Miksi Stalin suostui rauhaan? Onko siitä kiittäminen Juvalle Talvisodan viimeisinä viikkoina saapuneita englantilaisvahvistuksia?

Miksi Stalin suostui rauhaan? Onko siitä kiittäminen Juvalle Talvisodan viimeisinä viikkoina saapuneita englantilaisvahvistuksia?

Lentolaivue 42:sta ilmestyi tänä vuonna kirjakin

Uusimmassa Kenttäpostia-lehdessämme kerrotaan Juvan perinnetyöstä ja siitä, miksi ja miten siellä vaalitaan Lentolaivue 42:n perinteitä.

Talvisodan päättymisestä tuli tänä vuonna kuluneeksi tänä vuonna 80 vuotta. Kovin moni ei kuitenkaan vieläkään tiedä, millaiseen rooliin etelä-savolainen Juvan pitäjä nousi sen viimeisinä viikkoina.

Sodan viimeisillä viikoilla Suomen Iso-Britannialta ostamat 12 pommikonetta lennettiin kaikessa hiljaisuudessa Juvalle. Lentolaivue 42:lle saaduista Blenheim-pommikoneista ensimmäinen, tunnukseltaan laskeutui 26.2.1940 Jukajärven jäälle auratulle kentälle.

Lentorykmentti 4:n kolmas, Talvisodan alkaessa pelkästään paperilla ollut kaukotoimintalaivue perustettiin 16. tammikuuta 1940. Majuri Armas Eskolan komentaman kolmilentueisen laivueen miehistö oli tuon jälkeen siirtynyt Juvalle odottamaan Englannista ostettua Blenheim-kalustoaan.

[br]

Pommituslaivueen komentajana toimi majuri Armas Eskola (vas.)

[br]

Esikunta Wehmaan kartanoon

Wehmaan kartano sai tammikuussa pyynnön antaa huoneita laivueen sinne saapuvan esikunnan käyttöön. Kartanon yläkerrasta varattiin yksi iso ja kolme pienempää huonetta laivueenkomentajaa, esikuntapäällikköä ja tiedustelu-upseeria varten työ- ja majoitustiloiksi. Alakerran pieniin huoneisiin majoittuisi alipäällystö ja miehistöä. Yksi kartanon ulkorakennuksista oli tarkoitettu viestimiesten käyttöön ja sinne sijoittui myös radiokalusto ja tarvittava huolto.

25 henkilön vahvuisen esikunnan saapuminen 15.2. aiheutti valtavan muutoksen paikkakunnan normaaliin elämänrytmiin.   Laivueen ykköslentue majoittui kirkonkylän keskustassa sijaitsevaan Matkustajakoti-Kahvila Keskukseen, kakkoslentue Juvan pappilaan ja kolmoslentue järven toiselle puolen Kettulaan. Piikkilän kartanon rakennukset aivan jääkentän vieressä saivat majoitettavakseen kenttähuoltojoukkueen. Sängyt sijoitettiin kartanon saliin – nyt oli kaikki valmiina ja jäätiin odottamaan Juvalle saapuvia koneita.

[br]

Muistolaatta laivueen esikunnalle paljastettiin Wehmaan kartanon seinässä 1961

[br]

Neljän pysähdyksen taktiikalla

 Siviileiksi ”muuttuneet” 36 Blenheim-pommikoneen vapaaehtoisista muodostuvan miehistön jäsenet saapuivat rautateitse Bicesteriin, lähellä Lontoota sijaitsevalle kentälle. Suuressa lentokonehallissa odotti lentäjiään 12 lyhytnokkaisen IV-sarjan Bristol Blenheim Mk I -konetta, jotka Suomi oli ostanut käytettyinä Britannian kuninkaallisilta ilmavoimilta RAF:ltä. Myöhemmin ne saivat suomalaiset tunnukset BL-134 – BL-145. Koneista oli peitetty maalilla suomalaisten hakaristitunnukset ja runkoihin maalattu siviili-ilmailun käyttämät kirjaimet OH.

Brittilentäjät olivat kuulleet kuuluisasta Mannerheim-linjasta, joka kesti yhä murtumattomana sekä suomalaisista sotilaista, jotka taistelivat moninkertaista ylivoimaa vastaan eivätkä antaneet tuumaakaan periksi.

Siirtolentovalmisteluiden ollessa käynnissä, aurattiin Jukajärven jäälle hevosvetoisella jyrällä Piikkilän kartanon rannasta alkaen kolmisen kilometriä pitkä kiitorata. Pakkasesta johtuen ajovuoroja vaihdettiin tiuhaan. Helmikuun 25. päivänä pyrytti ja kaikki mahdollinen väki oli liikkeellä, jotta koneilla oli mahdollisuus laskeutua seuraavana päivänä jääkentälle.

Koneiden lennot olivat alkaneet 23.2. hyvässä lentosäässä Dyceen Skotlantiin, josta lento jatkui seuraavana päivänä Pohjanmeren yli koilliseen Stavangeriin, jonka Solan kentälle koneet laskeutuivat vajaan kolmen tunnin lennon jälkeen. Kun kenttää Juvalla kuumeisesti jyräämällä vielä tasattiin, olivat  RAF:n lentäjät jo Ruotsissa, laskeutumassa Vesteråsin kentälle. Välilasku oli tehtävä, koska siellä oli vastassa suomalaiset tähystäjät – Lentolaivue 42 komentajan, majuri Eskolan johdolla.

Västeråsissa nautitun, kaupungin tarjoaman lounaan ja hyvästelyjen jälkeen siirtolennot jatkuivat, nyt pilvirajan yläpuolelle nousten. Vasta Turun jälkeen sää selkeni ja näkyviin ilmestyivät suomalaiset saattohävittäjät. Loppuosa matkaa oli matalalentoa Juvalle saakka.

Illan suussa vähän ennen kello viittä koneet laskeutuivat vuorollaan valonheitin päällä Jukajärven jäälle. Koneet hinattiin kiitoradalta miten mikäkin: hevosten vetäminä, miesvoimin ja jopa yhdellä traktorilla. Lentolaivue 42 kauan odottama kalusto oli Juvalla.

– On vaikeaa sanoin kuvata sitä tunnetta, jonka kaikki koimme siellä jäällä, kun näimme nämä suuret koneet vasten auringon viimeisiä säteitä – vahva muistutus siitä, että emme sittenkään olleet yksin taistelussa ylivaltaa vastaan, muisteli myöhemmin Nils CJ Grotenfelt, Wehmaan kartanon silloinen isäntä.

Innokkaimmat lentäjistä kyselivät jo ”Where is the Mannerheimline, Where is the Mannerheimline?” (missä on Mannerheim-linja?)

– Meistä he olivat vähän höperöitä, kun eivät tienneet, missä näin paljon julkisuutta saanut puolustuslinja oli, Grotenfelt kirjasi muistiinpanoihinsa.

Mennyttä oli tosin linjakin, joka oli murtunut kaksi viikkoa aikaisemmin.

[br]

Jukajärven jäälle saapuneita koneita hinattiin hevosvoiminkin (kuva: Sotamuseo)

[br]

Tilanne rintamalla kiristyy

Marsalkka Timoshenkon antaman käskyn mukaisen, Viipurin valtaamiseen tähtäävän hyökkäyksen oli tarkoitus alkaa kaksi päivää myöhemmin. Suunnitelma oli hyökätä Viipurinlahden yli, koska pakkasista johtuen jää kantaisi hyökkäävät joukot ja kevyet panssarivaunut. Aikaa Jukajärvelle saapuneiden pommikoneiden varustamiseen oli vain vähän. Muut rykmentit laivueet olivat käyneet omaa sotaansa jo joulukuun alusta.

Viipurinlahden tilanne kiristyi edelleen – 28.2.1940 suomalaiset sotilaat olivat jo joutuneet vetäytymään paineen alla taka-asemiin Viipurin edustalle. Vihollinen eteni nyt Viipurinlahden, Talin, Ihantalan ja Vuosalmen suuntiin. Maaliskuun alussa Viipurinlahtea oli ylittämässä vahvat vihollisjoukot, jotka olivat jo vallanneet Teikarsaaren, Tuppuransaaren ja Uuraan. Joukkoja seurasivat kevyt T-26 panssarit.

2.3. olivat venäläiset etujoukot jo maissa Vilaniemessä sekä Häränpäänniemessä ja uusia joukkoja oli nähty jäällä matkalla etulinjaan. Jukajärven jäälläkin elettiin ratkaisun hetkiä koneiden saamiseksi pommituskuntoon ja lähtövalmiiksi.

Lentorykmentin esikunnan tiedusteluun päästiin vastaamaan 4.3. klo 15. Kolme konetta oli valmiina pommituslennolle, joka suuntautui annetun tehtävän mukaan Viipurinlahden Kinnarit-saareen. Suoritusilmoitus kertoi saareen saaneen täysosuman jo johtokoneen osumista.

Seuraavana päivänä neljä Blenheimia nousi ilmaan kohteenaan Pullinniemessä, Tuppuransaaressa ja Teikarinsaaressa oleva olevat joukot, joita oli lahden jäällä ja saarissa runsaasti. Nyt vastassa oli jo vihollishävittäjiäkin ja pommit oli pudotettava kiireesti Uuraan saarissa olevan kolonnaan 250 metristä.

[br]

Blenheim-kone pommeineen

[br]

Onko Blenheimejä kiittäminen rauhansopimuksesta?

Martti Häikiö (Kuva: Veikko Somerpuro)

Suomen puolustus oli sodan viimeisinä päivinä jo romahtamaisillaan. Kauaa ei olisi Stalinin tarvinnut odottaa, ennen kuin hänen haaveistaan valloittaa Suomi olisi todennäköisesti tullut totta. Siksi jälkeenpäin on ihmetelty, miksi hän päätyikin neuvottelupöytään neuvottelemaan rauhasta?

Suomalaisen historiantutkijan, professori Martti Häikiön mukaan syy voi hyvinkin löytyä juurikin Blenheimeistä.

Hänen mukaansa Neuvostoliitto oli tehnyt Suomen hankkimat koneet nähtyään virheellisen johtopäätöksen siitä, että kyseessä olivat brittien koneet, mikä uskottiin tarkoittavan sitä, että länsivallat olivat Iso-Britannian johdolla nyt konkreettisesti sotkeutumassa Suomen ja Neuvostoliiton välillä käynnissä olevaan sotaan.

Häikiön näkemyksen mukaan väliintulon edustamat riskit olisivat olleet Puna-armeijalle aivan liian korkeat, minkä seurauksena se katsoi parhaaksi tyytyä rauhansopimukseen.

[br]

Suomen kansa sai kuulla ulkoministeri Väinö Tannerilta Moskovan rauhan ankarista ehdoista tunti sen voimaan astumisen jälkeen 13.3.1940 klo 12

[br]

Tappioita ja tuloksia

Maaliskuun 7. päivän aamuna kolme konetta starttasi sotalennolle pommittamaan voimakkaassa it-tulessa Vilaniemen kärjessä olevia joukkoja ja jäällä havaittuja hyökkäysvaunuja. Koneista yksi pääsi osumista huolimatta takaisin tukikohtaan, mutta toisen ampuivat hävittäjät alas Koiviston lähistöllä. Kone syttyi ilmassa tuleen ja putosi jäälle. Sen ohjaaja ja konekivääriampuja saivat surmansa, mutta tähystäjän, Kauko Nykäsen, onnistui pelastautua haavoittuneena laskuvarjolla koneesta. Puolitoista kuukautta myöhemmin – kadonneena ja nyt jo kuolleeksi julistettuna, palasi sotavankeudesta.

Kaikkiaan laivueen tappiot Talvisodassa oli kolme kuollutta, yksi sotavankeuteen joutunut ja yksi lievästi haavoittunut. Koneista yksi tuhoutui täysin, muut vaurioituneet koneet olivat eripituisia aikoja korjauksessa Valtion Lentokonetehtaalla Tampereella.

Talvisodan päättänyt Moskovan rauhansopimus astui voimaan 13.3.1940 klo 11.00. Viimeiset lentonsa laivue teki vielä samana päivänä. Aamusta alkaen teki kolme konetta vuoron perään kuusi pommituslentoa Vasikkasaareen ja Pölläkkälään Vuosalmella, jossa tilanne oli äärimmäisen vaikea vihollisen saadessa jatkuvasti täydennyksiä. Vielä klo 9.30 starttasi yksi kone ja suuntasi kohti Vasikkasaarta, jonka eteläkärkeen pommit pudotettiin klo 10.00. Paluumatkaa tehtiin kelloon vilkuillen ja kun kone laskeutui Jukajärvelle, oli takaraja ylittynyt kymmenellä minuutilla. Hankaluuksien välttämiseksi saapumisajaksi merkittiin 10.45.

Blenheimien ja Suomen sota oli vihdoin ohi.

[br]

Suomen Ilmailumuseon BL-200 on ainoa laatuaan maailmassa

[br]

 

[br]