105-vuotispäiväänsä viettävä lammilaisveteraani: ”vapaus – voiko olla mitään enempää!”

1.9.2020 105-vuotispäiväänsä viettävä lammilaisveteraani: ”vapaus – voiko olla mitään enempää!”

Uuno Jussila viettää 4.9.2020 jo 105-vuotispäiväänsä (kuva ja tekstin pohjana toiminut haastattelu: Marjatta Hinkkala)

105-vuotispäiväänsä Lammilla 4.9.2020 viettävä Uuno Jussila on pitkän elämänsä aikana tarttunut niin auraan kuin aseeseen. Kättä hän on puristanut niin rintamakaverin kuin Tasavallan presidentin kanssa.

Kahden sodan veteraani on tehnyt pitkän rupeaman isänmaansa eteen. 440 päivää kestäneen varusmiespalveluksensa hän suoritti Korialla Pioneeripataljoonassa, mutta oli ehtinyt toimia Lammin Suojeluskunnassa jo vuosia ennen tuota.

Lokakuussa 1939 tuolloin 24-vuotias nuorukainen löysi itsensä tuhansien ja taas tuhansien suomalaismiesten lailla tilanteesta, johon ei toivoisi joutuvan kenenkään: opitut taidot testattaisiin nyt käytännössä.

– Suomi oli todella pahassa paikassa, hän huokaisee useaan kertaan ansioistaan palkittu reservin ylikersantti nyt.


Sotaan lähdettiin hiljaisin mielin, muistelee veteraani nyt (kuva: SA-kuva)

Vakavin mielin sotaan

– Hiljaisia poikia oltiin, kun kohti tuntematonta lähdettiin, muistelee hän yli 80 vuoden takaisia tunnelmia.

Uuno Jussila Talvisodassa

– Se oli hiljainen ja vakava lähtö lapsuuden kodista. Siinä lähdettiin tyhjän päälle. Sodan uhka oli ilmassa, eikä kukaan tiennyt menetetäänkö kaikki, veteraani muistelee hiljakseen.

Jussilan joukkio sai käskyn kokoontua Hämeenlinnan Miemalassa sijaitsevaan poikakotiin, mistä 11.10.1939 alkoi härkävaunuissa matka kohti Kannasta.

– Varustukseksi sain saappaat numeroa 47. Niihin mahtui monet sukat, joten pärjäsin kovillakin pakkasilla.

Ja pakkasia tuona talvena riitti: pahimmillaan lämpötila putosi liki 50 miinusasteeseen.

Sodan syttymiseen saakka Jussila oli ryhmänsä kanssa sijoitettuna Kaukjärven kylään.

– Ja siellä oltiin silloinkin, kun rytinät alkoi. Vihollisen pommikone lensi ylitsemme matalalla, niin että näimme ukot koneessa. Ammuimme konetta kohti kivääreillä. Tietääksemme se putosi Kuolemanjärveen. Joku vääräleuka vielä viisasteli, että Jussila ampui ryssän koneen.

Talvisodan ajan Jussila palveli pioneerijoukoissa Summan rintamalla, missä ”kranaatteja satoi taivaalta”.

Jussilan joukot rakensivat vesistöjen ylityksiä ja kävi yöaikaan miinoittamassa maastoa ja siltoja. Suomen pääpuolustuslinjan murtuessa 11.2.1940 he vetäytyivät Näykkijärvelle.


Talvisodan talvi oli ennätyskylmä

Moninaisia menetyksiä

Suomen puolustus oli tuossa vaiheessa antanut kaikkensa ja enemmänkin. Jussila jäi henkiin, mutta moni ei. Lähellä se oli hänenkin kohdallaan. Ollessaan hyytävässä pakkasessa ryhmänsä kanssa virittämässä piikkilankaesteitä, sai hän vihollisluodista osuman selkäänsä.

– Jos olisi suoraan tullut, olisi mennyt minusta läpi. Kaksi kaveria kaatui siinä rytinässä.

Viipuriin siirrettynä ollessaan kohtasi ryhmää onnettomuus, jossa menehtyi neljä miestä, joukossa myös lammilaisia. Ryhmä oli määrätty herkistämään hyökkäysvaunumiinoja laukeamaan miehen painon alla.

– Vihollista vastaan meidät oli määrätty ilman suojavarusteita Tammisuolla. Kranaatteja tuli kovasti, kunnes yht´äkkiä tuli hiljaista. Siinä hämmästeltiin: joko tuli rauha?

– Lähdettiin jalkapatikassa Luumäelle, jossa ruvettiin rakentamaan piikkilankaestettä pellolle, vaikka lunta oli puoli metriä.

Rauha tuli 13.3.1940, mutta kotiin Jussilan joukko pääsi vasta vapun jälkeen.


Jussila vaalii sotilaspassiaan (kuva: Marjatta Hinkkala)

Sota jatkuu

Vaikka jälkimmäinen kestikin ajallisesti pidempään, pitää Jussila Talvisotaa Jatkosotaa rankempana.

Jatkosotaan lammilaiset kokoontuivat Turvantalolle, josta suunnattiin Herralan aseman kautta kohti Lappeenrantaa.

Uuno Jussila Jatkosodassa kuvattuna

– Meillä oli ponttoonikalusto vesistöjen ylitystä varten ja kun hyökkäys eteni, niin rakensimme ponttoonisillan Vuosalmelle Vuoksen yli Äyräpään kirkon kohdalle. Siinä meikäläiset saivat ison vankiporukan, kai sata miestä.

Täältä on peräisin yksi sotavuosilta tiukimmin mieleen jääneistä kokemuksista, joka hiljentää veteraanin kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeenkin.

– Pataljoonan komentaja määräsi paikalla olleesta joukosta puolet tiedustelemaan ja toisen puolen läheiseen autioon saareen, jonne me pioneerit olimme tulossa rakentamaan ponttoonisiltaa. Kävi kuitenkin niin, että vihollinen pääsi edellämme rantaan ja ampui suojattomia saareen kuin maalitauluun. Vain yksi meikäläisistä pääsi omalle puolelle.

Sitten Jussila sai siirron Pioneeripataljoona 12:een Karhumäen kulmille.

– Siellä olot olivat vähemmän sotaisat – kunnes keväällä 1944 aloimme vetäytyä Suomea kohti Porajärven kautta Ilomantsiin. Tässä vaiheessa olin saanut siirron 21. Prikaatin pioneerikomppaniaan. Minut pantiin kenraali Talvelan kanssa räjäyttämään Vansjärveen laitettu arsapullokenttä. Laitoin sytytyksen valmiiksi ja Talvela sytytti. Se meni sentään hyvin, tuli pitkä railo esteeksi viholliselle, joka tulitti meitä, muttei osunut.

Rintamalla vietettyjen vuosien aikana tulivat tutuiksi niin pelko, kiire kuin nälkäkin.

– Kotoa lähetetty paketti, jossa oli rievää, voita ja läskiä – voi että oli hyvää, hän muistelee lämmöllä.


Kotoa saadut kenttäpostipaketit auttoivat pitämään mielialaa yllä (kuva: SA-kuva)

Vapaus on kaikki kaikessa

Juhannuksena 1944 alkoi vetäytyminen.

– Olin ryhmäni kanssa viimeisenä. Räjäytimme ison puisen sillan ja maantiehen upotettuja isoja räjähdyspanoksia. Siinä vetäytyessä tuli kahakka vihollisen partion kanssa ja yksi poika ryhmästäni sai luodin sääreensä. Ilomantsissa jouduimme piirittämään sinne syntynyttä mottia ja kerran jouduimme ampumaankin siellä liikkuvia vihollisia. Siihenhän se sota sitten päättyi.

Aselevon tultua 4.9.1944, Jussila ryhmineen vetäytyi Enoon, josta marraskuussa Uimaharjun asemalta junalla kohti Hämeenlinnaa. Varusteet hän luovutti 14. marraskuuta 1944 Hämeen linnassa.

– Se tunne, että kotiudutaan, ei sitä osannut kehua – sitä voi kuvailla yhdellä sanalla. Vapaus.

Suomalaisten selviytymisen takuuna ovat Jussilan mukaan aina olleet sitkeys ja voima. Kotimaa on sadassa vuodessa nostettu köyhyydestä hyvinvointiin.

Sodasta hän ei juurikaan ole kahdelle lapselleen heidän mukaansa puhunut.

– Tärkeimpänä opetuksena mieleen on jäänyt se, että ”kaveria ei jätetä”, hänen tyttärensä kertoo.


Panssaridivisionan 75-vuotisjuhlan 2018 aloittaneen ohimarssin kärjessä eversti evp Hannu Pohjanpalon johdolla veteraanit, eturivissä Uuno Jussila (kuva: Marjatta Hinkkala)

Veteraanitapaamisissa ja -tapahtumissa Jussila on ollut aktiivisesti mukana ja aikoo jatkaa osallistumistaan ”niin pitään kuin jalat kantavat.”

– Sodasta on jäänyt tunteita, ylpeyttä ja katkeruuttakin. Ylpeyttä siitä, että on voinut omalta osaltaan tehdä isänmaan hyväksi sen mitä on voinut. Kirpaiseehan se, että niin moni nuoruusvuosi meni ”siellä jossain.”

”Sinne jonnekin” alkavat veteraanin mukaan painua pikkuhiljaa jo sotamuistotkin. Rintamalla vietetyt joulut nousevat kuitenkin mieleen silloin tällöin.

– Yhtenäkin jouluna makoilimme lumiseen metsään pystytetyissä teltoissa hakojen päällä. Siinä päätin, jos tästä kotiin selviän, käyn aina joulukirkossa – ja kahta joulua lukuun ottamatta olen pysynyt lupauksessani.


Uuno Jussila Linnan juhlissa 2018

 

Jaa kirjoitus: