Vuodenvaihde on järjestökentässä aina melkoista hulabaloota. On arvioitava kulunutta vuotta, mutta myös suunniteltava alkamassa olevaa, eikä viestintä ole siinä poikkeus. Tilastoja läpikäydessä ja raportteja tuottaessa

Marraskuussa viimeinen Mannerheim-ristin ritari, Tuomas Gerdt, kutsuttiin viimeiseen iltahuutoon. Hänen mukanaan päättyi eräs aikakausi, ritarien aika. Vielä kanssamme on kuitenkin noin 6 000 sotiemme veteraania,

”Sodista nousseen Suomen menestystarina on ainutlaatuinen. Meillä on kestävyyttä kohdata vaikeuksia ja uskoa niiden voittamiseen. Meillä on tahtoa puolustaa arvojamme ja maatamme.” Tasavallan Presidentin Sauli Niinistön pitämä muistopuhe

Minkälaista on tulevaisuuden veteraaniperinnetyö? Sitä mietitään nyt joka puolella Suomea. Tässä pohdin asiaa hieman alueellisten piirien tasolta. Tehtävänantomme on selvä. Sen on ehkä hienoimmalla tavalla

Aamuhetki kullan kallis. Voi kuinka monta meitä onkaan, jotka tarvitsevat aamuisin kahvi- tai teekupposen seuraksi sanomalehden, radiouutiset tai television.  Mutta viime aikoina on alkanut tuntua

Elämme kiihtyvässä koronavirusvaiheessa; vaiheessa, jonka tulevaisuutta on mahdoton ennustaa. Kauan tulemme kuitenkin vielä elämään poikkeuksellista aikaa. Kevään tapaan voimassa ei ole enää valmiuslakia, mutta hankalaa