Veteraaniliittojen edunvalvontatyö jatkuu – lesket ja puolisot seuraavien tavoitteiden keskiössä

Vaikka valtio ei heitä ole riittävästi huomioinutkaan, ovat veteraaniliitot kantaneet huolta myös veteraaniensa leskistä ja puolisoista. Tulevaisuudessa heidän roolinsa on edunvalvonnassa entistä keskeisempi, paljastaa veteraaniliittojen juuri ilmestynyt Kenttäpostia-lehti. Sotaveteraaniliiton ja Rintamaveteraaniliiton yhteinen edunvalvonta on tuottanut viime vuosina merkittäviä tuloksia: marraskuussa voimaan astunut lakimuutos kotipalvelujen maksuttomuudesta sekä huhtikuun alussa rintamalisään saatu korotus yli kaksinkertaiseksi ovat näistä […]

Kalle Sukuvaaran kaksi syntymäpäivää – sodankyläläisveteraani sai elämälleen uuden alun

1923 Sodankylässä syntyneellä jatkosodan veteraanilla Kalle Sukuvaaralla on jotain, mitä monella ei: kaksi syntymäpäivää.  Toista hän viettää kesäkuun 27. päivä, 22.11. taas katetaan kahvit ystäville ja sukulaisille sotavankeuden päättymisen ja uuden elämän alkamisen kunniaksi. [br] Sisukas suurperhe Sukuvaara syntyi 9-lapsiseen perheen toisena lapsena. – Isäukko oli ammattimies: teki ensin neljä poikaa, sitten kolme tyttöä ja […]

Mitä kuuluu veteraaneille koronakaranteeniin? Viisi edellisen poikkeustilan kokenutta kertoo terveisensä nykyihmisille

Koko veteraaniväestömme lasketaan ikänsä puolesta kuuluviksi koronavirustartunnan kannalta vakavaan riskiryhmään, joten he ovat olleet eristyksissä muusta väestöstä jo viikkoja. He ovat myös ainoat, joilla on kokemusta siitä. kun maa oli edellisen kerran poikkeustilassa. Mitä heille kuuluu? [br] Olli Vuorio, 100, Vantaa Karanteenia vietän kotona yksin, sillä vaimoni kuoli Alzheimeriin seitsemän vuotta sitten. Yksinäisyydestä en ole […]

Tragediaa kameran edessä ja takana – suomalaisen elokuvan sotavuodet

Sotavuosina Suomessa oli vallalla tanssikielto, sillä huvitteluun ei maan käydessä sotaa suhtauduttu suopeasti. Elokuvia kuitenkin tehtiin ja katsottiin antaumuksella. Suomalainen elokuvatuotanto vakiintui omaksi – ja ensimmäisen vuosikymmenen aikana vahvaksi – viihdeteollisuuden toimijaksi 1930- luvun alkuvuosina, jolloin elokuva kävi taiteena läpi kenties merkittävintä murrostaan. Tiesitkö, että vielä 1931 Suomessa ensi-iltansa saanut Jääkärin morsian, jossa tuolloin vielä […]

Yhteyttä, huolenpitoa ja kanssaelämistä vaikka etänä – millaista on veteraanityö koronan aikaan?

Koronaviruksen vastaiset toimenpiteet ovat johtaneet koko veteraaniväestön samoin kuin suuren osan kenttäverkostostamme eristämiseen. Työ kunniakansalaistemme hyväksi ja parissa kuitenkin jatkuu.  Nyt jo kolmatta kuukautta jatkuvat varotoimenpiteet ovat pysäyttäneet varsinaisen veteraanitoiminnan tapahtumineen, retkineen ja virkistymistilaisuuksineen. Eristyksissä olevaan yli 70-vuotiaiden väestönosaan kuuluu paitsi koko veteraaniväestö, myös suuri osa veteraanityöntekijöistä. Tämän seurauksena esimerkiksi Lahdessa ovat toiminnassa mukana olevat […]

75 vuotta tämän kuvan otosta – totuus Suomen sotahistorian ikonisimman kuvan takaa

Tämä Suomen lipun pystyttämistä kolmen valtakunnan rajalle huhtikuussa 1945 kuvaava otos on muodostunut sotiemme historian ikonisimmaksi kuvaksi. Toinen maailmansota oli tuolla hetkellä maamme osalta päättynyt. Viholliset karkoitettu, Suomi vapaa. Kuva kertoo tunnetusti enemmän kuin tuhat sanaa, mutta tämän kohdalla niitä sanoja tarvitaan – se, mitä kuvassa näet, ei nimittäin ole totta. [br] [br] Syyskuussa 1944 […]

Tasavallan presidentin tervehdys kansallisena veteraanipäivänä 27.4.2020 – Republikens presidents hälsning på nationella veterandagen 27.4.2020

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät suomalaiset, Tänä vuonna vietämme kansallista veteraanipäivää poikkeuksellisissa oloissa. Valtakunnallista pääjuhlaa tai muitakaan kokoontumisia ei ole mahdollista järjestää. Arkemme on muuttunut monin tavoin. Tämä juhlapäivä muistuttaa meitä veteraanisukupolven perinnöstä. Me emme unohda tekoja ja uhrauksia, joiden ansioista Suomi selviytyi ja säilyi vapaana demokraattisena kansakuntana. Te sotiemme veteraanit olette eläneet läpi aikojen, jolloin […]

Lohtajalaisveteraani Paavo Palola 100 vuotta – ”On se kumma, että saa näin vanhaksi elää!”

Suosittu, nyt jo edesmennyt viihdelaulaja Juice Leskinen määritteli aikanaan ihanneihmisen. Ei ole tärkeä onko yli- vai alipainoinen, tärkeintä on, että on tasapainoinen. Tällainen on hänen vanhimman poikansa Kaukon mukaan 20.4. sadan vuoden ikään ehtimistään koronakaranteenissa juhlistanut lohtajalaisveteraani Paavo Olavi Palola. [br] [br] –  Juhlia emme pystyneet näissä olosuhteissa Paavolle järjestämään, pahoittelee Matti Uusi-Rauva Lohtajan Sotaveteraaneista. – […]

Minun veteraanini: Minna Sandelin – ”Pappa opetti esimerkillään”

Jokaisessa Kenttäpostia-lehdessä suomalaiset kertovat veteraanista elämässään. Tällä kertaa närpiöläinen Minna Sandelin jakaa Pentti-Pappansa tarinan. Haluaisitko sinä jakaa tarinasi? Ota yhteys toimitus@sotaveteraaniliitto.fi [br] [br] Monesti kuulee sanottavan, että sodistamme hengissä selvinneet eivät liioin kertoneet kokemuksistaan lapsilleen tai muille läheisilleen. Sotien päätyttyä oli aika suunnata voimat tulevaan, rakentaa omaa elämää ja yhteiskuntaa, kukin omalla sarallansa ja tavallansa. Usein vasta seuraava sukupolvi eli me lastenlapset olemme päässeet osallisiksi esi-isiemme tarinoista ja […]

Suomalainen sankarivainaja tuntolevyineen löydetty Kärstilänjärveltä – katosiko sinun suvustasi 22.6.1944 26-vuotias viestimies?

Karjalan kannaksella etsintöjä suorittava Karjalan Valli on tehnyt uuden löydön ja tällä kertaa jäänteiden yhteydestä löytyi myös tunnuslevy. Ainakin Kähärilässä, Suur-Perossa ja Raivolassa on todettu koronatartuntatapauksia, minkä seurauksena liikennettä on Kannaksellakin rajoitettu. Myös paikallinen sotavainajien etsintäyhdistys on antanut kehotuksen siitä, että mikäli etsintöjä suoritetaan, tulee niitä tehdä vain pienellä porukalla, kertoo yksi ryhmän jäsenistä, Vjatseslav […]