Suomalainen sankarivainaja tuntolevyineen löydetty Kärstilänjärveltä – katosiko sinun suvustasi 22.6.1944 26-vuotias viestimies?

13.4.2020 Suomalainen sankarivainaja tuntolevyineen löydetty Kärstilänjärveltä – katosiko sinun suvustasi 22.6.1944 26-vuotias viestimies?

Karjalan kannaksella etsintöjä suorittava Karjalan Valli on tehnyt uuden löydön ja tällä kertaa jäänteiden yhteydestä löytyi myös tunnuslevy.

Ainakin Kähärilässä, Suur-Perossa ja Raivolassa on todettu koronatartuntatapauksia, minkä seurauksena liikennettä on Kannaksellakin rajoitettu. Myös paikallinen sotavainajien etsintäyhdistys on antanut kehotuksen siitä, että mikäli etsintöjä suoritetaan, tulee niitä tehdä vain pienellä porukalla, kertoo yksi ryhmän jäsenistä, Vjatseslav ”Slava” Skokov.


Kärstilänjärveä

Toivoton etsintä

Lauantaina 28.3. he suuntasivat etsintämatkalle Kärstilänjärvelle.

– Tarkoituksena oli tutkia samaa kukkulaa kuin viikkoa aiemmin, mutta suunnitelma muuttui spontaanisti löydettyämme aamulla GPS-laitteesta hyvin tehdyn peitepiirroksen, Skokov kertoo.

– Teimme siellä etsintöjä jo neljä vuotta sitten ja nostimme vain paljon sotaromua. Löydöt paljastivat, että kukkulalla taisteltiin kovasti Talvisodan loppuvaiheella, ja vuonna 1944 samalla paikalla kai suomalainen komppania valmistautui vastaiskuun.

Mm. arkistoja hyödyntämällä Karjalan Valli tekee tarkkoja taustatutkimuksia etsintäalueistaan ja niiden tapahtumista. Niiden perusteella heillä oli aavistus siitä, mihin etsinnät saattaisivat tarjota vastauksen.

– Kärstilänjärven lähellä on alue, jossa 3. Prikaatin viestimies katosi haavoittuneena 22.6.1944 Neuvostoliiton 178. Divisioonaa vastaan tehdyn vastaiskun jälkeen. Saimme arkistosta melko tarkan tiedon tapahtumapaikasta ( ”20-30 metriä suurelta siirtolohkareelta”), mutta kun olimme saapuneet perille, ymmärsimme, että tehtävämme on rankka – lähes koko alue sopii kuvaukseen, koska paikan maastossa keskimääräinen välimatka isojen lohkareiden välillä on noin 20-30 metriä.

Alku ei näyttänyt kovinkaan lupaavalta tälläkään kertaa, hän myöntää.

– Marssiessamme vanhaa peltoa kukkulalle haravoimme maastoa metallinpaljastimilla, mutta löysimme vain vähän venäläistä hylsyä ja satoja sirpaleita. Lisäksi maa oli paikoittain roudassa, ja kuopissa oli paljon kylmää vettä, mikä vaikeutti kaivauksia.

Itse kukkulalla sijainneet poterot olivat pääosin kuivia, hän kertoo.

– Niistä kaivoimme esille hylsyjä ja patruunoita sekä Talvisodasta että Jatkosodasta. Esimerkiksi erään kiven takana oli kai pikakiväärin pesäke maaliskuun alussa 1940, mutta sen viereisestä poterosta ilmestyi venäläisiä konepistoolipatruunoita, joissa vuosileimat olivat Jatkosodasta.


Paikalta löytyi niin Talvi- kuin Jatkosodan aikaista kalustoa, kuten Lahti-Saloranta-pikakiväärin lippaita

Skokovin mukaan ryhmälle kävi pian ilmeiseksi, että paikkaa olisi mahdollista tutkia vain laajojen kaivausten kautta.

– Oli mahdotonta keskittää voimia jollekin pienelle pinta-alalle, koska peitepiirroksen merkityssä maastossa oli monta kuvaukseen sopivaa isoa kiveä, ja niiden väliltä metallipaljastimilla saimme kymmeniä signaaleja.

Työ oli rankkaa ja vaikutti paikoin jopa toivottomalta.

– Uupuneina söimme eväitä järven rannalla. Maisema oli kaunis – järvellä rauhallisesti ui kaksi joutsenta. Uskomatonta, että ympäröivät maisemat; kalliot ja vanhat puut ovat todistaneet sodan kauheuksia, hän pohtii.

Lounastauon jälkeen ryhmäläiset jatkoivat haravointia. Skokov itse suuntasi kiviesteille, missä oli enemmän hylsyjä. Kaksi etsijää jäi tekemään lisätutkimuksia lounaspaikalle. Sitten Skokov sai yllättävän soiton, joka keskeytti hänen omat etsintänsä siihen paikkaan.


Muutaman viikon takaista esintämaastoa

Yllättävä löytö

Muut olivat löytäneet sotavainajan.

– Näytti siltä, että ruumis haudattiin juuri maan pinnalle peittämällä se hiekkakasalla. Kalliomaastossa oli kai vaikeaa kaivaa uutta kuoppaa ja venäläiset halusivat käyttää järven rannalla olevia poteroja omaksi varmistuslinjakseen, hän arvioi.

– Ensiksi oli vaikea olla varma, oliko vainaja venäläinen vai suomalainen. Montusta ilmestyi huonokuntoinen patruunalaukku, jossa oli sekä venäläisiä että suomalaisia kivääripatruunoita. Laukun alla oli ihmislantio.

Ryhmän suurentaessa kaivuualuetta, löytyi pian kaksi suomalaista sotilaspuvun nappia.

– Oliko löytämämme vainaja todella haavoittunut viestimies? Käytimme nyt istutuslapioita ja pinpointteria, jotteivät pienet esineet ja luut hukkuisi. Huolellinen työ voi antaa paljon tietoa. Huomasimme, että vainajalla oli monta sirpalehaavaa – molemmat kädet ja yksi jalka oli poikki, hän muistelee muutaman viikon takaisia tunnelmia.


Vainajan yhteydestä löytynyt partaterä

Ryhmä jatkoi kaivauksia, koko ajan toivoen, että vastaan tulisi se yksi esine, josta olisi ruumiin kansallisuuden ja henkilöllisyyden selvittämisessä kaikista eniten apua: tuntolevy.

– Löysimme paljon lisää suomalaisnappeja, lisäksi solkia, osan nahkahihnaa sekä patruunoita, mutta arvelimme venäläisten ottaneen mukaansa kaatuneen henkilökohtaisen omaisuuden: vainaja oli paljasjalkainen, ja hänen mukanaan oli asepukua ja patruunoita lukuun ottamatta vain kuparilangan vyyhti sekä noin 30 pientä kranaatinsirpaletta. Tuntolevyä ei näkynyt missään.

Kun koko luuranko oli kaivettu esiin, pakkasivat kokeneet etsijät löydöksensä muovipussiin, mutta vieläkään he eivät suostuneet luopumaan toivosta.

– Ennen lähtöä tutkimme toivottomasti metallinpaljastimella maata löytöpaikan ympärillä, ja yhtäkkiä se piippasi korkealla äänellä. Maan alta ilmestyi ensiksi sirpaleen vaurioittama partakone, ja sitten… tuntolevy!


Tuntolevy on vainajan kansallisuuden ja henkilöllisyyden varmistamisessa avainasemassa

Mitä seuraavaksi?

Tämän perusteella ryhmä arvelee puna-armeijalaisten ottaneen mukaansa vainajan irtaimiston, mutta heittäneen heille tarpeettomat esineet menemään.

– Lähes 76 vuotta vainajan tuntolevy odotti vajaan päässä vainajasta, Skokov henkäisee.

Päivän pimetessä ja sään kylmetessä lähti läpi räntäsateen kotimatkalle tyytyväinen etsijäryhmä.

– Yöllä kotona löysin tietokannastani tuntolevyn haltijan tiedot. Ne vahvistivat, että löytämämme vainaja todella on 22.6.1944 haavoittuneena taistelukentälle jäänyt 26-vuotias viestimies. Hän on saanut sirpalehaavansa vikapartiomatkalla, eli etsiessään puhelinlinjoissa havaittua katkosta – siksi se kuparilanka.

Koronaviruksen leviämisen vastaiset varokeinot ovat sulkeneet rajan myös itään. Normaalisti meneillään olevan etsintäkauden aikana löydetyt sankarivainajat luovutetaan etsintöjä Suomen päässä koordinoivan Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen edustajille alkusyksystä, jonka jälkeen ne tuodaan Suomeen tarkempia DNA-tutkimuksia varten. Nyt myös tämä on epävarmaa.

– En tiedä, milloin voimme luovuttaa sotilaan Sotavainajien muiston vaalimisyhdistykselle, mutta toivon, että rajat avataan jo kesänä.


Vainajan yhteydestä löytynyttä irtaimistoa

Olemme kertoneet kyseisen ryhmän tekemistä löydöistä aiemminkin:


Kuvat ovat peräisin Karjalan Valli-ryhmän Facebook-sivulta, jonne he päivittävät etsintöjensä kulkua. Suosittelemme ehdottomasti ryhmän seuraajaksi liittymistä!

Jaa kirjoitus: