Vuoden Lotta 2020 on raumalainen pikkulotta Aila Salo

Lotta Svärd Säätiö on myöntänyt Vuoden Lotta- kunniamaininnan vuodesta 2007 alkaen. Vuoden Lotaksi voidaan valita lottatyössä ansioitunut henkilö tai lottahengessä uutterasti toisten hyväksi toiminut suomalainen nainen. Kunniamaininta voidaan myöntää myös yhteisölle, joka täyttää edellä luetellut kriteerit. Vuoden Lotta palkitaan arkkitehti Marja Hämäläisen suunnittelemalla numeroidulla Lottakorulla sekä kunniakirjalla. Aikaisempina vuosina Vuoden Lotta-kunniamaininnan ovat saaneet mm. Riitta […]

F/A -18 Hornetin ylilento Helsingissä 3.12.2019 on Ilmavoimien viimeinen kunnianosoitus Jatkosodan lentäjälleen Johannes Brotherukselle

Huomenna 3.12.2019 Helsingin taivaalla taas jyrähtää, kun F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjä lentää Helsingin Hietaniemen hautausmaan uuden kappelin yli Ilmavoimien viimeisenä kunnianosoituksena yhdelle omistaan: marraskuussa 96-vuotiaana kuolleelle jatkosodan lentäjälle Johannes Brotherukselle. Tuolloin 16-vuotias Brotherus palveli vapaaehtoisena jo Talvisodassa. Vahvan isänmaallisuutensa ja maanpuolustustahtonsa hän kertoi saaneensa lapsuudenkotinsa perintönä. – Isä oli vapaussoturi ja suojeluskuntalainen, ja halusin jatkaa samoja […]

Karjalan kannaksella tehtiin Talvisodan syttymisen muistopäivänä huikea löytö: Talvisodassa kaatunut suomalaissotilas

Karjalan Kannaksella kadonneita sankarivainajia etsivälle Karjalan Valli-ryhmälle tuli Talvisodan syttymisen 80-vuotispäivästä ihan erityisen sykähdyttävä: he löysivät Talvisodan aikana kaatuneen ja kentälle jääneen suomalaissotilaan jäänteet. [br] [br] Tavanomaisesta poikkeava etsintäpaikka Löytöpaikka sijaitsee Säiniön maastossa. Tavanomaisesti etsintäryhmä tutkii jatkosodan aikaisia, vuoden 1944 taistelupaikkoja. – Nyt lähdimme tiedustelemaan erästä entisen Viipurin maalaiskunnan paikkaa. Siellä taisteltiin Talvisodan loppuvaiheella. Suomalaiset […]

104-vuotiaan Talvisodan veteraanin Hannes Laamasen kohtalon hetket Kollaalla: ”Tuli käsky, että asemia ei jätetä ja tähän kuollaan”

Kerimäkeläisveteraani Hannes Laamaselle sotilasvalan lupauksesta tuli totta syyskuun alussa 1939. Laamanen joutui veljensä kanssa jakamaan oman kylän miehille palvelukseenastumismääräykset. – Käskykortin mukaisesti oli 10.10.1939 ilmoittauduttava seurantalolla ylimääräisiä kertausharjoituksia (YH) varten. Suojeluskuntalaisten tuli ottaa puku ja aseistus mukaan. Täältä siirryttiin kymmenen kilometrin marssilla Savonlinnaan. Noin viikko meni varuste- ja asehuollossa, kunnes siirryttiin Roikonkoskelle odottamaan siirtoa Kollaalle. […]

”Olin valmis siihen, että meidät ammutaan”- 12-vuotiaan Aira Samulinin järkyttävät muistot Talvisodan syttymisestä

Lottana sotavuosina toimineelle ja myöhemmin Suomen viihdetaivaan kiintotähdeksi nousseelle Aira Samulinille myönnettiin heinäkuussa kultainen reservin ratsastajamitali hänen työstään ratsastusperinteen ja maanpuolustuksen hyväksi. Kyseessä on Puolustusvoimain komentajan viralliseksi hyväksymä mitali, joka on kultaisena myönnetty aiemmin mm. jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothille sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Jatkona tälle luovutti Reservinratsastajat Ry:n puheenjohtaja Mika Lehtinen vaimonsa Tainan kanssa Samulinille […]

24-vuotias Torsti Juhavaara – mies, joka tiesi Talvisodasta ennen Mannerheimiakin

Talvisodan syttymispäivä on jäänyt ikuisesti sen kokeneiden mieliin. Päämajan operatiiviselle osastolle komennuksen saanut reservin majuri, sosiaalineuvos Torsti Juhavaara eli nuo hetket aivan niiden polttopisteessä. Sotaa edeltäneistä vaiheista tuolloin 24-vuotias Juhavaara kertoi myöhemmin seuraavasti. – Kriisitilanteen luoman ilmapiirin yhteydessä oli Puolustusvoimiemme organisointiin ja valmiuteen kiinnitetty jo erityistä huomiota. Oma liikekannallepanomme oli onneksi jo saatu toteutetuksi. Ratkaistavana […]

Mainilan lottakanttiinin vieraskirja ja muut sotahistoriaharrastajan tärpit Huutokauppa Helanderin huutokauppaan 27.11.2019

Helsingin Viikissä sijaitsevalla Huutokauppa Helanderilla   järjestetään vuosittain noin 30 salihuutokauppaa. Myyjiin kuuluu yksityishenkilöiden lisäksi viranomaisia, julkisia tahoja ja yhteisöjä.  Huutokauppaluetteloissa on usein sotahistoriaharrastajaa ja -keräilijää kiinnostavaa militariaa. Seuraava salihuutokauppa pidetään keskiviikkona 27.11. ja nyt itsenäisyyspäivän ja Talvisodan syttymisen muistopäivän alla on myynnissä poikkeuksellisen kiinnostavaa materiaalia, vinkkaa markkinointikoordinaattori Minna Sirén. Keräilijöiden (tai sellaiselle mieluista ja ainutlaatuista […]

Minun veteraanini: Maggie Mannerheim – ”Meillä on molemmilla Mannerheimien silmät”

Jokaisessa Kenttäpostia-lehdessä suomalaiset kertovat veteraanista elämässään. Tällä kertaa Göteborgissa asuva Maggie Mannerheim jakaa isoisoisosetänsä C.G.E.Mannerheimin tarinan. Haluaisitko sinä jakaa tarinasi? Ota yhteys toimitus@sotaveteraaniliitto.fi [br] [br] Marsalkka oli isoisäni setä. Emme koskaan tavanneet, sillä minä synnyin 11 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Isäni tapasi hänet pari kertaa.  Hän keskusteli sodasta sisarustensa kanssa ja hänen kirjeitään löytyy Kansallisarkistostakin. Hän pohti […]

Tunnetko sinä Kaarle Luhtasen? Sotaveteraaniliitto kaipaa apuasi – pystytkö sinä auttamaan tämän tuntolevyn kotiin saattamisessa?

Akaalla asuva Jussi Heikkilä osti Tampereella aikoinaan laatikollisen romuhopeana myytyä irtaimistoa. – Vuosi oli joko 2007 tai 2008, myyjä oli tuttu yksityishenkilö. Hän sanoi ajatellensa, että voisin olla kiinnostunut. Kaverit tietävät, että jos jossain on myynnissä Suomen sotien aikaista tavaraa, niin ottavat yhteyttä, jos hinta on korkea. Halvemmat tavarat he ostavat saman tien, kun tietävät, […]

Veteraaniliittojen edunvalvontatyö tuotti taas tuloksia: rintamalisään huomattava korotus

Eduskuntaryhmät ilmoittivat perjantaina 15.11. sopineensa yhteisesti, että sotaveteraaneille maksettavaa rintamalisää korotetaan nykyisestä 50.19 eurosta 125 euroon. Veteraniliittojen valtuuskunta oli tehnyt esityksen rintamalisän korottamisesta 200 euroon. Kyseessä on suurin korotus, mitä rintamalisään on koskaan tehty. Rintamalisää maksetaan henkilölle, jolle on myönnetty jokin rintamaveteraaneille myönnetyistä tunnuksista sekä henkilölle, jolle sota-arkisto on antanut todistuksen osallistumisesta miinanraivaukseen vuosina 1945–1952. […]