127 vuotta Mannerheim-ristin ritari Einar Vihman syntymästä – kenraalimajuri maksoi rämäpäisyydestään hengellään

17.9.2020 127 vuotta Mannerheim-ristin ritari Einar Vihman syntymästä – kenraalimajuri maksoi rämäpäisyydestään hengellään

Kenraalimajuri Einar Vihma  1893 – 1944

Kenraalin arvoisen upseerin kaatuminen rintamalla on Suomessa niin harvinaista, että heitä on tiettävästi vain yksi: Talin-Ihantalan taistelussa 4.8.1944 kaatunut 6. Divisioonan komentaja, Mannerheim-ristin ritari, kenraalimajuri Einar Vihma.

Legendan muodostus on halunnut mielellään painottaa, että Vihma olisi kaatunut Ihantalan suurtaistelun ratkaisuhetkillä. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä varsinainen neuvostojoukkojen suurhyökkäys oli torjuttu jo kolmisen viikkoa aikaisemmin, ennen heinäkuun puoliväliä, ja taistelutoiminta Ihantalan kirkonmäellä oli hiljentynyt asemasodaksi.

Yliaktiivinen komentaja ei tätä hyväksynyt ja suunnitteli etulinjan joukoille aktiivista toimintaa. Tämä kuvasti Vihman toiminta- ja johtamistapaa.


Pappisperheestä sotilasuralle

Einar Wichmann syntyi 19.9.1893 Kuopiossa pastori Henrik August Wichmannin ja hänen Matilda-vaimonsa 11 lapsesta toiseksi vanhimpana. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Kuopion klassillisesta lyseosta vuonna 1912 ja aloitti insinööriopinnot Teknillisessä korkeakoulussa samana vuonna.

Hyvin alkaneet opinnot vaihtuivat kuitenkin pian sotilasuraan ja 1915 hän lähti Saksaan jääkärikoulutukseen. Suomeen hän palasi marraskuussa 1917, minä jälkeen toimi suojeluskuntien kouluttajana Karjalan Kannaksella ja Kuopiossa. Luutnantiksi hänet ylennettiin 1918, kapteeniksi seuraavana vuonna, majuriksi 1922, everstiluutnantiksi 1927 ja everstiksi 1933.

1933–1936 hän toimi Kadettikoulun johtajana ja 1936–1939 Suomen Valkoisen Kaartin komentajana. Vihmaksi hän ”suomensi” nimensä vuonna 1936.

Vihman jalanjäljissä isänmaan palvelukseen seurasi myös hänen kahdeksan vuotta nuorempi veljensä Lennart, joka sai surmansa Jatkosodassa 1942 miinakentällä tapahtuneessa onnettomuudessa. Hänen tarinansa löydät Rajavartiolaitoksen esikunnan Pro Patria-taulusta täältä.


Kenraalimajuri Vihma perheineen asuntonsa portailla Karhumäessä 1943

Uhkarohkea uskalikko

Vihma oli itse osoittanut jo Talvisodassa Taipaleessa vahvaa aktiivista otetta. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa 12 D:n komentajana hän oli saattanut ajattaa virka-autonsa aivan etulinjaan ja osallistua itse konepistooli käsissä vihollisen tulittamiseen. Luonnollisesti etulinjan miehet ihailivat uhkarohkeaa komentajaansa, mutta jotkut esikunnassa saattoivat kysyä, kuinka divisioonaa johdettiin etulinjasta konepistooli kädessä. Onneksi Vihmalla oli hyvänä operatiivisen osaston päällikkönä Aki Kurenmaa.

Mannerheim-ristin ritariksi Vihma nimitettiin 12.10.1941

Wolf H. Halsti kertoo muistelmissaan ”Aika vaatii veronsa” kuvaavan anekdootin hyökkäysvaiheen ajoilta: ”Palatessamme eräänä myöhäisenä iltahetkenä sellaiselta (tutustumisretkeltä, M.T.) hiessä kylpien ja alaraajat hellinä tulin sanoneeksi Akille (Kurenmaa): ’Alkaisi nyt jo paukkua, että tuo raivo saisi jotain muuta ajateltavaa ja pysyisi aloillaan.’ Se oli kuitenkin elämäni suurimpia väärinarviointeja, sillä kun paukkumisen aika tuli, Einar-herramme innostui lopullisesti juoksemaan juuri paukkeen perässä heti kuullessaan sitä, ja meille tuli kymmenkertainen työ ja tuska yrittäessämme pitää häntä edes jotenkuten aisoissa.”

Halsti jatkaa erällä toisen upseerin kommentilla.

”Joo, se oli aina jonkin joukkueen kanssa jossakin kaukana edellä muista ja joutui ryssien mottiin yllytettyään porukkaa johonkin hulluun yritykseen, ja sen esikuntapäälliköllä (Akilla siis) oli täysi tekeminen pelastaa se näistä pinteistä. Sitä mä vaan aina ihmettelin, kenelle oikeastaan jäi aikaa johtaa sitä divisioonaa.”

Mannerheim-ristin ritariksi Vihma nimitettiin 12.10.1941. Niin ikään nimityskirjassa kiinnitetään huomiota hänen omistautuneisuuteensa.

”Itse hän oli henkilökohtaisesti tukemassa alaisiaan siellä, missä jotakin tärkeätä oli tekeillä, joten hänen osuutensa taisteluosastojen menestyksiin on hyvin huomattava, toisinaan aivan ratkaiseva. Oikeana rintamakomentajana hän sotatoimia johtaessaan usein joutui osoittamaan mitä suurinta henkilökohtaista urhoollisuutta. Hän omaa komentajana alaistensa jakamattoman kunnioituksen.”


Vihman 50-vuotissyntymäpäivä jäi hänen viimeisekseen (kuva: SA-kuva)

Kohtalokas päätös

Ihantalassa Vihma alkoi suunnitella laajaa väkivaltaista tiedusteluhyökkäystä, jonka avulla saataisiin hinattua ylärinteeseen tuhottuja venäläisiä panssarivaunuja omalle puolelle korjattavaksi. Vaunujen alla oli havaittu myös venäläisten kaivamia pesäkkeitä, joista tarkka-ampujat ikävällä tavalla häiritsivät suomalaisia.

Hanke suunniteltiin melko suurimittaiseksi ja siihen kuului niin savutus kuin saksalaisten Stuka-syöksypommittajien hyökkäys. Luonnollisesti aktiivinen Vihma halusi seurueineen mennä aivan etulinjaan katsomaan pauketta.

On suorastaan käsittämätöntä, että kokenut divisioonankomentaja otti divisioonan esikuntapäällikön mukaansa samalle uhkarohkealle retkelle. Niin komentaja kuin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Gösta Palkama kulkivat sitten metrin (!) päässä toisistaan avoimella maalla. Mukana olivat hieman taaempana eversti Sven Björkman ja everstiluutnantti Joachim Duncker.

On ilmeistä, että venäläinen tulenjohto näki, että ”herroja on liikkeellä” ja ohjasi raskaan kranaatinheitintulen suoraan heidän niskaansa.

Keskityksen sattuessa kaatui Palkama heti saaden osuman ainakin oikeaan reiteensä. Duncker lensi samalla maahan menettäen hetkeksi tajuntansa. Siitä selviydyttyään hän heittäytyi läheiseen ojaan. Noin kymmenen minuutin kuluttua vihollistulen heikennyttyä hän nousi ylös ja näki erään sotilaan juoksevan huutaen hänelle ”älkää juosko pois – tulkaa auttamaan!”

Tällöin Duncker näki Vihman ja Palkaman makaavan noin 15 metrin päässä hänestä. Duncker ja sotilas alkoivat sitoa kenraalia. Palkama oli jo kuollut. Kesken sitomisen iski viholliskranaatti vain metrin päähän heistä, jolloin sotilas kuoli melkein heti ja Vihma sai lisää sirpaleita ja heitti henkensä.


Vihman 2008 paljastettu muistolaatta sijaitsee hänen kaatumispaikkansa läheisyydessä

Sankarihautaan vai ei?

Tyypillistä Vihman uhmakkuudelle oli, että muutamia hetkiä ennen tuli-iskua eversti Björkman oli varoittanut vaarallisesta tilanteesta. Vihma esitti silloin kysymyksen, jota esimies ei koskaan saisi tehdä: ”Pelkääkö sinä?” Vastaushan oli selvä, Björkman totesi. ”En pelkää, mennään vain.” Kuin ihmeen kautta Björkman ja Duncker selvisivät haavoittumatta.

Björkmanin paljon myöhemmin tekemän arvion mukaan, ”se oli Vihman omaa äkkipäisyyttä ja hätäilyä. Uhmapäisyyttään ja oikeastaan kiukuissaan, kun tappoi itsensä. Se oli melkein itsemurha, ikävä kyllä. Siinä meni hyvä mies.”

Vihman ja Palkaman ruumiit saatiin kannettua pois ja yön he makasivat ”laudalla” läheisessä riihessä. Muistotilaisuuden jälkeen ruumiit kuljetettiin pois.

Vihman omapäisyys oli maksaa hänelle myös snakarihautajaiset. Hän oli nimittäin kiivastuksissaan eronnut kirkosta jo 1920-luvulla, minkä seurauksena Kuopion kirkkoherra kieltäytyi siunaamasta Vihman ruumista Kuopion sankarihautaan. Tällöin ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim puuttui asiaan ja vaati sankarihautausta.

Ylipäällikön valta ei tiettävästi kuitenkaan ulotu kirkonmiehiin. Loppujen lopuksi Vihma haudattiin sankarihautaan, mutta siunausta ei suorittanut Kuopion kirkkoherra, vaan sotilaspastori Niilo Kinos. 13.8. pidetyissä sankarihautajaisissa häntä oli viimeiseen lepoonsa saattamassa mittava ihmisjoukko ja pelkästään arkunkantajissa nähtiin mm. jääkärikenraalit Axel Erik Heinrichs, Woldemar Hägglund sekä Verner Gustafson.


Vihma on haudattu Kuopion Sankaripuistoon

Muistathan, että sivuiltamme löydät myös muiden Mannerheim-ristin ritareiden kohtaloita:



Jutun pohjana toiminut teksti (Tarja Lappalainen: Kenraalimajuri Vihma maksoi rämäpäisyydestään hengellään) on alun perin julkaistu Kenttäpostia-lehden Kesän 1944 torjuntataistelut- teemaisessa numerossa 3/2019. Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille tai sen voi tilata vuosikertatilauksena (15€). Jäseneksi pääset liittymään tästä.  

Jaa kirjoitus: