UUTISET
Veteraanien etuudet vuonna 2022
Suomen sotien 1939–1945 sotainvalideilla sekä rintamatehtävissä olleilla miehillä ja naisilla eli rintamaveteraaneilla on laeissa ja asetuksissa säädetty oikeus saada valtion varoin eräitä erityisetuuksia. Osittain niiden
Sadat kenttäpostikirjeet kertovat nuoren parin tarinan Jatkosodassa
Salolainen Kauko Mäntylä sai kahdeksankymppiseltä äidiltään Ullalta 2000-luvun alussa säilytettäväksi vanhan pahvilaatikon. Se oli pinottu täyteen sota-ajan kirjeitä, joita äiti oli säilyttänyt yli puoli vuosisataa.
Miksi juuri tammenlehvästä tuli Suomen veteraanien ja veteraaniperinteen vaalijan Tammenlehvän Perinneliiton symboli?
Veteraanien oma ja usein kuultu toive on, että veteraaniliittojen toiminta ei lakkaisi siinäkään vaiheessa, kun he eivät enää itse ole näistä historiamme hirvittävällä tavalla uusiksi
Reserviläisliitto ja Viipurin Lauluveikot järjestävät Suomen laulu -konsertin
Suomen laulu -konsertti järjestetään talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.2022 Pikku-Finlandiassa (Töölönlahden puolella, os. Karamzininranta 4, Helsinki) klo 17-19. Ovet aukeavat klo 16. Talvisodan päättymisestä tulee tänä vuonna
Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan teema on julkaistu
Lappeenrannassa 27.4.2022 järjestettävän valtakunnallisen pääjuhlan teema Maamme versoo uutta – I vårt land spirar det nya on syntynyt siitä perinnöstä, jonka Maamme-laulu ja Veteraanin iltahuuto ovat hienosti onnistuneet sanoittamaan. –
Jatkosodan veteraani Yrjö Savola: ”Koko maa oli rakentamassa Suomea uudestaan”
Jälleenrakentamisen aikaan suhtauduttiin Suomessa vaasalaisveteraanin mukaan sillä samalla hengellä, millä Suomea oli puolustettukin. Pioneeripataljoona 24:ssa Rukajärven suunnalla palvelleen Jatkosodan veteraanin Yrjö Savolan sotareissu kesti päivälleen