Vuosi: 2019

14.1.2019 Osaammeko olla kiitollisia siitä, ettei meillä ole sotaa?

Suomessa on ollut rauha jo pitkän aikaa. Rauha merkitsee ihmiselle hyvin paljon. Ihmisillä on turvallisuuden tunne ilman sotaa. Ihmisen ei tarvitse pelätä, milloin joku läheinen kuolee tai milloin ruoasta tulee puutetta. Rauha merkitsee minulle itselleni todella paljon. Minun ei tarvitse pelätä, milloin sota alkaa.

”Ei enää koskaan yksin”. Tällä lauseella tarkoitetaan sitä, että emme enää halua taistella yksin Venäjää vastaan.

Suomen itsenäisyys ja Suomen puolustaminen mahdollisessa sodassa on kuitenkin tärkeää monelle suomalaiselle. Koskaan ei kuitenkaan haluta sodan syttyvän, koska rauha merkitsee ihmisille hyvin paljon. Pitäisi osata olla tyytyväinen siihen, mitä on, eikä aina vain toivoa enempää ja enempää.

Itse ajattelen, että rauhan ja turvallisuuden merkityksen kuuluu olla suuri. Jos näin ei ajateltaisi, sota syttyisi paljon helpommin ja pienemmistä asioista.

Turvallisuus on se tunne, kun meidän Suomen kansalaisten ei tarvitse pelätä sodan syttyvän. Meillä on turvallista liikkua ja me tiedämme, että emme kuole nälkään, eikä ruoasta tule pulaa.

Rauhan aikana ihmiset saavat tehdä arkisia asioita, mutta sodan aikana näin ei ole. Rauhan aikana ihmisten ei tarvitse lähteä evakkoon.

Kun kävelen kadulla, näen iloisia ihmisiä, jotka nauttivat elämästä ja nauravat.

En väitä, että ihmiset, jotka ovat eläneet sota-aikana eivät nauttisi elämästään. Isomummunikin syntyi 1920 ja näki sodat. Silti hän osasi nauttia elämästään ja kertoi usein myös tarinoita sota-ajasta ja evakkoreissulta. Mutta silloin ihmisellä oli puute turvallisuuden tunteesta. Ihmisellä oli silloin myös puute perustarpeista, kuten hygieniasta ja ruoasta.

Kaikki ihmiset tarvitsevat tukea ja turvaa toisilta ihmisiltä ilman sotaakin, mutta tuolloin avun tarve on aivan toisenlainen.

Nykyään tarvitaan apua esimerkiksi erotilanteissa, mutta sota-aikana ystävältäsi oli saattanut tuhoutua koko omaisuus. Olisi hirveää tulla evakkomatkalta kotiin, ja huomata, että koko omaisuus olisi poissa. Tätä ei rauhan aikana tarvitse pelätä.

Jos rupeamme miettimään, mitä kaikkea meillä rauhan ansiosta on, näitä asioita on todella paljon.

Saamme aamuisin herätessämme ruokaa omassa kodissamme, pääsemme kouluun ja saamme koulussa opetusta ja lounaan. Koulun jälkeen voimme käydä harrastuksissa tai nähdä kavereita. Illalla saamme peseytyä ja mennä nukkumaan omaan sänkyyn. Tämän kaiken saamme tehdä ilman pelkoa ja ilman tunnetta, että tämä kaikki viedään minulta pois. Sodan aikana näin ei ole.

Parasta mitä Suomen valtio voi kansalaisilleen antaa, on rauhan ja turvallisuuden tunne. Se, että tiedämme, saavamme asua kotimaassamme ilman pelkoa, on tärkeää ja sillä on suuri vaikutus elämässä.

Monesti emme osaa olla kiitollisia siitä, mitä meillä on ilman sotaa. Sen ymmärtää vasta, kun kuuntelee tai lukee kertomuksia sodan ajasta ja sodan jälkeisestä pelosta, että sota alkaa uudestaan. Meille tulee itsestään selvyytenä käydä koulua ja saada liikkua vapaasti. Mutta ei se kaikissa maissa niin ole.

Kun tätä kirjoittaessani mietin, mikä on rauhan merkitys minulle, tajuan sen olevan todella suuri. Ei monesti tule ajateltua, kuinka hyvin asiat Suomessa ovat eli todella hyvin. Suurin osa näistä asioista johtuu siitä, ettei Suomessa ole sodittu pitkään aikaan. Kiitos tästä Suomen valtiolle.


Jenny Kinnunen




Kirjoittaja on yhdeksäsluokkalainen Tuupalan yläkoulussa.

Teksti palkittiin 14. Divisioonan nuoriso- ja perinnepäivillä Kuhmossa.

 

 

Jaa kirjoitus:

6.1.2019 Kunniavelka on mittaamaton… vai onko?

Kunniavelka.

Tuo kovin juhlallisesti kalskahtava sana nousee jatkuvasti esiin, kun puhuu kenen tahansa veteraanityötä tekevän kanssa. Se tulee vääjäämättä mainituksi myös, kun veteraaneista keskustellaan päättäjien taholla.

Velka on meistä monelle varsin tuttu elämänkumppani. Oli se sitten asuntoon, opintoihin tai autoon liittyvä, tulee se jossain vaiheessa (korkoineen) maksetuksi. Toista on kunniavelan kanssa.

Yleensä sen mainitsemisen yhteydessä kuuleekin mainittavan myös määreet ”loputon” ja ”mittaamaton”. Ja sitä se onkin. Sen suuruutta on käytännössä mahdotonta käsittää.

Mutta jos yrittäisimme, niin suunnilleen tältä se numeroina näyttäisi.

Vuosien

1939-1945 eli

5,5 vuoden aikana Suomi oli

3 sodassa yhteensä

1511 päivää. Kaikkiaan Talvi-, Jatko- ja Lapin sodissa palveli n.

600 000  miestä ja

100 000 naista. Pienen maan tappiot olivat kovat:

93 574 kaatunutta tai kadonnutta sekä

194 886 haavoittunutta, mikä tarkoittaa, että noin joka

8. ei koskaan palannut, ja palanneistakin joka

4. oli pysyvästi vammautunut. Liki

10 000 katosi tai jäi kaatuneina kentälle. Heitä on päästy etsimään vuodesta

1993. Sen jälkeen Suomeen on päästy tuomaan

1300 sankarivainajan jäänteet.  Heistä tähän mennessä

370 on kyetty luotettavasti tunnistamaan ja toimittamaan omaisilleen.

Kovimmin sota koetteli vuonna

1917 syntyneitä: heidän ikäluokastaan menetettiin liki

17 %. Vangiksi jääneiden tarkkaa osuutta kadonneista ei tulla ehkä koskaan varmuudella tietämään, mutta se on

3500-4500 välillä. Myös aluemenetykset olivat kovat: Moskovan rauhassa Suomi menetti

13 % maapinta-alastaan, minkä seurauksena

430 000 sisäistä pakolaista joutui jättämään kotinsa. Lisäksi Suomen sodat jättivät jälkeensä

30 000 sotaleskeä sekä yli

50 000 sotaorpoa. Keskuudessamme elää yhä arviolta

11 000 sotaveteraania. Määrä hupenee kiihtyvää vauhtia ja jo tämän vuoden lopussa luku laskee alle

10 000. Heistä noin

1500 on sotainvalidia. Ensi vuonna naisten osuus elossa olevista veteraaneista on jo yli

50 %. Veteraaniemme keski-ikä on liki

94 vuotta. Nuorinkin heistä on  jo

84, mutta

262 heistä on jo yli

100– vuotias. Jokaiselle rintamaveteraanitunnuksen saajalle maksetaan rintamalisää

49,56 €/kk. Eläkkeensä pienuudesta riippuen he saattavat saada myös ylimääräistä rintamalisää, joka on suurimmillaan

239,32 € sekä veteraanilisää, joka on

105,13 €.Pienimmillään veteraanin eläke on

923,18 €, mutta vielä huonompi on heidän puolisoidensa tilanne: monella on turvanaan ainoastaan

775,27 €:n suuruinen takuueläke. Tulojen ollessa näin pienet, on elämä jatkuvaa taistelua toimeentulosta ja esimerkiksi lääkekulujen

50 € omavastuu tekee siihen merkittävän loven, puhumattakaan vaikka

200-300 € , jonka uudet silmälasit kustantavat. Viimeisen veteraanin arvioidaan poistuvan keskuudestamme vuonna

2036. Vaikka veteraaneja ei enää tuossa vaiheessa ole, elää maassamme tuolloin vielä

6 000 000 ihmistä, joiden vapauden ja itsenäisyyden he henkensä uhalla turvasivat. Mikäli olet tällä hetkellä alle

65-vuotias, olet elinikäodotteesi mukaan

1 heistä.

Ariela Säkkinen




Kirjoittaja on Sotaveteraaniliiton tiedottaja

Jaa kirjoitus: