Nokian sotaveteraaniyhdistyksen upea perinneteko: Nokian sotavuodet yksiin kansiin

10.11.2020 Nokian sotaveteraaniyhdistyksen upea perinneteko: Nokian sotavuodet yksiin kansiin

Nokialaismiehet taistelivat sotien 1939–1945 rintamilla, mutta sota muutti myös elämää kauppalassa. Kirja antaa äänen sotaveteraaneille ja Karjalan evakoille, mutta kertoo myös Nokian pommituksista, ruokapulasta, tehtaitten vaikeuksista – sekä vahvasta yhteishengestä, avunannosta ja uuden teollisuuden rakentamisesta.

Nokian Sotaveteraanit ry:n marraskuun alussa julkistama melkein 300-sivuinen kirja ”Veteraanien perintö Nokialla” tallentaa sotien 1939–1945 tapahtumia nokialaisesta näkökulmasta. Upeaan perinnetekoon on haastateltu vielä elossa olevia nokialaisia sotaveteraaneja, mutta ääneen pääsevät myös edesmenneet, jotka kirjoittivat muistiin kokemuksiaan jo silloin, kun sotia ei ollut sopivaa ääneen muistella.

Harva nykypolvesta tietää, että myös Nokia joutui venäläiskoneitten pommitusten kohteeksi tai että Kerhola ja nykyinen lukio olivat sotasairaaloina täynnä haavoittuneita. Tai että sodan jälkeen nokialaismiehiäkin tuomittiin vankilaan siksi, että he olivat kätkeneet aseita siltä varalta, että Neuvostoliitto miehittäisi Suomen, huomauttaa Nokian Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Jorma Kuoppala.


Oman kappaleensa kirjaan on saanut myös nokialainen lentäjä-ässä, Mannerheim-ristin ritari Jorma ”Joppe” Karhunen (kuva: SA-kuva)

Rauhan eteen kannattaa tehdä työtä, muistuttaa Nokian Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Jorma Kuoppala

Nyt ajat ovat toiset, mutta Kuoppalan mukaan noita kohtalokkaita vuosia ei tulisi unohtaa vieläkään.

– On tärkeää siirtää tietoa jälkipolville. Kun tiedämme ja ymmärrämme, kuinka hirveä tragedia sota on ihmiselle ja kansakunnalle, osaamme vaalia rauhaa ja vahvistaa sitä ylläpitäviä asioita, hän muistuttaa.

– Rauha on olotila, jonka vuoksi kannattaa tehdä työtä.

Sodan tuhon ja kärsimyksen keskellä syntyi myös hyvää. Sota toi Nokialle uutta teollisuutta, oppikoulun ja uusia asukkaita. Yhteisen hädän keskellä syntyi vahva yhteenkuuluvuus ja auttamisen tahto, joka konkretisoitui talkoissa, keräyksissä, kodittomien majoittamisena ja muuna auttamisena.

Ja saatiin aikaan se tärkein hyvä: olemme saaneet elää itsenäisessä Suomessa. Kirjaan haastateltu sotaveteraani Reino Toiminen, 97, toteaakin, että sota oli rankka rupeama, mutta se kannatti.


Nokian kumitehtaan perustajan rakennuttama valistustalo Kerhola toimi vuosina 1940-1944 sotasairaalana, jossa hoidettiin kaikkiaan lähes 2700 sotilasta (kuva: Veteraanien perintö Nokialla-kirja)

Kerhola täyttyi sotilaista

Nokialla sodan yksi keskuspaikka oli Kerhola, johon nokialaismiehet kokoontuivat saamansa käskyn mukaisesti lokakuussa 1939. Nykyinen iloisten juhlien ja kulttuurin keskus oli täynnä huolta ja jäähyväisiä. Sodan uhka oli kasvanut. Miehet lähtivät ensin ns. Ylimääräisiin harjoituksiin ja, kun Neuvostoliitto 30.11. hyökkäsi Suomen itärajan yli, Karjalankannaksen rintamalle.

Nokialaisista valtaosa oli tykkimiehiä. He muodostivat talvisodassa kenttätykistörykmentti kuuden toisen patteriston II/KTR 6 ja sen kolme tulipatteria. Myöhemmin joukko-osaston nimeksi tuli II/KTR 3.

Rintamavastuun Nokian patteristo otti 1940 tammikuun alussa ns. Lähteen lohkolla Summan suurtaistelujen alueella. Helmikuussa puna-armeijan massiivinen hyökkäys jauhoi palasiksi suomalaisten suojakseen rakentamat linnoitukset. Nokialaiset joutuivat muiden tavoin perääntymään, mutta läpimurtoa puna-armeija ei saanut. Maaliskuun 13. päivänä tuli rauha.

– Rauha tuli viime hetkellä. Meidän tykeillemme olisi ollut ammuksia enää yhden viikon tarpeiksi, tottijärveläinen, tuolloin 19-vuotias Olavi Petäjä kertoo kirjassa.


Suomen Gummitehdas Osakeyhtiö lahjoitti Talvisodassa kaatuneisen työntekijöidensä muistotaulun Kerholaan (kuva: Vapriikin kuva-arkisto)

Pois suurhyökkäyksen alta

Kesäkuussa 1941 Suomi ryhtyi Saksan rinnalla sotaan Neuvostoliittoa vastaan tavoitteenaan saada menetetyt alueet takaisin. Nokialaismiehistä muodostettiin Raskas Patteristo 26, jossa oli 630 miestä ja 270 hevosta.

Tykkejä ja ammuksia oli nyt enemmän kuin talvisodassa. Yhden raskaan tykin siirtämiseen tarvittiin kahdeksan hevosen valjakko, joten hevonen oli elintärkeä apulainen. Kun joukot vaihtoivat rintamalla uuteen paikkaan, järjestys oli, että ensin majoitetaan ja hoidetaan hevoset, sitten vasta miehet.

Itärajan yli nokialaispatteristo meni vasta heinäkuun lopussa. Runsaassa kuukaudessa suomalaisjoukot valtasivat Karjalankannaksen ja ylittivät vanhan itärajan. Vaikka Saksa vaati, Suomi ei osallistunut Leningradin piiritykseen, vaan joukot jäivät vanhan rajan tuntumaan.

Nokialaispatteristo pysyi etulinjan asemissa Valkeasaaressa 2,5 vuotta. Se sai siirron taaemmaksi Rautuun vain kuukausi ennen, kuin Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi 9. kesäkuuta 1944. Tilalle tullut joukko-osasto kärsi raskaat tappiot, ja nokialaisetkin joutuivat uudelleen etulinjaan estämään puna-armeijan vyöryä. Patteristo taisteli muun muassa Talin–Ihantalan tulihelvetissä.

– Soraa ja pölyä oli ilma sakeana, ja tunsin hautautuvani sen alle. Teltta oli riekaleina. En tuntenut vielä kipua. Kysyin edessäni makaavalta kapteeni Maliselta, sattuiko häneen. Vastaukseksi sain hiljaista korinaa”, muistelee Timo Kahila kokemuksiaan Talissa.


Nokialaisten patteristo Raskas Patteristo 26 Divisioonan komentajan eversti Aaro Pajarin katselmuksessa Valkeasaaressa 30.9.1941 (kuva. SA-kuva)

Tehdaspaikkakunnan taisto

Koska Nokia oli tehdaspaikkakunta, se joutui pommitusten kohteeksi. Ilmatorjuntatykki oli kaivettu asemiin Viikin kartanon pellolle, ja lotat olivat ilmavalvojina Koskenmäen palokunnantalon tornissa.

Ilmahälytyksiä oli usein, ja väestönsuojia oli keskustan kivirakennusten kellareissa.

Tehtaat kärsivät työvoimapulasta, kun valtaosa miehistä oli rintamalla. Kumitehdas saikin asemasodan aikana takaisin osan työvoimastaan, sillä Suomen suurimpana kumitehtaana ja ainoana rengastehtaana se oli tärkeä puolustusvoimille.


Sodanaikaisia ostokortteja

Myös raaka-aineista oli pula. Vuonna 1943 kumitehtaalla kokeiltiin jopa voikukan viljelyä synteettisen kumin raaka-aineeksi. Myös Nokian Kutomossa eli Nansossa oli tyydyttävä korvikkeisiin, kuten sillaan ja säteriin. Energiapulaan vastattiin mottitalkoilla, joihin esimerkiksi kutomolaiset menivät sunnuntaisin yhdessä yhtiön autolla.

Yhteinen hätä loi yhteishenkeä. Sodassa olevat saivat tehtailta korvausta, toimihenkilöt jopa täyttä palkkaa. Osa tehtaista otti kaatuneitten lapset sotakummilapsikseen ja antoi sotaleskille työpaikkoja.

Myös kodeissa oli pulaa niin ruoasta kuin vaatteista. Sokeri ja kahvi joutuivat ensimmäisenä säännösteltäviksi. Marraskuussa 1940 aikuiset saivat maitokortilla 2,5 dl ja lapset 2 dl maitoa päivässä. Kaiken kurjuuden keskellä naiset kutoivat armeijaa varten sukkia ja kaulureita. Kun lankaa ei ollut, purettiin vanhoja kudelmia.


Linnavuoren tehtaalla valmistettiin sotakorvaustuotteiksi mm, moottoreita ja kompressoreita (kuva: Agco)

Myös Linnavuoren tehtaat ovat sodan synnyttämiä. Moottoritehtaalle louhittiin tilat kallion sisään. Tehdas oli tarpeen myös sodan jälkeen, kun Suomi joutui maksamaan Neuvostoliitolle mittavat sotakorvaukset suurelta osin teollisuuden tuotteina.


 

 

 


Jaa kirjoitus: