”Ystäväpiiri”-toiminta on Vanhustyön Keskusliiton kehittämä ”lääke” yksinäisyyteen.  Veteraanijärjestöt pilotoivat lääkettä Kymenlaaksossa kevään 2022 aikana.

Ryhmä oli erittäin motivoitunut ja ryhmätoiminnalle asetetut tavoitteet saavutettiin hienosti. Sotaveteraaniliiton sosiaalisihteeri Leena Seppälä toivoo kaikkien piirien innostuvan toiminnasta ja lieventävän siten kunniakansalaistemme yksinäisyyttä.

Sotaveteraaniliiton sosiaalisihteeri Leena Seppälä ja Kymenlaakson sotaveteraanien toiminnanjohtaja Toivo Hartikainen vierailivat Ystäväpiirissä sekä aloitus-, että päätöstilaisuuksissa.

Kymenlaakson Sotaveteraanipiiri ry:n sosiaalineuvoja Päivi Rantala istui marraskuussa 2021 Sosiaalineuvojien neuvottelupäivillä kuuntelemassa esitystä Ystäväpiiristä, jonka toimintaa Vanhustyön keskusliitto on kehittänyt jo 16 vuoden ajan. Päivi innostui Ystäväpiirin ideasta ja pohti toiminnan käynnistämistä Etelä-Kymenlaakson alueelle.

Idea lähti elämään omaa elämäänsä, ja lopputulemana sovittiin Ystäväpiirin käynnistämisestä Kouvolan alueella, Kymenlaakson Sotainvalidipiiri ry:n sekä Sotainvalidien Kymen piiri ry:n toimiessa taustatukena. Vuoden 2022 alussa hankkeeseen oli valjastettu Päivin lisäksi myös Sotainvalidien Kymen piirin toiminnanjohtaja Tiia Sihvola, joka kuitenkin jäi pian pois työpaikanvaihdoksen takia. Tiia pyysi tilalleen Tuija Kurjen, joka oli Kymen piirin jäsenille tuttu työstään sotainvalidien neuvontapalvelussa.

Ryhmälle luotiin yhteiset pelisäännöt.
Ryhmälle luotiin yhteiset pelisäännöt.

Ennen kuin Ystäväpiiritoimintaa päästiin aloittamaan, osallistuivat Päivi ja Tuija Vanhustyön Keskusliiton järjestämään monipuoliseen ohjaajakoulutukseen. Ohjaajat pitivät oppimispäiväkirjaa ryhmän toiminnan ajan, minkä avulla heille nimetty mentori seurasi, neuvoi ja tuki ohjaajia.

Ystävät askartelivat onnittelutaulun ryhmän jäsenelle hänen syntymäpäivänään.
Ystävät askartelivat onnittelutaulun ryhmän jäsenelle hänen syntymäpäivänään.

Ryhmän alkamisesta ilmoitettiin paikallislehdissä, ja ohjaajat haastattelivat mahdolliset osallistujat. Valinnoissa huomioitiin kokonaisvaltaisesti haastateltavan elämäntilanne, jossa yksinäisyys oli yksi tärkeistä kriteereistä.

Sinikka, Liisi, Riitta ja Inkeri
Sinikka, Liisi, Riitta ja Inkeri

Ystäväpiiri käynnistyi 11.3.2022. Sen kantavana teemana oli luontolähtöisyys, mikä huomioitiin kaikkien kokoontumiskertojen sisällön suunnittelussa. Ryhmä muodostui kuudesta osallistujasta, ja kokoontumiskertoja oli 12. Mainiot tilat kokoontumisille saimme Kouvolan kaupungin Porukkatalosta, ja koska kyseessä oli pilottiryhmä, Sotainvalidien Veljesliitto tuki kuljetusjärjestelyissä. Päivi toi askartelutarvikkeet ja kahvipullat.

Ystäväpiirin toiminnallinen sisältö suunniteltiin osallistujien toiveiden mukaiseksi
Ystäväpiirin toiminnallinen sisältö suunniteltiin osallistujien toiveiden mukaiseksi

Ystäväpiiriä ei ”vedetä” vaan ohjataan. Piiriin osallistujat ehdottavat itse tapaamisten sisällön. Niinpä kevään aikana laulettiin, lausuttiin runoja ja aforismeja, kerrottiin vitsejä, muisteltiin menneitä, askarreltiin, huomioitiin juhlapyhät, vietettiin hattujuhlaa ja yhdet huomattavat syntymäpäivät. Kevään lopulla tehtiin retki Voikkaan Virtakivelle ja vaikka sää oli tihkusateinen ja hieman kolea, maistuivat grillimakkarat, ja kaikilla oli mitä iloisin mieli.

”Eikä me olla sokerista!” Retkipäivänä oli hieman koleaa ja kosteaa, muttei sää vähentänyt ulkoilun ja makkaranpaiston tuomaa iloa.
”Eikä me olla sokerista!” Retkipäivänä oli hieman koleaa ja kosteaa, muttei sää vähentänyt ulkoilun ja makkaranpaiston tuomaa iloa.

Osallistujien keskuudessa perjantaipäiviä ja ystävien tapaamisia odotettiin. Puhetta riitti kaikesta mahdollisesta, ilolla ja huumorilla höystettynä, ja usein tila raikui naurusta. Välillä myös herkistyttiin ja hiljennyttiin, saattoipa silmäkulmaan nousta kyynelkin. Ystäväpiirille laadittiin myös yhteiset pelisäännöt, joista tärkeimpinä huomioitiin keskinäinen kunnioitus ja luottamuksellisuus.

Onnistuneen retkipäivän parasta antia oli nokipannukahvit, grillimakkarat ja iloinen mieli. Ohjaajat Tuija ja Päivi yhdessä Inkerin kanssa.
Onnistuneen retkipäivän parasta antia oli nokipannukahvit, grillimakkarat ja iloinen mieli. Ohjaajat Tuija ja Päivi yhdessä Inkerin kanssa.

Päivin ja Tuijan yhteistyö sujui niin saumattomasti ja Ystäväpiiristä saadut kokemukset olivat niin positiivisia, että Ystäväpiiritoimintaa on päätetty jatkaa. Seuraava ryhmä aloittaa Kouvolassa perjantaina 16.9.2022. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Päiviin puh 040 5474963 tai Tuijaan puh 045 8035445.

”Perjantai on viikon parhain päivä, koska tämä ryhmä kokoontuu silloin!”

”Elämäntilanteessa on ollut muutos. Ystäväpiiri on auttanut uudelleen kiinnittymään elämään”

”Piristänyt, saanut uusia ystäviä, kun monet hyvät ystävät ovat jo poismenneet”

Teksti Päivi Rantala