkainen menehtyi saamiinsa vammoihin. Kaksi viikkoa myöhemmin hänen vanhempansa hautasivat hänet Posion sankarihautausmaahan ruutuun numero 43.


Jalmari Ronkainen, 33

Jalmari Ronkainen (1910 – 1944)

Jalmari Ronkaisen sotapolku JR 53:n kranaatinheitinjoukueessa päättyi vain reilun 170 kilometrin päässä siitä, mistä se oli alkanutkin, mutta siihen väliin mahtui yli tuhat kilometriä ja kolme pitkää vuotta. Kesällä 1944 se oli vienyt hänet rykmenttinsä mukana keskelle Kannaksen suurhyökkäystäkin.

Sotamies Ronkaisen velvollisuus jatkui jatkosodan jälkeen vielä Lapin sotaankin, missä hän saapui asetovereidensa kanssa Tornion Röyttään syyskuun viimeinen päivä. Lokakuun alussa hän löysi itsensä keskeltä Tornionjokilaakson taisteluja; koko Lapin sodan kiivainta vaihetta.

Röytässä Tornion satamaan tehty maihinnousu tuli saksalaisille yllätyksenä ja satamaa ei oltu miehitetty. Kaikkiaan satamaan tehtiin viisi maihinnousuaaltoa, joista neljättä oltiin purkamassa maihin 4.10. kun saksalaiset aloittivat ilmapommituksensa. Huonon sään vuoksi suomalaiset eivät saaneet omia koneita ilmaan lainkaan.

60 iskussa kaatuneen lisäksi tappioihin lukeutuivat 400 haavoittunutta. Sotamies Ronkainen oli yksi näistä. Hänet kiidätettiin Ruotsin puolelle saamaan hoitoa, mutta vammat ovat kuitenkin niin vaikeita, että 16.10.1944 hän menehtyi Uumajassa. Kuukautta myöhemmin hän olisi täyttänyt 34.

Lokakuun lopussa hänen ruumiinsa tuotiin kotimaahansa ja 4.11.1945 hänet siunattiin yhdessä muiden Lapin sodan sankarivainajien kanssa Posion sankarihautausmaahan.

Jalmarin Selma-vaimo maksoi sodasta kalliin hinnan: miehensä lisäksi hän oli saattanut hautaan jo lapsensakin: pariskunnan helmikuussa 1940 evakossa kuolleen, vain 7-kuukautisen Reino-pojan.


Huugo Selkälä, 31

Huugo Selkälä (1910 – 1941)

Kevyt Osasto 3:een sijoitettiin myös Huugo Selkälä. Osaston konekiväärikomppaniassa palvellutta jääkäri Selkälää jäi kotiin odottamaan Tilda-vaimon lisäksi kolme lasta.

Tildaa miehen lähtö pelotti ihan erityisesti, sillä hän oli viimeisillään raskaana. Heidän neljäs lapsensa, 23.7.1941 syntynyt poika nimetään isänsä mukaan Huugoksi. Kaimaansa hän ei koskaan ehtinyt tavata, sillä tämä kaatui 10 päivää ennen hänen syntymäänsä.

9.-11.7.1941 Kelsinkäisessä (Kieristelemävaarassa) käydyn, monen posiolaispojan kohtaloksi käyneen taistelun jälkeen Selkälän osasto palasi partiotehtäviin. Taisteluja vihollispartioiden kanssa kerrotaan olleen koko ajan vain enemmän.

Heinäkuun 13. päivä valkeni Posiolla kirkkaana. Tämän syntymäpäivän 25 tänään täyttävä Tilda Selkälä muistaisi ikuisesti: se on päivä, jolloin hänestä tuli leski.

Klo 5.30 yksi osaston joukkue lähti pioneerijoukkueen kanssa vihollisen selustaan katkaisemaan tietä.

Klo 18.35. kolme ryhmää konekiväärikomppaniasta alistettiin 2.komppanialle.

Klo 19 ne lähetettiin Nenäpalon maastoon tuhoamaan siellä olevaa vihollista, johon saatiinkin pian kosketus.

Klo 23.30 joukkio palasi. Tappioiksi kirjattiin 2 kaatunutta ja 5 haavoittunutta. Haavoittuneet onnistuttiin ennen vetäytymistä komppanian merkintöjen mukaan ”korjattua pois, kaatuneiden jäädessä ryssän käsiin.”

Kaatuneet jääkärit; Eino Jumisko-Yliruokamo sekä Huugo Selkälä, saatiin myöhemmin haettua omiensa pariin ja lähetettyä kotiin. 21.9.1941 hänet siunattiin Posion sankarihautausmaalle ruutuun 48.




Talvisodan syttymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta, mitä Sotaveteraaniliitto kunnioittaa monella tapaa. Yksi niistä on kohtaloiden esitteleminen maan Pro Patria-taulujen takaa.


Aikaisemmin Kohtalot Pro Patria-taulun takaa-sarjassa on ilmestynyt:

Aleksanterin teatteri, Helsinki

Suomen tataarit

Heinämaan koulu, Orimattila

Helsingin juutalainen seurakunta

Pitkälahden koulu, Anttola

Viipurin juutalaisen seurakunnan urheiluseura Kadur

Jaa kirjoitus: