Pataa, piirakkaa ja bageleita – Karjalan perintö elää vahvana suomalaisessa ruokakulttuurissa

4.3.2020 Pataa, piirakkaa ja bageleita – Karjalan perintö elää vahvana suomalaisessa ruokakulttuurissa

Karjalan sijainti kahden kulttuurin ja uskonnon risteyksessä on synnyttänyt rikkaan ruokakulttuurin, joka näkyy suomalaisissa ruokaperinteissä yhä tänäänkin.

Tunnetuimpia ovat karjalanpiirakat ja karjalanpata sekä viime vuosina yhä suositummaksi nousseet rinkelit. Paikalliset tavat näkyvät myös ruoanvalmistustavoissa sekä -juhlissa: moni karjalaista alkuperää olematonkin tunnistaa esimerkiksi rotinat, eli tavan käydä tervehtimässä vastasyntynyttä lasta tuomalla perheelle etenkin leivonnaisista koostuvia tuliaisia.

Omakohtaisia kokemuksia tästä on myös meillä Veteraanitalolla.

– Äidinisäni puoleinen suku on Karjalasta ja lapsuudesta muistan, kuinka hänen sisarensa, minun isotätini, matkustivat ryhmässä sukuloimassa. Sieltä perin myös suvussa olleen rinkelireseptin. Tyypilliseen karjalaiseen tapaan he olivat eloisia ja äänekkäitä ja aina odotettuja vieraita. Pikkuveljeni syntyessä saapuivat he kylään mukanaan matkalaukullinen pullaa, nauraa tiedottajamme Ariela Säkkinen muistojaan 1990-luvun alusta.


Pullakranssi on tyypillinen rotinatuotava

Ruoka on erottamaton osa kulttuurista identiteettiä

Ruokaperinteen merkitys kulttuurissa ja ihmisen kulttuurisen identiteetin rakentumisessa on todella merkittävä. On arvioitu, että ihmisten muuttaessa uuteen maahan ja assimiloituessa uuteen kulttuuriin, on kolmanteen sukupolveen mennessä suuri osa ”vanhoista” piirteistä – kuten kieli – jo unohtunut. Ruokaperinteet ovat kuitenkin sinnikkäät ja ovat viimeisten sukupolvelta toiselle siirtyvien kulttuuristen perinteiden joukossa.

Mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran organisoima, kesäkuussa 2019 päättynyt puolen vuoden Karjalaisuus 2000-luvulla- muistitietokeruu osoitti, että karjalainen identiteetti on voimissaan vielä uudella vuosituhannellakin.  Suomen Kulttuurirahaston ja e2-ajatuspajan sitä edellisenä vuonna tekemä tutkimus paljasti karjalaisuuden olevan heimoidentiteeteistä vahvin koko Suomessa: Helsingissäkin karjalaisiksi itsensä identifioivat muodostivat toiseksi suurimman yksittäisen joukon heti stadilaisten jälkeen.

Suomessa karjalaista kulttuuria tutkii ja ylläpitävät etenkin Karjalan sivistysseura sekä Karjalan liitto, jonka naistoimikunta on vuodesta 2006 valinnut vuosittain Vuoden karjalaisen ruoan ja leivonnaisen (vuoden 2020 voittajan löydät täältä, aikaisempien vuosien voittajat puolestaan täältä.) Yhdestä reseptistä löytyvää currymaustetta ja toisessa käytettävää rosmariinia lukuun ottamatta reseptit ovat yllättävänkin perinteisiä: pitkään haudutettuja lihapatoja, sieniä, hapankaalta ja piimää.

Karjalaisen ruoanlaittoperinteen ylläpitäjänä ja kehittäjänä on Suomessa profiloitunut Ulla Liukkonen, Suomen Keittiömestareiden puheenjohtaja ja Suomen kokkimaajoukkueen puheenjohtaja, joka juuri palkittiin Venäjän federaation kansallisen keittiömestariyhdistyksen korkeimmalla kunniamerkillä.


Karjalan liiton vuotuinen päätapahtuma, nyt jo 72. kertaa järjestettävät Karjalaiset kesäjuhlat pidetään tänä vuonna Helsingissä (kuva: Karjalan Liitto)

Piirakkaa pöytään

Karjalainen keittiö tunnetaan etenkin piirakoistaan. On karjalanpiirakkaa ja sulhaspiirakkaa; sultsinaa ja supikasta; vatruskaa ja tsupukasta; sipaniekkaa ja kalittaa. Ylivoimaisesti suosituin karjalaisruoka löytyykin juuri tästä joukosta.

Historiankirjoista löytyy mainintoja karjalanpiirakoista jo 1600-luvun lopulta, mutta koko Suomen ruokapöytiin ne löysivät tiensä vasta sotien jälkeen evakkoväen mukana. Tänään suomalaiset syövät niitä vuosittain tuoreimpien arvioiden mukaan jopa 700 miljoonaa kappaletta! Teknisesti ottaen suurin osa näistä on tosin teollisesti valmistettuja riisipiirakoita, jotka aidon perinteisen tuotteen nimisuojaus erottelee siitä oikeasta ja alkuperäisestä.

Piirakoihin kätkeytyy herkullisen täytteen lisäksi myös paljon muitakin perinteitä. Tyttöjä varoiteltiin, ettei naimisiin pääsisi, ellei oppisi rypyttämään karjalanpiirakoita oikein; rasvassa paistetut sulhaspiirakat taas kertoivat taloon näytille tuodulle sulhasehdokkaalle, oliko tämä tehnyt vaikutuksen vai ei. Jos pöytään kannettiin tuoreita sulhaspiirakoita, tiesi hän olevansa mieluinen. Jos piirakoita taas ei kuulunut, oli pääteltävissä, ettei kosiomatkasta kovin menestyksekästä tullut.


Piirakoita leivotaan Paateneessa, syyskuu 1942

Hapattamalla ja suolaamalla säilöön

Liharuoista tunnetuin on ehdottomasti karjalanpaisti. Tuolla nimellä se alettiin tosin tuntea vasta sen levitessä siirtoväen lailla sodan jälkeen muualle Suomeen.

Lyhyen kasvukauden seurauksena Karjalassa jouduttiin turvautumaan mitä erilaisempiin säilöntätapoihin, joista hapatus ja suolaus olivat käytetyimpien joukossa. Hapattamalla varmistettiin säilyvyys niin kaalille kuin maitotuotteille kuten piimälle, sillä mitä ilmeisemmin Karjalasta on kotoisin myös suomalaisten rakkaus tuohon erikoiseen nesteeseen, jota muutaman vuoden takaisen tilaston mukaan suomalainen juo keskimäärin liki 12 litraa vuodessa.  

Suolaamista käytettiin mm. sienten säilömiseen. Esimerkiksi monesta joulu- ja blinipöydästä löytyvästä sienisalaatistakin on siis kiittäminen karjalaisia, joiden ansiosta Suomeen levisi myös sienestys, jonka antia arvostivat alun perin Suomessa karjalaisten lisäksi vain lähinnä Ruotsista vaikutteita saaneet säätyläiset.

Alueelliset erot elävät tosin näissä yhä vahvoina: niin sienestys kuin piimä ovat selkeästi suosituimpia itäisessä Suomessa kuten Pohjois-Karjalassa.


Sienten hyödyntämisellä on Karjalassa pitkät perinteet

Rinkeli ja beigeli

Viipurin rinkeli on toiminut innoittajana myös näille Kalevala Korun samannimisille korvakoruille

Vielä joitain kymmeniä vuosia sitten lähinnä markkinoilla myynnissä ollut rinkeli on kokenut uuden tulemisen ja sillä kannustetaan leikkimään bussipysäkkien mainoksissakin.

Kyseessä on tosin kaksi eri rinkeliä: Viipurin rinkeli on kahdeksi lenkiksi kiepautettu pullamainen pötkylä, kun taas jälkimmäisessä on kyse muualla maailmassa bagelina tunnetusta vesirinkilästä. Suomeen molemmat herkut kuitenkin rantautuivat samasta paikasta: Karjalan kosmopoliittisesta keskuksesta Viipurista.

Viipuriin viipurinrinkelin toivat aikoinaan fransiskaanimunkit, joilta rinkelinvalmistus heidän luostarinsa tultua lakkautetuksi uskonpuhdistuksen jälkeen 1500-luvulla levisi tavallisen kansan pariin. Siitä tuli myös ylhäisön rakastama herkku. Toimituksia tehtiin Viipurista niin Turun Akatemian vihkiäisiin 1649 kuin Pietariin tsaarille itselleen: Aleksanteri III:n kerrotaan saaneen joka viikko kuriiripostissa kuusi rinkeliä viikon varrella nautittaviksi.

Viipurista sen nimikkoleivonnainen levisi nykyiseen Etelä-Karjalaan Lappeenrannan seudulle, missä ne nauttii yhä niin suurta suosiota, että Lappeenrannan ja sen naapurikunnan Lemin alueella on kymmenkunta näihin erikoistunutta leipomoa, joista vanhimmista käytiin aikoinaan myymässä tuotteita Viipurin Punaisenlähteentorilla saakka.


Viipurin rinkeleitä leivotaan Etelä-Karjalassa yhä useassa leipomossa (kuva: Juho Pulli Oy)

Vesirinkilä taas on levinnyt muun kansan keskuuteen juutalaisväestöltä, josta ensimmäiset asettuivat Suomessa juuri Viipuriin. Juutalaisyhteisöissä se oli alun perin juuri synnyttäneelle naiselle perinteisesti tuotu tuliainen, ihan niin kuin ne rotinatkin. Ympäri mennään ja yhteen tullaan ruoankin maailmassa!


PS. Uusimmassa, ”Talvisodan raskas rauha”- teemaisessa Kenttäpostia-lehdessämme pohditaan laajemminkin evakkouden aiheuttamaa traumaa, karjalaista identiteettiä ja sitä, mitä karjalaisuus tänään on. Kannattaa siis käydä lukemassa!

Jaa kirjoitus: