Koronapandemian suora ja epäsuora vaikutus veteraanityöhön on musertava. Tukityön toteuttamista vaikeuttivat ennen kaikkea liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset. Veteraanien kodin ulkopuoliset aktiviteetit lopahtivat, eikä kenttäväkemme päässyt tapaamaan veteraaneja vaikkapa tukeakseen avustushakemusten laadinnassa. Myös kuntoutus- ja virkistystoiminta oli ja on edelleen lamassa, ja kotiin vietävät palvelut täytyy hoitaa rajoitusten sallimissa raameissa.
Iso osa veteraanijärjestöjen toimihenkilöistä ja vapaaehtoisväestä oli osin samojen rajoitteiden takia sidottu koteihinsa, ja sääntömääräisiäkään kokouksia saati muita aktiviteetteja ei ole kyetty toteuttamaan.
Puolustusvoimat ja reserviläiset ovat joutuneet perumaan perinteiset veteraanikeräykset, eikä Veteraanivastuu ry:n muu varainhankinta mitenkään voi täyttää syntynyttä vajetta. Heikentynyt kansantalous supistanee ensi vuodesta lähtien veteraanityötä tukevien säätiöiden tuloja ja siten niiden mahdollisuutta tukea veteraaneja.
Aktiviteettien raju lasku näkyy myös tiedottamisessa. Esimerkiksi veteraanihaastattelujen keräämisessä on menossa kriittiset vuodet, mutta haastatteluja ei ole päästy tekemään kasvotusten. Puhelinhaastattelut taas estää usein alentunut kuulo.
Kenttäpostia-lehden ilmoitustulot ovat supistuneet huomattavasti, minkä seurauksena lehden numerot 3 & 4 jouduttiin jo yhdistämään ”tuplanumeroksi” ja sama saattaa olla edessä vuoden kahden viimeisen numeron kanssa.
Tässä kohtaa lämmin kiitos niille veteraanipiireille, – yhdistyksille ja -osastoille, jotka ovat saaneet hankittua lisäilmoituksia lehden toimittamiseen. Suorastaa mykistävää oli vastaanottaa erään yhdistyksen tuki sen omista varoista, kun ”koronan takia oli syntynyt säästöjä kokouskuluissa”.
Poikkeusolot ovat myös herättäneet auttamisen halua, mistä kirjoitettiin edellisessä Kenttäpostia-lehdessäkin. Lisäksi on nähty erilaisia ”sankartekoja”, kuten esimerkiksi Lotta Svärd- säätiön tuki Tuusulassa veteraanien leskien ateriapalveluiden kustannuksissa ja se, miten Uudenmaan Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Jouko Kaivonurmi sekä sosiaalineuvoja Leena Jäntti toteuttivat aterioiden kuljetukset viikkojen ajan omilla autoillaan ja ajallaan.
Useilla paikkakunnilla on myös käytetty säästynyt aika viisaasti hyödyksi muun muassa keskittymällä paikallisten perinteiden kartoittamiseen ja samalla oman alueen valmisteluihin tulevaan perinneaikaan. Nämä tehtävät vaativat paljon aikaa, mutta ovat aiemmin pakanneet jäämään muun toiminnan jalkoihin.
Edellä on mainittu vain osa koronan vaikutuksista veteraanityöhön, ja keskusteluissa kenttäväen kanssa onkin noussut esiin vakava huoli henkilöstömme voimattomuuden tunteesta tilanteen edessä. Kun toiminnan pyörä on väkisinkin pysähtynyt, sen liikkeelle saaminen on vaativa ponnistus varsinkin, jos tilanteen normalisoitumista joudutaan vielä odottamaan ensi talveen tai jopa pidemmälle.
Veteraanien vahva viesti on ollut, että tästäkin tilanteesta selvitään kyllä. Toivottavasti tuo sama henki pitää myös järjestömme väen liekin lepattamassa. Veteraanityö nimittäin jatkuu koronarajoitteiden aikana ja niiden jälkeen niin tuki- kuin perinnetehtävissä, ja se työ tarvitsee tekijänsä.
Ymmärrettävästi muutos herättää aina huolta, ja korona on totta tosiaan muuttanut toimintojamme. Ei korona kuitenkaan järjestöjämme tapa, mutta selviytyminen vaatii sinnikkyyttä odotellessamme tilanteen paranemista ja samalla säästyvän ajan viisasta käyttöä valmistautumiseen tuleviin koitoksiin.
Kirjoittaja on Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja