Kansallista turvallisuusstrategiaamme kutsutaan ”Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaksi”. Strategia kattaa valtionhallinnon kaikki sektorit sekä alueelliset ja paikalliset toimijat yksityissektori mukaan lukien. Laajaa turvallisuuttamme hoitavat niin miehet kuin naiset. Kansainvälisesti poikkeukselliselle järjestelylle luotiin pohjaa toisen maailmansodan aikana. 

Maamme joutui 80 vuotta sitten hädän hetkellä mobilisoimaan käytännössä kaikki fyysiset ja henkiset voimavaransa. Palveluskuntoiset miehet käskettiin rintamalle, mutta myös noin 100 000 naista palveli rintamaoloissa vaativissa ja tärkeissä tehtävissä. Suonenisku valtion talouteen ja toimintaan oli valtava, mutta ilman tuota ponnistusta emme olisi torjuntavoittojamme saavuttaneet. Tämä pätee myös sotien jälkeiseen maamme jälleenrakennukseen. 

Yleinen mielikuva sota-ajasta perustuu usein elokuviin, taistelukuvauksiin ja sotaromaaneihin, joissa naisten rooli on mitätön. Mielikuva on väärä. Kuten veteraaniliittojen yhteisen Kenttäpostia-lehden uusin numero osoittaa, rintamajoukkojen lisäksi varsinkin kotirintama ja sotateollisuus lepäsivät sotavuosina paljolti naispuolisen väestön varassa. Toki vanhusväestö ja nuoretkin tekivät osansa. 

Lotta Svärdin toiminta on varmasti tunnetuin sota-ajan naisulottuvuutemme. Lottien lisäksi kokonaisturvallisuudestamme huolehti kuitenkin huomattavasti suurempi joukko naisia. Kun muistamme ja kunnioitamme naista sodassa, on hyvä tiedostaa kokonaisuus kotipellon kyntämisestä ammustehtaan kautta sotasairaaloihin, kanttiineihin, esikuntiin, ilmavalvontaan ja vaikka tiedusteluun. Kokonaisuus muodostui osista, joista pakon sanelemana muodostui jo tuolloin Suomen kokonaismaanpuolustus, sittemmin Yhteiskunnan turvallisuusstrategia.  

Kyse ei ole tunneasiasta tai kohteliaasta ajattelusta. Tänä vuonna vaaka kallistuu siten, että rintamatunnuksen omaavista sotiemme veteraaneista enemmistö on naisia. Tämäkin kertoo naisten laadullisesta ja määrällisestä osuudesta maamme puolustamiseen. 

Kokonaisturvallisuutemme ei siis katso sukupuoleen. Tärkeä askel otettiin vuonna 1995, jolloin naisille avattiin mahdollisuus asepalvelukseen. Aseellisen koulutukseen saaneet naiset ja miehet hoitavat tarvittaessa taistelutehtävät, mutta ilman taustalla tukevaa yhteiskuntaa taistelu jää kovin lyhyeksi ja on tuomittu häviämään jo alusta lähtien.  

Valmistaudumme turvaamaan kansakuntaamme hyvinkin samanlaisella konseptilla kuin 80 vuotta sitten. Järjestely toimi silloin, eikä asetelma ole vuosikymmenten saatossa muuksi muuttunut. 

Kirjoittaja on kommodori evp ja

Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja