Veteraanityössä on vahdinvaihdon aika

2.7.2018 Veteraanityössä on vahdinvaihdon aika

Tiesitkö, että veteraanien edunvalvonta- ja huoltojärjestöksi perustetun Sotaveteraaniliiton vasta vakiinnuttaessa asemaansa ja luodessa paikallisverkostoaan ilmaistiin veteraanien parissa näkemyksiä siitä, ettei ”mitään kerjuuyhdistyksiä tarvitsisi perustaa, koska valtiovalta ymmärtäisi hoitaa asiat kuntoon ilman veteraanijärjestöjäkin”?

Aika on kuitenkin osoittanut tämän uskomuksen vääräksi.

Vuonna 2018, 73 vuotta viimeisimmän sodan päättymisestä, veteraanijärjestöjen edunvalvontatyö ei ole vieläkään valmis. Mikään aikaan saatu lakimuutos, etuus tai niissä tapahtunut parannus ei ole syntynyt itsestään, vaan jokaista on edeltänyt jopa vuosia kestänyt kampanjointi. Yksi lakimuutos on yhä työn alla.

Varsin suuri osa liiton työstä on kabineteissa ja käytävillä käytävää vaikuttamistyötä, usein epäkiitollista mutta aina suurelle yleisölle näkymätöntä. Meidän veteraanimme osaavat kuitenkin tunnetusti pistää hanttiin ja ovat liiton 60-vuotisen historian aikana turvautuneet järeämpiinkin aseisiin.

Alkuaikoina eräät Pohjanmaan veteraanitoimijat uhkasivat valtiota mm. veronmaksulakolla, mikäli toivottua parannusta asioihin ei tulisi. Eikä se kapinahenki tuohon jäänyt. Ensimmäinen suurmielenosoitus järjestettiin Tampereella jo vuonna 1964, eikä sitä katsottu maan tuolloisessa poliittisessa ilmapiirissä hyvällä missään. Veteraaniasian puolustaminen kohtasi vastustusta niin kansanedustajien, äärivasemmiston, opiskelijajärjestöjen ja jopa hiippakunnan taholta. Viisi vuotta 18 000 veteraania marssi Helsingissä. Vaadittujen uudistusten venyessä marssittiin 1975 uudestaan, nyt jo 22 000 veteraanin voimin.

Pikkuhiljaa se irvailu alkoi loppua, tilanne parantua ja ymmärrys ja arvostus veteraanien uhrauksia kohtaan nousta nykyiselle tasolleen.

Itse en (onnekseni) ole tuota aikaa kokenut, joten kahdeksan- ja yhdeksänkymmentälukujen kasvatin silmiin tuo kaikki tuntuu ihan älyttömältä. Samat ihmiset, joiden taistelun ansiosta koko valtio edes oli olemassa, joutuivat nyt taistelemaan sen puolesta, että valtio muistaisi heidän olemassaolonsa?

Enää ei heistä ole marssimaan. Toisten täytyy nyt tehdä se heidän puolestaan.

Veteraanit kävivät taistonsa kunniakkaasti loppuun saakka, jonka jälkeen veteraanityön viestikapula siirtyi heidän lapsilleen. Mutta nyt tämäkin sukupolvi on eläkeiässä ja kapula odottaa ottajaansa. On meidän, veteraanien lastenlasten vuoro.

Sotaveteraaniliiton viimevuotisissa 60-vuotisjuhlallisuuksissa Reserviläisliitto muisti liittoa taululla, joka muistuttaa meitä työmme tarkoituksesta täällä Pasilan veteraanitalolla joka ikinen päivä. ”Kun sankarit käyvät vähiin, on vahdinvaihdon aika”.

Vakituinen työ ja sen tuoma turva alkaa olla nykymaailmassa jo melkoinen etuoikeus, mutta todellinen etuoikeus on saada tehdä sitä työtä näiden sankareiden parissa ja heidän hyväkseen.

Veteraanityössä käynnissä oleva sukupolvenvaihdos näkyy kovin konkreettisesti myös täällä toimistollamme. Viidestä työntekijästämme kolme jää tämän vuoden aikana eläkkeelle. Heistä kahdelle etsitään nyt seuraajaa.

Täytettävänä on isot saappaat. Onko sinusta siihen?

Ariela Säkkinen




Kirjoittaja on Sotaveteraaniliiton tiedottaja

Jaa kirjoitus: