Tipaton tammikuu – yksi sotavuosien pysyvimmistä (ja eriskummallisimmista!) perinnöistä

13.1.2020 Tipaton tammikuu – yksi sotavuosien pysyvimmistä (ja eriskummallisimmista!) perinnöistä

Sotaa käytiin myös kotirintamalla – niin materiaalisesti kuin henkisestikin.

Miesten ollessa rintamalla, jäivät esim. maatilojen työt talon naisten (ja joko liian alhaisen tai korkean ikänsä puolesta kotiin jääneiden miesten) hoidettavaksi. Työtä ei suinkaan helpottanut se, että miesten lisäksi rintamalle oltiin valtion hevosottojen kautta otettu siviiliväestöltä myös huomattava määrä suomenhevosia (yhteensä liki 72 000).

Puolustusvoimien käyttöön takavarikoitiin maatiloilta sotien aikana myös mm. liki kolmen miljoonan kilon edestä lihaa, 9.12.1939 takavarikoitiin Puolustusvoimien käyttöön valtioneuvoston päätöksellä koko maan hernevarastot.

Moni suomalainen oli mukana jonkinlaisessa isänmaallisessa järjestötoiminnassa, jonka avulla paitsi tuettiin huoltoa rintaman suuntaan, myös autettiin pitämään siellä palvelevien henkistä mielialaa korkealla. Lisäksi niillä oli merkittävä rooli kotirintaman huoltotehtävissä: Suomen Huolto- keskuselimen kautta koordinoitiin apua hädänalaisimpaan asemaan joutuneen väestön (sotalesket ja -orvot, sotainvalidit, siirtoväki) avuksi.

Lisäksi sotavuosina järjestettiin hurja määrä talkoita ja keräyksiä. Kotirintaman suursiivous- kampanjassa 1942 kerättiin rauta- ja peltiromua, metalli- ja kumijätteitä sekä lumppuja maanpuolustuksen hyväksi. Saman vuoden laskiaisena nähtiin ensimmäiset mottitalkoot; vapaaehtoinen kampanja, jonka tarkoituksena oli helpottaa edellä mainittujen väestönosien, eli ”vähäväkisten talouksien” sotaoloissa kokemaa polttopuupulaa.

Saman vuoden syksyllä järjestettyjen talkoiden tulos (rintamalla hakatut motit mukaan laskien) oli peräti 1,2 miljoonaa pinokuutiometriä.


Mottitalkoot olivat sotavuosien suurimpia talkooponnistuksia (kuva: SA-kuva)

Kaikesta oli pulaa, minkä vuoksi Martat järjestivät erinäisiä kursseja, joilla opituin taidoin kannustettiin mahdollisimman suureen omavaraisuuteen. Kaikki mahdollinen saippuasta perunajauhoihin tehtiin itse ja esim. tekstiilit käytettiin hyödyksi ja jalostettiin uuteen käyttöön vanhaa uudistaen.

Kansalaisia kannustettiin tarkan markan taloudenpitoon mm. syksyllä 1942 vietetyn kansallisen säästäväisyysviikon kautta.


Säästäväisyysviikon mainos Stockmannin näyteikkunassa 4.11.1942 (kuva: SA-kuva)

Sotavuosien henkinen ilmapiiri

Materiaalisten asioiden lisäksi sotavuosina panostettiin myös henkiseen sodankäyntiin, niin kotipuolessa kuin etulinjassa. Oikeanlaista ilmapiiriä vaalittiin mm. rintamalla kiertävien viihdytyskiertueiden sekä erilaisen valistustyön muodossa. Kotirintamalla mielialaa tuettiin mm. asemiesilloin.

Niin viihdytyskiertueiden kuin asemiesiltojen takaa löytyi saksalaista esikuvaa jäljittelevä Propaganda-Aseveljet ry.

Suomen tuolloisen viihdemaailman ”Palle”- taitelijanimellä tunnetun moniosaajan ja Päämajan propagandatoimiston päällikön, majuri R.W.Palmrothin sekä ”Sinivalkoiseksi ääneksi” kutsutun radiotoimittaja Pekka Tiilikaisen 1941 perustama järjestö tuli tunnetuksi etenkin pääosin Helsingin Messuhallissa (nykyinen Kisahalli) pidetyistä asemiesilloista.


41. asemiesilta Kansallisteatterilla 17.12.1942 (kuva: SA-kuva)

Kaikkiaan viihteellistä ohjelmaa tarjoavia iltoja järjestettiin yli 100, joista jokainen lähetettiin myös suorana radiolähetyksenä. Ne olivatkin jatkosodan vuosien suosituimpia radio-ohjelmia niin kotona kuin korsussa.

Viihtellisyyskin rakentui kuitenkin vankasti isänmaallisuuden ja maanpuolustahdon ylläpitämiselle. Jokainen ilta mm. alkoi Marsalkan hopeatorvet- nimisellä sotilasmarssilla (mikä kuuluu muuten yhä yhteen suomalaisten rakastamaan traditioon: sen alkufanfaarilla aloitetaan nimittäin jokavuotinen joulurauhan julistus Turussa!)

Yksi asemiesiltojen ja viihdytyskiertueiden lavoilla eniten nähdyistä esiintyjistä oli Einari Ketolan tunnetuksi tekemä korpraali Joonas Möttönen. Yltioisänmaallinen korpraali oli aikansa Putous-sketsihahmo ja tuli myöhemmin ikuistetuksi hänen vakiohokemansa mukaan nimettyyn ”Niin se on pojjaat!”- elokuvaankin.

Lisäksi Propaganda-Aseveljet julkaisi mm. propagandalevyjä, -nuotteja ja -kirjallisuutta.

Kansan mielialaa seurattiin ja muokattiin myös kriisiajan tiedotustoimintaa varten perustetun Valtion Tiedotuslaitoksen toimesta, joka johti myös Yleisradion tuolloista ohjelmatoimintaa. VTL:n yhteyteen perustettiin salainen organisaatio VIA (”Vapaus – Isänmaa – Aseveljeys”), jonka asiamiesverkoston kansan keskuudessa keräämiä mielialaraportteja ja kyselyitä hyödynsi mm. toinen tuon ajan suosituimmista radio-ohjelmista: Jahvetin kirjelaatikko (tästä lisää Kenttäpostia-lehdessä 1/2019).


Juliste Kauhajoen veteraanien perinnetalon kokoelmista

Ei huvituksille

Kansaa muistutettiin mm. propagandajulistein pitämään mielessä se, että vaara (ja vihollinen!) vaanivat myös kotirintamalla.

Yhteiskunnan perusvire olikin viihteen muotoon puetun sanoman takana varsin vakava: Suomessa oli esimerkiksi jo Talvisodan alussa, 7.12.1939, astunut voimaan tanssikielto, jonka aikana tanssiminen oli sallittu ainoastaan häiden yhteydessä, jolloin hääpari sai tanssia yhden valssin muiden katsellessa.

Tanssin kaltaista huvittelua ei pidetty sopivana kaikkien sota-ajan surujen ja kärsimysten keskellä, lisäksi tanssien katsottiin myös lisäävän järjestyshäiriöitä, moraalittomuutta, sukupuolitauteja ja alkoholinkäyttöä.

Näistä jälkimmäiseen katsottiin tarpeelliseksi puuttua vielä erikseen.

1.5.1942 alkoholijuomien hintaa korotettiin reippaasti: viinan hinta esimerkiksi nousi peräti 51.1% ja oluenkin 25%. Lisäksi voimaan astui säädös, jonka mukaan yhdellä kertaa asiakkaalle myytävän väkevän viinan määrä rajoitettiin yhteen litraan.

Taustana tälle oli se, että alkoholin kulutuksen huomattiin Suomessa 1941 vain kasvaneen – siitäkin huolimatta, että miehistä suuri osa oli rintamalla. Tilanteeseen kaivattiin ryhtiliikettä ja tammikuussa 1942 Propaganda-Aseveljet ry lanseerasi Raitis Tammikuu- kampanjan, josta tulikin menestys. Sen seurauksena eduskunnan puhemies Väinö Hakkila julisti joulukuussa 1942 kampanjan uuden raittiin tammikuun viettämiseksi.

(Tipattoman tammikuun nimellä tempaus tultiin tuntemaan vasta myöhemmin, mutta koomisena yksityiskohtana mainittakoon, että Hakkila itse oli alkuperäiseltä nimeltään Tippa. Nimenvaihdoksensa myötä myös hänestä tuli siis Tipaton…!)


Ennen sotia Väinö Hakkila toimi mm. oikeusministerinä

Tipaton tammikuu pitää pintansa

Ehkä yllättäenkin tipaton tammikuu on pitänyt pintansa vielä sodan päätyttyäkin ja elämäntavan muuttuessa alati vain ylenpalttisemmaksi.

Esimerkiksi vuonna 2008 tipatonta tammikuuta arvioitiin viettävän peräti noin 25% suomalaisista. Tätä nykyä määrän kerrotaan vakiintuneen 11-16% välille, joskin A-klinikka arvioi vuosittaiseksi osallistujamääräksi yhä joka viidennen. Vaikka määrä olisi huippuvuosista laskenutkin, on sitä viettävien sitoutuneisuus suorastaan huikeaa: esimerkiksi edellisten kahden vuoden osalta sen keskeyttäneiden määrän kerrotaan olevan vain noin prosentin luokkaa.

Aktiivisuus vaihtelee asuinpaikoittain: taajaan asutuissa ja kaupunkimaisissa kunnissa asuvista tipatonta vietti 2019 selvästi yli 10 %, kun taas pääkaupunkiseudulla ja maaseudulla asuvista siihen osallistui alle 10 %.

Tuskin olisivat herrat Palmroth ja Tiilikainen arvanneet, kuinka kestävän perinnön he jälkipolvillekin jättivät. Tipaton tammikuu näkyy Alkon myyntitilastoissa edelleen selkeänä notkahduksena. Siinä, missä joulukuu on perinteisesti vuoden kiireisin kuukausi, on tammikuu hiljaisin, laskien edellisestä kuukaudesta noin puoleen ja muodostaen vain noin 6% koko vuoden litramyynnistä.


Propaganda-aseveljien isät Reino Palmroth (vas.) ja Pekka Tiilikainen

Propagandaveljekset sodan jälkeen

Ja mitä tuli Palmrothista ja Tiilikaisesta sodan jälkeen?

Palmroth oli myös Sotamuseon perustaja ja työskenteli pitkään sen intendenttinä, ollen vastuussa mm. sen sotavuosina järjestämistä sotasaalisnäyttelyistä. Sodanjälkeisinä vuosina Punainen Valpo otti myös hänet hampaisiinsa, yrittäen saada tämän syytteeseen mm. asekätkennästä. Lopulta hän luopui urastaan Puolustusvoimissa ja perusti UIT:n edeltäjän Iloisen Teatterin, maan ensimmäisen kabareeteatterin.

Tiilikainen taas jäi historiaan yhtenä maamme legendaarisimmista urheiluselostajista, joka mm. koulutti urheilutoimittajat Helsingin olympialaisiin. Sinivalkoinen kansa rakasti sinivalkoista ääntään, joka toi valtakunnan huippuhetket pettämättömällä ammattitaidolla heidän olohuoneisiinsa. Eräs valtakunnallinen tilaisuus, jota hän myöhemmin luonnehti uransa raskaimmaksi, oli hänellekin kuitenkin liikaa.

4.2.1951 hänet valittiin selostamaan Marsalkka Mannerheimin hautajaiset radiossa. Liikutuksen saadessa vallan hän murtui kesken suoran lähetyksen ja purskahti muun sinivalkoisen kansan lailla itkuun.

PS. Videotaltioinnin Mannerheimin hautajaisista löydät täältä.

Jaa kirjoitus: