Talvisodan alkaessa – 17 vuoden ikäisenä – olin liian nuori sotatoimiin, joten en ole ollut talvisodan taisteluissa mukana. Sen sijaan 4 minua vanhempaa veljeäni saivat kutsun maanpuolustustehtäviin. Minä puolestani jouduin ottamaan vastuun kotitilan hoitamisesta. Lisäksi osallistuin suojeluskunnan asevaraston vartiointiin.

Sotakokemusta minäkin sain, kun Virosta lähteneiden venäläisten pommikoneiden reitti – Turun satama kohteenaan – kulki kotini yli. Suojeluskuntalaisena minulla oli kotona aseena sotilaskivääri. Sain eräänlaisen tyytyväisyyden tunteen, kun ammuin pihamaalla ”pystykorvallani” pari lippaallista kohti viholliskoneita, vaikka tiesin, että luotieni kantama oli vain n. 400 metriä ja koneitten lentokorkeus ehkä 1000 metriä!

Nyt, talvisodan päättymisen vuosipäivänä, haluaisin muistuttaa kahdesta talvisotaan liittyvästä tutusta sanonnasta: ”talvisodan ihme” ja ”kaveria ei jätetä”. Kaveria nimittäin ei jätetty, ei rintamaoloissa, ei myöskään sodan jälkeisissä siviilioloissa!

Ennen talvisodan ihmeeseen paneutumista lienee syytä todeta lyhyesti sisällissodan aikana vallalla ollut kansalaisryhmien eriarvoisuus: toisaalla vauraat maanomistajat, oppineet virkamiehet, papisto jne. ja toisaalla torpparit, pienviljelijät, tehdastyöläiset jne. Ajan historioitsijat ovat kertoneet tarinoita yhteenotoista edellä kerrottujen ryhmittymien kesken.

Talvisota toi kuitenkin koko kansan yhteen.

Talvisodasta kehittyi todellinen itsenäisyystaistelu. Yleisesti uskottiin, että Suomi ei pysty tekemään vastarintaa mahtavalle puna-armeijalle. Mutta sitten tapahtui se, mitä on kutsuttu ”Talvisodan ihmeeksi”. Suomen puolustustahto ja -kyky yllättivät koko maailman. Ennen muuta se yllätti myös hyökkääjän. Stalinin suunnitelma marssia muutamassa viikossa Helsinkiin ei toteutunut.

Lehdet eri puolilla maailmaa raportoivat hämmästyttäviä uutisia suksilla liikkuvista suomalaisista. Ilmaisu ”pieni, urhea Suomi” toistui ulkomaisissa lehdissä. ”Vain suurenmoinen ja kerrassaan uljas Suomi näyttää perikadon uhatessa, mihin vapaat ihmiset pystyvät. Suomi tekee ihmiskunnalle loistavan palveluksen.” Näin sanoi englantilainen suurmies Winston Churchill.

Yhteinen päämäärä – itsenäisyyden säilyttäminen – aikaansai ”kaveria ei jätetä”- hengen syntymisen tilanteessa, missä taistelevat joukko-osastot karuissa rintamaoloissa rakensivat korsun majoittumista varten ja yhdyshaudat nopeaan ja turvalliseen liikkumiseen korsun ja vartiopaikan välillä. Korsussa kuivattelivat kaminan ääressä jalkarättejään niin päällystö kuin miehistökin. Kotoa saatujen pakettien makupalat jaettiin kavereiden kesken, tarinoita riitti. Vastaan sanomatta kukin lähti vartiovuorolleen pimeään yöhön ja talven pakkasiin täyttämään sotilasvalansa velvoitetta.

Satoja tarinoita on siitä, miten haavoittunutta kaveria autettiin vaikeissa rintamaoloissa, mutta myös kaverin tukemisesta kotioloissaan sodan jälkeen. Tässä niistä yksi.

Sotatoimissa kumpaankin jalkaansa osuman saanut sotilas sai hoitoa vammoihinsa, mutta kivut seurasivat häntä vuodesta toiseen. Vammautunut alkoholisoitui. Hyvä ystävä tarttui ystävänsä tilanteeseen. Voisimmekohan löytää sinulle koulutusta johonkin uuteen ammattiin? Löydettiin. Veteraani kouluttautui ja sai ystävänsä tuella uuden otteen elämään, raitistui ja perusti perheen.

Vielä tapahtuma Imatran Valtionhotellista. Tuore Mannerheimin ristin ritari kutsui aseveljiään juhlimaan ritariuttaan Valtionhotellin pieneen kabinettiin. Ritarin arvon myöntämiseen liittyi myös 50.000 markan suuruinen, valtion varoista maksettu rahasumma. Istunto venyi huomiseen ja vielä ylihuomiseenkin, kunnes juhlinnan iso lasku lankesi maksettavaksi.  Varallisuudestaan tietoinen ritari maksoi laskun koko seurueen puolesta. Tässäkään tilanteessa kaveria ei unohdettu tai jätetty!

101-vuotisen itsenäisyytemme aikana olemme saaneet elää 96 rauhan vuotta.

Olen usein itsenäisyyspäivänä ollut keskusteluissa koulunuorison kanssa ja todennut nykynuorison olevan kiinnostunut itsenäisen Suomen historiasta mukaan lukien myös talvi- ja jatkosodan tapahtumat ja niiden merkityksen maallemme.

Toivon kaikkien suomalaisten, varsinkin rauhanoloissa kasvaneiden ja koulutettujen nuorten muistavan kenraali Adolf Ehrnroothin tutut sanat: ”Suomi on hyvä maa, sitä kannattaa puolustaa.”

Kirjoittaja on espoolainen sotaveteraani