Selviytymisemme raskaista sotavuosista perustui kansan yhtenäisyyteen. Suomalaiset kokivat maansa ja yhteiskuntajärjestyksensä puolustamisen arvoiseksi. 

Tuon tahtotilan rakennuspalikat olivat moninaiset. Merkittävää oli kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu. Yleinen äänioikeus, yleinen oppivelvollisuus, yleinen asevelvollisuus sekä lait ja normistot olivat kaikille samat. Harvassa Euroopan maassa päästiin nauttimaan tällaisesta asetelmasta 1900-luvun alkupuoliskolla. 

Maanpuolustustahto lujittui Talvisodan torjuntavoitoissa ja kansa tottui sodan karuihin oloihin viitenä ankarana vuonna. Sotien patinoima kansan henkinen mielentila mahdollisti maamme jälleenrakennuksen.  

Sotien harventama veteraanisukupolvi johti maatamme pitkälle 1980-luvulle ja loi nykyisen yhteiskuntamme rakenteet ennen siirtymistään eläkevuosien lepoon. Harvan sukupolven osaksi on tullut vastata koko aikuisikänsä näin merkittävistä asioista.  

Samalla sotasukupolvi kasvatti jälkipolvensa seuraamaan viitoittamaansa tietä. Olemme onnistuneet luovimaan 1990-luvulta perin juurin muuttuneissa eurooppalaisissa tilanteissa veteraanisukupolvelta saatujen oppien ja kokemusten pohjalta. 

Näiden tekojen ansiosta Suomi nousi ryysyistä rikkauksiin sanan varsinaisessa merkityksessä. Päivittäisissä kiireissämme ja askareissamme tulee kuitenkin harvoin ajatelleeksi, kenen ansiosta asiamme ovat näin hyvin. 

Veteraanit eivät elämöi saavutuksillaan, mutta ymmärtävät hyvin työnsä merkityksen. He haluavat, että heidän arvojensa ja tekojensa muistot eivät himmene. Kyse ei niinkään ole rintaman sankaritöistä, vaan kokonaisuudesta, johon koko kansamme joutui. Tavalla tai toisella sota koski ja kosketti jokaista. 

Tammenlehvän Perinneliitto perustettiin 2003 vaalimaan sotasukupolven perinnettä. Perinneliitto päivitti vuoden alussa sääntönsä ja alkaa nyt 22 jäsenjärjestönsä voimalla valmistautua toteuttamaan veteraanien tahtoa myös alueellisella ja paikallisella tasolla. Perinnetyön tilannekatsaus on esitetty tässä numerossa omassa artikkelissaan. 

Perinnetyössä ei ole kyse ainoastaan tarinoista ja muisteloista. Kyse on jostain paljon syvemmästä kansamme sielun syövereihin ja DNA:han juurtuneista hengestä ja asenteesta, minkä varaan olemme rakentaneet identiteettimme ja menestystarinamme. 

Kansa oli 1930-luvun lopulla yhtenäisenä valmis puolustamaan maatamme. Meidän pitää yhtä yhtenäisinä olla valmiita vaalimaan heidän arvojaan ja tekojaan. Perinnetyön tulee koskea ja koskettaa jokaista. Sotasukupolvi on sen totta tosiaan ansainnut. 

Kirjoittaja on Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja