94-vuotias Pertti Kyrölä myhäilee kotonaan Turun Runosmäen vanhainkodissa kertoessaan pilke silmäkulmassa olevansa ennätysmiehiä.

– Seikun sairaalassa Turussa synnyin kesäkuussa 1924 ja tähän olen päässyt: tänään olen Suomen vanhin Pertti!

[br]

Elämään on mahtunut paljon

– Sairaalasta minut vietiin Museomäkeen konemestarin  taloon ja pian sieltä Mietoisiin. Sen jälkeen olen käynyt Karhumäessä, nähnyt sodankäyntiä Suojärvellä ja Loimolassa, ajanut takaa saksalaisia Suomussalmen suunnalla ja Kemijärvellä. Telakalla olin töissä vuosikymmeniä, hän listaa.

– Kaikkineen ihan hienoa elämää!

Talvisodan syttyessä Kyrölä oli vasta 15-vuotias. mutta itse hän ei olisi antanut nuoren iänkään estää liittymistä isänmaan taistoon.

– Viisitoistavuotiaana kävin kyselemässä armeijaan, mutta liian nuorena en ensimmäisillä yrityksillä päässyt kirjoihin.  Lokakuussa 1941 pääsin sitten asepalvelukseen: ensimmäiseksi Mynämäen asemalle ja sieltä Hyrylään, toisen komppanian kolmanteen joukkueeseen.

Töitä olisi riittänyt kotonakin ja pojan toivottiin jäävän kotiin.

– Syynissä sain kuitenkin kelvollisen paperin, Kyrölä kertoo.

Ensin edessä oli neljän kuukauden koulutus Hyrylässä, minkä jälkeen tie jatkui Karhumäkeen ja Paateneen täydennyskeskukseen.

– Rajakapteeni Kivikko kokosi pataljoonaa ja pyysin päästä rajamieheksi, koska olin hyvä hiihtämään. Niin olin miesten joukossa, hän iskee silmää.

– Edessä oli partioreissuja, korkeintaan kolmen vuorokauden kierroksia. Valvottavana oli yli 100 kilometriä. Talvi oltiin teltoissa tai korsuissa ja nälkä oli jumalaton. Hyvällä tuurilla sai paketteja kotoa. Sopassa, Hitlerin kaihossa, ei lihaa liiemmälti ollut.

[br]

[br]

Sinnikäs varsinaissuomalainen ei lannistu

– Perääntymisvaiheessa kunnostauduin ja ilmoitinkin, että nyt kyllä taistelen loppuun asti.  Älä yllytä, kyllä hengen vähemmälläkin menettää, jotkut opastivat, Kyrölä hymähtää.

– Vuosi 1942 oltiin vallan partiossa. Kerran 10 000 miestä tuli läpi, mutta onneksi paljastuivat. Tarkoituksena heillä oli eteneminen Suojärven vankileirille.

Haastavia paikkoja oli muitakin.

– Toisaalla partiota vastaan tuli vanhaksi naamioitu marjastaja. Lopulta risukasasta löytyi paljon etukäteen tuotuja aseita, hän muistelee.

Saksalaisiin Kyrölä muistaa tutustuneensa Petroskoissa, jossa se hengenlähtö oli lähellä.

– Olin saanut malarian. Saksalainen lääkäri pelasti minut sotilassairaala 66:ssa, hän paljastaa.

– Kun tiedot perääntymisestä tulivat Paateneen Kirkkoniemeen, painuin polvilleni kannon viereen, ja rukoilin. Suomi säästyy ja sinullekin jää tilaa, sanoin.

Usko säilyi Kyrölällä läpi sotavuosienkin.

– Olen aina luottanut Jumalaan ja aina hän on suojellut, hän tuumii.

Perääntymisvaiheessa vihollinen tuli voimalla päälle ja tuolloin Liesvaarassa ollut kolmas komppania määrättiin kulkemaan edellä.

– Kapulatien päässä tiedettiin olevan vihollisia, joten joukko pysähtyi. Majuri Lindgren tuli kysymään, että ketäs täällä on, nyt hyökkäämään! Mäkisen kolmas joukkue lähti. Haavoittuneita tuotiin 72.

– Mutta minä hyökkään, kertoo Kyrölä Lindgrenin ilmoittaneen.

Ennen rauhan tuloa Kyrölä ehti olla Lauri Törnin porukankin kanssa kahdessa tappelussa. Mukana myös muuan Mauno Koivisto.

– Kun rauhansopimukset tehtiin, niin otti se päähän, hän tunnustaa.

Jatkoa oli kuitenkin edessä: seuraavaksi lähdettiin ajamaan takaa 100 000 saksalaista.

– Suomussalmi, Posio ja lopulta Kemijärven rantaan, hän kertaa Lapin Sotansa kulkua.

[br]

[br]

Vaaraa vaijereiden varassa

Ennen sodan loppua oli koviakin taisteluja, Kyrölä muistuttaa.

– Pioneereilla oli töitä. Käyttöön otettiin tsekkiläisten syöksyveneitäkin. Ja joki jouduttiin ylittämään sillan vaijereitten varassa, koska saksalaiset olivat vasta räjäyttäneet sillan.

Savukoskella vastassa olivat venäläiset.

– Parin päivän päästä luovutimme Onttolan kasarmilla aseet. 1925 ja 1926 syntyneet jäivät jatkamaan.  Rasvasimme aseet, jotka yön aikana katosivat jonnekin.

Keväällä 1945 Kyrölä palasi kotiin, muutti opiskelemaan Turkuun, hankki viulun ja liittyi kaupungin musiikkipiireihin. Tie vei kuitenkin Wärtsilän telakalle puuseppäoppiin, minkä jälkeen edessä oli työnjohtokoulutus. Kaikkiaan telakalla vierähti lähes 40 vuotta. Nykymenosta ei Kyrölällä ole valittamista.

– Nyt olen tyytyväisenä täällä Runosmäessä. Miksen olisi, kun  nykyistä parempaa johtajaa ei olekaan!

[br]

[br]

Alkuperäinen artikkeli (Aimo Forsell: ”Seikun sairaalasta rajaa vartioimaan”) on julkaistu Turun Sotaveteraanit ry:n Veljesviesti-lehdessä 2/2018. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille. Jäseneksi pääset liittymään tästä.