”Silkkaa kauhua ja sekasortoa” – alkoholi, sotilaat sekä sotavuodet meillä ja maailmalla

29.6.2020 ”Silkkaa kauhua ja sekasortoa” – alkoholi, sotilaat sekä sotavuodet meillä ja maailmalla

Syyrialainen palkkasotilas juo olutta egyptiläisen vaimonsa ja lapsensa seurassa n. 1350 eaa peräisin olevassa seinämaalauksessa

Alkoholijuomien tuotanto ja käyttö on ollut osa ihmiskunnan – ja sen sodankäynninkin – historiaa jo varsin varhaisista ajoista saakka.

Järjestelmällisesti alkoholia on valmistettu jo yli 10 000 vuoden ajan. Ensimmäiset käymisteitse valmistetut virvokkeet olivat oluita, joiden pohjana toimivat mm. vehnä, ohra, hunaja ja villihiivat, mutta jo 6000 eaa oltiin Mustan meren ja Kaspianmeren välisessä vuoristossa aloitettu perehtyminen viininvalmistuksen saloihin. 2000 vuotta myöhemmin taito oli jo löytänyt tiensä Mesopotamiaan, nykyisen Irakin alueelle.

24 viinilajikkeen lisäksi tiedetään muinaisessa Egyptissä olleen myös peräti 17 eri oluttyyppiä. Tuhti olut antoi työläisille uurastuksessa tarvittavia kaloreita ja esimerkiksi Gizan pyramidin rakentajien päivittäisen olutannoksen kerrotaan olleen reippaat viisi litraa.

Alkoholia on käytetty myös lääkinnällisiin tarkoituksiin ja Vanhan Testamentin Sananlaskuissa (31:6-7) neuvotaankin antamaan ”väkevää juomaa menehtyville ja viiniä murhemielisille”, sillä ”sellainen juokoon ja unohtakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko”.


Kreikkalaisen viinin jumalan Dionysoksen sekä Herakleen juomakisa (200-luvulta peräisin oleva mosaiikki Worcesterin museon kokoelmista)

Nestemäistä rohkaisua sotajoukoille

Päivittäisiä alkoholiannoksia annettiin myös sotilaille – ainakin muinaisessa Kreikassa ja Roomassa käytettiin hyväksi sen voimaa motivoida sotilaita vuosienkin mittaisiksi venähtäneillä sotaretkillä ja Aleksanteri Suuren alla taistellut makedonialaisten sotajoukko tunnettiin ratsuväkensä lisäksi myös kovina juomareina.

”Armeja marssii vatsallaan” kerrotaan Napoleonin sanoneen

Humaltuneina kerrotaan myös Pyhää maata takaisin muslimivalloittajilta hakemaan lähetettyjen temppeliritareiden tehneen suuren osan valloittamisestaan, mistä kertoo keskiaikainen ilmaisu kännäämiselle: ”juoda kuin temppeliherra”.

Ruoan ja juoman puolesta yleensä varsin hyvin sotaretkiinsä varustautuneen Napoleonin taas kerrotaan sanoneen, että ”sodassa on aika aikaa shampanjalle – voiton hetkellä sen ansaitsee, häviön hetkellä sitä tarvitsee.”

Ihan selvinpäin ei tosin taistellut ranskalaiskeisaria sodissa vastassa ollut brittiarmeijakaan: yhteensä kunkin sotilaan oluesta, viinistä ja väkevistä koostunut päivittäinen alkoholiannos oli yli neljä litraa. Viinan voimin monet brittisotilaat oli tosin armeijan riveihin houkuteltu alunperinkin: uusia sotilaita värvännyt brittiarmeija kun oli monen muun eurooppalaisen sotaväen lailla havainnut, että ilmaista viinaa saatuaan olivat miehet yleensä valmiita allekirjoittamaan melko lailla mitä tahansa.

Laivastossa on alkoholin kulutuksella ollut perinteisesti ihan hygienisetkin perusteet: pitkien merimatkojen aikana vesi ehti pilaantua.

Ensimmäisessä maailmansodassa Venäjän tsaari, Nikolai II, lakkautti maan vodkatuotannon ja -myynnin, mikä johti paitsi merkittävään laskuun valtion taskuun kerääntyneissä verotuloissa, myös armeijan apatiaan. Edeltäjänsä virheestä oppineena varusti Josif Stalin miehensä Talvisotaan lähdettäessä myös päivittäisellä 100 gramman vodka-annoksella. Käytäntö jatkui vielä toisen maailmansodan seuraavinakin vuosina, jossa sotilaiden taistelutahtoa kasvatettiin ennen hyökkäystä jaetulla vodkalla.


Vodka ylläpiti myös Puna-armeijan taistelutahtoa (kuva: Timothy Miller/ Sputnik)

Alkoholin historia Suomessa

Suomessa alkoholia on valmistettu ja juotu joidenkin lähteiden mukaan jo rauta-ajalla, jonka Suomessa katsotaan alkaneen n. 500 eaa ja mainitaanpa oluenpano kansallieepoksessamme Kalevalassakin.

Laajempi käyttö lienee Suomeenkin kuitenkin vakiintuneen maanviljelyskulttuurin kehittyessä n. 500 vuotta myöhemmin. Vaikka tuolloin juotiin lähinnä olutta, joka vahvuudeltaan jäi jälkeen nykyään tuntemastamme, juotiin sitä antaumuksella.

2015 ilmestyneessä teoksessaan Juomareiden valtakunta – Suomalaisten känni ja kulttuuri 1500 – 1850 historioitsija Kustaa H.J. Vilkuna kertoo juomisen olleen Suomessa perinteisesti sosiaalinen ilmiö.

– Ennen kaikkea alkoholin nauttiminen on ollut sosiaalinen tapa. Yksin juominen ei ole koskaan ollut mistään kotoisin.

Ihan kaikenmoista elämöintiä ei tuolloinkaan tosin – ainakaan virallisesti- hyvällä katsottu.

– Humalassa piti olla lystikäs, mutta riehuminen on ollut aina paheksuttavaa, kirja kertoo.

Kirkkoonkin on Suomessa aikanaan menty kielen kostuketta nauttineena, sillä päihtymyksen kirkossa olleen ”rangaistavaa, jos siihen liittyi oksentelua tai metelöintiä.”

Suomalaisten tuolloin nauttimat alkoholimäärät olivat kuitenkin nykyistä vähäisempiä. Ensimmäiset tilastot suomalaisten alkoholinkulutuksesta ovat peräisin 1800-luvun lopulta ja ovat n. 15% nykykulutuksesta henkilöä kohden.


Salakuljettajilta kieltolain aikaan takavarikoitua viinaa

Kerta – jos toinenkin – kiellon päälle

Ensimmäistä kertaa alkoholin haittakäyttöön alkoi puuttua 1523–1560 Ruotsi-Suomea hallinnut Kustaa Vaasa, joka 1500-luvulla kielsi oluen myynnin kirkkomäillä, jossa sitä kirkonmenojenkin aikaan myytiin. 1800- luvun jälkimmäisellä puoliskolla syntyivät maahan ensimmäiset raittiusliikkeet ja -yhdistykset.

Mm. raittiusliikkeiden ja vuosisadan vaihteessa syntyneiden ”viinan perkeleen” tuomitsevien kristillisten herätysliikkeiden johdosta tuli Suomessakin 1919 voimaan kieltolaki, joskin kotipolttoisen viinan valmistus oli kielletty jo vuonna 1866. Laki oli ensimmäisiä vasta itsenäistyneen valtiomme säätämiä asetuksia ja oli voimassa vuoteen 1932.


Kampanjointia ennen kansanäänestystä 1931 (kuva: ESS)

Suomalaisten alkoholinkulutustahan se ei toki lopettanut, vaan seurauksena oli huimiin mittoihin paisunut salakuljetusongelma. Tämä puolestaan muutti osaltaan merkittävästi suomalaisten alkoholitottumuksia, sillä maahan virtasi nyt nimenomaan väkevää viinaa. Keväällä 1931 kansalaiset keräsivät keskuudessaan adressin, minkä seurauksena kieltolaista järjestettiin joulukuussa kansanäänestys. Yli 70 % äänten enemmistöllä laki kumottiin.

Tammikuussa 1932 Eduskunta hyväksyi uuden väkijuomalain (45/1932), jolla alkoholin myynti päätettiin Suomessa antaa valtiomonopolille. Euroopan mittakaavassa poikkeuksellinen (vastaava löytyy vain Ruotsista) käytäntö on voimassa yhä tänäänkin. Kieltolain päättänyt laki tuli voimaan monesta tietokilpailusta tunnetulla numeroyhdistelmällä 543210: huhtikuun 5. päivänä vuonna 1932 klo 10 avattiin Suomen ensimmäinen Oy Alkoholiliike Ab, Alkon edeltäjä.

Ei kuitenkaan mennyt kuin vuosikymmen, ennen kuin salakauppa taas rehotti.


Asiointi pitkäripaisessa oli ene hyvin erilaista (kuva: Alko)

Hinnat ylös, kulutus alas

Vajaa kahdeksan vuotta myöhemmin Suomi löysi itsensä sodasta, johon pieni maa oli huonosti varautunut.

Talvisodan sytyttyä astui Suomessa voimaan tanssikielto. Sota-ajan surujen ja kärsimysten keskellä tanssin kaltaisen huvittelua pidettiin sopimattomana – lisäksi tanssien katsottiin myös lisäävän järjestyshäiriöitä, moraalittomuutta, sukupuolitauteja ja alkoholinkäyttöä.

Kielto ei kuitenkaan pannut pistettä ei tanssille eikä alkoholinkäytölle. Tansseja järjestettiin salaa ja sodan jatkuessa jouduttiin huomaamaan, että alkoholin kulutuskin vain jatkoi kasvuaan, siitäkin huolimatta, että vuonna 1941 suurin osa miehistä oli viettänyt puolet vuodesta rintamalla!

Tähän pyrittiin ensin puuttumaan hintoja nostamalla.

1.5.1942 voimaan astuivat historialliset korotukset. Viinan hintaa nostettiin keskimäärin 51.1%, muiden väkevien alkoholijuomien hintaa keskimäärin 32,6%, väkevien viinien hintoja keskimäärin 34,7%, mietojen viinien hintoja keskimäärin 18% ja mallasjuomienkin kohdalla keskimäärin neljänneksellä. Lisäksi voimaan astui säädös, jonka mukaan asiakas sai ostaa mukaansa yhdellä kertaa vain yhden litran väkeviä viinoja.


Alkoholin kulutuksen kasvu huoletti viranomaisia sotavuosina

Viina kortilla

Sotavuosien saatossa pulaa oli koko ajan enemmän ja säännöstelyn alaiseksi joutui suuri osa elintarvikkeista. Sokeri ja kahvi menivät kortille lokakuussa 1939, vilja ja viljatuotteet toukokuussa 1940, maito ja maitotaloustuotteet marraskuussa 1940, lihatuotteet joulukuussa 1940 ja kananmunat keväällä 1941.

Tavaroiden ostamiseen tarvittiin erityinen ostokortti, joka määritti, mitä ja kuinka paljon kullakin kansalaisella oli oikeus tavaraa hankkia.

Heinäkuussa 1942 valtio lanseerasi uuden kortin: ns. viinakortin. Tämä antoi Alkolle mahdollisuuden rekisteröidä asiakkaansa, sitoa heidän ostoksensa yhteen myymälään ja tallentaa ostokset erityiseen myymälätodistukseen. Pyrkimyksenä oli hillitä salakauppaa etenkin kaupungeissa, jossa oli useampi Alkon liike ja myyntirajoitusten noudattamisen valvominen oli siten käytännössä mahdotonta.


Viinakortti oli voimassa vuoteen 1970 saakka (kuva: www.pyoreenieminen.net)

Syyskuun alussa viinakortti otettiin käyttöön Helsingissä muun maan seuratessa pian perässä. Kortti oli alkuun välttämätön minkäänlaisten ostosten tekemiseen Alkossa, mutta vuodesta 1949 oluen ja mietojen viinien ja vuodesta 1952 osin myös väkevien viinien osto sallittiin myös ilman korttia.

Asiakkaan ostot merkittiin korttiin ensi alkuun kokonaisuudessaan, mutta myöhemmin se rajoittui vain väkeviin. Vuodesta 1957 ostot merkittiin vain väärinkäytöksestä epäiltyjen kortteihin ja jos ostoja katsottiin olevan liikaa, saatettiin kortti ottaa ”kuivumaan”. Enimmillään myyntikieltoja oli Suomessa voimassa 50 000.

Kotirintaman lisäksi alkoholi aiheutti ongelmia myös sotarintamalla, missä sitä käytettiin myös enemmän, mutta pääosin vähemmän luvallisesti.


Pontikan valmistuksesta rintamalla kertoo mm. tämä Kansa taisteli 6/1982 – lehden juttu

Ryyppyä rintamalla

4.6.1942 Marsalkka Mannerheim vietti 75-vuotissyntymäpäiväänsä, mitä ylipäällikkö ei halunnut juhlittavan vain hänen pöytänsä ääressä. Merkkipäivää kunnioitettiin koko armeijan – ja muutamien poikkeustoimien – voimin.

Rintamien joukko-osastoissa järjestettiin pitkin päivää juhlatilaisuuksia, joiden tunnelmaa korotti entisestään se, että miehille annettiin ylimääräinen muona-annos, iltapäivä vapaata ja täysi-ikäisille vielä puolen litran pullo leikattua viinaa kahteen pekkaan jaettavaksi.


Luutnantti Pietinen jakaa miehilleen Syvärillä viinaa Marsalkan syntymäpäivän kunniaksi

Paikoin juhlinnan kerrotaan äityneen varsin riehakkaiksi juomingeiksi, joiden jälkiä (vahingonlaukauksia, tappelunnujakoita…) jouduttiin jossain paikkailemaan lääkintämiesten toimestakin.

Viiniä löytyi myös ainakin pohjoisen rintaman sotilaiden joulutervehdyksestä 1941, mutta alkoholia tehtiin rintamalla itsekin mm. sotilaskodista sosialisoidun sokerin avulla, paljasti eräs rintamasotilaskotisisar taannoin haastattelussa.

Viinan vaikea saatavuus ja korkeaksi kohonnut hinta johtivat myös erilaisten korvikkeiden kokeiluun. Yksi oli ”telaketjuviinan” nimellä tunnettu, alkoholipitoisesta bensiinistä valmistettu viritelmä, jossa polttoaine valutettiin isoon lasipulloon ja kaadettiin vettä päälle. Vajaan vuorokauden seistyään alkoholi erottui seoksesta ja oli valmista kumiletkulla imettäväksi jatkokäyttöä varten.

Karhumäessä telaketjuviinateollisuuden ja -kaupan ongelmasta oli heinäkuussa 1943 tullut jo niin mittava, että sotilaspoliisit pidättivät siihen liittyen 43 miestä. Myöhemmin vielä 70 joutui putkaan laittoman viinan vuoksi.

Alkoholia hankittiin rintamalla lisäksi saksalaisilta… vaan saatiin sitä sotasaaliinakin.


Pietarhovissa on saatu saksalaiskollegoilta aidon kahvin lisäksi muutakin kurkunkostuketta (kuva: SA-kuva)

Suomalaisten kärkijoukkojen saapuessa Petroskoihin (myöh. Äänislinna) 1.10. olivat neuvostosotilaat vetäytyessään ehtineet tuhota paljon taakse jättämäänsä kaupunkia. Paikallinen viinatehdas seisoi kuitenkin paikoillaan eikä mennyt kauaa, ennen kuin kadut täyttyivät ympäripäissään olevista suomalaissotilaista – näky, joka on ikuistettu Väinö Linnan Tuntemattomaan Sotilaaseenkin.

Ranttaliksi pantiin kuulemma myös kesällä 1944 Viipurissa, kun Puna-armeijan suurhyökkäyksen alettua ryhtyivät suomalaissotilaat kaupungin tyhjennyttyä asukkaistaan tyhjentää paikallisia viinakauppoja ja apteekkien pirtuvarantoja. Samaa oli eversti Wolf H. Halstin muistelmien mukaan nähty myös silloin, kun suomalaissotilaat joutuivat Talvisodan lopulla jättämään Viipurin ensimmäisen kerran.


Myös saksalaisten esikunnan yhteysupseerina Rovaniemellä toiminut eversti Oiva Willamo teki uhrauksia sodan vuoksi: toukokuussa 1942 hän kertoi että ”ennen kuin Leningrad on valloitettu, ei hän ota ryyppyä eikä nauti muutakaan alkoholia kuin punaviiniä.”

– Janoinen suomalainen purkaa kyllä lautavajan seinän hämmästyttävän nopeasti, jos sen takana on viinaa, hän kertoo toisaalla siitä, kuinka saksalaissotilaiden mukanaan tuomia mittavia alkoholivarantoja myös varastettiin.

Everstiluutnantti Halsti julkaisi eläkkeelle jäätyään kolmiosaiset muistelmansa

Lapin sota alkoi Röytän maihinnousulla lokakuussa 1944, suomalaisten jouduttua nyt Neuvostoliiton painostamana ajamaan saksalaiset ulos maasta.

Torniossa suomalaisia odottivat saksalaisten muona- ja viinavarastot, jotka hupenivat sotapoliisien vartioinnista huolimatta sellaista vauhtia, että kahden pataljoonan verran miehiä kerrotaan menettäneen taistelukykynsä.

Tuolloin Jalkaväkirykmentti 11:ä komentanut Halsti komennettiin palauttamaan kuri sodan väsyttämien sotilaiden keskuuteen.

Itse sodan ajan alkoholista kokonaan pidättäytynyt eversti kommentoi tilannetta muistelmissaankin.

– Jos suomalaiset ja viina sopivat huonosti yhteen, niin suomalaiset sotilaat ja viina merkitsevät silkkaa kauhua ja sekasortoa.



PS. Tiesitkö, että myös Tipaton tammikuu on sotavuosiemme perintöä? Siitä voit lukea lisää täältä!

Jaa kirjoitus: