Blogitekstit arkisto - Sotaveteraanit.fi

Blogi

23.4.2018 Salpalinjan on säilyttävänä koko kansan itsenäisyyden monumenttina

Valtioneuvosto on siirtämässä sota- ja kulttuurihistoriallisesti merkittävän Salpalinjan yksityisten maanomistajien haltuun. Salpalinjan Perinneyhdistykselle valtiovarainministeriön päätös luopua erittäin merkittävästä ja vaikuttavasta kansallisomaisuudesta tuli yllätyksenä ja järkytyksenä. Mitään perusteluja tai keskusteluja ei asiasta käyty.

Perinneyhdistys teki vuonna 2013 esityksen Salpalinjan nimeämisestä itsenäisyytemme monumentiksi itsenäisyytemme juhlavuonna 2017. Yhdistys ei ole vieläkään saanut valtioneuvostolta vastausta esitykseen.

Uudistimme esityksemme Suomi 100- ohjausryhmälle, joka vastasi, ettei heillä ole valtuuksia nimetä mitään kohdetta. Perinneyhdistys odottaa edelleen valtioneuvoston vastausta esitykseen.

Käytännössä tämän päätöksen seurauksena Salpalinjan linnoitteet ja muut rakenteet luovutetaan valtioneuvostolta sadoille alueen maanomistajille. Salpalinja on kokonaisuudessaan mitä arvokkain Suomen valtion kansallisomaisuus, jota pitää vaalia ja kunnioittaa kuten veteraanisukupolveamme.

Salpalinja on vuosien 1940-1944 välillä rakennettu Suomen itärajan puolustusketju. Salpalinjaan liittyvien alueiden maapohjat luovutettiin vuonna 1968 maanomistajille, mutta käyttöoikeus jätettiin tuolloin Puolustusvoimille. 2003 Salpalinja siirtyi puolustusministeriöltä valtiovarainministeriön haltuun osana valtion kiinteistöhallinnon keskittämistä. Linnoitteiden hoidosta on tähän saakka vastannut Senaatti-kiinteistöt.

Salpalinja koostuu 728 linnoitteesta, joista Museovirasto on luokitellut arvokkaaksi 90. Näiden lisäksi myös alueen satojen muiden rakennelmien kohtalo on avoin, kun Salpalinjan kohteiden omistus hajaantuu uusille yksityisomistajilleen. Eilen pidetyn tiedotustilaisuuden perusteella jo nyt tiedetään, että maanomistajat pelkäävät heille lankeavaa vastuuta. Mm. Lusikkavuoressa sijaitsevan suurimman luolan maanomistaja on kertonut, ettei hänellä ole muuta mahdollisuutta kuin sulkea luola, koska ei uskalla ottaa sitä riskiä, että matkailijalle sattuisi onnettomuus.

Virolahdella Harjun oppimiskeskuksen lähellä oleva korsu. Muutoksen myötä tämäkin linnoite laitteineen siirtyisi valtiovarainministeriöltä yksityisen osakeyhtiön omistukseen.
Kuva: Terho Ahonen

Vielä tämän vuoden ajan kävelyreitit on mahdollista tehdä yksityisellä maalla entisillä luvilla, mutta tämän jälkeen jokaiseen kohteeseen on matkailutarkoituksessa tehtävän kävelyretkeen haettava maanomistajan lupa heti maanmittaustoimituksen tultua lopullisesti suoritettua.

Mielestäni linnoituslinja kaikkine kohteineen tulisi saada UNESCON maailmanperintökohteeksi. Kyseessä on huomattava kansallinen nähtävyys ja merkittävä osa veteraaniemme perintöä.

Salpalinja on osoitus Suomen kansan maanpuolustustahdosta ja halusta säilyttää itsenäinen Suomi. Linjalla oli parhaimmillaan keväällä 1941 35 000 rakentajaa, joita muonitti 2000 lottaa. Ei myöskään pidä unohtaa kotirintaman miehiä ja naisia, jotka toiminnallaan tukivat puolustuslinjan rakentamista. Ruotsin kalustollinen ja rahallinen apu oli hyvin merkittävä. Poliittinen johto rahoitti auliisti linjan rakentamisen.

Suomen kansa oli yhtenäinen ja taisteli kaikin keinoin itsenäisyytemme puolesta. Jollei näin olisi ollut, tilanne olisi nyt toinen. Salpalinjan merkitys itsenäisyytemme säilyttäjänä on siis kiistaton. Vaikka linjalla ei koskaan taisteltu, sen olemassaolo aikaansai osaltaan sen, että jatkosodan torjuntavoittomme jälkeen Neuvostoliitto ei enää jatkanut hyökkäystä Suomeen. Muutenkin jatkosodan taisteluissa kesällä 1944 Salpalinja muodosti puolustustaistelujen henkisen selkärangan: olihan joukkojemme takana vielä yksi puolustuslinja ennen jotakuinkin vapaata pääsyä pääkaupunkiimme.

Sotahistorioitsija eversti Sampo Ahto on osuvasti todennut, että linnoite on täyttänyt tehtävänsä, jos se jo pelkällä olemassaolollaan on estänyt vihollisen hyökkäykset. Tällainen vaikutus Salpalinjalla oli.

Voimme vain kuvitella, mikä olisi tilanne, jos Salpalinjaa ei olisi rakennettu. Voisi jopa olla, että lipputangoissamme liehuisi vallan eri väreillä varustettu lippu nykyisen sinivalkoisen sijaan.

Salpalinja on ja pysyy Suomen itärajan tuntumassa, eli sen strateginen merkitys ei muutu. Ei siis voida pitää ainakaan järkevänä, että maanomistajat ryhtyisivät poistamaan kyseisiä linnoitteita alueeltaan.

Salpalinjan perinneyhdistys pitää erittäin tärkeänä sitä, että suomalaisten isänmaallisuutta ja maanpuolustustahtoa ylläpidetään ja kehitetään mahdollistamalla kaikille esteetön pääsy tutustumaan tähän veteraanisukupolven aikaansaannokseen – Salpalinjaan, itsenäisyytemme monumenttiin.

Kirjoittaja on yleisesikuntaeversti ja Salpalinjan perinneyhdistyksen puheenjohtaja

10.4.2018 Kaikkien veteraanien palvelut eivät ole vieläkään kunnossa

Suomessa on joukossamme vielä yli 12 000 sotien 1939–1945 sotaveteraania. Heistä noin 2 000 on sotainvalideja ja noin 10 000 fyysisesti haavoittumatonta, rintamalla tai muulla sotatoimialueella palvellutta veteraania.

Sotien päättymisestä on kulunut jo 73 vuotta ja silti näiden veteraanien asiat on osittain hoitamatta.

Sotiemme veteraanit ovat keski-iältään yli 93 vuotta vanhoja, joten sotainvalidien ja muiden sotaveteraanien kunnossa ei ole eroja.

Sotainvalidien asiat on kohtuullisesti hoidettu, koska heidän palvelutarpeistaan on säädetty sotilasvammalailla. Heidän kuntoutuksensa ja kotiin annettavat palvelut ovat olleet kohtuullisella tasolla jo vuosikymmeniä.

Muiden rintamasotilas-, rintamapalvelus- tai rintamatunnuksen omaavien veteraanien, miesten tai naisten, osalta näin ei vieläkään ole, koska heidän palvelutarpeistaan ja niiden toteuttamisesta ei ole vastaavaa lakia. He joutuvat vuosittain kamppailemaan määrärahoista valtion budjetissa.

Joka vuosi budjettiin on varattu liian pieni määräraha kuntoutukseen ja kodeissa tarvittaviin palveluihin. Voimakkailla edunvalvontatoimenpiteillä tarvittavaa aukkoa on saatu paikattua vuosittain valtion lisätalousarvion kautta. Tämä aiheuttaa paljon ylimääräistä työtä niin kunnissa, Valtiokonttorissa kuin veteraanijärjestöissäkin.

Jotta kaikille sotiemme veteraaneille voidaan toteuttaa samat kotipalvelut, tarvitaan samansisältöinen laki kuin sotainvalideilla on.

Tällöin kaikki sodissa 1939–1945 taistelleet veteraanit olisivat kuntonsa ja toimintakykynsä mukaan avopalvelujen saatavuuden suhteen tasavertaisessa asemassa.

Laki yksinkertaistaisi myös kunnissa ja kuntayhtymissä asioiden käsittelyä, kun kaikille sotien veteraaneille olisi käytössä yhtenäinen toimintamalli, jolla kaikkien veteraanien kotona asumista auttavat ja tukevat palvelut toteutetaan.

Veteraanien korkean iän takia lakia ei voi siirtää myöhemmäksi. Valtion rahan puute ei myöskään saa olla peruste kunniakansalaisillemme tärkeän lain voimaantulon siirtämiseen.

Valtio käski miehet sotaan. Valtion täytyy myös hoitaa veteraanien nykyinen elämänvaihe, sillä se on osa kunniavelan maksua itsenäisyytemme turvanneille veteraaneillemme.

Kirjoittaja on sosiaali- ja terveysneuvos emeritus sekä Suomen Sotaveteraaniliiton sosiaali- ja terveyspalvelutoimikunnan puheenjohtaja

Pekka Paatero

2.3.2018 Juhlapuheiksi jäi veteraanien asia

Uutiset perhe- ja peruspalveluministerin Annika Saarikon taannoin pysäyttämästä perhevapaauudistushankkeesta on otettu vastaan raskain mielin. Etenkin, kun uudistuksen toteuttamatta jättämisessä tuntui painavan ainoastaan raha, ei sen pitkän tähtäimen vaikutukset.

Muutoksia – etenkään merkittäviä sellaisia – saadaan harvoin aikaan ilman jonkinlaista rahallista panostusta. Ilman erinäisiä historiamme aikana voimaan saatuja muutoksia ei asioistamme olisi esimerkiksi nyt päättämässä ihan kaikkia yhteiskuntakerroksia edustava joukko.

Saarikon pöytä, jonne tämä uudistus jäi, on tuttu paikka myös meille. Samalle pöydälle pysähtyi hiljattain myös meillä veteraanijärjestöillä yli vuoden ajan työn alla ollut lakialoite avopalveluiden takaamisesta tasapuolisesti kaikille veteraaneille.

Mitä tuo kadunmiehelle mitään sanomaton aloite pitää sisällään? Sen, että kaikille veteraaneille taataan ne samat palvelut, jotka sotainvalideille jo nyt sotilasvammalain puitteisssa korvataan: kotipalvelut, asumispalvelut, liikkumista tukevat palvelut sekä omaishoidon tuesta ja sairaanhoitopalveluista aiheutuneet kustannukset.

Tapasin ministeri Saarikon uusimpaan lehteemme tehtyä haastattelua varten. Myös hän oli hyvillään veteraaniasioissa viime vuosina nähdyistä parannuksista, mutta muistutti, että jo oli kyllä aikakin. ”Pitäisi rohkeammin tunnustaa, että puhumme sellaisesta osasta suomalaisia, joiden elämänkaari on ehtoopuolella. Sen vuoksi kaikki, mitä tehdään, pitää tehdä nyt – muuten tämä jää juhlapuheiksi”, hän vielä erikseen korosti.

Vaikuttava oli hänenkin juhlapuheensa… ja juuri sellaisiksi se näyttää jäävänkin.

Veteraaniväestön korkean iän ja sen kaikille mukanaan tuoman heikkenevän kunnon ja kasvavien haasteiden vuoksi ei enää voida tuijottaa pelkästään veteraanin mahdollisen vamman haitta-astetta. Se yksinään ei korreloi avuntarvetta. Vai kuinka merkittäväksi luulette eron vaikka 10% invaliditeetin omaavan 90-vuotiaan veteraanin ja ilman näkyviä vammoja sodasta selviytyneen 100-vuotiaan veteraanin välillä? Tällä vaalikaudella alennettu haitta-aste tarkoittaa sitä, että kaikki sotainvalidit ovat käytännössä jo samalla viivalla. Meidän mielestä kaikki kunniakansalaisemme kuuluvat sinne. Ministeri Saarikon mukaan niin hänenkin.

Kuka tahansa edunvalvontatehtävissä työskennellyt tietää, että harvassa ovat asiat, jotka valtio antaa oma-aloitteisesti. Joka ikistä voimaan saatua etuutta, lisää ja niiden parannusta edeltää jopa vuosien väsytystaistelu. Edunvalvontatyö veteraanijäsenistömme aseman parantamiseksi on ollut liittojen perustamisesta lähtien toimintamme peruskivi, mutta se on juuri sitä virkamiesten toimistoissa, neuvottelupöydissä ja ministeriöiden käytävillä tehtävää työtä, joka ei Suurelle Yleisölle näy.

Vuosi saattaa siis tuntua lyhyeltä ajalta ja pettymyksemme liioitellulta, mutta sitä se ei ole. Kyseessä on väestönosa, jonka keski-ikä on jo nyt 93. Aikaa hukattavaksi ei siis ole – heidän määränsä vähenee kirjaimellisesti silmissä.

Jo vuonna 2002 tuolloinen kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre kommentoi veteraaniasiaa näin: ”olemme mielestämme tulleet sellaiseen ajankohtaan, että kaikille sotainvalideille ja miksi ei veteraaneillekin voitaisiin myöntää kaikki ne valtion korvaukset, jotka tähän saakka on maksettu vain kaikkein vaikeimmin vammautuneille sotainvalideille.”

Tuolloin veteraaneja oli elossa vielä liki 125 000. Tällä hetkellä määrä on laskenut jo alle 14 000.

Sanotaan se nyt ääneen: kovin montaa vuotta ei tämä lakimuutos siis maamme taloutta rasittaisi. Heille ja meille kyse on kuitenkin paljon enemmästä. Tasa-arvosta ja siitä, että valtio, joka lähetti heidät puolestaan sotaan, hoitaa heidät kunnialla viimeiseen iltahuutoon saakka.

Nämä ihmiset olivat valmiita uhraamaan kaikkensa tämän maan eteen. Jos sillä ei saa oikeutta odottaa, että valtio ei vain hiljaa odota ”luontaisen poistuman” korjaavan ”ongelmaa” pois päiväjärjestyksestä, niin en tiedä millä.

Kirjoittaja on Sotaveteraaniliiton tiedottaja

6.2.2018 Miksi yhä kerätään kun ei ole veteraaneja mutta miljoonia kylläkin!

Sotiemme Veteraanit – keräys on toiminut vuodesta 2007 kaikkien veteraanijärjestöjen yhteisenä varainhankintamuotona. Mitä pidemmälle aika on kulunut, sitä useammin kerääjä saa kuulla otsikon sisältämän ajatuksen muotoisen kysymyksen. Lienee siis syytä hieman oikoa käsityksiä.

Sotiemme veteraaneja elää keskuudessamme edelleen hieman vajaata 14 000, ja heidän keski-ikänsä on jo runsaat 93 vuotta. Suurin osa heistä asuu edelleen omassa kodissaan, monet yhdessä puolisonsa kanssa ja vieläpä siten, että toinen on toisen omaishoitaja. Pitäisi olla aika helppoa ymmärtää, että kunto- ja avuntarve ovat tämän mukaiset.

Veteraanijärjestöjen sääntöjen mukaan myös puolisoista ja leskistä pidetään huolta loppuun asti. Niinpä järjestöjen keräysluvan mukaan keräyksen tuottoa voidaan käyttää myös heidän hyväkseen. Viime aikoina tuoton käyttö onkin alkanut painottua leskien suuntaan valtiovallan suunnatessa varoja vain veteraaneille.

Entäpä sitten ne veteraanijärjestöjen miljoonat, jotka ovat olemassa? Voi, kunpa näkisi, huokaa varmasti tämän kirjoittajan tavoin moni muukin. Mielikuva on kaukana todellisuudesta.

Otetaanpa esimerkiksi Suomen Sotaveteraaniliitto. Jos liiton koko varallisuus ml. piirit ja yhdistykset, jaettaisiin tasan jokaiselle jäsenveteraanille, osuus olisi noin 46 €. Jos jakoon laskettaisiin mukaan myös lesket, summa olisi huomattavan paljon pienempi. Samaa suuruusluokkaa asia on myös Rintamaveteraaniliiton ja Sotainvalidien Veljesliiton osalta. Kivitaloja, kuntoutuslaitoksia ja hallintopalatseja ei ole. Ja lopuksi – jos varoja ei hankittaisi, niin nykypääomilla voitaisiin noin 8 kuukauden kuluttua laittaa ovelle lappu, että suljettu.

Usein myös kuulee sanottavan, että rahat eivät mene sinne, minne pitäisi. Väite on helppo ampua alas.

Ensiksikin, jokaisella paikkakunnalla, jossa kerätään, varat jäävät sinne. Toiseksi niiden jako suoritetaan paikkakunnalla toimivien veteraanijärjestöjen kesken, yleensä jäseninä olevien veteraanien pääluvun suhteessa. Kolmanneksi, koko tuotto käytetään keräysluvan mukaisesti mm. pieniin kodin muutostöihin ja apuvälineisiin, siivouspalveluihin, piha- ja lumitöihin, lääke- ja sairauskulujen korvaamisiin, silmälasien hankintaan tai muihin vastaaviin asioihin. Saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta aika moni heistä, jotka ovat varojen käytön kohteena, elää erittäin pienen eläkkeen varassa, osa pelkällä takuueläkkeellä (775 € /kk). Tuolla ei suuria apuvälineitä tai lääkkeitä kustanneta. Ja neljänneksi, keräystä tehdään talkooperiaatteella, kukaan ei saa korvausta ja keräyksen kulut ovat tästä syystä erittäin pienet.

On selvää, että yksikään veteraanijärjestö ei voi ottaa toimeentulo- eikä hoitovastuuta yhdestäkään jäsenestään, se on yhteiskunnan asia. Sotiemme Veteraanit – keräyksen tarkoituksena on, kaiken muun vastaavan tavoin, olla järjestöjen kädenojennus ja apu kunnioitetuille veteraanijäsenilleen ja heidän puolisoilleen sekä leskilleen asiassa, jossa valtiovallan tuki on riittämätön. Keräys näkyy julkisuudessa ehkä vain keräyslippaan kanssa seisovien henkilöiden kautta ”turuilla ja toreilla”, mutta mahdollisuuksia lahjoittaa on muitakin. On tilisiirtoja, lahjoittaa voi soittamalla ja tekstiviestillä sekä erilaisissa sovelluksissa (Mobilepay, Pivo, Siirto jne.).

Suomi on hyvinvointivaltio, joka aikanaan lähetti miehet ja naisetkin sinne jonnekin turvaamaan hyvinvoinnin säilymisen. Näiden lähetettyjen toimesta myös maa on rakennettu sellaiseksi kuin se nyt on. On meidän jokaisen oikeus ja kohtuus olla turvaamassa heille sellainen elämän ilta, jonka he ovat maamme kunniakansalaisina ansainneet.

Sotiemme veteraanit kiittävät kun sinä ja minä autamme.

Kirjoittaja on toiminut Sotiemme Veteraanit-keräyksen Varsinais-Suomen keräysalueen keräyspäällikkönä vuodesta 2007

23.1.2018 Sote-uudistuksen sudenkuopat veteraaniväestön kannalta

Menossa on merkittävä sosiaali- ja terveys- ja maakuntauudistuspaketti, jota kutsutaan SOTE-MAKU- hankkeeksi. Sen tarkoituksena on tarjota ihmisille nykyistä parempia ja yhdenvertaisempia sosiaali- ja terveyspalveluja, vähentää hyvinvointieroja sekä hillitä kustannusten kasvua. Nämä on tarkoitus toteuttaa 18 maakunnan toimesta, joille säädetään lailla järjestämisvastuu asioiden hoitamisesta. Lakipaketin on tarkoitus olla voimassa asteittain vuodesta 2020 lähtien.

Sotiemme veteraanien kannalta sote-paketti merkitsee paljon. Se antaa toki mahdollisuuksia, mutta sisältää myös riskejä veteraanien tärkeiden palvelujen varmistamisessa niin kuntoutuksen kuin kotiin annettavien palvelujenkin osalta.

SOTE-MAKU esitys sisältää kymmenen päälakia. Näistä tärkeimmät veteraanien kannalta ovat sote-järjestämislaki, maakuntalaki ja valinnanvapauslait. Viimeksi mainittua lukuun ottamatta muuta lait on jo annettu eduskunnalle. Valinnanvapauslaki on lausuntokierroksen jälkeen virkamiesvalmistelussa ja hallituksen on tarkoitus antaa se eduskunnalle maaliskuussa. Jotta aikataulu pitää, eduskunnan on saatava koko paketti hyväksyttyä kevään aikana.

Liiton sosiaali- ja terveyspalvelutoimikunta seuraa asioiden kehitystä jokaisessa kokouksessaan.

Tärkein hallintoratkaisu veteraanien kannalta on, miten veteraaniasioita hoidetaan maakuntien tullessa. Maakuntalaissa on tehty ratkaisu, että jokaisessa maakunnassa tulee olla kolme vaikuttajaelintä. Ne ovat nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto. Maakunnallinen vanhusneuvosto tulee koota kuntien vanhusneuvoston jäsenistä. Lakiesityksen mukaan se ei ole edunvalvoja eikä poliittinen toimija, vaan yhteistyöelin maakunnan päätöksentekijöiden ja virkamiesten suuntaan.

Hallinnon kokoamisen ja keventämisen nimissä syntyykin siis uusi vanhusneuvostotaso kuntien lisäksi maakuntiin.

Veteraaneja tämä koskee suuresti, sillä maakuntalaissa ei ole sanallakaan mainittu, miten tämän lakisääteisen eritysryhmän asiat hoidetaan. On vaara, että ryhmää yritetään sulauttaa muuhun vanhusväestöön. Tämän estämiseksi tarvitaan jokaisessa kunnassa sotaveteraaniyhdistysten aktiivisuutta.

Meillä on kaksi vuotta aikaa luoda toimivat yhteisen tekemisen muodot kuntien veteraaniasioita hoitavien ammattilaisten kanssa. Siihen on hyvät mahdollisuudet, kun nyt toivottavasti jokaisessa kunnassa on laadittu tai laaditaan kaikille veteraaneille kattavat hoito- ja palvelusuunnitelmat, jotka myös toteutetaan täysimääräisellä valtion rahoituksella.

Yhdistysten rooli on nyt seurata veteraanipalvelujen kehitystä, niiden laatua ja monipuolisuutta. Yhdistykset voivat myös antaa tukea kuntien toimijoille veteraanien todellisesta palvelutarpeesta, heidän asumisensa laadusta ja myös leskien ja puolisoiden tukitarpeesta vanhuspalvelulain perusteella.

Sote-lakien keskeinen kysymys on se, mitkä veteraanien tarvitsemista palveluista siirtyvät maakuntien hoidettaviksi ja mitkä jäävät kuntaan. Tärkeimpänä on saatava varmuus, miten asumiseen liittyvät asiat ratkaistaan. Nyt näyttää siltä, että myös kaikki sosiaali- ja terveyspalvelujen ehkäisevät toimet siirtyvät maakuntaan. Se on veteraanien kannalta huono ratkaisu ainakin kotona asumista tukevien palvelujen osalta.

Maakuntauudistuksen jälkeenkin veteraanit asuvat kunnissa entisissä osoitteissaan ja siten hoito- ja palvelusuunnitelmat tehdään kunnissa ja tarvittavat kotiin tuotavat terveys- ja sosiaalipalvelut on toteutettava lähellä. Tässä on kuntien ja tulevien maakuntien keskinäinen neuvottelun paikka, taas muistuttaen, että sotiemme veteraaneista säädetään erillislailla eikä heitä tule yhdistää muuhun vanhusväestöön, jonka palveluista säädetään mm. vanhuspalvelulailla ja sosiaalihuoltolailla.

Jokaisessa kunnassa sotaveteraaniyhdistyksen tulee pyrkiä vaikuttamaan siihen, että sotaveteraaniyhdistysten edustus on mukana mahdollisimman monessa uudistusta suunnittelevassa ryhmässä. Tavoitteena on, että mahdollisimman monessa kunnassa veteraaniyhdistyksen edustaja on jäsenenä kunnallisessa vanhusneuvostossa ja jokaisessa maakunnan vanhusneuvostossa.

Meillä on kaksi vuotta aikaa vaikuttaa. Tehdään se, sillä veteraanimme ansaitsevat hyvän tulevaisuuden myös SOTE-MAKU-uudistuksen tultuakin.

Kirjoittaja on Suomen Sotaveteraaniliiton sosiaali- ja terveyspalvelutoimikunnan puheenjohtaja

Pekka Paatero

22.12.2017 Kunnat herätkää!

Vain Kuopiossa, Turussa ja joissain pienemmissä kunnissa oltiin hereillä, kun anottiin vuonna 2017 veteraanien kuntoutukseen ja kotiin vietäviin palveluihin lisämäärärahaa. Jos kaikki kunnat olisivat toimineet kuten Kuopio, olisi Suomen kunnilla ollut mahdollisuus saada noin 100 miljoonaa euroa enemmän rahaa veteraanien palvelujen järjestämiseen. Kuntien lisämäärärahaesitykset hyväksyttiin anomusten mukaisesti, joten kunnat voivat syyttää vain itseään alimitoitetuista esityksistä.

Keskeinen tekijä vaatimattomiin lisämäärärahaesityksiin lienee ollut uskalluksen ja ymmärryksen puute. Voisiko valtio todella korvata kokonaisuudessaan tuon laajan kotiin vietävien toimintakykyä ylläpitävien palvelujen kirjon, joka kattaa ateriat, henkilökohtaisen puhtauden, siivouksen, kotisairaanhoidon, apuvälineet, päivätoiminnan, liikkumisen, virkistyksen, ulkoilun, pihatyöt ym. ym. ? Tämä mahdollisuus tuntui epäuskottavalta, kun muistetaan miten niukasti aiemmin lisämäärärahoja on ollut käytettävissä.

Henkilökohtaisen palvelusuunnitelman tekeminen on keskeistä, kun arvioidaan veteraanien palvelujen tarvetta. Valtiokonttori on antanut laajan liikkumavaran palveluvalikoiman käytössä. Monessa kunnassa on varmasti jäänyt huomaamatta, että palvelut korvataan – myös kuntien itse tuottamat – täysimääräisesti todellisten kustannusten mukaisesti. Hyöty kattavista palvaluista kohdistuu sekä veteraaneille, että kunnille.

Vuodesta 2017 oppia ottaen, miten tulee toimia kunnissa vuonna 2018? Valtion rahaa on tiedossa tällä hetkellä jonkin verran vähemmän, kuin mitä 2017 käytetään. Kunnilta tullaan pyytämään esitys lisämäärärahan tarpeesta todennäköisesti kesään mennessä. Nyt on vielä aikaa tehdä puuttuvat henkilökohtaiset palvelutarpeen suunnitelmat veteraaneille. Syytä on pitää koko tuo laaja palveluvalikoima mielessä ja käydä se veteraanin kanssa läpi. Veteraani itse ei yleensä ole perillä niistä palvelumahdollisuuksista, joita hänelle voidaan tarjota.

Emme vielä tiedä, miten paljon lisämäärärahaa kunnille myönnetään vuonna 2018. Meidän tulee kuitenkin mitoittaa anomukset sellaisiksi, että palvelutarpeiden pohjalta veteraanit saavat riittävät palvelut toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Tämän vuoden kokemusten perusteella keskimäärin 10000 euroa vuodessa veteraania kohden, ei ole ylimitoitettu. Kustannukset tehostetetussa palveluasumisessa ovat kolminkertaiset tähän verrattuna.

Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri Lohjan terveyskeskuksessa

Alkuperäinen teksti on julkaistu Sotaveteraani Krigsveteranen-lehdessä 6/2017

Pentti Suppola

12.12.2017 Sotaveteraaniliitto puolustaa kaikkia veteraaneja

Suomen Sotaveteraaniliiton Sotaveteraanit.fi-Twitterissä on käyty aktiivista keskustelua Sotaveteraanien viestinnällisistä ja yhteiskunnallisista tavoitteista. Twitter on meille uudehko viestintäkanava. Opimme koko ajan esimerkiksi siitä, millä tavalla asioita esitetään ja kuinka pitkälle debattiin kannattaa lähteä lyhyillä tweeteillä.

Nopeassa debatissa itse asia on vaarassa hukkua väitteisiin ja vastaväitteisiin, virheisiin ja niiden korjaamisiin. Sen vuoksi on syytä kerrata nyt vähän pidemmässä muodossa, mitkä ovat Suomen Sotaveteraaniliiton tavoitteita ja pyrkimyksiä.

Sotaveteraanien perintö on osa suomalaisuutta ja historiaamme. Ilman veteraaneja Suomi ei olisi vapaa ja hyvinvoiva. Kaikille sodan käyneille tulee tarjota samat edut. Suomen Sotaveteraaniliiton tärkein tehtävä on tukea veteraaneja hankkimalla valtiolta kunnille riittävästi varoja veteraanien kotipalvelujen ja kuntoutuksen hoitamiseen. Valtio käski miehet sotaan ja valtion on myös hoidettava veteraanien vanhuuden aika.

Tämän lisäksi haluamme puolustaa kaikkia Suomen puolesta taistelleita veteraaneja heidän taustastaan riippumatta. Kaikki veteraanit puolustivat sodissa itsenäistä ja demokraattista Suomea, jossa kaikilla on yhtäläinen arvo. Se on myös meidän tehtävämme ja toimimme sen puolesta myös viestinnässä.

Sotaveteraaniliitto ei osallistu puoluepoliittiseen työhön, mutta ottaa jatkossakin kantaa veteraanien asemaa koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Markku Seppä

Toiminnanjohtaja

17.8.2017 Veteraanien palvelut keskiöön

Veteraanien ikääntyessä yhä harvempi veteraani tietää mahdollisuuksistaan tarpeidensa mukaisiin palveluihin. Valtiokonttorin ohjeistuksen mukaan kunta on vuonna 2017 voinut käyttää 200 euroa palvelumäärärahaa yhdessä veteraanin kanssa tehtävään palvelutarpeen arviointiin. Liiton saamien tietojen mukaan näitä on tehty runsaasti. Toivomme, että kaikki veteraanit tavoitetaan, heille tehdään kattava palvelusuunnitelma ja tarjotaan palvelut.

Lisämäärärahaa tarvitaan palveluihin tällekin vuodelle

Kunnat ilmoittivat lisämäärärahatarpeistaan valtiokonttorille toukokuun loppuun mennessä. Monissa kunnissa määrärahaa tarvitaan merkittävästi lisää. Viime vuodelta palautuvilla varoilla voidaan hoitaa vain murto-osa tarpeesta.

Eduskunnassa on poliittinen yksimielisyys siitä, että jos vuoden 2017 aikana seurantatiedot osoittavat veteraanien kotona asumista tukeviin palveluihin ja kuntoutukseen varattujen määrärahojen riittämättömyyden, eduskunta on itsenäisyyden juhlavuonna valmis tarpeelliseen lisäbudjetointiin.

Tällä lupauksella on nyt arvoa ja siihen me luotamme.

Harmillista, että emme tiedä millainen lisätarve on ja koska lisämääräraha maksetaan kunnille. Tukeakseen kuntia päätti liiton asiantuntijatoimikunta, sosiaali- ja terveyspalvelutoimikunta pyytää tuoretta ajankohtaispalautetta kuntien asiantuntijoilta.

Veteraanipalveluiden ja kuntoutuksen jatkuminen syksyllä on järjestöjen suurin huoli tässä epätietoisuuden tilanteessa. Tärkeintä on, että kunnat saavat ilmoittamansa lisämäärärahan mahdollisimman pian. Näin veteraaneille suunnitellut palvelut voivat jatkua keskeytyksettä. Kunnilta toivomme ymmärtämystä jatkaa palveluiden tarjoamista veteraaneille.

Voidaksemme välittää veteraaneille ajantasaista tietoa palvelujen saatavuudesta koko vuoden ajan, toivomme saavamme kunnilta palautetta valitsevasta tilanteesta. Erityisesti toivomme tietoa siitä, onko lisämäärärahan tarpeessa tapahtunut muutosta toukokuussa Valtiokonttorille tehdyn arvion jälkeen.

Liiton sosiaali- ja terveyspalvelutoimikunnan puheenjohtajana toivon, että STM:n vastuuministeri lähestyisi kuntia vakuutuksella, että kuntien lisätarpeet huomioidaan nopeasti ja että valtio kantaa lupaamansa vastuun lisämäärärahasta. Jos kunnat joutuvat ottamaan riskin ja rahoittamaan toimintaa omin varoin, on niillä oltava tieto riittävistä lisärahoista, jotta palvelut voivat jatkua tehtyjen palvelusuunnitelmien mukaisina koko vuoden.

Huoli myös ensi vuoden rahoista

Huolta rahojen riittävyydestä aiheuttaa tuore VM:n esitys ensi vuoden rahoiksi. Veteraanikuntoutuksen ja kotiin annettavien palvelujen määräraha on menossa budjettiriiheen 8,6 m€, yli 20 % karsittuna. Tämä on saamieni tietojen mukaan STM:n esitys, jota VM ei ole karsinut.

Tarvitaan laki

Jotta jatkossa vältyttäisiin jokavuotisesta kamppailusta riittävistä määrärahoista, liitto on esittänyt sellaisen lain säätämistä, jollaisella sotainvalidien saamat kunnalliset palvelut on korvattu kunnille 1980-luvulta lähtien.

Sosiaali- ja terveyspalvelutoimikunta
Pekka Paatero
puheenjohtaja
pekka.paatero@redcross.fi

3.4.2017 Kertokaa lastenlapsille lauluin

Tämä lause konkretisoitui Sotaveteraaniliiton 60-vuotisjuhlavuoden sävellys- ja sanoituskilpailun tulosten tarkastelussa. Kilpailua suunnitellessamme toivoimme saavamme veteraanipolvesta kertovia, lasten ja nuorten laulettavaksi sopivia lauluja. Vastauksia saimme kertaallisen määrän, joista maaliskuussa palkitsimme kolme parasta. Kunniamaininnan myönsimme kuudelle kappaleelle ja erityismaininnan yhdelle laululle.

Kilpailun voittajakappaletta, Tuomo Tiitisen Isä kerro -laulua on ollut mahdollisuus kuunnella Youtubessa jo muutamien viikkojen ajan. Voittajien varmistuttua pyysimme jokaiselta tekijältä esseen, jossa toivoimme heidän kertovan ajatuksiaan laulun synnystä, kilpailuun osallistumisen syistä, veteraanien merkityksestä ja heidän perinteensä siirtämisestä tuleville sukupolville. Laulujen pohjalta tehtävän, päiväkodeille ja kouluille kohdennetun opetuspaketin suhteen pyydettiin myös mielipiteitä.

Jokaiseen kirjoitukseen oli paneuduttu. Ajatukset olivat syvällisiä ja sydämestä. Lauluntekijöiden nuoresta iästä johtuen vain muutamalla oli suora kontakti veteraanipolveen. Kuitenkin kunnioitus veteraanien, niin rintamalla kuin kotirintamalla oman osansa tehneitä kohtaan oli todella suuri.

Siteeraan yhtä kirjoitusta, jonka pääajatus oli jokaisessa esseessä:

Laulun syntyyn vaikutti koko tähänastinen elämämme. Ne opit, kokemukset ja perintö, jota Suomessa kasvaneina olemme saaneet. Hyvinvointiyhteiskunta, yleissivistävä peruskoulutus, sananvapaus ja demokraattinen valtiovalta, pilarit, joiden varassa olemme kasvaneet. Perhe- ja ystävyyssuhteet, johon olemme voineet nojata. Veteraanien perintö on tärkeä osa suomalaisuutta, jota pitää vaalia ja siirtää tuleville sukupolville.

Esseissä pohdittiin myös mitä veteraanien perintö muuttuvassa maailmassa tarkoittaa. Nuoret kokevat perinteen olevan sisukkuutta, lojaaliutta ja avointa mieltä, ei sulkeutumista, muukalaisvihaa eikä pelkoa.

Opetuspaketin toivottiin toimivan työkaluna opettajille, keskustelun pohjana itsenäisyydestä ja suomalaisuudesta ja veteraaniemme tekemästä työstä. Laulujen myötä asioiden käsittely on toimivaa ja jättää hyvän muistijäljen lapsiin ja nuoriin.

Osa lauluista tullaan esittämään Sotaveteraaniliiton 60-vuotisjuhlassa kutsuvieraille mutta sunnuntaina 22.10.2017 Finlandia-talossa järjestettävässä konsertissa laulut ovat kaikkien kuultavissa. Itä-Helsingin Musiikkiopiston kuorot ja Rauman Normaalikoulun lauluryhmät tulkitsevat kilpailukappaleet nuorten muusikkojen säestyksellä. Konsertissa kuullaan myös Sotaveteraaniliiton sävellyskilpailun toisen osan voittajakappale. Anna-Mari Kaskisen runoon tehty kuorosävellys. Tämä kilpailu toistaiseksi vielä avoinna.

Turun Yliopiston Rauman Opettajainkoulutuslaitoksen opiskelijoista koostuva ryhmä työstää lauluihin liittyvää opetuspakettia. Sanni-Mari Kanto valmistuu luokanopettajaksi, Charlotta Syren, Jarna Kukkonen ja Mikael Taivassalmi käsityönopettajiksi. Ryhmä on valikoitunut oman osaamisalueensa mukaan ja opiskelijoiden taidot täydentävät toisiaan. Heille kaikille on tärkeää suomalaisuus ja Suomen historia ja historian tuottaminen lapsille ymmärrettävään muotoon nimenomaan veteraaniperinne huomioiden.

Ajatuksena on saada opetuspaketti verkkoon sekä cd:lle. CD-levyä voivat isovanhemmat hankkia myös lastenlapsilleen.

Sotaveteraaniliiton oman juhlavuoden sanoitus- ja sävellyskilpailu kunnioittaa omalta osaltaan erinomaisen hyvin Suomi 100 juhlavuotta.

Tuija Saura

Musiikkityöryhmän jäsen

17.6.2016 Erkki Heikkinen: Mitä vaari teki sodassa?

Mitä vaari teki sodassa?

Talvi-, jatko- ja lapinsotaan osallistui noin 650.000 miestä ja yli 100.000 naista. Sotaveteraaneja on joukossamme vielä yli 20.000. Heidän keski-ikänsä on yli 91 vuotta. Tämä tosiasia muuttaa veteraanitoiminnan muotoja tulevina vuosina.

Veteraanien tuki- ja hoivatyön tavoite on turvata veteraanien mahdollisuus asua omassa kodissa. Se on yhteiskunnan selkeä tavoite ja veteraanien toive. Kotona asuminen edellyttää riittävää toimintakykyä, toimeentuloa ja tukiverkkoa.

Pääministeri Juha Sipilä ilmoitti 27.4. Oulussa Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlassa, että valtio varautuu kohdistamaan sotaveteraanien kotiin vietävien kunnallisten avopalvelujen kustannuksiin tuntuvan lisäpanoksen ensi vuoden alusta lukien.

Sotaveteraanit päättivät vuosikymmen sitten, että hoivatyön jälkeen toiminta suunnataan perinnetyöhön. Perinnetyö on keskeinen työsarka myös kannattajajäsenillemme. Siirtymäkauden valmistelu on jo käynnissä.

Sotavuosien perinnetyö on merkittävä osa suomalaisten maanpuolustustahtoa. Kansalaistemme ja varsinkin nuoremman väen on tärkeä tietää, millaisin uhrauksin Suomen itsenäisyys ja hyvinvointi on saavutettu.

Veteraanisukupolven väistymisen myötä katkeaa monella perheellä ja suvulla henkilökohtainen side sotaan ja sodanajan kokemuksiin.

Järjestimme perheen kesken muistotilaisuuden edesmenneen sotaveteraani-isäni syntymän 100-vuotispäivän kunniaksi. Kysyin lapsilta ja lastenlapsilta, mitä he haluavat kuulla vaarista. ”Mitä vaari teki sodassa”, oli vastaus. Kerroin isäni sotavuodet hänen sotilaspassinsa ja Itä-Karjalan kartan äärellä. Hankimme Kansallisarkistosta hänen palveluasiakirjansa sotavuosilta. Lähes neljän vuoden ajalta.

Isänmaanrakkauden ja maanpuolustustahdon ylläpito ei ole yksin veteraani- ja reserviläisjärjestöjen asia. Se on meidän kaikkien suomalaisten ja koko yhteiskunnan asia. Tammenlehvän Perinneliiton kautta perinnetyöhön on liittynyt kaksikymmentä maanpuolustus-, veteraani- ja kansalaisjärjestöä. Jäsenmäärältään suurimpana veteraanijärjestönä Sotaveteraaniliitolla on johtava rooli veteraaniperinteen vaalimisessa.

Veteraanijärjestöjen hallinto siirtyy meille sotaveteraanien tytöille ja pojille, lastenlapsille ja lastenlastenlapsille.

Auttavia käsiä ja veteraanien ystäviä tarvitaan lisää. Tuki- ja hoivatyö jatkuu pitkälle 2020-luvulle.

Rintamalla veljeä ei jätetty. Ei jätetä nytkään. Sotaveteraanien, miesten ja naisten, elämänehtoon asiallinen hoitaminen on kunnia-asiamme.

Erkki Heikkinen
Kirjoittaja on Suomen Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja.