Italiassa on kylä, jossa kukaan ei ole yksinäinen… ja jossa suomalaistakin tervehditään hänen äidinkielellään

Viimeisimmät blogit

Blogiarkisto

30.6.2020 Italiassa on kylä, jossa kukaan ei ole yksinäinen… ja jossa suomalaistakin tervehditään hänen äidinkielellään

On olemassa kylä, jossa kukaan ei ole yksinäinen.

Italiassa, Umbrian rajalla sijaitsee alue nimeltä Tuscia Etrusca Romana. Nimensä mukaisesti aluetta hallitsivat aikanaan rauhanomaiset etruskit. Näiden rakentamien muurien, keskiaikaisten linnojen ja Medicien aikaisten renesanssipalatsien keskellä piileskelee maaseudun rauhassa pienen pieni kylä, Castel Cellesi.

Jos olet suomalainen ja ajat kylään, saatat naurahtaa: kylän Tervetuloa- kyltissä sinua tervehditään äidinkielelläsi. Kylässä on myös valkoinen seinä, jossa lukee suomeksi Eino Leinoa: ”Kell´ onni on, se onnen kätkekööt”. Tiedetään, että tekstin seinään maalasi aikanaan oopperalaulaja Martti Wallen.

Castel Cellesissä asuu noin 200 ihmistä. Kylän keskuspaikka on Piazza, aukio, jonka toisessa päässä sijaitsee kirkko ja toisessa baari, jonne on perustettu pieni kauppa. Ukot istuvat keskellä kauppaa, polttavat kuin korsteenit, juovat olutta, viiniä tai espressoa, ja pelaavat korttia. Kylän posti on kerran viikossa auki.

Kyläläiset eivät tarvitse kauppakeskuksia.

Leipäkauppias käy joka aamu. Mies ajaa valkoisella pakettiautolla aukiolle ja myy autostaan vastapaistettua, lämmintä leipää. Se maksaa 80 senttiä. Keskiviikkoisin aukiolle tulee kala-auto. Mies myy autostaan tuoretta kalaa ja muita mereneläviä, mustekaloista simpukoihin. Ja kun kala-auto lähtee, tulee uusi auto. Siitä voi ostaa hedelmiä, vihanneksia, säilykkeitä, juustoja ja jopa viiniä.

Vähintään kerran kuukaudessa kylään ajaa vielä yksi auto, joka myy alusvaatteita, sukkia, yöpukuja, peittoja, lakanoita. Kuski muistaa ulkoa kylän kaikkien naisten rintaliivien kokonumerot ja huutelee suureen ääneen, että nyt on tullut Marcellalle uusia rintaliivejä, käykääs hakemassa paikalle!

Monilla kyläläisillä on myös maapalstoja kylän ulkopuolella. Siellä kasvatetaan oliivipuut ja kanat.

Siestan aikana on hiljaista, vain metsästyskoirat haukahtelevat häkeissään alhaalla laaksossa. Mutta kun päivän helle hieman viilenee, ilta hämärtyy ja perheet ovat syötetty, ihmiset tulevat ulos ja kokoontuvat aukion laidalle. Mammat ja papat istuvat pitkillä penkeillä, seuraavat silmä tarkkana tulijoita ja menijöitä, kertovat kuulumiset, muistelevat, ehkä vähän juoruilevat. Jos jostain ei ole kuultu hetkeen, koko armeija lähtee tarkistamaan, onko kaikki hyvin?

Jos joku tarvitsee apua, sitä saa. Jos joku on kipeä, mamma-armeija hoitaa, siivoaa talon ja tuo ruokaa. Vastavuoroisesti kaikki tietävät kaikkien asiat, myös romanssit, ne salaisetkin.

Itsekin istuin usein iltaa ovensuussa viinilasin kanssa ja seurasin aukiolla istuvia ihmisiä. En ymmärtänyt, mitä he puhuivat, mutta ihailin ihmisten yhteenkuuluvuutta. Hyvin usein he istuivat hiljaa, vain nauttien lämpimästä illasta ja toistensa seurasta.

Italiassa ikääntyneet asuvat kotona ja kun ei enää itse jaksa, lapset hoitavat. Perhesiteet ovat tärkeitä. Harva muuttaa mamman luota kauemmaksi toiseen kylään ja jotkut eivät tee sitä koskaan. Mammone tarkoittaa mamman poikaa, aikamiehiä, joille äiti silittää alushousutkin ja tuo aamukahvin sänkyyn.

Valitettavasti mm. Suomen sää, valtakunnallinen elintarvikevalvontaohjelma, Valvira, alkoholipolitiikka ja kulttuuri eivät salli sellaista elämää, mitä kylässä vietetään. Mutta vaikka ei asuisikaan onnellisessa kylässä, voi asua onnellisessa kodissa tai palvelutalossa.

Onni tulee omasta sydämestä, ystävyydestä, välittämisestä. Siitä, että joskus voi istua ihan hiljaa ja nauttia toisten seurasta.


Eve Hietamies




Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija ja Kenttäpostia-lehden kolumnisti

 

 

 

 



Teksti on alun perin julkaistu Kenttäpostia-lehden numerossa 5/2019. Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille. Jäseneksi pääset liittymään tästä.  

Jaa kirjoitus: