Marraskuussa viimeinen Mannerheim-ristin ritari, Tuomas Gerdt, kutsuttiin viimeiseen iltahuutoon. Hänen mukanaan päättyi eräs aikakausi, ritarien aika. Vielä kanssamme on kuitenkin noin 6 000 sotiemme veteraania, tammenlehvän naista ja miestä, pidetään heistä yhdessä huolta.

Olen ymmärtänyt, että monen veteraanin suurimpia toiveita on se, että maamme säilyy itsenäisenä ja demokraattisena. Viime aikojen tapahtumat eri puolilla maailmaa ovat osoittaneet, että sellainen demokraattinen järjestelmä, johon olemme tottuneet, on suuressa vaarassa.

Historian kirjoissa, ja aika usein käytettynä fraasina, puhutaan Talvisodan ihmeestä, kansallisen yhdessä tekemisen hengen heräämisestä ja yhteisen edun tavoittelusta. Tällaisen hengen herääminen vaatii kriisiä, suuria hankaluuksia yksin pärjäämisessä. Vaikeina aikoina meistä saattaa löytyä se ”Saarijärven Paavo”, joka omastaan antaen sanoo perheelleen: ”Pane leipään puoli petäjätä, veihän vilu tou’on naapurimme”. Tällä lyhyellä elämänkokemuksella uskallan sanoa, että hyvinä aikoina monet meistä ovat varsin itsekeskeisiä, oman edun etsijöitä.

Tällä vuosituhannella vallinnut länsimainen ajatus jatkuvasta vaurastumisesta on saanut meistä monet unohtamaan toisemme ja yhteisen hyvän. Olemme hakeneet toisistamme eroavaisuuksia yhtäläisyyksien sijaan. Olemme rakentaneet muureja, emme siltoja. On helppo naureskella Yhdysvaltain senaatin tapahtumille, vaikka periaatteessa samaa tapahtuu omissa somekanavissamme silmiemme edessä. Väkivallan käyttö, tai edes sillä uhkailu, ei kuulu demokraattisen yhteiskunnan toimintamalleihin. Ei yhteisön, eikä edes yksilön taholta.

Meillä Suomessa on keväällä taas kunnallisvaalit, tilaisuus, jossa demokratiaamme rakennetaan ja ylläpidetään. Olisi hienoa, että moni hakeutuisi, kukin aatteensa mukaisesti, vaaleissa ehdokkaaksi. Suuresti suotavaa olisi myös se, että kaikki kynnelle kykenevät antaisivat äänensä. Äänestäminen on oikeus, jokseenkin velvollisuus, mutta ennen kaikkea etuoikeus.

Haluan ajatella, että Suomessa haluamme äänestää jonkin puolesta, ei jotakin vastaan. Osaisimmeko olla ”saarijärveläisiä”, sukupuuhun tai -puoleen katsomatta.

Kirjoittaja on erityisnuorisotyöntekijä Poliisin Ankkuri-ryhmässä