Vuosi: 2019

15.2.2019 Sotapolku.fi on virtuaalinen muistomerkki sinun veteraanillesi

Syksyllä tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan alkamisesta. Ensi vuonna vietetään sen päättymisen 80-vuotismuistopäivää. Isänmaallisia muistopäivätilaisuuksia järjestetään. Puheita pidetään.

Suomi säilyi itsenäisenä sankarivainajien ja tilaisuuksiin kutsuttujen veteraanien ansiosta. Sotaleskiä ja sotaorpoja muistetaan. He menettivät kuolemassa kalleimpansa.

Rintamaveteraanin tyttärenä suren sitä, että lapsena en tiennyt ja nuorena en kiinnostunut. Nyt sekä tiedän että ymmärrän. Menetin osan isästäni elämässä.


Kirjoittajan isän hauta

Pyydän puhujia muistuttamaan yleisölle, että isänmaatamme puolusti myös sankka joukko edesmenneitä sotaveteraaneja, joita ei ehditty kutsua kunniakansalaisiksi.

Kansallista veteraanipäivää ruvettiin viettämään vuonna 1987. Kateutta ja katkeruutta on tässä yhteydessä turha ajatella. Kymmeniä vuosia sitten kuolleet veteraanit ovat sellaisten tunteiden ulottumattomissa.

Rintamasotilastunnuksen saaneille ruvettiin maksamaan 1.9.1971 alkaen rintamasotilaseläkkeitä ja -lisiä. Sitä ennen kuolleiden veteraanien vanhuuden ajan hyvinvoinnista Suomen valtio ei varojen vähäisyyden vuoksi voinut huolehtia niin hyvin kuin veteraaneista nykyisin huolehditaan.

Kuntoutusmäärärahaa on jaettu kunnille vuodesta 1989 lähtien ja kotona asumista tukevaa määrärahaa vuodesta 2011 lähtien.

1.11.2019 lähtien rintamaveteraanien ja sotainvalidien kotipalvelut ovat sisällöltään ja laajuudeltaan samanlaiset. Eläkkeet, lisät ja tuet on määrätty rintamasotilaseläkelaissa.

Muun muassa perinneyhdistykset ja Tammenlehvän Perinneliitto vaalivat vuosien 1939–1945 sotiemme veteraanien perintöä.

Miten omaiset voivat konkreettisesti kunnioittaa hautausmaiden pyyteettömiä veteraanejaan? Mahdollisuuksia on. Tässä kolme esimerkkiä:


1. Sotapolku.fi-verkkopalvelussa omaisilla on mahdollisuus kunnioittaa sankarivainajia ja veteraaneja yhdenvertaisina. Henkilöt löytyvät sieltä helposti esimerkiksi nimihaulla. Kotikunta-haulla saa listan kaikista paikkakunnan sankarivainajista ja veteraaneista aakkosjärjestyksessä.

Omaisten pitää vain itse tallentaa veteraanien tiedot palveluun. Se ei maksa mitään. Tarvittavat tiedot voi tilata kansallisarkiston verkkopalvelusta (maksullista).

Sankarivainajien tiedot on tallennettu ylläpitäjän toimesta.

Sotapolku on joukko-osaston sodissa kulkema reitti. Vapaaehtoiset sotahistorian asiantuntijat ja harrastajat ovat merkinneet tapahtumapaikat kartalle ja laatineet selostukset sotapäiväkirjojen ja muiden tosiasioiden perusteella.

Minulle Sotapolku.fi antoi mahdollisuuden pystyttää isälle oma virtuaalinen muistomerkki. Se on myös anteeksipyyntö siitä, että en ajoissa ymmärtänyt.

2. Sankarivainajien ja veteraanien tietoja on koottu moniin matrikkelikirjoihin. Esittele niitä jälkipolville. Matrikkelit ovat tehokasta perinnetyötä, kun niitä luetaan ja katsellaan.

3. Tarkista, että veteraanin hautakivessä on veteraanitunnus tai tammenlehvätunnus. Pidä hautakivi ja sen kirjoitukset kunnossa.


Voiko sotaveteraanin määräaikaisen hautapaikkasopimuksen uusia kaikissa kunnissa? En tiedä.

Airi Räisänen




Kirjoittaja on turkulainen sotaveteraanin lapsi

Jaa kirjoitus:

5.2.2019 Talvisodan henki on S(u)omessa voimissaan yhä vuonna 2019

Ainahan se on mielessä – talvisota nimittäin. Nyt tavallistakin enemmän, sillä tänä vuonna vietetään Talvisodan syttymisen 80-vuotispäivää. Sotaveteraaniliitto tulee kunnioittamaan tuota itsenäisen Suomen historiaa ja suomalaisuuden syvintä olemusta epäilemättä eniten muokannutta tapahtumaa monella tapaa. Yksi niistä on Pro Patria-taulujen takaa löytyvien ihmiskohtaloiden esittely – joko olet tutustunut niistä ensimmäiseen?

Viimeisten viikkojen aikana Suomea riivanneet sääolosuhteet ovat palauttaneet sen mieliin muillekin, kuten somessa on saatu nähdä. ”Joko Talvisota on mainittu?”, kysyi lumitöiden keskeltä yksi twiittaaja. Toisen se innoitti jakamaan rintamalta peräisin olevan anekdootin, jossa esiintyvät ”Marokon Kauhu” Aarne Jääskeläinen (legendasta lisää täällä), lumipallo sekä aseistakieltäytyjä. Lumihankien keskellä seisova kolonna muistutti, että on se talvi yllättänyt autoilijat aikaisemminkin, Facebookissa kiertävästä 10 Years Challengesta tuli 80 years challenge ja ”Valkoisesta kurittajasta” kertovat saatteet saivat seurakseen kuvan hymyilevästä Simo Häyhästä.

On samaan aikaan yhtä yllättävää, huvittavaa ja sydäntä lämmittävää huomata, kuinka selkärangasta tuo someväelläkin tulee. Talvisodan ja sen ihmeen käsitteistö on juurtunut niin syvälle osaksi meitä suomalaisia ja psyykeämme, ettei sitä taida edes tajuta. Kollaa kestää vielä 80 vuotta myöhemminkin – siitä pitää suomalainen huolen!

Mutta jos saivat poikkeukselliset olosuhteet meidät muistamaan ne poikkeukselliset olosuhteet, joissa  suomalainen sisu mitattiin ennennäkemättömällä tavalla koko maailman seuratessa sitä henkeään pidätellen, niin näytti mieleen muistuvan myös se, miten siitä Talvisodan ihmeestä tuli totta.

Talvisodan henki.

Helsingissä mummo kulki lapioineen Museokadulla kaivamassa naapuruston autoja kinosten keskeltä esiin. Toisaalla Postin auto pääsi liikkeelle lounastauolla olleen toimistotyöläisen ja toisen apuun rientäneen ohikulkijan voimin. Kolmas osti lapion, ja on viime aikoina päässyt auttamaan useampaakin penkan panttivangiksi jäänyttä.

On siitä toki nähty pilkahduksia jo aiemminkin: kerralla leivottu isompi satsi uunituoreita sämpylöitä, josta riittää vieraisiinkin vietäväksi, forssalainen 11-vuotias, joka lahjoitti koko hartaudella kasvattamansa pitkän tukkansa syöpälapsille, se tuntemattomaksi jäänyt hyväntekijä, joka 100 000 euron lahjoituksellaan halusi turvata joulun vähävaraisille perheille, omalla työllään ja periksiantamattomuudellaan rikastuneiden suomalaisten peliyrittäjien halu ”antaa takaisin” ja ottaa vastuuta muista, Kymijokeen väsähtäneen uimarin perään hypänneet ja hänen henkensä pelastaneet teinipojat, joiden mukaan ”kun näkee että toinen on hädässä niin silloin ei  jäädä vain katteleen” ja se Hello Kitty-nenäliinan ja kätensä vieressä itkevälle tuntemattomalle vieruskaverille bussissa tarjonnut aamuruuhkalainen.

Sydäntä lämmittäviä arkipäivän pienempiä ja isompia tekoja lähimmäisten ja ihan tuntemattomien hyväksi. Tunne siitä, että me kaikki olemme osa jotain suurempaa, jonka säilymisestä meidän kaikkien on kannettava vastuumme.  Että yhdessä olemme enemmän kuin yksin; että samaan suuntaan ponnistelemalla saamme aikaiseksi enemmän kuin yksin.

”Oli ihan selvää, että kaikkien piti auttaa – ei siinä ikää kyselty”, huudahtaa asiasta kysyttäessä vuonna 2017 Vuoden lotaksi valittu Ritva Tuulos.

Juuri tuollaisesta ajattelusta muodostui se Talvisodan henki ja ihme; koko tämän ihmeellisen kansan hengissä säilyttänyt ilmiö. 3,7 miljoonasta ihan tavallisesta ihmisestä, joista olosuhteista epätavallisimmat tekivät sankareita. 3,7 miljoonasta tarinasta ja arkipäivän teoista.

Sitä yhdessä samaan suuntaan ponnistelua kaivataan yhä edelleen, 80 vuotta myöhemminkin. Ehkä sen elvyttämiseen ja ylläpitämiseen ei aina tarvita 50 asteen pakkasta, kolmimetrisiä kinoksia, maailman suurimman sotilasmahdin hyökkäystä… tai syöpää?

Ehkä sille voisi löytyä paikkansa ihan muuten vaan; arkipäiväisen ihmisen arkipäiväisessä elämässä. Vaikka jo heti tänään? Kaivaisi aamulla oman auton ohessa lumesta myös sen viereisen auton? Antaisi kassajonossa hätääntyvälle kanssaihmiselle ostosten loppulaskun hinnasta puuttuvan 60 senttiä? Veisi perheeltä ylijääneet lihapullat sille alakerran yksinäiselle vanhukselle? Tai vielä parempi: ehkä jopa kutsuisi hänet saman pöydän ääreen?

Meitä on täällä tänään 5,5 miljoonaa. 5,5 miljoonalla arkipäivän ihmeellä saa aikaan jo aika paljon hyvää. Miten #talvisodanhenki näkyy siis sinun tässä päivässäsi? Jaa tarinasi somessa meidän muidenkin iloksi ja innostukseksi!


Ariela Säkkinen




Kirjoittaja on Sotaveteraaniliiton tiedottaja

Jaa kirjoitus:

26.1.2019 Suomi ei voi jäädä paikalleen – puolustuskyvyn kehittämistä on jatkettava

Puolustusvoimat täytti viime vuonna 100 vuotta, niin teki myös Karjalan lennosto. Juhlavuoden teemana oli ”Maanpuolustus kuuluu kaikille”. Myös tasavaltamme presidentti, ylipäällikkö Sauli Niinistö, totesi juhlavuoden alussa, että meistä jokainen on maanpuolustaja.

Sotien aikana sotiemme veteraanit osoittivat, että maanpuolustus tosiaan kuuluu kaikille. Historiamme ratkaisuhetkellä kansakunta yhdistyi yhteisen asian äärelle. Vapauden hinta oli kova ja taakka raskas, mutta he kantoivat taakan ja maksoivat hinnan. Sen vuoksi me saamme elää vapaassa ja itsenäisessä Suomessa, maailman parhaassa maassa. Kiitos tästä kuuluu sotiemme sankareille – veteraaneille, taisteluissa kaatuneille, heidän omaisilleen ja lotille.

Puolustuksemme kulmakivet ovat yleinen asevelvollisuus, koko maan puolustaminen ja sotilasliittoihin kuulumattomuus. Kaiken perustana on kansalaisten luja maanpuolustustahto. Puolustusvoimat on ketterä 100-vuotias ja tänä päivänä hyvässä kunnossa. Meitä arvostetaan kansainvälisesti ja Suomen kansa luottaa tutkimustenkin mukaan puolustusvoimiin. Kun katson lähiympäristöön; länteen, itään tai etelään, voin ylpeästi suomalaisittain todeta, että meillä ei ole todellakaan mitään hävettävää.

Maa-, meri- ja ilmavoimien yhteistoimintaa kehitetään jatkuvasti. Valmiutta ja on kehitetty ja kalustohankintoja tehty. Kaikille yhteistä, yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa varusmieskoulutusta kehitetään mm. virtuaalisilla koulutusvälineillä. Suomalainen yleiseen asevelvollisuuteen ja naisten vapaaehtoisuuteen perustuva järjestelmä on vertaansa vailla niin tehokkuudessaan kuin tuloksissaan.

Paikalleen emme voi kuitenkaan jäädä. Puolustuskykyä on kehitettävä tasapainoisesti ja ajanmukaisesti. Suomi tarvitsee jatkossakin hyvin varustetut ja koulutetut maa-, meri- ja ilmavoimat sekä laajan reservin. Nähtävillä olevat uhkakuvat korostavat kokonaismaanpuolustuksen ja yhteistyön merkitystä.

Toimintaympäristö edellyttää meiltä jatkuvaa valmiutta. Nykyaikaisella taistelukentällä tarvitaan meistä kaikkia. Yksinään kukaan ei pärjää.

Me puolustusvoimissa ja Karjalan lennostossa teemme päivin ja öin töitä sen eteen, että saamme jatkossakin elää vapaassa ja itsenäisessä Suomessa. Suomessa, jonka sotaveteraanimme ovat meille kaikille lunastaneet.


Timo Herranen



Kirjoittaja on eversti ja Karjalan Lennoston komentaja

 

Jaa kirjoitus:

14.1.2019 Osaammeko olla kiitollisia siitä, ettei meillä ole sotaa?

Suomessa on ollut rauha jo pitkän aikaa. Rauha merkitsee ihmiselle hyvin paljon. Ihmisillä on turvallisuuden tunne ilman sotaa. Ihmisen ei tarvitse pelätä, milloin joku läheinen kuolee tai milloin ruoasta tulee puutetta. Rauha merkitsee minulle itselleni todella paljon. Minun ei tarvitse pelätä, milloin sota alkaa.

”Ei enää koskaan yksin”. Tällä lauseella tarkoitetaan sitä, että emme enää halua taistella yksin Venäjää vastaan.

Suomen itsenäisyys ja Suomen puolustaminen mahdollisessa sodassa on kuitenkin tärkeää monelle suomalaiselle. Koskaan ei kuitenkaan haluta sodan syttyvän, koska rauha merkitsee ihmisille hyvin paljon. Pitäisi osata olla tyytyväinen siihen, mitä on, eikä aina vain toivoa enempää ja enempää.

Itse ajattelen, että rauhan ja turvallisuuden merkityksen kuuluu olla suuri. Jos näin ei ajateltaisi, sota syttyisi paljon helpommin ja pienemmistä asioista.

Turvallisuus on se tunne, kun meidän Suomen kansalaisten ei tarvitse pelätä sodan syttyvän. Meillä on turvallista liikkua ja me tiedämme, että emme kuole nälkään, eikä ruoasta tule pulaa.

Rauhan aikana ihmiset saavat tehdä arkisia asioita, mutta sodan aikana näin ei ole. Rauhan aikana ihmisten ei tarvitse lähteä evakkoon.

Kun kävelen kadulla, näen iloisia ihmisiä, jotka nauttivat elämästä ja nauravat.

En väitä, että ihmiset, jotka ovat eläneet sota-aikana eivät nauttisi elämästään. Isomummunikin syntyi 1920 ja näki sodat. Silti hän osasi nauttia elämästään ja kertoi usein myös tarinoita sota-ajasta ja evakkoreissulta. Mutta silloin ihmisellä oli puute turvallisuuden tunteesta. Ihmisellä oli silloin myös puute perustarpeista, kuten hygieniasta ja ruoasta.

Kaikki ihmiset tarvitsevat tukea ja turvaa toisilta ihmisiltä ilman sotaakin, mutta tuolloin avun tarve on aivan toisenlainen.

Nykyään tarvitaan apua esimerkiksi erotilanteissa, mutta sota-aikana ystävältäsi oli saattanut tuhoutua koko omaisuus. Olisi hirveää tulla evakkomatkalta kotiin, ja huomata, että koko omaisuus olisi poissa. Tätä ei rauhan aikana tarvitse pelätä.

Jos rupeamme miettimään, mitä kaikkea meillä rauhan ansiosta on, näitä asioita on todella paljon.

Saamme aamuisin herätessämme ruokaa omassa kodissamme, pääsemme kouluun ja saamme koulussa opetusta ja lounaan. Koulun jälkeen voimme käydä harrastuksissa tai nähdä kavereita. Illalla saamme peseytyä ja mennä nukkumaan omaan sänkyyn. Tämän kaiken saamme tehdä ilman pelkoa ja ilman tunnetta, että tämä kaikki viedään minulta pois. Sodan aikana näin ei ole.

Parasta mitä Suomen valtio voi kansalaisilleen antaa, on rauhan ja turvallisuuden tunne. Se, että tiedämme, saavamme asua kotimaassamme ilman pelkoa, on tärkeää ja sillä on suuri vaikutus elämässä.

Monesti emme osaa olla kiitollisia siitä, mitä meillä on ilman sotaa. Sen ymmärtää vasta, kun kuuntelee tai lukee kertomuksia sodan ajasta ja sodan jälkeisestä pelosta, että sota alkaa uudestaan. Meille tulee itsestään selvyytenä käydä koulua ja saada liikkua vapaasti. Mutta ei se kaikissa maissa niin ole.

Kun tätä kirjoittaessani mietin, mikä on rauhan merkitys minulle, tajuan sen olevan todella suuri. Ei monesti tule ajateltua, kuinka hyvin asiat Suomessa ovat eli todella hyvin. Suurin osa näistä asioista johtuu siitä, ettei Suomessa ole sodittu pitkään aikaan. Kiitos tästä Suomen valtiolle.


Jenny Kinnunen




Kirjoittaja on yhdeksäsluokkalainen Tuupalan yläkoulussa.

Teksti palkittiin 14. Divisioonan nuoriso- ja perinnepäivillä Kuhmossa.

 

 

Jaa kirjoitus:

6.1.2019 Kunniavelka on mittaamaton… vai onko?

Kunniavelka.

Tuo kovin juhlallisesti kalskahtava sana nousee jatkuvasti esiin, kun puhuu kenen tahansa veteraanityötä tekevän kanssa. Se tulee vääjäämättä mainituksi myös, kun veteraaneista keskustellaan päättäjien taholla.

Velka on meistä monelle varsin tuttu elämänkumppani. Oli se sitten asuntoon, opintoihin tai autoon liittyvä, tulee se jossain vaiheessa (korkoineen) maksetuksi. Toista on kunniavelan kanssa.

Yleensä sen mainitsemisen yhteydessä kuuleekin mainittavan myös määreet ”loputon” ja ”mittaamaton”. Ja sitä se onkin. Sen suuruutta on käytännössä mahdotonta käsittää.

Mutta jos yrittäisimme, niin suunnilleen tältä se numeroina näyttäisi.

Vuosien

1939-1945 eli

5,5 vuoden aikana Suomi oli

3 sodassa yhteensä

1511 päivää. Kaikkiaan Talvi-, Jatko- ja Lapin sodissa palveli n.

600 000  miestä ja

100 000 naista. Pienen maan tappiot olivat kovat:

93 574 kaatunutta tai kadonnutta sekä

194 886 haavoittunutta, mikä tarkoittaa, että noin joka

8. ei koskaan palannut, ja palanneistakin joka

4. oli pysyvästi vammautunut. Liki

10 000 katosi tai jäi kaatuneina kentälle. Heitä on päästy etsimään vuodesta

1993. Sen jälkeen Suomeen on päästy tuomaan

1300 sankarivainajan jäänteet.  Heistä tähän mennessä

370 on kyetty luotettavasti tunnistamaan ja toimittamaan omaisilleen.

Kovimmin sota koetteli vuonna

1917 syntyneitä: heidän ikäluokastaan menetettiin liki

17 %. Vangiksi jääneiden tarkkaa osuutta kadonneista ei tulla ehkä koskaan varmuudella tietämään, mutta se on

3500-4500 välillä. Myös aluemenetykset olivat kovat: Moskovan rauhassa Suomi menetti

13 % maapinta-alastaan, minkä seurauksena

430 000 sisäistä pakolaista joutui jättämään kotinsa. Lisäksi Suomen sodat jättivät jälkeensä

30 000 sotaleskeä sekä yli

50 000 sotaorpoa. Keskuudessamme elää yhä arviolta

11 000 sotaveteraania. Määrä hupenee kiihtyvää vauhtia ja jo tämän vuoden lopussa luku laskee alle

10 000. Heistä noin

1500 on sotainvalidia. Ensi vuonna naisten osuus elossa olevista veteraaneista on jo yli

50 %. Veteraaniemme keski-ikä on liki

94 vuotta. Nuorinkin heistä on  jo

84, mutta

262 heistä on jo yli

100– vuotias. Jokaiselle rintamaveteraanitunnuksen saajalle maksetaan rintamalisää

49,56 €/kk. Eläkkeensä pienuudesta riippuen he saattavat saada myös ylimääräistä rintamalisää, joka on suurimmillaan

239,32 € sekä veteraanilisää, joka on

105,13 €.Pienimmillään veteraanin eläke on

923,18 €, mutta vielä huonompi on heidän puolisoidensa tilanne: monella on turvanaan ainoastaan

775,27 €:n suuruinen takuueläke. Tulojen ollessa näin pienet, on elämä jatkuvaa taistelua toimeentulosta ja esimerkiksi lääkekulujen

50 € omavastuu tekee siihen merkittävän loven, puhumattakaan vaikka

200-300 € , jonka uudet silmälasit kustantavat. Viimeisen veteraanin arvioidaan poistuvan keskuudestamme vuonna

2036. Vaikka veteraaneja ei enää tuossa vaiheessa ole, elää maassamme tuolloin vielä

6 000 000 ihmistä, joiden vapauden ja itsenäisyyden he henkensä uhalla turvasivat. Mikäli olet tällä hetkellä alle

65-vuotias, olet elinikäodotteesi mukaan

1 heistä.

Ariela Säkkinen




Kirjoittaja on Sotaveteraaniliiton tiedottaja

Jaa kirjoitus: