Veteraanien työkalupakista apua vaikeuksiin: keskinäisellä yhteydellä ja luottamuksella tästäkin selvitään

Viimeisimmät blogit

Blogiarkisto

25.3.2020 Veteraanien työkalupakista apua vaikeuksiin: keskinäisellä yhteydellä ja luottamuksella tästäkin selvitään

Entisenä lyseolaisena sain kunnian toivottaa mm. tämän päivän lyseolaisista koostuvat osallistujat tervetulleiksi Talvisodan päättymispäivän 80-vuotistilaisuuteen Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Pari päivää ennen sitä meitä 60 vuoden takaisia koulutovereita oli ollut asettamassa havuja sankarihautausmaan muistokiville, jotta oppilaat osasivat viedä muistokynttilät oikeille paikoilleen.

Hetki oli pysäyttävä. Teimme pohjat, mille nuoremmat voivat jatkaa. Tässä sukupolvien kohtaamisessa tärkeät muistot ja elämänarvot siirtyvät polvesta polveen. Sankarihautausmaalla olen kuullut sanottavan, että jokaisen sukupolven tulee vuorollaan viedä viestiä siitä, kuinka kalliisti tämä maa on lunastettu. Pian on heidän vuoronsa.

Talvisodan päätyttyä tunnettiin suurta huojennusta, kun aseet vaikenivat, mutta samalla suurta surua kaikkia järkyttäneistä menetyksistä. 105 päivän aikana kaatui ja menehtyi 27 000 suomalaista, kun otetaan huomioon siviiliuhritkin; haavoittuneita oli 43 000 ja leskiä ja sotaorpoja jäi paljon. 430 000 ihmistä menetti kotinsa ja yli 12 prosenttia Suomen pinta-alasta luovutettiin suurelle naapurille.

Sinä päivänä miehetkin itkivät ja liput olivat puolitangossa.

Presidentti Kyösti Kallio, joka antoi valtuudet Talvisodan rauhan solmimiseksi Moskovassa, sanoi: “Kuivukoon käteni, joka on tällaisen sopimuksen allekirjoittanut. Tämä alun perin Raamatun profetia tuli todeksi sydäntä särkevällä tavalla pian allekirjoituksen jälkeen. Oikea käsi halvaantui ja kynä kirposi lopullisesti presidentin otteesta.

Vähitellen kuitenkin ymmärrettiin, että rauhan aika on aina väkivaltaa parempi. Ymmärrettiin myös, että meidät olivat pelastaneet Talvisodan ihme ja Talvisodan henki. Ihme oli siinä, että tätä maata ei miehitetty kaikista yrityksistä ja ylivoimasta huolimatta. Talvisodan henki taas oli sitä yhteenkuuluvuutta, mitä tunnettiin yli kansaa aiemmin jakaneiden muurien. Se auttoi kestämään.

Kaiken kaikkiaan Lappeenrannan sankarihautausmaahan on haudattu ja siunattu 2440 sankarivainajaa. Tässä luvussa ovat ne 850 Karjalan Kannaksen etsinnöissä löydettyä ja täältä viimeisen lepopaikkansa saanutta tunnistamatonta. Jokaisessa kivessä on sururisti; 4. luokan Vapaudenristi, jonka vainajan vaimo, äiti, tytär tai sisar surunauhassa kannettavakseen sai. Mannerheimin saatesanat kuuluivat: “Valitan syvää suruanne, mutta lohduttakoon Teitä tietoisuus siitä, että olette saaneet antaa Suomelle kalleimman uhrin. Vahvistakoon teitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala.”

Kynttilät, jotka haudoilla syttyivät, ovat toivon merkkejä.

Ja toivoa tämä maailma ja me kaikki tarvitsemme – paitsi tämän päivän arkiseen elämään, myös maailmanlaajuisiin kysymyksiin. Se kävi selväksi myös paikalla olleiden nuorten puheenvuoroja kuunnellessa. Heidän elämässään on monia pelkoja, mm. ilmastoahdistus ja koronaviruksen pelko.

Talvisota ja se Talvisodan henki ovat olleet suomalaisten mietteissä viime aikoina paljon paitsi muistopäivän, myös nykyisen koronakriisin johdosta. Monilla tahoilla on tähän aikaan toivottu sitä yhteyden henkeä, jota koettiin 80 vuotta sitten talvisodan koettelemuksissa.

Mm. sitä löytyy veteraanisukupolven ”työkalupakista”, josta toivon myös tämän päivän lyseolaisten sekä heidän jälkeensä tulevien polvien ammentavan heidän rakentaessaan elämäänsä lujalle perustalle, jonka menneet sukupolvet ovat heille raivanneet.

Etenkin nykyisen kaltaisina aikoina meidän tulisi muistaa ja ymmärtää veteraanisukupolven meille jättämä henkinen ja hengellinen perintö: vaikeistakin ajoista voidaan selvitä, jos meillä on keskinäinen yhteys ja luottamus Jumalan johdatukseen kaikissa vaiheissamme.


Jorma Taipale




Kirjoittaja on sotainvalidien veljespappi

Jaa kirjoitus: