RES ja RUL marssivat rahaa Veteraanikeräykselle

Suomen Reserviupseeriliitto haastoi toukokuussa 2021 Reserviläisliiton leikkimieliseen marssikilpailuun vuoden 1941 maaottelumarssin hengessä. Tavoitteena oli saada molempien liittojen piirit ja yhdistykset mukaan haastekampanjaan ja siten mahdollisimman moni reserviläinen marssimaan. Lahjoitusshekin luovuttivat Suomen Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Janne Kosonen (oik.) ja Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Minna Nenonen. Vastaanottajina Seppo Savolainen (Sotainvalidien Veljesliitto), Sakari Martimo (Suomen Sotaveteraaniliitto), Heikki Karhu (Rintamaveteraaniliitto). Muistomarssin ajankohdaksi […]

Rauhansopimuksen viimeinen hinta – vielä 1947 Neuvostoliitto yritti kaapata Suomen teollisuuden

Suomi vapautui Liittoutuneiden valvontakomission (LVK) otteesta syyskuussa 1947. Toisen maailmansodan voidaan katsoa päättyneen tuolloin Suomen osalta. Suomen turvallisuutta uhannut viimeinen tekijä oli ns. saksalaissaatavien siirto Neuvostoliitolle. Välirauhansopimuksen mukaan Suomessa ollut saksalainen sotilasomaisuus oli luovutettava venäläisille. Tähän omaisuuserään luettiin myös ne laskut Saksan Suomelle toimittamista sotatarvikkeista, joita ei ollut 19.9.1944 mennessä maksettu. Asia oli ilmeisesti jäänyt venäläisiltä […]

Sotaveteraani Aulis Lintuselle Rehti Urheilija -palkinto

Sipoolainen sotaveteraani Aulis Lintunen vastaanotti vuosittain jaettavan Fair Play eli Rehti Urheilija -palkinnon torstaina. Palkinto on jaettu Suomessa jo yli 35 vuoden ajan, ja nyt ensimmäistä kertaa palkinnon saaja on veteraaniurheilija. Valinnan tekevät Tahko Pihkala -seura ry sekä Suomen Kuvalehti. Ensi viikolla 97 vuotta täyttävä Lintunen on ollut vuosikymmeniä vahva urheilu- ja liikuntavaikuttaja. Hän on ollut […]

Jääkäriperinnettä ylläpidetään marssilla Lapissa

Parhaat marssivat 24 tunnissa lähes 130 kilometriä Suomalaisten jääkärien perintöä on pidetty Sodankylässä yllä Jääkärimarssilla vuodesta 2017. Tavallisesti Jääkärimarssilla viitataan tietysti Saksassa jääkärikoulutuksessa olleen Heikki Nurmion sanoittamaan ja Jean Sibeliuksen säveltämään upeaan teokseen, mutta Sodankylässä kyse on äärimmäisestä fyysisestä testistä. Osallistujat nimittäin kävelevät 24 tunnissa niin pitkälle kuin suinkin jaksavat. Uudet 26 Jääkärimestaria perinteisellä Joutselän patsaalla […]

Sotakorvausten monet ulottuvuudet

Suomi joutui maksamaan jatkosodasta kalliit sotakorvaukset. Viimeinen sotakorvausjuna matkasi Neuvostoliittoon syyskuussa 1952. ”Huokausten silta” Lappeenrannassa. Kävelysiltaa jouduttiin korottamaan sotakorvausjunien kulun mahdollistamiseksi. (Kuva: Lappeenrannan museot) Suomi pyrki jatkosodan aikana irtautumaan monta kertaa Saksan rinnalta ja tekemään rauhan Neuvostoliiton kanssa. Vakavin yritys ennen lopullista rauhaa tapahtui maalis-huhtikuussa 1944. Venäläiset esittivät silloin ennakkoehtonsa rauhanteolle, ja niihin kuului muun […]

Alkanut vuosi tuo mukanaan muutoksia veteraanityöhön

Hyvää alkanutta vuotta kaikille. Veteraanityö jatkuu uudella organisaatiolla Hämeessä ja Ruotsissa. Veteraanityön rakennemuutos etenee siis konkreettisesti. Vuoden vaihteessa 2021 – 2022 Hämeenlinnan seudun ja Lounais-Hämeen alueelliset perinneyhdistykset ottivat vastuulleen myös alueidensa veteraanien sekä heidän puolisoidensa ja leskiensä tukityön. Vastaavasti Kanta-Hämeen Sotaveteraaniyhdistys purkautui päättäen pitkän ja ansiokkaan toimintansa veteraanien eteen. Yksitäisen veteraanin kannalta tukityön muodot ja […]

Luovutetun alueen sankarihautausmaiden tiedot käyttöön

Suomen ja Venäjän hallitusten välinen sopimus II maailmansodan seurauksena menehtyneiden sotilaiden muiston vaalimisesta avasi 1992 tiet luovutetun alueen sankarihautausmaiden hoitamiselle. Opetusministeriön alaisen Sotavainajatoimikunnan kautta myönnettiin useita avustuksia hauta-alueiden kunnostamiseen ja uusien muistomerkkien aikaansaamiseen. Kokonaiskuva hautausmaiden tilanteesta jäi kuitenkin epäselväksi. Lokakuussa 1998 silloinen Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari pyysi Opetusministeriötä ryhtymään toimenpiteisiin tietojen kokoamiseksi kaikista luovutetun alueen […]

Valtio tarvitsee perinnetyötä maanpuolustustahdon ylläpitoon

Valtiovalta kantaa suurimman vastuun kunniakansalaistemme tukityöstä kustantaen muun muassa veteraanien kotiin vietävät terveys- ja muut palvelut. Valtiolla on merkittävä rooli myös veteraanien perinnetyössä, jotta saamme nuoremmat sukupolvet tietoisiksi itsenäisyytemme vaatimista ponnistuksista ja vaalimaan tärkeää veteraaneilta saatua perintöä. Valtion ensisijaiset tehtävät liittyvät turvallisuuteen. Hivenen yksinkertaistaen nämä tehtävät ovat maan suojaaminen ulkoista vihollista vastaan, sisäisen järjestyksen ylläpitäminen […]

Tuntemattoman sotilaan joulupaketti

Sukkia, tupakkia, kirjallisuutta ja makeisia – tuntemattoman sotilaan joulupaketit toivat lohtua eturintamaan. ”Tuntemattoman sotilaan” joulupaketteja on koottu Rukajärvellä pataljoonan huoltokorsun pihalle jouluaattoaamuna 1941 matkalle etulinjaan. (I/JR31) Jouluna 1941 suomalaiset ja venäläiset joukot olivat pysähtyneet asemiinsa Karjalankannaksella. Satunnaisia laukauksia lukuun ottamatta aatto oli sotareportteri Veikko Itkosen mukaan rauhallinen. Siksi sotilaat pääsivät nauttimaan myös joulusta, jota pyrittiin […]

Minun veteraanini: Merja Nurmela – ”Sotaveteraanin tyttärenä pidän itseni etuoikeutettuna”

Jokaisessa Kenttäpostia-lehdessä suomalaiset kertovat veteraanista elämässään. Tällä kertaa porvoolainen Merja Nurmela jakaa Kaarlo-isänsä tarinan.  Haluaisitko sinä jakaa tarinasi? Ota yhteys toimitus@sotaveteraaniliitto.fi Porvoolaisen Merja Nurmelan kodissa isän muistoa vaalitaan ylpeydellä (kuva: Tiina Pekkala)   Kaarlo Nurmela 1914 – 1978 Isäni sotaveteraanius herätti myös oman kiinnostukseni sotahistoriaan. Olen hankkinut isän sotilaskantakortin, josta ilmenee koko hänen sotahistoriansa armeijakäynnistä lähtien, […]