Kohtalot Pro Patria-taulun takaa: Topulin talo, Salo

29.1.2020 Kohtalot Pro Patria-taulun takaa: Topulin talo, Salo

Lähteestä vaihdellen sen sijainniksi ilmoitetaan joko Kruusila, Kiikala tai Rasvala, mutta katsoo sen tarkaksi sijainniksi sitten minkä tahansa näistä kolmesta Saloon kuuluvasta kylästä, alueen koskettavin nähtävyys se joka tapauksessa on.

Seututie 110:n varresta löytyvä muistokivi pystytettiin siinä aikanaan sijainneen Topulin talon paikalle. Topulin taloa asutti Fredrik ja Alma Lehtisen perhe, joka maksoi Suomen itsenäisyydestä kovan hinnan: he menettivät sodissamme 4 poikaansa ja yhden vävyistään.

Myöhemmin Topulin talo oli Helsingin Opettajayhdistyksen hallussa, nyt paikassa toimii juhlatila Villa Topuli, jonka alueen luontopolkukin vie koskettavalle muistomerkille.

Salon Seudun Resreviupseerikerhon talkoovoimin pystyttämän ja Harald Södermanin suunnitteleman muistomerkin lahjoitti paikallinen kiveistämö Granit Oy. Se paljastettiin 10.6.1956, minkä jälkeen se luovutettiin Kiikalan seurakunnan omistukseen ja hoitoon. Läsnä paljastustilaisuudessa oli paikkakuntalaisten, reserviupseerikerholaisten, seurakunnan ja median edustajien lisäksi myös tuolloin 74-vuotias Alma Lehtinen.

”Ohikulkija, pysähdy ja ajattele”, siinä vedotaan. Pysähdy, lue ja muista, pyydämme vuorostamme nyt me.

Topulin talon muistokivessä on kaikkiaan 5 meidän kaikkien vapauden puolesta aivan liian nuorina henkensä antaneen sankarin nimet. Tässä ovat heidän tarinansa.


Martti Lehtinen, 25

Martti Päiviö Lehtinen (1914 – 1939)

Lehtisten 14-lapsisen perheen kymmenentenä syntynyt Martti työskenteli kansakoulun jälkeen metsätyönjohtajana.

Ennen varusmiespalvelukseensa astumista syyskuussa 1935 oli hän ehtinyt toimia jo 4.5 vuotta Kiikalan suojeluskunnassakin. Naimisiin hän ei vielä ollut ehtinyt.

Helmikuussa 1936 antamassaan sotilasvalassa salskea sinisilmäinen nuorukainen vannoi tahtovansa ”kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.”

Vielä tuossa vaiheessa ei hänkään olisi osannut kuvitellakaan, että lupaus ei jäisi vain sanoiksi, vaan hän joutuisi lunastamaan sen viimeiseen kirjaimeen saakka.

Asevelvollisuutensa Porin Rykmentin 4. komppaniassa hyvin arvosanoin suorittaneena hän jatkoi armeijan harmaissa vielä reserviupseerikouluun, missä sai koulutuksen kivääriryhmän johtajaksi. Marraskuussa 1930 hän kotiutui reservin alikersanttina.

Talvisotaan hänet määrättiin Turussa perustetun Jalkaväkirykmentti 14:n riveihin, jossa hänen sotansa  – ja elämänsä – päättyi vain reilu viikko myöhemmin. JR 14:n vastuulle oli annettu Kattilanojan lohko, jossa he lokakuun puolestavälistä marraskuun loppuun tekivät puolustuslohkonsa valmistelutöitä. Viisi päivää viikossa tehtiin työtä, lauantaisin oli koulutusta ja sunnuntaina kenttäjumalanpalvelus ja sulkeisharjoittelua. Töiden kerrotaan sujuneen hyvin ja mielialan olleen joukoissa reipas, vaikka alikersantti Lehtisellä ei ollut muun rykmentin lailla saanut itään lähtiessään juuri mitään varusteita.

Yli kuukauden kestäneen valmisteluvaiheen aikana pojat alkoivat jo elätellä toivoa, että mitään sotaa ei ehkä tulisikaan. Mutta marraskuun lopusta se tuli ja joulukuun ensimmäisen viikon ajan he kuuntelivat, kuinka sen äänet tulivat koko ajan lähemmäksi.

Tulikasteensa rykmentti sai 6.12.1939 ensimmäisessä taistelukosketuksessa viholliseen. Lehtinen ehti osallistua taisteluihin Kosenjoella ja Muolaassa, missä kaatui 8.12.1939.


Vilho Lehtinen, 28

Vilho Mauri Lehtinen (1912 – 1941)

Vilho seurasi isänsä jäljissä maanviljelijäksi. Suojeluskuntaan hän oli liittynyt 15-vuotiaana ja hänen toimintansa siellä hyväksiluettiin 56 palvelusvuorokaudeksi hänen varusmiespalveluksestaan.

Asevelvollisuutensa hän aloitti kaksi päivää Talvisodan päättymisen jälkeen Jalkaväen koulutuskeskus 10:ssä konekiväärikomppaniassa. Talvisodassa kaatuneen Martti-veljensä lailla hän jatkoi RUK:uun, missä konekiväärimies sai puolijoukkueenjohtajakoulutuksen.

Joulukuussa 1940 hän vapautui reservin alikersanttina, mutta puolen vuoden sisään hän joutui laittamaan kaiken oppimansa testeistä kovimpaan: maa oli jälleen sodassa.

Palvelukseen hänet kutsuttiin 16.6.1941, jolloin hänet määrättiin JR 34:n III pataljoonan konekiväärikomppaniaan. Ensi taistelunsa alikersantti Lehtinen koki Hangon lohkolla, mutta jo heinäkuun puolenvälin jälkeen alkoi rykmentin siirtyminen itään. Ruhtinasmäkeen Lehtisen pataljoona saapui aamuyöstä 26.7., valtakunnan raja ylitettiin 14.8.1941. 9 päivää myöhemmin hänen pataljoonansa jätettiin Suurmäen maastoon 17. Divisioonan reserviksi.

Karjalan Armeijaan kuulunutta VI Armeijakuntaa komentaneen kenraali Paavo Talvelan pyyntö saada lupa jatkaa hyökkäystä itään sai elokuun lopussa Päämajasta vihreää valoa ja syyskuun alussa koko Lehtisen rykmentti oli Hirsijärvellä suunnittelemassa läpimurtohyökkäystä. Hyökkäys alkoi 3.9.

Ensin joukot valtasivat Suurmäen, seuraavaksi oli vuorossa Koivumäki. Jo 4.9. rykmentin tappioiden kerrotaan olleen 19 miestä ja kovaksi osoittautuu seuraavakin päivä.

Lehtisen komppanian sotapäiväkirja tuolta päivältä kiittelee, että ”yhteenvetona päivän taisteluista voidaan sanoa, että komppania toimi hyvin. Ainoana varjopuolena luonnollisesti oli se, että tappiot olivat suurehkot.” Kaatuneisiin merkitään yhden sotamiehen lisäksi kaksi aliupseeria, joista toinen on Vilho Lehtimäki.

Reilun kahden viikon päästä hän olisi viettänyt 29. syntymäpäiväänsä.


Kauko Lehtinen, 25

Kauko Johannes Lehtinen (1916 – 1941)

Talolliseksi merkitty Kauko syntyi perheeseen kaksi vuotta Martin jälkeen. Veljiensä lailla hän liittyi suojeluskuntaan, missä toimi kolme vuotta.

Hoikkarakenteinen ja urheilullinen nuorukainen sai kutsunnoissa syyskuussa 1936 parhaan mahdollisen A1-luokituksen ja vuosi myöhemmin hän aloitti varusmiespalveluksensa Porin rykmentissä.

Siellä hänen esimiehensä kehuivat häntä kaikinpuolin kiitettäväksi. Kauko ansioitui etenkin kiväärin varressa ja sai Suomen Ampumaurheiluliiton SAL:n 1 lk ampumamerkin. Elokuussa käymässään reservialiupseerikoulussa hän sai ryhmänjohtajan koulutuksen. Reserviin hän siirtyi 16.11.1938 kersantiksi ylenneenä.

Talvisotaa ennen kokoon kutsutuissa Ylimääräisissä Harjoituksissa hänet sijoitettiin Martti-veljensä lailla JR 14:een, minkä riveissä hän osallistui Kosenjoella, Taaperniemessä ja Summassa sen puolustuksen murtuessa 14.2.1940. Sen jälkeen hän oli vielä mukana Näykkijärven, Honkaniemen ja Viipurinlahden taisteluissa.

Jatkosodassa hänet määrättiin Vilho-veljensä lailla JR 34:een ja sen III pataljoonaan – Kauko sen 9. komppaniaan. Samana päivänä, jolloin Vilho kaatui Koivumäessä, Kauko haavoittui. Hän menehtyi saamiinsa vammoihin matkalla 38.Kenttäsairaalaan ja hänen kuolinpäiväkseen on merkitty 6.9.1941.


Erkki Lehtinen, 21

Erkki Rafael Lehtinen (1920 – 1941)

Lehtisen pojista nuorin oli isänmaansa puolesta kuollessaan juuri ja juuri täysi-ikäinen. Veljistään poiketen oli hän jatkanut opintojaan ylioppilaaksi saakka, mutta sodan uhan alkaessa kesällä 1939 näyttää yhä todennäköisemmältä, päätti aktiivinen suojeluskuntalainen ilmoittautua riveihin vapaaehtoiseksi.

Kesäkuussa 1939 Porin Rykmentissä alkaneen palveluksensa aikana hän oli YH:n aikana Muolaan suunnalla linnoitustöissä, mutta osallistui Talvisodan sytyttyä sen ensimmäisen kuukauden ajan Leipäsuolla käytyihin taisteluihin.

RUK:n tämä tuossa vaiheessa 20-vuotias sotaveteraani aloitti tammikuussa 1940, yleten reservin vänrikiksi kolme kuukautta myöhemmin. Jatkosotansa hänkin aloitti Hangon lohkolla, minkä jälkeen hänet siirrettiin JR 30:n II pataljoonaan. Kun rykmentti oli saatu kokoon, aloitti se heinä-elokuun vaihteessa 1941 etenemisensä Nenosenlammelta.

Pusujoen, Pälkjärven, Pirttipohjan ja Harlun jälkeen Erkin rykmentti oli edennyt Kirjavalahteen,  jossa käytyjen taistelujen jälkeen edessä oli muutaman päivän lepo. Sodan edetessä rykmentti eteni Itä-Syvärin suuntaan, käyden syyskuun vaihtuessa lokakuuksi taisteluja Muurmannin radalla. Niitä seuranneiden takaa-ajotaisteluiden jälkeen rykmentti ylitti Syvärin lokakuun puoliväliä lähestyttäessä.

Vänrikki Lehtisen sotapolku pysähtyi Nikoforovissa tätä seuranneessa Orenshenskojen taistelussa, missä hän sai vihollisen konekivääritulituksessa. Hän sai silmäänsä luodin, joka lävisti koko kallon, tappaen hänet välittömästi.


Mauri Helkiö, 41

Mauri Nikolai Helkiö (1899 – 1941)

Alma Lehtisen osa ei todellakaan ollut helppo. Vuonna 1957 kuollut äiti sai eläessään enemmän kuin oman osansa surusta: jo sotia ennen hän oli joutunut hautaamaan paitsi aviomiehensä, myös kolme lastaan, josta Hildegard-tytär ei saanut elää kuin päivän ikäiseksi. Sodan seurauksena hän hautasi lapsistaan vielä neljä lisää. Myös Alman toiseksi vanhinta tytärtä, Hildaa, kohtaa menetys: taulun viides nimi on nimittäin hänen aviomiehensä Mauri.

Maurin syntyessä oli 1800-lukua jäljellä vielä kaksi viikkoa. Poika peri isältään paitsi ensimmäisen nimensä, myös ammattinsa. Naapuripitäjästä hän löysi itselleen vaimon, jonka kanssa avioitui 1928 ja asettui Muurlaan viljelemään maata.

Kutsunnoissa hänet arvioitiin ”erittäin sopivaksi jalkaväkeen”, mutta kansalaisvelvollisuutensa tuolloin 19-vuotias Helkiö suoritti aseettomana ja hevosmiehenä Uudenmaan Rykmentissä. Kiitettävin arvioin tehtävästä suoriutuneen nuorukaisen kokonaispalvelus kesti vuoden, viisi kuukautta ja 18 päivää, minkä jälkeen hän sai elää rauhassa elämäänsä rakentaen liki 20 vuotta.

Talvisodan sytyttyä juuri 40 vuotta täyttänyt sotamies Helkiö, joka vuonna 1927 oli siirretty nostoväen 1. luokkaan, sai kutsun saapua palvelukseen. Jalkaväenkoulutuskeskus 2:ssa hän toimi ajomiehenä, minkä jälkeen sai siirron rintamalle, todennäköisesti JR 14:n muonavahvuudessa muiden alueen poikien lailla.

Jatkosodassa hänet määrättiin lankojensa Kaukon ja Viljon mukana JR 34:een, hänet sen kolonnaan, eli rykmentin huollosta vastaaviin kuljetusjoukkoihin. Syyskuun 8. päivä valkenee sotamies Helkiölle varsin synkkänä: edellisten kolmen päivän aikana hän on menettänyt molemmat lankonsa. Elämän (ja sodan) on vain jatkuttava. Lehtisten ovelle saapuvien suruviestien määrä on kuitenkin pian nousemassa kolmeen, sillä tänään surmansa saa vävypoika Mauri.

8.40 suomalaiset saavat Nurmoilan kentän haltuunsa. Pian sen jälkeen rykmentti saa käskyn siirtyä Kuittisiin. Kolonnan aloittaessa oman marssinsa, joutuu se Säntämän motista ulosmurtautuneiden vihollissotilaisten saartamaksi. Sotamies Helkiö kaatuu ja kolonnan johtaja, vänrikki Komulainen jää vangiksi. Muutaman päivän kuluttua hänet löydetään sidottuna ja päähän ammuttuna.

Sotamies Helkiötä jäivät kaipaamaan kaksi lasta sekä Hilda-vaimo, joka kuoli 1983 84-vuotiaana. Hän ei koskaan mennyt uusiin naimisiin.




Talvisodan syttymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta, mitä Sotaveteraaniliitto kunnioittaa monella tapaa. Yksi niistä on kohtaloiden esitteleminen maan Pro Patria-taulujen takaa.

Olisiko sinulla taulu, jonka sankarivainajien tarinat haluaisit jakaa?

Ota yhteyttä toimitus@sotaveteraaniliitto.fi


Aikaisemmin Kohtalot Pro Patria-taulun takaa-sarjassa on ilmestynyt:

Aleksanterin teatteri, Helsinki

Suomen tataarit

Heinämaan koulu, Orimattila

Helsingin juutalainen seurakunta

Pitkälahden koulu, Anttola

Urheiluseura Kadur, Viipuri

Lehtiniemen nuorisoseurantalo, Posio

Ylimuonion koulu

Lehtojärven koulu, Rovaniemi

Turun juutalainen seurakunta

Jaa kirjoitus: