Tuomas Gerdt, Mannerheim-ristin ritareista viimeinen, on poissa

1.11.2020 Tuomas Gerdt, Mannerheim-ristin ritareista viimeinen, on poissa

Gerdt 95-vuotisjuhlissaan toukokuussa 2017

Mannerheim-ristin ritareiden säätiö vahvisti juuri tavallistakin pysäyttävämmän suruviestin: Tuomas Gerdt, Mannerheim-ristin ritareista viimeinen, menehtyi tänä aamuna 98-vuotiaana Oulunkylän kuntoutussairaalassa, missä asui elämänsä viimeiset vuodet.

Viime vuosina ei Gerdtiä enää julkisuudessa juuri nähty, mihin yksi syy on valiojoukon viimeisen vaatimattomuus: hän ei kaivannut huomion keskipisteeksi.

191 poikkeuksellisissa olosuhteissa poikkeukselliseen urhoollisuuteen venyneistä sotilaista koostuva ritarijoukko on aiheita, jonka kiinnostavuus ei Suomessa himmennyt, minkä vuoksi Gerdt oli toivottu haastateltava. Sotavuosien kokemuksiaan kerratessaankin hän muisti kuitenkin aina huomauttaa, ettei suinkaan ollut rintamalla yksin, vaan että noiden vuosien ponnistukset ja urotyöt olivat kaikkien niiden kalleimpansa alttiiksi panneiden satojentuhansien sotilaiden ansiota.

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna julkaistun Iltasanomien 100 tarinaa sodasta- videohaastattelujen sarjaan hän kuitenkin vielä suostui. Hänen osuutensa löydät täältä.

Linnan juhliin Mannerheim-ristin ritarit on kutsuttu vuodesta 1994 lähtien. Heikki Nykäsen menehdyttyä vuonna 2011 edusti Gerdt viimeiset vuodet ritareita yksinään. Presidenttiparin kättelyjonossa hänet nähtiin viimeksi vuonna 2018.

Taustalla hän kuitenkin vaikutti mielellään, ja oli kuolemaansa saakka ritareiden perintöä vaalivan Mannerheim-ristin ritareiden säätiön hallituksen varapuheenjohtajana. Vielä viime vuonna hän toimi myös Talvisodan päättymistä vuosittain kunnioittavan Sininen hetki- konsertin suojelijana.

Gerdt oli liikuttunut saadessaan kirjan sodissamme kaatuneista Mannerheim-ristin ritareista

Vuosi sitten Heikki Lehtonen kokosi ensimmäistä kertaa yksien kansien väliin 1941–1945 sodissa kuolleiden Mannerheim-ristin ritarien elämänkaaret, sotatiet ja kuolinolosuhteet. Uunituoreen kirjan ensimmäinen kappale luovutettiin itseoikeutetusti Gerdtille, joka liikuttui etenkin komppanianpäälliköstään Caj Tofferista kertovasta osuudesta.

– Olin hänen taistelulähettinsä ja kannoin hänet haavoittumispaikasta sidottavaksi, mutta hän ei selvinnyt vakavista erittäin haavoistaan, hän kertoi tuolloin.

Heinävedellä 1922 syntynyt Gerdt palveli Jatkosodassa Tyrjän rykmenttinä tunnetussa Jalkaväkirykmentti 7:ssä taistelulähettialiupseerina. Ritariksi hänet nimitettiin syyskuussa 1942, numerolla 95. Hän oli 20.

Gerdtin nimityskirja kertoo urhoollisesta nuorukaisesta, joka oli valmis antamaan kaikkensa isänmaansa sekä aseveljiensä puolesta. Todellisesta sankarista.

Mannerheim-ristin ritariksi Gerdt nimitettiin vain 20-vuotiaana

”Alikersantti Gerdt on sodan alkuvaiheista alkaen erikoisesti kunnostautunut taistelulähettitehtävissä, joutuen pitämään yhteyttä eri komentoportaitten välillä erittäin vaikeissa olosuhteissa. Paitsi rohkeutta vaatii tällainen työskentely nopeita itsenäisiä ratkaisuja ja aika annoksen synnynnäistä neuvokkuutta. Kerran vihollisen onnistuessa yllättämään komppanian, johon alikersantti Gerdt kuului, haki hän itsenäisesti toimien tykistön apua. Tällöin joutui hän mm. ylittämään erään maastonkohdan, jota vihollinen tulitti 10:llä konekiväärillä ja yli 10:llä pikakiväärillä ja konepistoolilla keskittäen samaan maastokohtaan yhtäjaksoisesti raskaitten kranaatinheittimien tulen. Tällä teollaan alikersantti Gerdt pelasti komppaniansa suurilta tappioilta. Monissa muissa kiperissä tilanteissa on hän kylmäverisesti ja itseään säästämättä suorittanut tekoja, joitten arvon tuntee vain sellainen, joka on joutunut johtamaan joukkoja tilanteissa, milloin kaikki muut yhteydet ovat poikki ja milloin vain miehinen kunto ja urhoollisuus voivat toimittaa perille annetut käskyt ja ilmoitukset. 20.–21.7.42 Kannaksella ”Sevastopolista” käydyn taistelun aikana ilmoittautui alikersantti Gerdt vapaaehtoisena vastaiskua tekemään määrättyyn osastoon. Ensimmäisenä miehenä syöksyi hän eteenpäin tuhoten konepistoolillaan ja käsikranaateilla kymmeniä vihollisia pyrkien aina pahimpaan ja ratkaisevimpaan paikkaan. Vihollisen erittäin ankarasta tulesta välittämättä kantoi hän kuolettavasti haavoittuneen kapteeni Tofferin suojaan jatkaen sitten taistelua reippaana ja rohkeana aina haavoittumiseensa saakka. Hänen esikuvansa vaikutti suuresti viimeisen vastaiskun onnistumiseen.”


Jaa kirjoitus: