75 vuotta tämän kuvan otosta – totuus Suomen sotahistorian ikonisimman kuvan takaa

27.4.2020 75 vuotta tämän kuvan otosta – totuus Suomen sotahistorian ikonisimman kuvan takaa

Tämä Suomen lipun pystyttämistä kolmen valtakunnan rajalle huhtikuussa 1945 kuvaava otos on muodostunut sotiemme historian ikonisimmaksi kuvaksi. Toinen maailmansota oli tuolla hetkellä maamme osalta päättynyt. Viholliset karkoitettu, Suomi vapaa.

Kuva kertoo tunnetusti enemmän kuin tuhat sanaa, mutta tämän kohdalla niitä sanoja tarvitaan – se, mitä kuvassa näet, ei nimittäin ole totta.


Sodan päättymisen kunniaksi vietetään 27.4. Kansallista veteraanipäivää

Syyskuussa 1944 Neuvostoliiton kanssa solmitun Moskovan välirauhan seurauksena Suomi löysi itsensä hämmentävästä tilanteesta. Saksasta; aiemmasta liittolaisesta, olikin nyt tullut vihollinen. Raskaat rauhanehdot vaativat, että Suomen oli julkisesti katkaistava suhteensa Saksaan ja ajettava heidän joukkonsa maasta 15. syyskuuta mennessä. Aikaa tuohon oli ilmoituksen tullessa enää vain muutama viikkoa. Vaihtoehtoja ei ollut.

2. syyskuuta asiasta ilmoitettiin julkisesti. 18. syyskuuta neuvottelut Neuvostoliiton kanssa päättyivät  uhkavaatimukseen. Rauhansopimus oli allekirjoitettava seuraavana päivänä klo 12 mennessä – muussa tapauksessa maata uhkaisi välitön miehitys. Vain hetkiä ennen määräajan umpeutumista nimet kirjoitettiin paperiin.


 

Tuhottua Rovaniemeä, lokakuu 1944

Rauhasta Neuvostoliiton kanssa alkoi uusi sota: Lapin sotana tunnettu taistelu Saksaa vastaan. Saksalaiset vetäytyivät taistellen pohjoista kohden poltetun maan taktiikkaan turvautuen, eli infrastruktuuria tuhoten vihollisen etenemistä hidastaakseen. Rovaniemi hävitettiin käytännössä kokonaan, kirkkoa ja hyppyrimäkeä myöten.

Suomalaisjoukot lähestyivät saksalaisia kahdesta suunnasta: Kemin maantietä pitkin eteni Tornioon maihinnousun tehnyt (mm. Suursaareen valtauksestakin tunnetun komentajansa Aaro Pajarin mukaan nimetty) Ryhmä Pajari, joka koostui Taisteluosastoista Halsti ja Loimu sekä Vahvennetusta 15. Prikaatista.


Moottoripyörälähetti Rovaniemen Valtakadulla, lokakuu 1944

Keväällä 1945 sota oli muuttunut jo pääosin Norjaan vetäytyneiden saksalaisten viivytystaisteluksi. Suomen puolella Käsivarren asemasotaa käyvä joukko kutistui käytännössä pelkäksi Taisteluosasto Loimuksi. Suomalaiset olivat joutuneet välirauhan ehtojen mukaisesti kotiuttamaan joukkonsa joulukuussa 1944 ja palvelukseen jäivät tuolloin ainoastaan vuonna 1924 ja 1925 syntyneet ikäluokat sekä alle kaksi vuotta vakinaisessa väessä palvelleet.

Yksi heistä oli Utajärvellä vuonna 1925 syntynyt Antti Poikola. Sotilaspojissa sotapolkunsa aloittanut Poikola oli komennettu vain 18-vuotiaana pioneeriksi Pioneeripataljoona 34:een. Nuorukaisella oli edessään kovat paikat: hän oli mukana mm. Kivennavan, Muolaan, Noskuan ja Ihantalan taisteluissa.Pioneeritehtäviensä lisäksi Poikola oli mukana niin rakentamassa kuin purkamassa miinakenttiä (lisää hänen jännittävistä vaiheistaan löydät täältä). Maaliskuun alussa vastassa oli Norjan suuntaan perääntyvä Saksan 20. vuoristoarmeija.

Huhtikuun 25. päivä näköyhteyden päässä Norjan rajasta toiminut Jalkaväkirykmentti 1:n kenttävartio vahvisti viimeisenkin saksalaissotilaan poistuneen Suomesta.


Hyökkäysvaunuja saapumassa Rovaniemelle, 16.10.1944

Seuraavan päivän iltana Taisteluosasto Loimun 1. komppaniasta koottu suomalaispartio lähetettiin kohti Norjan rajaa. Saanan lähellä partio jakaantui kahdeksi ryhmäksi, joista toinen jatkoi Skibotnin tietä Norjan rajalle.Toisen, kapteeni Mauri Valkosen ryhmän päämääränä oli kolmen valtakunnan rajapyykki Kilpisjärvellä.

Molempien ryhmänjohtajien reppuun oli pakattu pieni Suomen lippu. Antti Poikola oli miinojen varalta määrätty toisen pioneerin kanssa Valkosen ryhmän mukaan.

Aamuyhdeltä 27.huhtikuuta partio saapui Iso-Mallan tunturille, mistä he löysivät saksalaisten hylkäämän kenttävartion yhä savuavine nuotionjäänteineen. Poikola tutki ympäröivän alueen ilmoittaen ne miinavapaiksi ja matka kohti viimeistä määränpäätä saattoi jatkua.

– Meitä oli kaikkiaan toistakymmentä miestä. Aamuyöllä kiipesin parin aseveikon kanssa tikkaiden avulla korkean rajapyykin päälle. Kiinnitin partionjohtajana toimineen kapteeni Valkosen repusta otetun Suomen lipun jonkinlaiseen karahkaan, josta saatiin lippusalko. Yksi meistä piti salkoa pystyssä, ja toisen toverini kanssa sidon sen rajapyykin päällä olevaan kivikolmioon, siihen, jonka sivuissa on maiden vaakunat, kertoi Poikola hetkestä myöhemmin.


Antti Poikolan rajapyykille alunperin nostama lippu, 27.4.1945 (lähde tuntematon)

Lipunnoston jälkeen partio ampui kolme kunnialaukausta ja lähti paluumatkalle – Poikolan harmitellessa, ettei heillä ollut matkassaan kameraa, jolla tuo historiallinen hetki taltioida. Valoakin kun olisi tuona kirkkaana kevätyönä ollut kuulemma riittävästi.

Päivällä JR 1:n kenttävartioon tuli tieto, että tilannetta oltiin korjaamassa. Rykmentin komentaja eversti Väinö Oinonen oli saapunut rajapyykille erillisosaston kanssa tarkastaakseen tilanteen ja tuonut mukanaan tiedotuskomppanian miehiä lavastamaan tilanteen uusiksi.


Eversti Oinonen (toinen vasemmalla) Noskualla, syyskuu 1944

Yksityiskohdat siitä, millaisena tämän haluttiin jälkipolvien mieleen jäävän, oli mietitty tarkkaan. TK-kuvaajat olivat varustautuneet mm. isommalla lipputangolla, vaikuttavammalla lipulla ja suuremmalla joukolla. Nyt lippua oli pystyttämässä viisi miestä ja tapahtumaa ihailemassa vielä yhdeksän muuta kuvaan siisteissä lumipuvuissa aseteltua sotilasta. Taustaksi otettiin liki 900 metrin korkeuteen nouseva jylhä Golddabakti- tunturi. Oinonen painoi laukaisinta ja historiaa syntyi.

Seuraavana päivänä III armeijakunnan komentaja, kenraali Siilasvuo lähetti ylipäällikkö Mannerheimille sähkeen. ”Wehrmacht on karkotettu Pohjois-Suomesta”.

Nyt se oli virallista.

Saksalaiset oli karkoitettu. Suomen sota oli ohi.


 

Jaa kirjoitus: