Miksi me lähdimme? 20 talvisodan ruotsalaisvapaaehtoista kertoo, mikä sai heidät uhraamaan kaikkensa Suomen puolesta

4.11.2019 Miksi me lähdimme? 20 talvisodan ruotsalaisvapaaehtoista kertoo, mikä sai heidät uhraamaan kaikkensa Suomen puolesta

Talvisodan syttyessä pienen Suomen taisto maailman suurinta sotilasmahtia vastaan herätti maailman sympatiat ja vapaaehtoisiksi haluttiin lähteä mitä eksoottisimmista paikoista… ja lähtökohdista.

Yksi vapaaehtoiseksi Suomen taistoon halajavista oli perintöprinssi Kustaa Aadolf, Ruotsin tuolloisen kruununprinssi Kustaa Aadolfin (myöhemmin kuningas Kustaa VI Aadolf) poika ja nykyisen kuninkaan Kaarle XVI Kustaan isä. Ylevä pyrkimys tyssäsi kuitenkin Ruotsin kuninkaan vastustukseen. Jatkosodan aikana prinssi teki kaksi vierailua Suomeen, mm. Itä-Karjalaa kiertäen.


Prinssi Gustav Adolf seurueineen vierailulla 4. divisioonassa Petroskoihin johtavan tien varrella, syyskuu 1942

Kustaa Aadolf ei suinkaan ollut ainoa taistostamme kiinnostunut kuninkaallinen: talvisotaan yritti vapaaehtoisena myös Liechtensteinin prinssi Ferdinand. Hänen yrityksensä tyssäsi Suomen valtiojohtoon. Viralliseksi syyksi annettiin diplomaattisesti ”lääketieteellisistä syyt”, todellisuudessa syy oli se, että hänen tiedettiin olevan natsiagentti, eikä ylipäällikkö Mannerheim – vaikka hänen on kuinka virheellisesti spekuloitu sympatiseeranneen natsi-ideologiaa – halunnut ottaa vastaan ”Saksassa vallalla olevan järjestelmän kannattajia.”


Ruotsalaisia houkuteltiin tunteisiinvetoavin julistekampanjoin

Kaikkiaan Suomen armeijan rinnalla taisteli talvisodassa liki 12 000 vapaaehtoista 18 eri maasta.

Eniten (n. 8260) vapaaehtoisia saapui Ruotsista, toiseksi eniten (1010) Tanskasta.

Mikä sai heidät tekemään moisen päätöksen? Miksi he olivat valmiita antamaan kaikkensa toisen maan kansan vapauden puolesta?

Kysymystä on kuluneiden 80 vuoden aikana kysytty usein. Näin siihen vastasi vuonna 1940 julkaistussa kirjassa ”I österled – om Svenska Frivilligkåren” seitsemän ruotsalaisvapaaehtoista.


Vapaaehtoisia Blasieholmgatanin värväystoimistossa

”En minä voinut muuta kuin reagoida sitä väkivaltaa vastaan, jota valtava Venäjä käytti Suomen pientä kansaa vastaan. Jokainen vapaaehtoisistamme oli sitoutunut taistelemaan rinta rinnan suomalaisten veljiemme kanssa sodassa, jolla ei ollut mitään tekemistä Ruotsin vapauden kanssa.”

Carl Edvin Larsson, maanviljelijä


Kysymyksessä siitä, jäädäkö kotiin vai lähteä Suomeen ei ollut vaihtoehtoja. Kuten niin monet, tunsin vapaaehtoisjoukon olevan minun tieni. Omatuntoni ei olisi antanut minulle rauhaa, mikäli olisin jäänyt Ruotsiin. Kysymys oli vääryyden korjaamisesta. Silloin ei kysellä olosuhteista.”

Bror Lundmark, poliisi


”Rehellinen raivo ja kaipuu saada auttaa hädässä ja äärimmäisessä vaarassa olevaa veljeä – nämä olivat varmasti ne ensimmäiset syyt, jotka saivat meidät vapaaehtoiset matkaan. Lisäksi tajusimme, mikä uhka Suomen tuhoamisen jälkeen tulisi kohdistumaan meidän omaan maahamme.”

Lars Wilhelm Schlyter, ammatillisten alojen opettaja


”Siitä lähtien, kun Suomeen hyökättiin, olin ollut jännittynyt, huolissani ja ahdistunut. Minua vaivasi istua kädet ristissä ja vain passiivisesti lukea näistä rohkeista veljistä, jotka kävivät meidänkin taisteluamme. Minua kutsui miehen tehtävä. Minä lähdin aivan vastustamattomasta sisäisestä pakosta. Jos olisin jäänyt kotiin, olisin tuntenut itseni raukaksi koko loppuelämäni.”

Nils-Ivar Roslund, toimittaja


”Lähdin veljesmaahamme Suomeen tarkoituksenani auttaa kansaa, joka on osa meitä itseämme ja jonka maata ja kunniaa voimakas naapuri oli loukannut.”

Gunnar Axelsson, maanviljelijä


”Ajatukseni sodan syttyessä oli tämä: mitä Suomi on tehnyt ansaitakseen tämän karmean kohtalon? Miksi niin monen isän täytyy jättää pienokaisensa kulkeakseen varmaan kuoleman? Se oli se ajatus, joka ajoi minut lähtemään Suomeen. Halusin pelastaa jonkun, jolla oli elämässään minua korkeampi tarkoitus. Minulla itselläni ei ollut mitään muuta menetettävää kuin oma elämäni.”

Carl Elis Wiktorsson, maatyöläinen


”Kun sain mahdollisuuden lähteä Suomeen, tartuin siihen. Kyseessä oli minusta yhtä paljon Ruotsin kuin Suomenkin asia, eikä tämä vakaumus horjunut vapaaehtoisaikanani tai sen jälkeen. ”

Elis Pettersson, leipomotyöntekijä


”Ilmoittauduin mukaan Suomen taistoon auttaakseni veljesmaatamme ja sitä kautta Ruotsia. Ongelman ennaltaehkäisy on parempi kuin ongelman hoito. Sitä paitsi Suomi on skandinaavinen maa ja sen katoaminen skandinaavisesta yhteisöstä olisi kuolettava isku Ruotsille.”

John Harald Olofsson, maalari


”Minulla, samoin kuin kavereillani oli ajatus: me voimme auttaa. Lisäksi olimme pahoillamme edeltäkävijänä pitämämme maan puolesta, niin säälimättömästi pyyhkäisi väkivalta pienen vapautta rakastavan kansan yli.”

Henning Gottfridsson, painotyöntekijä


”Olin pohjattoman pettynyt siihen, miten Neuvostolitto oli pettänyt kansainvälisen työväenliikkeen. Suomen työväenluokka ja sen nuoret taistelivat kiistattomasti oikeudestaan itse määrätä maansa asioista, joten mikäpä olisi ollut luonnollisempaa ruotsalaiselle työläispojalle kuin seistä noissa kamppailevissa riveissä.”

Conny Andersson, varastoapulainen           


                          

”Kun on naimisissa ja on lapsia, on siinä syitä olla lähtemättä lähteä vapaaehtoisena sotaan. Mutta koska vaimoni on suomalainen, oli se minulle ihan luonnollista. Hänen maansa on myös minun.”

Jörgen Nielsen, konttoristi


”Lähdin mukaan vapaaehtoisjoukkoihin yksinkertaisesti siksi, että vihani venäläisten hyökkäystä kohtaan kasvoi päivä päivältä suuremmaksi. Ruotsalaisten yhteenkuuluvuudentunteella Suomen kanssa on kuitenkin vuosisataiset juuret.”

Arvis Berg von Linde, konttoristi


”Lähdin vapaaehtoiseksi koska koin velvollisuudekseni parhaan kykyni mukaan tukea veljeskansaa, joka yksinään taisteli koko Pohjolan vapauden ja tulevaisuuden puolesta.”

Karl-Edvard Anderson, luottamusmies


”Minun oli oikeudenmukaisuuden nimissä yksinkertaisesti pakko antaa Suomelle se ainoa asia, joka minulla oli annettavana: minut itseni.”

Per-Erik von Essen, maankäytön opiskelija


”Mikään tapahtuma maailmassa ei ole satuttanut minua henkilökohtaisesti niin paljon kuin sodan puhkeaminen Suomessa. Ei siinä enää ollut sivustaseuraaja, ei siinä ollut neutraali – kaikkine tunteineen ja vakaumuksineen sitä oli toisen puolella. Se oli kuin oma kotimaa olisi ollut sodassa. Syyksi seurata vapaaehtoisjoukon miehiä ei tarvittu sen enempää. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. ”

Bengt Jändel, journalisti


”Miksi lähdin Suomeen? Siihen kysymykseen on helppo vastata. Niin itsestään selvä velvollisuus oli helppo täyttää. Vielä nykyäänkin nuoret pitävät ritarillisuutta yhtä korkeassa arvossa kuin aiemminkin. ”

Klas Siwertz, maankäytön opiskelija


”Miksi minä lähdin? Minähän tein vain sen, mikä oli oikein minua itseäni kohtaan. Pelissä oli minun, Ruotsin ja Suomen vapaus. Ajatuskin siitä, etten enää koskaan saisi luoda vapaasti, ajatella vapaasti ja samota vapaasti metsissämme oli järkyttävä.”

Bengt Lissegård, taitelija


”Uuden vuoden vaihtuessa oli selvää minulle ja vaimolleni, että lähtisin vapaaehtoisena Suomeen. Vielä nyt jälkeenpäinkin on minun vaikeaa kertoa syytä tähän itsestään selvään tekoon. Se oli kuin lähtisi taisteluun oman maansa puolesta.”

Carl-Erik af Geijerstam, FM


”Toivoin niin pitkään, että meidän maamme päätyisi veljeskansamme rinnalle. Kun tuli selväksi, ettei toiveestani tulisi totta, koin yksinkertaisesti velvollisuudekseni olla käytettävissä taistoon Suomen kansan itsenäisyydestä.”

G Röing, luutnantti


”Viime kädessä oli taistossa kyse yhtä paljon meidän kodeistamme ja lapsistamme. Ja kun kaukonäköinen ja rohkea vaimonikin jakoi tämän näkemyksen, tuli liittymisestä ruotsalaisvapaaehtoisiin minulle itsestään selvä velvollisuus.”

Stig Facht, kapteeni



Tekstin lainaukset ovat käännöksiä Tidning för svenska Finlandsfrivilligas minnesförening- lehden numerossa 2/2019 julkaistusta kokoelmasta.


Jaa kirjoitus: