Kohtalot Pro Patria-taulun takaa: Nuorgamin koulu

15.6.2020 Kohtalot Pro Patria-taulun takaa: Nuorgamin koulu

Sota kosketti kovalla kädellä myös pohjoisimman Suomen saamelaisyhteisöä, monen nuoren miehen lähtiessä rintamalle puolustamaan isänmaansa itsenäisyyttä. Neljä heistä ei koskaan palannut.

Erinomaisten luonnossa liikkumis- ja suunnistustaitojen ansiosta saamelaisia hyödynnettiin paljon etenkin pitkillä tiedustelu- ja partiomatkoilla.

Kaikkiaan utsjokelaisia oli rintamalla yhteensä 129 miestä, joista 17 jäi palaamatta. Kolme heistä kuoli sairauteen, yksi katosi ja kaksi kuoli miinaan heti kotiuttamisen jälkeen kotimatkalla.  Useimpien sijoituspaikka sodan aikaan oli Petsamossa vaikuttanut Erillinen Osasto Pennanen eli ”Luton miehet”.

Ivalossa toimineesta Er.Os.P:sta sekä Petsamossa rajavartioinnista vastanneesta 36. Rajajääkärikomppaniasta muodostetun, vahvennetun pataljoonan suuruinen osasto (n. 1200 miestä) vastasi koko Jatkosodan ajan saksalaisen XIX Vuoristoarmeijakunnan eteläisen sivustan suojaamisesta n. 120 km leveällä kaistalla Luttojoen molemmin puolin.

Monen pohjoisen pojan sotataival vei myös aina Karjalan kannakselle asti ja Lapin sotaan.


(kuva: Utsjoen koulutoimi)

1.1.1876 perustettu Nuorgamin koulu on yksi Utsjoen alueen kolmesta peruskoulusta ja Suomen pohjoisin alakoulu. Sen aulasta löytyvä Pro Patria- taulu paljastettiin 1958 Eversti Leskisen, Lapin rajavartiolaitoksen tuolloisen komentajan ollessa paikalla paljastustilaisuudessa. Nuorgamin koulun taulussa on neljän koulun entisen oppilaan ja meidän kaikkien vapauden puolesta kaikkensa antaneen nuorukaisen nimet. Tässä ovat heidän tarinansa.


Jouni Guttorm, 22

Jouni Viktor Ivar Guttorm (1918 – 1940)

Nuorgamin läheltä Ala-Jalvesta eli Alakönkäältä kotoisin oleva Jouni Guttorm ansaitsi elantonsa maatyömiehenä. Varusmiespalveluksensa hän aloitti 1.7.1939 Lapin rajavartiostolla. Talvisodassa Osasto Pennasen riveissä maataan palvellut sotamies osallistui Petsamon suunnan taisteluihin.

Välirauhan aikana hän kuului partioon, joka suoritti rajavalvontatehtäviä Suomen ja Venäjän rajalla. Epämääräistä raja-aluetta riitti Salla-Kelloselän tieltä Kalastajasaarentoon Barentsimeren rannalle. Olosuhteet varsinkin Petsamon pohjoispuolisilla saarimaisilla niemillä olivat puuttomat ja karut.

1.5.1940 rajavartiosotamies Eino Mannilan johtama partio katosi Pien-Maattivuonon maastossa.  Muut partion jäsenet olivat sotamiehet Uuno Mursu, Reino Kankaanpää ja Iivariksi kutsuttu Jouni Guttorm. Partion tehtävänä oli ollut valvoa maastoa Pien-Maattivuonon itäpuolella ja tähystää aluetta tuntureilta.

Partion tiedetään lähteneen aamuyhdeksältä veneellä Suomelle kuuluneen Pien-Maattivuonon yli, mutta määräaikaan mennessä se ei ollut palannut. Kun partiota ei lyhyen odottelunkaan jälkeen kuulunut, lähettivät suomalaiset kymmenmiehisen upseeripartion miehiä etsimään. Jälkiä seuraamalla suomalaiset havaitsivat kadonneen partion jatkaneen erehdyksessä liian kauas itään, ylittäen aselevon jälkeen määrätyn linjan.

Asian selvittyä ulkoministeriö lähetti tiedon miesten katoamisesta Moskovan lähetystölle. Kyseessä oli vakava rajaselkkaus, sillä kävi ilmi partion joutuneen tulitaisteluun neuvostoliittolaisten kanssa, jolloin sotamiehet Kankaanpää ja Guttorm kuolivat ja alikersantti Mannila haavoittui vaikeasti. Mannila ja Mursu pidätettiin ja lähetettiin Vostokrallagin vankileirille itä-Uralilla, missä Mannila kuoli 2.7.1942. Mursu pääsi kadonneen partion ainoana palaamaan takaisin Suomeen, mutta tätä hänen perheensä joutui odottamaan 19.1.1957 saakka.

Vainajia ei koskaan palautettu, ja Iivari Guttorm siunattiin juhannuksena 1943 poissaolevana sankarihautaan Utsjoella. Hänen Gunhild-äitinsä suru ei koskaan hellittänyt, vaan koko loppuelämänsä hän odotti, varmana siitä, että poika vielä kerran palaisikin kotiin.


Niiles Guttorm, 23

Niiles Antti Guttorm (1918 – 1942)

Niiles toimi siviilissä työmiehenä. Hänen Ola-isänsä toimi kunnan esimiehenä Kaarina-äidin vastatessa kodista. Neliluokkaisen kansakoulun käynyt Niiles taisi saamen ja suomen kielen lisäksi myös ruotsin ja norjan ja haaveili itsekin opettajan urasta, mutta sota katkaisi haaveet. Kädentaitonsa Niiles peri viiden sisaruksensa lailla ahkioita, rekiä, huonekaluja, ikkunanpokia ja muita tarpeellisia puuesineitä kotona valmistaneelta isältään, samoin kuin toisten ihmisten kunnioittamista, jota Ola-isä piti tärkeänä.

Niiles – jota myös Niiloksi kutsuttiin – oli vain reilun viikon Jounia vanhempi ja pojat aloittivat varusmiespalveluksensa yhtä aikaa Lapin Rajavartiostolla.

Jatkosodan alkaessa Niiles ripusti taas kaulaansa tunnuslevynsä numero 395654 ja hänet määrättiin Luton miehinä tunnetun Petsamon erillisosaston 2. komppaniaan. Osaston komentajana oli majuri (syksystä –41 everstiluutnantti, kesästä –44 eversti) Antti Pennanen, minkä vuoksi joukosta puhutaan myös osasto Pennasena.

Huhtikuussa 1942 oli alueen sodanjohto päättänyt tuhota venäläisten kenttävartion Lounavaarassa, joka oli todettu olevan vahvasti varustettu. Heillä oli katettuja konekivääripesäkkeitä ja juoksuhautoja, lisäksi alue oli eristetty piikkilanka-aidoilla. Kenttävartion miehitys oli moninkertainen verrattuna tavalliseen kenttävartioon.

Huhtikuun 8. päivänä aamukahdelta lähti Guttormin komppania liikkeelle edeten hiljaa syvässä lumessa kohti Lounavaaraa. Lähestyessään määränpäätä siirtyivät komppanian tunnustelijoiksi sotamiehet Niiles Guttorm ja Erkki Lukkari. Suomalaisten ollessa jo noin 50 metrin päässä kenttävartiosta alkoi venäläisten puolelta kova ammunta ja suomalaiset joutuivat suojautumaan. Suomalaisten mukana oli vahvistuksena ryhmä saksalaisia, mutta koko päivän kestäneessä taistelussa suomalaiset eivät päässeet etenemään ja tilanne oli toivoton.

Päivän kääntyessä iltaan joutuivat suomalaiset vetäytymään kovin tappioin. Haavoittuneita oli useita, samoin kaatuneita – heidän joukossaan niin sotamies Lukkari kuin Guttorm.


Aslak Guttorm, 19

Aslak Iivari Guttorm (1922 – 1942)

Vain reilu neljä kuukautta siitä, kun Ola ja Kaarina Guttorm saivat suruviestin Niiles-poikansa kaatumisesta, loputettiin oveen jälleen. Tällä kertaa vuorossa oli perheen kolmesta veljeksestä nuorin, vain 19-vuotiaana kaatunut Aslak.

Maanviljelijäksi kansakoulun jälkeen ruvennut Aslak aloitti varusmiespalveluksensa suorittamisen syyskuussa 1941 Jalkaväen koulutuskeskuksessa 16, saaden siellä kiväärimiehen koulutuksen. Tammikuussa 1942 hän aloitti kaukopartiomiehenä Päämajan alaisessa tiedusteluosastossa.

Sotamies Guttorm kuului Osasto Paatsaloon, joka oli majuri Harri Paatsalon johtaman Päämajan tiedusteluosaston Rovaniemen alatoimisto. Osasto harjoitti kaukopartio- ja tiedustelutoimintaa Suomen itärajalla Kiestingistä Jäämereen ulottuvalla alueella. Heinäkuussa 1942 partio sai tehtäväkseen suorittaa retki Muurmannin radalle.

Matkaan lähdettiin 10.7, jolloin komppania siirtyi Kursungista Paanajärvelle. Täältä edettiin Oulankaan ja edelleen Pääjärven yli Kuntijoelle, Kuntijärvelle, Kuukasjärvelle ja Nuottajärvelle, josta Mossajärven kautta radalle. Jokaisella miehellä oli varusteena konetuliase ja suuri määrä käsikranaatteja. Erikoisvarusteena oli muun muassa 30 kpl kahden hengen kanootteja moottoreineen. Asusteina oli saksalainen sotilaspuku ja operaation viimeistä vaihetta varten oli varattu venäläinen kesäpuku.

Kuukasjärvi saavutettiin 25.7. Seuraavana päivänä matka jatkui Hirveänniemen kylään. Sieltä, Mossajärven länsipäästä, lähdettiin 27.7. eteenpäin kolmena osastona yhtaikaa kanooteilla.

Ensimmäisessä osastossa oli saksalaisten lisäksi kaksi Paatsalon miestä ja neljä suomalaista SS-miestä. Toinen osasto oli puhtaasti saksalainen ja kolmannessa osastossa oli viiden Paatsalon miehen ja kuuden SS-miehen lisäksi neljä saksalaista. Ensimmäinen ja kolmas partio pääsivät hyvin radalle käyttäen etenemisurinaan vesistöjä ja kulkien loppumatkan jalan. Sen sijaan keskimmäinen osasto eksyi matkalla eikä päässyt tavoitteeseensa. Rataa saatiin miinoitettua pitkältä matkalta ja, kuten lentotiedustelu myöhemmin osoitti: tuloksekkaasti. Lentotiedustelun raportin mukaan rata oli poikki kymmenestä kohtaa ja aikasytytteiset miinat olivat koituneet kaikkiaan 12 junan kohtaloksi.

Paluumatkalle lähdettiin Mossan kylän ohitusta jännittäen: siellä kun oli jo menomatkalla havaittu vihollismiehitys. Kylän ohitettuaan joukko rantautui ja otti käyttöön mukana raahatun vuoristotykin, jonka ammusvarasto tyhjennettiin kylään. Sen jälkeen tykki purettiin osiin ja osat upotettiin järveen.

Paluumatka Paanajärvelle sujui hankaluuksitta, mutta järvellä, jota joukko lähti 31.8.1942 ylittämään kuljetusponttoonilla, sattui traaginen onnettomuus. Ponttooni upposi ja vei mukanaan järven pohjaan kuusi saksalaista sekä yhden suomalaisen: sotamies Aslak Guttormin.


Jouni Laiti, 22

Jouni Akseli Laiti (1922 – 1944)

Utsjoen ja Nuorgamin puolessavälissä sijaitsevasta Vetsikosta kotoisin olevan sekatyömies Jounin isä Anund oli tunnettu valmistamistaan ahkioista ja reistä ja taito on kulkenut suvussa tähän päivään saakka: kahdesta jäljellä olevasta, perinteisen tenonveneen teon hallitsevista mestareista, toinen on Anundin pojanpoika.

Syyskuussa 1941 isänmaan palvelukseen astunut sotamies Laitin sotataival alkoi Tervolassa Jalkaväen Koulutuskeskus 16:sta 28.9.1941. Sieltä hänet siirrettiin Sallan seudun rintamalle helmikuussa 1942 Jalkaväkirykmentti 33: een.

Sallan suunnalta kiväärimiehen koulutuksen saaneen nuorukaisen sotapolku vei nuorukaisen vielä muutamaan muuhunkin joukko-osastoon, Maaselän kannakselle Karhumäkeen ja Puna-armeijan suurhyökkäyksen alettua kesällä 1944 torjuntataisteluihin Karjalan kannakselle.

Elokuussa 1943 Laiti haavoittui Salmijoella vasempaan käteensä ja oli liki kahden viikon ajan hoidettavana sotasairaalassa. Heinäkuussa 1944 Ihantalassa käydyissä ankarissa torjuntataisteluissa ei onni ollut enää myötä.

– Muistan aina heinäkuun 2. päivän 1944. Jouduimme vastahyökkäykseen Ihantalassa. Sinne meno tuntui kuin olisi mestauslavalle mennyt. Tykistö- ja kranaattikeskitykset olivat hirvittävät. Taivas pimeni pölystä ja savusta, sankka metsä kaatui viimeistä puuta myöten, taistelut olivat helvetillisiä, muisteli noita päiviä myöhemmmin yksi ne kokenut veteraani.

Laiti haavoittui vakavasti 3.7. ja kuoli vammoihinsa myöhemmin samana päivänä.




Talvisodan päättymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta, mitä Sotaveteraaniliitto kunnioittaa monella tapaa. Yksi niistä on kohtaloiden esitteleminen maan Pro Patria-taulujen takaa.

Olisiko sinulla taulu, jonka sankarivainajien tarinat haluaisit jakaa? Ota yhteys toimitus@sotaveteraaniliitto.fi


Aikaisemmin Kohtalot Pro Patria-taulun takaa-sarjassa on ilmestynyt:

Aleksanterin teatteri, Helsinki

Suomen tataarit

Heinämaan koulu, Orimattila

Helsingin juutalainen seurakunta

Pitkälahden koulu, Anttola

Urheiluseura Kadur, Viipuri

Lehtiniemen nuorisoseurantalo, Posio

Ylimuonion koulu

Lehtojärven koulu, Rovaniemi

Turun juutalainen seurakunta

Topulin talo, Salo

Rajavartiolaitoksen esikunta

Jaa kirjoitus: