Yksinäisyys ei vaivaa ja palvelutkin pelaavat – viisi veteraania kertoo koronakuulumisiaan

27.5.2020 Yksinäisyys ei vaivaa ja palvelutkin pelaavat – viisi veteraania kertoo koronakuulumisiaan

Sitten edellisen kerran, kun jaoimme kanssanne veteraaniemme kuulumisia koronakaranteenista, on yli 70-vuotiaisiin kohdistuvia varotoimenpiteitä jo hieman höllennetty, mutta tämänhetkisten tietojen valossa niitä tullaan jatkamaan tämän riskiryhmän kohdalla vielä jopa mahdollisesti vuoden loppuun.

Tässä taas viisi maan edelliset poikkeusolot kokenutta konkariamme kertoo, millaista elämä on viime aikoina ollut.


Jaakko Estola, 101

Jaakko Estola, Helsinki

Ei ole mitään hätää, ei tämä eristys oikeastaan muuttanut minun maailmaani, vaikka tuolla saisi olla ja mennä ja kuorossa laulaa. Hyvin minä pärjään.

Tyttäristä yksi asuu ihan vieressä ja joku kaverikin soittaa silloin tällöin. Tyttäret ovat huolehtineet asioista eikä ole tullut kiusaustakaan kauppaan mennä. Listaa teen ja tavaraa tulee! Kävely on viimeisen vuoden aikana ollut vähän hidasta, joten sisätiloissa olen ollut aika tiiviisti. Vähän ne tyttäretkin huolehtivat, että tuleeko oltua ulkoilmassa ja saatua raitista ilmaa.

Sitä itsekin täytyy ihmetellä, että miten ne päivät kuluvat. Ei ole sellaisia pahoja hetkiä, jolloin miettisi että ”voi, voi, mitä tässä nyt tekisi.” Huono lukija olen, joten sieltä ei ole paljon apuja tullut, mutta olenpahan tehnyt ristisanoja. Ja yhden lehtijutunkin tein, että aivotyötäkin on ollut.

Se riippuu tavattoman paljon ihmisestä, että miten näissä poikkeusoloissa voi. Mutta kun miettii, kuinka pitkä se ihmisen ikä on, niin siinä on vuosia, siinä on satoja kuukausia. Tästä kuitenkin tiedetään, että tämä on vain lyhytaikainen juttu – täytyy vain kiltisti asennoitua siihen ja koettaa ymmärtää. Ei minulle tule mieleenkään pahoittaa mieltäni tai kärsiä tästä – minä asennoidun kiltisti näihin sääntöihin ja sillä siisti. Tiedän, että tämä menee ohi ja sitten ollaan kiitollisia, että ollaan jääty henkiin.

Jaakon muistoja rintamajouluista löydät täältä.


Panu Muraja, 94

Panu Muraja, Kuopio

Korona ei ole kummemmin haitannut. Vointi on ollut hyvä. Päivittäiset lenkit aamulla ja illalla olen päässyt tekemään totuttuun tapaan. Tosin isovarpaassa parhaillaan vaivaava kipeä ajos vaikuttaa lenkkien pituuteen ja tahtiin, kun tekisi mieli välillä juoksuksikin pistää!

Olen eristyksissä, mutta en koe oloani eristetyksi. Pojalla on työhuone talon alakerrassa ja hänen kanssaan tavataan päivittäin ja rupatellaan yhteisen teehetken parissa. Naapurusto on tuttua jo 50 vuoden ajalta. Kotikadulla tavataan tai vaihdetaan kuulumisia ikkunasta. Aika kuluu, kun voi seurata naapurustossa asuvien lasten puuhia. Pihassa käyskentelevät jänikset tuovat myös piristystä päivään. Ihan erityisesti pidän saunan lämmittämisestä. Yhteydenpito muihin sujuu puhelimella. Rakas kuoroharrastus on tauolla, mutta pidämme yhteyttä keskenään soittelemalla.

Palvelut toimivat hyvin: terveydenhoito kotiinkin on järjestettävissä heti tarvittaessa. Kauppa- ja asiointiasiat hoituvat pojan toimesta. Ruoka tulee päivittäin paikasta, jossa olen viimeisen kolme vuotta käynyt lounaalla Kuopion kaupungin veteraanipalveluilta saamilla lounasseteleillä. Nyt kyllä harmittaa vähän se, ettei nyt näe tuttuja hyvän ruuan ja sosiaalisen kanssakäymisen merkeissä.

Korona ei pelota eikä se ole vienyt yöunia – olen ihan yhtä hyväuninen kuin ennenkin. Ulkoiluun täytyy olla mahdollisuus jatkossakin ja onhan meillä täällä Suomessa runsaasti tilaa, kunhan muistetaan pitää turvallista etäisyyttä toisiimme. Muita haluaisin kannustaa muistamaan, että tämä tilanne koskettaa kaikkia, mutta yhdessä tästä on selvittävä eteenpäin.

► Panun kertomuksia sotavvuosilta löydät Kenttäpostia-lehdestämme täältä.


Veka Fethulla, 95

Fazlulla ”Veka” Fethulla, Valkeakoski

Vanhan ihmisen elämää, ei sen kummempaa. Olen saanut olla terveenä. Joka päivä käyn kävelemässä 3.5 kilometriä aamulla ja 3.5 kilometriä illalla. Onneksi meillä täällä ei liikenne ole niin kovin suurta niin on helppo pitää turvavälit.

Meillä on Valkeakoskella 13 tartuntaa, pysynyt samana noin kuukauden päivät.

Tätä on jatkunut viikkotolkulla, kyllä, mutta kun se on todettu ja kyseessä on maailmanlaajuinen tapaus, niin on aivan selvää, että on noudatettava Valtioneuvoston ohjeistusta. Sen mukaan mennään ja eletään.

Oikein hyvin olen jaksanut. Olen tottunut, kun minulla on vaimo kuollut jo 20 vuotta sitten, niin tämä yksin oleminen ja seinille puhuminen, sehän on minulle ihan normaalielämää. Täytyy olla rehellinen ja olla tyytyväinen tähän olotilaan, mikä meillä on.

Kuule, onhan niitä juttukavereita – tänäänkin on tullut hyvin paljon tervehdyksiä joka puolelta Suomea ja onnitteluja tänä veteraanipäivänä. On erittäin hauskaa, että vielä 75 vuoden jälkeenkin ihmiset muistavat ja sehän oli meille niin suurensuuri tapaus, että me saimme pidettyä itsenäisyyden. Sitähän me olimme puolustamassa siellä.

Miten aika kuluu? Voi kuule, mielikuvitus lentää! Minä rakentelen kaiken näköistä. En minä enää mitään unelmia rakenna, mutta kuitenkin. Täytyy pitää mieli ja olo suht koht tasaisena.

Palvelut on meillä veteraaneilla tänä päivänä aika hyvät, täytyy sanoa, että olen pahoillani siitä, etteivät kaikki ne jo manalle menneet veteraanit eivät päässeet nauttimaan näistä hienoista palveluista, mitä meille nyt tarjotaan. Minulla on siivous, hieroja, jalkahoito ja ruoka. Minä saan käydä hakemassa ruoan lounasravintolasta, vaikka kyllähän ne toisikin. Mutta kun minulla on vielä terveet jalat, niin käyn itse hakemassa. Mutta täytyyhän sitä varovaisena olla: pitää sen kahden metrin välin ja välittömästä pestä kädet, kun tulee ulkoa.

Täytyy sanoa, että kun minulla on näin korkea ikä, niin tietysti minä en enää kuolemaa pelkää. Minä sitä kolme vuotta pelkäsin yhtä mittaa joka päivä. Minä olen tottunut siihen, ihan normaalisti ajattelen, että kun tällainen epidemia on tullut, niin meidän täytyy vain noudattaa viranomaisten määräyksiä. Se on minusta kaikkein tärkeintä ja pitää huoli siitä, ettei pääse itse tartuttamaan ketään.

Nyt ollaan poikkeustilassa niin kuin silloinkin kun maa oli sodassa, mutta maailma on nykyään ihan erilainen kuin se silloin oli. Meillä oli vaatimukset siihen aikaan paljon, paljon pienemmät. Tämän päivän ihmiset ovat tottuneet paljon suurempaan ja ovat paljon vaativaisempia, kuin mitä me silloin olimme. Me otimme sen tilanteen ihan normaalina vastaan: koska maahan hyökättiin, niin oli aivan selvää, että tätä maata täytyy puolustaa. Nykyihmisillä on vaikeampi mukautua tähän tilanteeseen. Minulla on ollut erittäin helppo sopeutua, ei ole ollut mitään vaikeuksia.

Vekan mietteitä siitä, millaista tappaminen on, löydät täältä.


Aku Korhonen,, 97

Aku Korhonen, Kuopio

Kevät ja korona-aika ovat kuluneet muuton merkeissä: asuintaloon on tulossa iso putkiremontti kesäkuussa ja sen myötä on pitänyt tehdä varaston tyhjennystä yms. kevään aikana. Muutto, vaikka se väliaikaista onkin, on jonkin verran painanut mieltä. Terveys on kuitenkin pysynyt hyvänä ja olen saanut remontin ajaksi kivan asunnon veteraanien tukihenkilön kautta.

Vaikka olen eristyksissä yksin, en koe oloani yksinäiseksi. Poika käy säännöllisesti katsomassa ja auttaa kaikessa tarvittavassa, kuten tulevan muuton järjestelyissä. Lähiomaiset pyrkivät muutenkin tukemaan kaikin mahdollisin tavoin. Yhteys lasten ja läheisten kanssa hoituu puhelimella.

Pyrin ulkoilemaan kodin lähettyvillä päivittäin. Samalla näkee usein  naapureita ja muitakin tuttuja, joiden kanssa voi etäisyyttä pitäen vaihtaa kuulumisia. Luen myös paljon – varsinkin sanomalehdet tulee luetuksi tarkkaan. Myöskin televisio-ohjelmat – etenkin iltaisin – tarjoavat sopivasti ajanvietettä.

Kauppa-asiat on hoidettu pojan kanssa yhdessä jo vuosien ajan, joten tältä osin koronarajoitukset eivät ole muuttaneet rutiineja. Ruoka tuodaan päivittäin kodin lähellä sijaitsevasta ruokapaikasta, missä olen viimeiset kolme vuotta lounastanut Kuopion kaupungin veteraanipalvelujen tarjoamilla lounasseteleillä. Lounashetket ”ulkona” ovat rytmittäneet arkea ja tuoneet iloa, energiaa ja sosiaalisia kontakteja. Näitä hetkiä olen kaivannut. Muutkin kaupungin järjestämät veteraanipalvelut, kuten kotisiivous ja pyykkihuolto toimivat hyvin.

Korona ei pelota, mutta varotoimia on syytä noudattaa. Ymmärrän, että nuorilla turvaetäisyyden pitäminen voi välillä tuntua tarpeettomalta – on se minultakin vaatinut totuttelua. Maltetaan yhdessä noudattaa kaikkia ohjeita, ne ovat parhaaksemme.

Aku Korhonen menetti sodassa mm. parhaan ystävänsä. Hänen näkemyksiään siitä, oliko sota sen kaiken arvoista, löydät täältä


Lauri Happonen, 94

Lauri Happonen, Tuusniemi

Jo toista kuukauttahan tässä on eristyksissä oltu. Vaimo kuoli viime vuoden toukokuussa, niin minäkin yksin asun tässä omakotitalossa, kylän keskellä tosin. Näkee tästä ikkunasta ihmisten liikkuvan. Vanhin poika käy kaupasta ostamassa tarvittavat ja minä olen siellä käynyt saunomassa. Ei tässä mitään hätää ole ollut. Veteraanipalvelut on hyvällä tasolla, nyt vielä kun tuli tuo rintamalisän korotuskin.

Ei niitä juttukavereita kovin paljoa ole, mutta ei se haittaa – hyvähän se on yksinkin olla. Aina sitä jotain puuhaa riittää: tänäänkin tuossa haravoin pihamaalta viimevuotisia koivunlehtiä, eilen vaihdettiin pojan kanssa renkaat autoon. Muutaman motin kävin pilkkomassa polttopuita, kun puilla lämmitän talon.

Aika hyvässä kunnossa minä olen muutenkin ollut, paitsi tässä puolitoista vuotta sitten oli keuhkokuume, niin oli vähän kurjana. Siihen saakka olin tehnyt metsätöitäkin. Tyrkyttivät ne jo pari vuotta sittenkin, että toisivat ruokaa palvelukeskukselta, mutta minä sanoin, että minulla on perunoita itsellä kasvamassa, minä niitä keittelen ja teen itse ruokani. Keuhkokuumeen jälkeen olen käynyt veteraanipalveluihin kuuluen syömässä tuossa läheisellä Teboililla. Nyt sitten tuovat kotiin sieltä ruoan viitenä päivänä viikossa.

Ei tämä pelota tai huoleta – jos se tulee kohti, niin se on sitä aikaa. Minullakin jo 95 alkaa olla ikävuosia, niin ymmärtää, että eihän tässä toista mokomaa ole enää jäljellä. Aikoinaan oli espanjantauti ja tappoi tätini, joka oli vain 18-vuotias. Ja kun mummoni oli elossa, silloin 800 tuusniemeläistä oli kuollut nälkään. Niitä aina on semmoisia aikoja, ei se aina ole vain eteenpäin menoa, tämä elämä.

Ihmisille sanoisin, että kyllähän tämä vähän ihmeellistä on, mutta kyllä tämä tilanne sitten aikaa myöten korjaantuu.

Laurin kokemuksia Lapin sodasta löydät uusimmasta Kenttäpostia-lehdestämme täältä.

Jaa kirjoitus: