Mies, joka kuoli niin kuin eli: Rukajärven legendan Arnold Majewskin viimeiset hetket 10.10.1942

8.10.2019 Mies, joka kuoli niin kuin eli: Rukajärven legendan Arnold Majewskin viimeiset hetket 10.10.1942

Sodissamme 1939-1945 kentälle katosi tai jäi kaatuneina tuhansia poikiamme. Montaa perhettä jäi vaivaamaan epätietoisuus rakkaansa viimeisistä hetkistä. Everstiluutnantti Arnold Majewskin kohtalo on tälle täysi vastakohta. Hänen viimeiset hetkensä eivät voisi olla paremmin dokumentoituja: hän kaatui saman tien tämän kuvan ottamisen jälkeen.


Taistelu on päättynyt ja everstiluutnantti Majewski tarkastaa taistelun jälkiä

Salskea seikkailija

Nuori luutnantti 1920-luvun alkupuolella kuvattuna

Majewski ansioitui jo talvisodassa, mutta jatkosota ja etenkin Rukajärven suunnan taistelut tekivät hänestä suorastaan legendan.

Melkoisen legendaarisia ovat myös hänestä kerrotut tarinat, jotka ovat vielä totta. Majewski syntyi vuonna 1892 Tallinnassa suomalais-puolalaiseen sotilassukuun. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan oli hän saanut tarpeekseen kouluista ja hänen kerrotaan lähteneen kaivamaan kultaa Itä-Siperiaan, mistä hänen matkansa jatkui Tyynellemerelle. Seuraavat kolme vuotta hän kolusi niin Kaukoitää kuin Pohjois-Amerikkaa asettuen lopulta Pietariin.

Sisällissodan sytyttyä tammikuun lopulla 1918 hänen elämänsä sai uuden suunnan. Majewski palasi Suomeen ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi valkoisten riveihin Karjalan rintamalle.


Sisällissodassa Majewski palveli vapaaehtoisena Georg Elfvengrenin osastossa Karjalan rintamalla vapaaehtoisena

Elämää suurempi persoona

Sisällissodan jälkeen rämäpäisyydellään ja rohkeilla retkillään vihollisen selustaan mainetta niittänyt Majewski jäi armeijaan joukkueenjohtajaksi ja aloitti upseerinuransa Lappeenrannassa Hämeen ratsurykmentissä. Opiskelu häntä ei kuitenkaan kiinnostanut vieläkään, ei edes sotakorkeakoulussa.

Aikalaiset luonnehtivat häntä lähteestä riippuen joko ”huumorintajuiseksi mieheksi, joka ei turhia nipottanut” tai ”iloluontoiseksi boheemiksi, jonka värikäs elämä oli usein suurempaa kuin hänen pankkitilinsä saldo”. Robert Brantberg on taltioinut Majewskista kertovaan kirjaansa seuraavan anekdootin kieltoajan jälkeiseltä ajalta.

”Kerran Lappeenrannassa muuan upseeri lainasi talleilta hevosen. Kelpo eläin pysähtyi ensin pankin, sitten viinakaupan eteen. Palauttaessaan hevosta upseeri ihmetteli asiaa. Selvisi, että kyseessä oli Majewskin hevonen.”

Talvisodassa ratsumestariksi ylennyt Majewski komensi Kevyt Osasto 12:n reserviläiseskadroonaa ja myöhemmin Jalkaväkirykmentti 34:n I pataljoonaa. Helmikuun lopussa hän määräsi yhden komppanianpäällikkönsä tuhoamaan hyökkäysvaunun, jota vihollinen oli yön pimeydessä kuljettanut lähemmäksi suomalaislinjoja. Rämäpäisyydelleen tyypillisesti hän ilmoitti tulevansa itse seuraamaan operaatiota. Vihollisen huomatessa hänen seurueensa saapumisen tähystyspaikalle alkoi armoton tykistökeskitys, jossa Majewski haavoittui kranaatinsirpaleesta.

Miehen räväkkä asenne ei kuitenkaan saanut osumia. Tiedusteltuaan apuun rientäneeltä lääkäriltä, oliko edessä tuskallinen kuolema, ihmetteli lääkäri kysymystä, jolloin Majewskin kerrotaan ehdottaneen, että ”pärkkele, minä ammun itseni. Silloin kuolen ainakin ilman tuskia.”

Talvisodan päättyessä Majewski ylennettiin majuriksi. Myöhemmin hänestä tehtiin jopa esitys 1 lk Mannerheim-ristin ritariksi – kunnia, jonka on saanut osakseen vain kaksi suomalaista: Mannerheim itse sekä jalkaväenkenraali Erik Heinrichs.

Välirauhan aikana Majewski palveli pataljoonankomentajana ensin 9. Prikaatissa ja sitten Lieksassa 10. Prikaatissa, joka jatkosodan liikekannallepanon yhteydessä muutettiin JR 10:ksi. Majewskista tuli sen I pataljoonan komentaja.


Majewski luotti alaisiinsa ja nämä kunnioittivat häntä

Hedonisti ja hurmuri

Helga Sonck-Majewski 1916 – 2015

Majewskin kerrotaan hurmanneen naisia ja särkeneen sydämiä minne ikinä menikin. Niinpä ei liene yllättävää, että kesyttäjänsä hän löysi vasta liki viisikymppisenä. Lieksassa ollessaan hän tutustui paikallisessa apteekissa työskennelleeseen Helga Sonckiin. Yllättävältä ei kuulosta myöskään hänen dilemmansa, kun hän vuotta myöhemmin pohtii aviosäätyyn astumista.

”Minulla on kaksi tyttöystävää, joista yksi on farmaseutti ja toinen Yhdyspankin kassaneiti. Jos otan farmaseutin, minulta ei koskaan lopu pirtu, mutta jos otan kassaneidin, minulta ei koskaan lopu vekseli”, hänen kerrotaan järkeilleen.

Farmaseutti vei voiton ja häitä tanssitiin syyskuussa 1941. Reilun vuoden päästä 25-vuotiaasta Helga Sonck-Majewskista tuli yksi sotiemme 30 000 sotaleskestä.

Myöhemmin hän loi uran taiteilijana. Suomen Taideakatemian koulussa opiskellut Sonck-Majewski oli yksi Ateneumissa vuonna 2006 järjestetyssä taiteen ensimmäisessä promootiossa promovoituja maistereita.

Naimisiin hän ei enää koskaan mennyt.


Loputtomien tarinoiden lähde

Syntyperänsä sekä maailmalla seikkaillessa vietetyn ajan seurauksena Majewskin suomenkielentaito jäi vaillinaiseksi, mikä – toisinaan hieman liioiteltunakin – antoi oman leimansa hänestä kerrottuihin tarinoihin.

Yksi tunnetuimmista on hänen johtamaansa, tammikuussa 1942 Muurmannin radalle tehtyä Mai Guban sissiretkeä edeltänyt yhteenveto miehilleen.


”Hyvät härrat. Me ole saatu Marsalkkalta yks kunniakas tehtävä. Me hiihtää Muurmannin rata, pane rata poikki ja anta ryssä pistä meidät motti. Sitte me ole kolme päivä motissa ja sitte me hiihtä takasi. Onko selvä, onko mite kysymistä?”


Ja miehethän hiihtivät.

Majewskikin oma hiihtotaito (tai lähinnä sen puute) oli yksi hänestä Talvisodassa kerrottujen vitsien kestoaiheita.


Majewskin sissiosaston pituus oli liki viisi kilometriä

Henkilökohtaisella rohkeudellaan ja esimerkillä johtamisellaan Majewski sai osakseen alaistensa ihailun ja kunnioituksen. Hän liikkuikin usein maastossa joukkojensa keskuudessa. Talvisodassa se melkein vei häneltä hengen, jatkosodassa se koitui hänen kohtalokseen.


Majewskin korsu oli etulinjan komeimpia, Kellovaara, heinäkuu 1942

Lokakuussa 1942 Majewskin pataljoona oli Peukaloniemellä, viitisen kilometriä Rukajärvestä. Vihollinen oli paikoin vain noin sadan metrin päässä ja tarkka-ampujien kerrotaan olleen jatkuva riesa.


JR 10 I Pataljoonan komentaja Majewski Rukajärvellä 1942

Viimeinen päivä

10.10. 1942 valkenee koleana. Suomi viettää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Myöhemmin päivämäärä jäisi historiaa sillä, että vuonna 2008 Martti Ahtisaari voittaa ensimmäisenä suomalaisena Nobelin rauhanpalkinnon. Mutta nyt, vuonna 1942, Suomi joutuu vielä asein puolustamaan oikeuttaan pysyä suomalaisena eikä rauhasta uskalleta vielä haaveillakaan.

Tuon päiväiset sotapäiväkirjamerkinnät kertovat Majewskin pataljoonan raportoineen vihollisliikehdinnästä aamukolmesta lähtien. Vihollisen kranaatinheitin ampuu ja Evsjärven kaakkoisrantaa pitkin lähestytään koko ajan suuremmalla joukolla. Pataljoonalle annetaan käsky saattaa neljä panssarintorjuntatykkiä asemiin. Myös II pataljoonaa kehotetaan varautumaan ”ryssän sitovan hyökkäyksen varalta”.

Aamuneljältä vihollisen raportoidaan liikkuvan jo ”ihan ’Peukalon’ ja etulinjan välisellä suolla.” Alle tunnin on heidän etenemisensä kuitenkin pysähtynyt suomalaistuleen. 6.45 Yksi selustaan päässyt vihollisosasto jää mottiin ja 8.10 vihollinen aloittaa uuden hyökkäyksen vasemmalta.

Pataljoonasta kaatuu päivän aikana 13 miestä, ensimmäinen heistä vähän ennen puolta kahdeksaa.


JR 10:n sotapäiväkirja 10.10.1942

9.15 Majewskin pataljoona saa käskyn: sen 1. komppanian ja pataljoonan kranaatinheitinjoukkue jäävät toistaiseksi JR 52:n I Pataljoonan käyttöön vihollisen uusintähyökkäyksen varalta. Puoli tuntia myöhemmin mottiin jääneen, mutta sinnikkäästi puolustautumista jatkaneen vihollisosaston kerrotaan tuhoutuneen viimeiseen mieheen.

Aamupäivän loppua kohden taistelu alkaa laantua. Taisteluhaudat ovat täynnä kaatuneita vihollisia. Vartiovuorossa ollut Paavo Lonkila saa käskyn lähteä viemään aamulla kiinni ottamaansa vankia pataljoonan komentopaikalle. Komentajaa, everstiluutnantti Majewskia siellä ei kuitenkaan näy, sillä tämä on miestensä parissa kiertämässä juoksuhautoja jakamassa kiitoksia ”hyvän työn tehneille pojille.”

Brantberg kertoo tiedon rajusta taistelusta levinneen nopeasti. Puolenpäivän aikaan jälkeen paikalle saapuu TK-mies Ilmari Laukkonen kameransa kanssa. Jokaisen kuvaajan takaraivossa elää toivo siitä yhdestä historiaan jäävästä otoksesta, mutta vielä ei Laukkonen tiedä, että hän on juuri saamassa omansa.

Komentaja tarjoutuu esittelemään etulinjan maastoa vierailijoille itse. Matkaan lähdetään klo 13.10. Seurue etenee juoksuhaudassa, Majewski Laukkosen mukaan ”niin huolettomasti, aivan kuin sotaa ei olisikaan.”

Edessä odottavalta tulipesäkkeeltä olisi hyvä näkymä etumaastoon, Majewski lupaa ja kurottautuu maavallin yli katsomaan taistelun tuhoja. Nähdäkseen paremmin hän pyytää seurueessa olevalta Kenttätykistörykmentti 18 5. patterin tulenjohtoryhmän johtajalta Veikko Lukkariselta tämän kiikareita. Myös Lukkarista huolettaa – vain hetki aiemmin hän on varoittanut Majewskia tarkka-ampujista ja kehottanut näyttäytymään vain ”erityisellä varovaisuudella”.

Kello on nyt melkein 13.30. Muutaman metrin päässä Laukkosella on kameransa tähtäimessä Majewski. Hän painaa laukaisinta ja ottaa kuvan, joka myöhemmin tallennetaan SA-kuva-arkistoon sarjanumerolla 115308. Majewski nostaa saamansa kiikarit silmilleen ja alkaa laskea kaatuneiden määrää.

Samaan aikaan vähän matkan päässä Majewski on otettu myös toiseen tähtäimeen. Everstiluutnantti on päässyt laskuissaan kolmeenkymmeneen, kun hän painaa liipasimesta. Tarkka-ampujan luoti lävistää Majewskin leuan ja tulee niskasta ulos, jättäen jälkeensä ammottavan aukon. Hän kuolee välittömästi.

Varttitunti myöhemmin tieto komentajan kaatumisesta kirjataan pataljoonan päiväkirjaan. Uutinen otetaan vastaan raskain sydämin. Vain kolme päivää myöhemmin hänen kuolinilmoituksensa on Helsingin Sanomissa.

Majewskin suorasukaiset kommentit jäävät elämään hänet tunteneiden tarinoissa, joita kerrotaan vielä pitkään. Hänet talvisodassa tavanneiden mieleen nousee niistä etenkin yksi.

”Mitäs sotaa se on, jossa kukaan ei kuole!”



PS. Pentti Perttuli, kolmanneksi viimeisin Osasto Majewskin veteraaneista kuoli toukokuussa 2017. Mutta tiesitkö, että Rukajärven tie- elokuvan päähenkilö perustui juuri häneen?



Mikäli Rukajärven suunnan historia kiinnostaa enemmänkin, kannattaa ehdottomasti tutustua alueen perinteitä aktiivisesti vaalivaan Rukajärven Suunnan Historiayhdistykseen!

Jaa kirjoitus: