Onko tässä Suomen hurjapäisin veteraani? ”Pohjoisnavalla olisin halunnut käydä ja benjihyppyyn olin kuulemma liian vanha” – 100-vuotias Eila Moijanen on elänyt elämänsä täysillä

23.11.2021 Onko tässä Suomen hurjapäisin veteraani? ”Pohjoisnavalla olisin halunnut käydä ja benjihyppyyn olin kuulemma liian vanha” – 100-vuotias Eila Moijanen on elänyt elämänsä täysillä

100-vuotiaan nurmijärveläislotan Eila Moijasen elämä on ollut täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita… vaikka se benjihyppy jäikin aikoinaan Afrikassa tekemättä.

100-vuotiaanakin Eila Moijanen on yhä utelias ympäröivää maailmaa kohtaan

Jo tulijaa eteisessä tervehtivät väliamerikkalaiset seinävaatteet, eksoottiset olkihatut ja afrikkalaiset naamiot kertovat, ettei tämän nurmijärveläiskodin asukas ole elänyt ihan sitä tavanomaisinta maalaistalon emännän elämää.

– Kyllä minä olen kiertänyt, niin idässä, lännessä, pohjoisessa kuin etelässä. Kysy, missä päin en ole ollut! Yksi viimeisimmistä mieleen painuneista paikoista on Grönlanti. Sri Lanka oli myös sellainen. Ja Afrikka – siellä olen kiertänyt ne Välimeren rannalla olevat maat sekä etelä- ja itärannikon.  Mitenkään näitä Euroopan maita aliarvioimatta, hyvänen aika! Mutta totta se on: en ole ihan helpoimpiin kohteisiin tyytynyt.

Moijasen lasten laskelmien mukaan maita olisi käytynä jo viitisenkymmentä.

– Olen kirjoittanut näistä ulkomaanmatkoista, pakinoita ja matkajuttuja. Ja niillä minä sitten maksoin aina seuraavan matkan. Ei tämä Riuskan maatila ole niitä maksanut!

Kaikki unelmat ole (ainakaan vielä!) toteutuneet.

– Olisin aina halunnut mennä Pohjoisnavalle, mutta Grönlantia pohjoisemmaksi en ole päässyt.


Kaikesta näkee, että tämän talon emäntä on nähnyt todella eksoottisia paikkoja

Kahden sodan veteraani

Nurmijärven Lepsämään sodan jälkeen asettunut Moijanen on syntyisin Keski-Suomesta.

– Karstulasta kotoisin ollaan, senhän jo tuntee nenästä, tukkimehtään menossa ollaan kullalle viemään evästä, hän riimittelee.

Lottiin Eila oli liittynyt jo kymmenvuotiaana

Karstulan lottia perustamassa olleen äitinsä esimerkin innoittama Eila liittyi lottiin itsekin, vain kymmenvuotiaana. Talvisodassa hän toimi muonituslottana, Jatkosodassa hänen unelmansa toteutui ja hänestä tuli lääkintälotta.

Tarinoilta on sotavuosilta säilynyt paljon. Niissä vilahtelevat kenttäsairaalan karuissa oloissa lentäneet irtonaiset raajat, lukemattomat läheltä piti-tilanteet, sydäntäriipaisevat kohtaamiset potilaiden kanssa Viipurin sotasairaalassa ja tulevan miehen henkeäsalpaava pelastuminen.

Näistä pääset muuten lukemaan uusimmasta, parasta aikaa niin verkkokaupassamme kuin lehtipisteissä irtonumeromyynnissä olevasta Naiset sodassa- teemaisesta Kenttäpostia-erikoislehdestämme, josta Eilan lisäksi löydät mm. Elisabeth Rehnin huikean haastattelun, samoin kuin monta muuta pysäyttävää tarinaa maamme naisten sotakokemuksista.

Eilaa kuunnellessa ovat silmät pudota ihmetyksestä päästä. Mutta sellainen seikkailijaluonne tämä rouva on, että tyytyy vain naurun saattelemana hämmästelemään, kuinka ”hullu sitä onkaan nuorena ollut.”


Joulusta yritettiin tehdä potilaille niin hyvä kuin vain mahdollista, jouluna 1943 Viipurin Sotasairaalassa lääkintälottana palvellut Eila kertoo

Veri veti maailmalle

Muu maailma on häntä kiinnostanut aina ja seuramatkojen rantautuminen Suomeen tarjosi mahdollisuuden sen tutkailuun.

Suomalainen kansanperinne elää Eilan sydämessä ja seinillä sulassa sovussa maailmalta kerättyjen muistojen kanssa

– Parasta matkoilla on se, että tutustuu uusiin kansoihin, kulttuureihin ja ihmisiin. Ja minä haluan aina tutustua nimenomaan tavallisiin ihmisiin, eikä vain niihin paikkoihin, mihin seuramatkoilla oppaat kuljettavat. Minä otin Suomesta ison matkalaukullisen, mihin olin kerännyt nukkeja ja autoja puseroita, housuja ja kaikkea ja kun minä menin sitten jonnekin sinne paikallisten pariin, niin annoin niitä sinne lahjoiksi. Moni samalla matkalla ollut harmitteli, etteivät olleet itse huomanneet ottaa.

Juuri kohtaamiset paikallisväestön kanssa ovat antaneet kaikista eniten, Moijanen summaa. Tämä toimii myös toisin päin.

– Joitain vuosia sitten sain Amerikan-sukulaisia tänne. He olivat ottaneet seuramatkan, jossa kierrettiin Suomea. Ensin heidät vietiin katsomaan Turun linnaa, sitten Hämeenlinnaan katsomaan Hämeen linnaa, sitten istumaan bussiin ja Mikkeliin katsomaan seuraavaa ja sitten Kuopioon ja vasta siellä he pääsivät torille ja ensimmäistä kertaa näkivät vähän elämää. Sitten kun he Oulusta lensivät Seutulaan, niin siellä oli Eila Moijanen ja ensimmäisenä veti heidät Lepsämään ja vie johonkin naapuriin! He olivat täällä pari päivää ja kiittelivät – voihan se olla, että sanoivat sen ihan kohteliaisuudesta? –  että täällä kun käytiin ihan tavallisissa taloissa, niin he saivat kaikkein eniten matkallaan siitä tavallisen kansan elämästä. Historiaahan voi lukea etukäteenkin, hän huomauttaa.

Matkat ovat opettaneet paljon, etenkin ihmisistä.

– No sehän meitä kaikkia ainakin yhdistää, ettemme ole ihmissyöjiä, hän heittää, mutta vakavoituu.

– Toista ihmistä kohtelee ja hänet kohtaa enemmän ihmisenä. Niitä me olemme kaikki. Kaikkia ihmisiä pitäisi oppia rakastamaan ja ymmärtämään. Sitten on ne valtiolliset jutut: sama kansa, joka voi ensin olla ystävä, voi toisessa hetkessä olla vihollinen.

Matkailu on paitsi avartanut, myös syventänyt rakkautta isänmaahan.

– Jos saisin ne nuoruudenvoimat, jotka silloin oli, niin jos tänne nyt tulisi vihollinen, niin kyllä minä olisin Suomea valmis puolustamaan niin paljon kuin suinkin kykenisin. Suomi on minulle niin rakas isänmaa.


Matkat ovat Eilan mukaan opettaneet hänelle paljon siitä, mikä meitä ihmisiä yhdistää. Grönlanti on ollut yksi mieleenpainuvimmista matkakohteista (kuva: Kim Hansen/ Wikipedia)

Sata lasissa

Helppoa ei elämä ole aina ollut.

– Kyllä minä olen saanut elämässä paljon itkeäkin, mutta ehkä se on se, että minulla on aina ollut positiivinen asenne elämään, että on jaksanut päästä niidenkin asioiden ohi. Kyllä kai niitä suruja on kaikille, etenkin kun elää näin pitkään. Niin, joko sinä kuulit, kuinka vanha minä olen?

Usko tai älä, maaliskuussa tällä huimapäällä tuli täyteen 100 vuotta.


Vaikka juhlat jäivät koronatilanteen vuoksi juhlimatta, yllätti Nurmijärven reserviläiskuoro päivänsankarin onnittelulaululla hänen 100-vuotispäivänsä aamuna 15.3.2021 (kuva: Markku Tuominen)

Suunnitellut juhlat jouduttiin tosin koronatilanteen vuoksi siirtämään, hän murehtii.

Pitkän elämän muistot ovat tallessa rakkaissa valokuva-albumeissa

– Olin ajatellut pitää juhlat Lepsämän nuorisoseuran talolla ja kaikki saavat tulla!

Ohjelmakin Eilalla oli jo valmiina… ja millainen ohjelma se olisi ollutkaan!

Vieraiden hän oli toivonut tuovansa mukanaan nimilapun, joka laitetaan kulhoon. Toiseen kulhoon jokainen saisi laittaa sen summan, minkä olisi ajatellut lahjaan laittaa. Tämän jälkeen päivänsankari nostaisi 9 nimeä, jotka pääsevät hänen kanssaan…kuumailmapallolennolle.

Kuulit oikein. Eikä kerta ole edes ensimmäinen.

– Täyttäessäni 90, vein 9 kaveriani kuumailmapallolennolle. Siellä oltiin ilmassa kirkkoherraa myöten, vaikka hän oli kyllä sanonut, että ”jos se hänelle tulee, niin hän ei kyllä lähde!”

Lumivyöryynkin hän on kerran hautautunut, mutta benjihyppy on tältä käänteissään vauhdikkaalta daamilta kuitenkin jäänyt kokematta.

– Minä kuvittelin aina, että minä sen hyppään. Kaikki oli jo Afrikassa tilattu valmiiksi, olisin siellä sillalta hypännyt jokeen, mutta paikan päällä sanoivat minulle, että olen liian vanha.

Tässä vaiheessa Moijanen oli ”jo” yli kuusikymppinen.


Kesällä 2020 Eila oli mukana veteraaniliittojen veteraanien leskille ja puolisoille järjestämällä Hetki yhdessä- virkistysmislomalla… kovasti jo tulevaa 100-vuotispäiväänsä suunnitellen (kuva: Leena Seppälä)

Uteliaisuus elämään ja muihin ihmisiin on säilynyt.

Uimista rakastavan Eilan hurjapäisyys pelottaa taksikuskejakin (kuvituskuva)

”Onko mies jo katsottuna? Onko lapsia? Oletkos sinä paljon matkustellut? Mikä on sinun suosikkipaikkasi? Oletkos sinä ollut hengenvaarassa?” sinkoilevat kysymykset vierailijalle silmien tuikkiessa kirkkaammin kuin ikkunoista porottava syksyinen aurinko.

Elämä on pysynyt aktiivisena.

– Maanantaisin on päiväkerho, tiistaisin on vesijumppa…

Uiminen on aina ollut hänelle rakas harrastus ja nuorempana hän harrasti mm. uimahyppyjä. Läheisen mäen päällä on lampi, jossa hän vielä viime kesänäkin, myöhään syksyyn saakka, kävi päivittäin uimassa.

– Ja hyppään pää edellä, älä unohda sitä!

Veteraanina hänellä on oikeus maksuttomiin taksikyyteihin, mistä on ollut suuri apu, sillä omat jalat eivät enää kanna entiseen malliin.

– Niin pienenä opin uimaan, etten tarkkaan enää muistakaan ja aina olen hyppinyt, mutta nämä taksikuskit, jotka ovat yleensä nuorempia kuin minä, ovat kauhuissaan, että hukun sinne!



 

Eilan uskomattomat sotamuistot löydät uusimmasta Naiset sodassa- teemaisesta Kenttäpostia-lehdestämme – myynnissä nyt verkkokaupassamme sekä lehtipisteissä kautta maan!


Jaa kirjoitus: