Olen tehnyt käytännössä koko työurani järjestöissä. Näin erikoista aikaa kun nyt elämme, ei eteen vielä ole kuitenkaan tullut. Koronaviruksen mukanaan tuoma epidemia on haastanut koko yhteiskunnan, järjestötoiminnan ja erityisesti veteraanitoiminnan.  

13.3.2020 tuli kuluneeksi 80 vuotta Talvisodan päättymisestä. Tuota päivää piti muistaman lukuisilla valtakunnallisilla ja paikallisilla tapahtumilla, vaan toisin kävi. Lähes kaikki tapahtumat peruttiin ja tuosta alkoi poikkeuksellinen aika, joka jatkuu edelleen ja jatkuu niin kauan kuin koronavirus saadaan edes jotenkin kuriin. Toki rokotukset tuovat toivoa. 

Valtakunnallinen rokotusjärjestys on päätetty jo joulukuussa 2020. Sen mukaan vanhusväestö on saamassa rokotteet ensimmäisten joukossa. Käytännön rokotusjärjestelyt vaihtelevat kuitenkin terveydenhuollon vastuualueittain ja organisaatioittain. Veteraanijärjestöjen paikallistoimijoiden tulisikin ottaa yhteyttä alueensa rokotejärjestelyistä vastaavaan tahoon, ja pyrkiä edistämään veteraanien rokottamista etulinjassa. Varsinkin yksin kotona asuvia veteraaneja tulee myös tukea rokoteaikojen varauksissa ja muissa vastaavissa käytännön järjestelyissä. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan sotaveteraanipiiri on ryhtynyt toimeen ja palautteen perusteella asiaan on suhtauduttu positiivisesti. Yhteydenotoilla on merkitystä. 

Veteraanityöhön koronarajoitukset vaikuttivat merkittävästi. Viime keväänä yli 70-vuotiaille asetetiin erityisrajoituksia. Pelkästään tämä vaikeutti toimintaa. Rajoitukset nostivat keskusteluun ikäihmisten eristämisen ja yksinäisyyden vaikutukset. Ilman tieteellistä tutkimusnäyttöäkin ymmärtää, että vaikutukset eivät olleet myönteisiä muutoin kuin sen osalta, että ikäihmiset suojattiin tartunnoilta. Tämähän toteutui, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, hyvin.  

Pitkin vuotta rajoituksia purettiin ja ikäihmisten yleisten rajoitusten lisäksi voimaan jäivät vain paikoittaiset vierailukiellot laitoksiin ja hoivakoteihin. Siellä oleville läheisten vierailujen puuttuminen vie edelleen elämisen iloa. 

Korona-aika on tuonut esille ihmisten kekseliäisyyden. Veteraanejakin on kyetty tukemaan ja tapaamaan. Ruokakasseja on viety ovelle, on soitettu ja käyty puhelinkeskusteluja, luotu nettiyhteyksiä, lähetetty kortteja ja tavattukin, silloin kun se on ollut mahdollista turvallisesti. Emme ole unohtaneet kunniakansalaisiamme. Silti viruksen seuraukset, pelko, eristäminen, rajoitukset ja kaikki niistä seuraava kurittaa edelleen. Tähän haasteeseen meidän on kyettävä vastaamaan. 

Vastaus on yksinkertainen. Meidän on jokaisen otettava haaste vastaan ja ryhdyttävä toimeen. Korona-aikana ja sen jälkeen. Yksinäisyys ei vähene, jollei vierellä ole kanssakulkijoita. Edes pienen hetken. Ruokakassit eivät ilmesty portaille ilman kuljetusta eikä nettiyhteys synny, ellei sitä joku rakenna. Tämän vuoksi vetoan tämän lukeviin: tulkaa mukaan vapaaehtoistyöhön, jollette jo ole. Tulkaa mukaan veteraanitoimintaan. Teitä tarvitaan. 

Kirjoittaja on Rintamaveteraaniliiton toiminnanjohtaja