Viime heinäkuun lopulla minulle tarjoutui oiva tilaisuus päästä Tammenlehvän perinneliiton järjestämälle sotahistorialliselle matkalle Venäjälle, Karjalan kannakselle. Tällä matkalla pääsimme tutustumaan kesän 1944 sotatapahtumiin ja katsomaan taistelupaikkoja maastossa. Matka oli todella mielenkiintoinen. Oppaamme sotahistorian tutkija Göran Lindgren kertoi kesän 1944 sotatapahtumista kattavasti ja mieleenpainuvalla tavalla. Jalkautuminen maastoon antaa aina syvällisemmän näkökulman tapahtumien kulkuun.

Vetää ihmisen sanattomaksi, että juuri tällä paikalla, tässä maaston kohdassa, niin monet joutuivat uhraamaan henkensä sen edestä, että voimme liputuspäivänä nostaa Suomen lipun lipputankoon tai urheilukisoissa laulaa Maamme-laulun Suomen menestyksen kunniaksi.

Itselleni tämä matka ei ollut ensimmäinen sotahistoriallinen matka Venäjälle. Olen aiemmin käynyt Karjalan kannaksella katsomassa toisen maailmansodan aikaan liittyviä taistelupaikkoja. Tällä matkalla kuitenkin pureuduttiin noihin kesän 1944 ratkaiseviin käänteisiin sellaisella laajuudella, että matka tarjosi paljon uutta tietoa ja näkökulmia aiheeseen. Matkan jälkeen mielessä pyöri ajatus siitä, kuinka lähellä Venäjän armeijan läpimurto oli ja millaisessa Suomessa eläisimme tänään, jos sodan kulku olisi ollut toisenlainen.

Näin historian aineenopettajan näkökulmasta sotahistorian opettaminen nuorille on tärkeä asia. Peruskoulussa aihetta käsitellään 8. luokalla, jolloin oppilaat ovat 13–14-vuoden ikäisiä. Kokonaisuudessaan 8. luokan oppisisältö käsittää Suomen ja Euroopan sekä maailman historian 1900-luvun alkupuolelta nykypäivään. Toisin sanoen sisältö on laaja ja valintoja painotuksista on tehtävä. Opetussuunnitelma ohjaa opetuksen tavoitteita ja painopistealueita, mutta on pitkälti opettajan varassa, mitä ja miten hän sisällöt opettaa.

Oppilaat ovat kiinnostuneita sotahistoriasta. Usein sodat aihepiirinä kiinnostavat enemmän kuin arjen historia, vaikka sekin on erittäin tärkeä osa vaikkapa sotien historiaa. Meillä Kontiolahdella, Pohjois-Karjalassa, toisen maailmansodan taistelupaikat ovat suhteellisen lähellä. Esimerkiksi Talvisodan autenttisia taistelupaikkoja on täältä noin 100 kilometrin päässä Ilomantsissa. Tämä menneiden sotatapahtumien läsnäolo vaikuttaa siihen, että nuoret tietävät alueen sotatapahtumista paljon. Moni on kertonut käyneensä vanhempien tai isovanhempien kanssa katsomassa kunnostettuja taistelupaikkoja. Uskon, että kouluissa järjestettävät sotahistorialliset retket lisäisivät oppilaiden kiinnostusta ja ymmärrystä menneistä tapahtumista.

Retkien järjestämisessä rahoitus on kuitenkin usein haaste. Itse näen, että eri järjestöt ja säätiöt voisivat tukea koulujen retkiä rahoittamalla kuljetuskustannuksia. Myös asiantuntevan oppaan saaminen mukaan koulujen retkille olisi tärkeää.

Opettajilla tulee olemaan yhä merkittävämpi rooli tämän sota- ja veteraaniperinteen siirtämisessä tuleville sukupolville nyt, kun veteraanisukupolvi on siirtymässä pois keskuudestamme. Onneksi perinneyhdistykset ja -liitot jäävät vaalimaan veteraanien muistoa. Siksi olisikin tärkeää, että kouluissa aloitettaisiin pysyvä yhteistyö näiden perinneyhdistysten ja liittojen kanssa.

Opettajille ja opettajaksi opiskeleville tulisi järjestää koulutuksia ja vastaavanlaisia sotahistoriallisia retkiä, joiden avulla sotahistorian ja veteraanien perinnön tietoutta saadaan jaettua historian asiantuntijoille. Opettajia tulisi kannustaa heidän omassa työssään jakamaan tätä tietoa oppilaille ja innostamaan heitä erilaisin menetelmin aihepiirin opiskelussa.

Totean vielä: sotahistorian, Suomen itsenäisyyden ajan historian ja veteraaniperinteen opettaminen on tärkeää.

Emme voi ymmärtää nykyisyyttä emmekä osaa ennustaa tulevaa, jollemme tunne historiaa. Oma identiteettimme, suomalaisuus, rakentuu noista historian palasista ja perinteistä. Toisessa maailmansodassa Suomen asema oli vaakalaudalla. Siksikin meidän jälkipolvien on hyvä tietää ja ymmärtää, miten kansainvälinen suurvaltapolitiikka vaikutti maamme kohtalonhetkiin ja kuinka suomalaiset puolustivat yhdessä itsenäistä isänmaata huolimatta vuoden 1918 sodan arvista.

Tämän tiedon jakamisessa keskeinen rooli on kouluilla ja opettajilla. Muistakaa se, te tulevat ja nykyiset historian opettajat!

Kirjoittaja on historian opettaja Kontiolahden koulussa. Teksti on osa kesällä 2018 Tammenlehvän Perinneliiton historianopettajille järjestetyn opintomatkan satoa.