UUTISET

Korona ei ole ohi
Korona ei ole ohi ainakaan veteraanien osalta. Jatkuva tartuntariski ja vakava sairastuminen pelottavat, kirjoittaa veteraanijärjestöjen yhteisen sosiaali- ja terveyspalvelutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Paatero. Maaliskuun alussa poistuivat lähes

Veteraaniviestintää kehitetään seuraavaksi verkossa
Kenttäpostia-lehden päivitetty formaatti on esitelty jo useaan kertaan. Kertauksena todettakoon, että lehteä toimitetaan uudessa aikakauslehtimuodossa (teemalehti) sekä perinteisessä tabloid-muodossa (jäsenlehti) neljä kertaa vuodessa. Lehti on

Veteraanien etuudet vuonna 2022
Suomen sotien 1939–1945 sotainvalideilla sekä rintamatehtävissä olleilla miehillä ja naisilla eli rintamaveteraaneilla on laeissa ja asetuksissa säädetty oikeus saada valtion varoin eräitä erityisetuuksia. Osittain niiden

Sadat kenttäpostikirjeet kertovat nuoren parin tarinan Jatkosodassa
Salolainen Kauko Mäntylä sai kahdeksankymppiseltä äidiltään Ullalta 2000-luvun alussa säilytettäväksi vanhan pahvilaatikon. Se oli pinottu täyteen sota-ajan kirjeitä, joita äiti oli säilyttänyt yli puoli vuosisataa.

Miksi juuri tammenlehvästä tuli Suomen veteraanien ja veteraaniperinteen vaalijan Tammenlehvän Perinneliiton symboli?
Veteraanien oma ja usein kuultu toive on, että veteraaniliittojen toiminta ei lakkaisi siinäkään vaiheessa, kun he eivät enää itse ole näistä historiamme hirvittävällä tavalla uusiksi

Reserviläisliitto ja Viipurin Lauluveikot järjestävät Suomen laulu -konsertin
Suomen laulu -konsertti järjestetään talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.2022 Pikku-Finlandiassa (Töölönlahden puolella, os. Karamzininranta 4, Helsinki) klo 17-19. Ovet aukeavat klo 16. Talvisodan päättymisestä tulee tänä vuonna