Tänä vuonna perustamisensa 100-vuotisjuhlavuottaan viettävästä Lotta Svärd-järjestöstä tulee kaikille varmasti ensimmäisenä mieleen heidän harmaa ”univormunsa”. Aina se ei kuitenkaan näyttänyt siltä, millaisena olemme sen oppineet tuntemaan!

[br]

[br]

Kohti yhdenmukaisuutta

Alusta saakka lottajärjestöön kuulumisen ulkoinen tunnusmerkki oli lottapuku, jota järjestön jäsenet olivat oikeutettuja, osin myös velvoitettuja käyttämään. Alkuun niissä oli kuitenkin eri puolilla Suomea hyvin paljon vaihtelua.

Osa yhdistyksistä käytti oman seutunsa kansallispukua, osa puolestaan sarkavaatteiden alla sisäpukuna sinivalkoruudullista pumpulipukua. Lappeenrannassa puolestaan otettiin käyttöön puku, joka mukaili Edelfeltin taulun sen alkuperäisen, järjestölle nimensäkin antaneen hyväntekijän Lotta Svärdin pukua. Monessa paikassa käytetyistä sini- tai punaruudullisesta kankaasta tehdyistä puvuistakin luovuttiin, koska sellaisilla oli jo muita vakinaisia käyttäjiä.

Lottapuvun yhtenäisyys koettiin tärkeäksi ja jo ensimmäisessä kokouksessaan helmikuussa 1921 lottajärjestössä ylintä päätäntävaltaa käyttävä keskusjohtokunta hyväksyi pukumallin niille lotille, jotka olivat velvollisia sitä toimessaan käyttämään. Puvun materiaaliksi haluttiin mahdollisimman halpa ja käytännöllinen kangas ja saatavuudeltaan parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui se harmaa kangas, jonka olemme tulleet tuntemaan.

[br]

[br]

Tarkka ohjeistus

Asuun kuului lyhyt sarkatakki, väljä takinvärinen sarkahame, harmaasta lämpimästä kankaasta valmistettu pusero ja Mannerheimin mallinen lakki. Jalkineiksi puvun kanssa suositeltiin saappaita, pieksuja tai rasvanahkaisia nuorakenkiä ja säärystimiä.

Lottapukuasian käsittelyä jatkettiin keskusjohtokunnassa saman vuoden syksyllä. Pukumallia muokattiin sekä viimeisteltiin ja sen käytöstä laadittiin yksityiskohtaiset ohjeet. Lottajärjestön yhtenäinen ja virallinen pukumalli hyväksyttiin keväällä 1922.

Puvun kanssa tuli käyttää tummia sukkia ja kenkiä tai monoja eikä sen kanssa saanut käyttää kuin järjestön omia merkkejä. Ja jos olivat yksityiskohtaisia puvun käyttöä säätelevät ohjeet, sitä olivat myös itse puvun ulkoasua koskeva ohjeistus.

Puvun tuli olla harmaata puuvillakangasta ja pitkähihainen. Siihen kuului irrotettava valkoinen kaulus sekä valkoiset kalvosimet. Hameen helman tuli olla 25 cm maasta ja jopa taskujen koko ja sijainti oli tarkka (korkeus 20 cm, leveys 17 cm ja ommeltu 15 senttiä vyötäröstä alaspäin.)

Juhlatilaisuuksissa käytettävä puku oli villakankainen.

(Kuulemma itsensä ylipäällikkö Mannerheim teetätti itselleen vaatteita lottapuvun kankaasta, joka oli perinteiseen sotilasvaatetukseen käytettävää materiaalia pehmeämpänä käytössä miellyttävämpää…!)

[br]

[br]

Ja mistä ne puvut sitten tulivat?

Käytännöt vaihtelivat paljonkin. Kenttälotille lottajärjestö pyrki mahdollisuuksien mukaan hankkimaan puvut keskitetysti, mutta muista lotista osa teki pukunsa itse, osa taas teetätti sen jollain ompelutaitoisemmalla. Niinpä puvuissa on – vaikka sitä ei päällisin puolin huomaisikaan! – itse asiassa hyvinkin paljon vaihtelua materiaalin pintarakenteen ja tarkan värisävyn suhteen.

Alkuvuosina pukuun kuului päällysvaatteena sarkamantteli. Myöhemmin sen rinnalle käyttöön tuli myös kevyempi lottasadetakki. Lotan tehtävistä riippuen puvun kanssa saatettiin käyttää myös esimerkiksi valkoista esiliinaa ja kolmikulmaista huivia (lääkintä- ja tarjoilutehtävät) tai harmaata työesiliinaa ja samasta materiaalista valmistettua huivia (keittiö- ja siivoustehtävät ja muut ”raskaammat” työt). Esiliinan sijaan työtehtävissä saatettiin käyttää myös työtakkia.

Oli myös asioita, joita lottapuvussa ei koskaan saanut tehdä: näihin kuuluivat esimerkiksi tupakointi sekä alkoholin nauttiminen tai sen tarjoilu.

Pikkulottien puvuksi hyväksyttiin vuonna 1931 lottapuku pienoiskoossa. Päähineenä puvun kanssa käytettiin lottalakkia tai sinistä baskeria. Kolme vuotta myöhemmin vahvistettiin lottien voimistelupuvun malli, minkä yhteydessä käytiin vilkasta keskustelua siitä, sopiiko lottavoimistelijoiden esiintyä paljain säärin. Lopulta päätettiin, että jos Voimisteluliiton edustajat esiintyvät ilman sukkia, saavat niin tehdä myös lotat!

[br]

[br]

Sodan jälkeen

Ohjeessa mainittiin ”nykytilanteen aiheuttamina järjestelytoimenpiteinä” mm. arkistojen tuhoaminen sekä se, miten lottakanttiinien omaisuuden kanssa tulisi toimia… ja lottapuvun käyttö. Komennukselta palaavien lottien tuli ilmoittautua omaan sotilaspiiriinsä ja luovuttaa lottavarusteensa siellä. Ohjeistus ei kuitenkaan ottanut huomioon sitä, ettei monella rintamalta palaavalla lotallakaan ollut mukanaan mitään muuta kuin vaatteet päällään ja säännöstelyn aikana, kaiken ollessa kirjaimellisesti kortilla, ei uusia vaatteitakaan saanut hankittua käytännössä mistään.

Vaikka lottapuvuista tuli poistaa kaikki tunnukset, ei niiden käyttöä koskaan kielletty. Muuttunut poliittinen ilmapiiri johti kuitenkin siihen, että moni lotta hävitti tai piilotti pukunsa eikä välttämättä koskaan kertonut edes jälkeläisilleen kuuluneensa lottiin.

Koska kaikesta oli pulaa, ei lottapuvunkaan kaltaista raaka-ainetta kuitenkaan kannattanut heittää hukkaan. Niistä tehtiin vaatteita lapsille, lisäksi lehdissä oli ohjeita siitä, miten puku saatiin (esim. taskut poistamalla ja kirjailuin) muutettua tavalliseksi arkikäytötön sopivaksi vaatteeksi.

[br]

[br]

Lottapuku tänään

Moni teistä miettii nyt varmaan ihmeissään sitä, että on nähnyt lottapukuja ihan nykyäänkin; esimerkiksi erilaisissa maanpuolustushenkisissä tilaisuuksissa tai kuoroissa. Ja oikeassa olette: kyllä niitä pukuja käytetään vieläkin. Alkuperäisiä niistä tosin on enää vain harva, ihan niin kuin niitä lottiakin.

Yksi lottapukua säännöllisesti käyttävä perinteenvaalija on pöytyäläinen Tuija Saura.

– Olen kaiketi ensimmäinen, joka sotien jälkeen on julkisesti käyttänyt pukua ja tätä nykyä taatusti sitä eniten Suomessa sodan jälkeen käyttänyt henkilö, puvussa jo 31 vuoden ajan esiintynyt ja lottaperinteestä luennoinut Saura arvioi.

– Lottapuku herättää kysymyksiä laidasta laitaan, alkuvuosina siitä jopa syyllistettiin. Vasta jälkeenpäin, kun lottien kunnia oli palautettu, olen miettinyt, miten ”rohkea” olin, vaikka enemmänkin se taisi alkuvuosina olla tietämättämyyttä asioista.

Hänen pukunsa on peräisin hänen appensa äidiltä.

– Puku oli Aino Sauran lottapuku vuodelta 1921. Isomummi oli Pöytyän lottien perustajajäsen, toimien puheenjohtajana ja sihteerinä vuorovuosina toisen emännän kanssa aina Lotta Svärd- järjestön lakkauttamiseen saakka. Puku oli villakankainen lottapuku eli ns. juhlapuku. Esiinnyin siinä alueellisen lottaperinneyhdistyksen toiveesta vaikka millaisissa virallisissa ja epävirallisissa tilaisuuksissa, sota-ajan lauluja esittäen, hän kertoo.

– Villaista pukua käytin vuorotellen Varsinais-Suomen Maakuntasäätiöltä käyttööni annetun lääkintälotan puvun kanssa vuoteen 1998 jolloin sain nykyisen pukuni. Tämä puuvillainen muonituslotan puku kuului appeni tädille Helvi Sauralle ja löytyi vintiltä  pukupussista hänen  jäämistönsä selvityksessä.  Ennen sitä en edes tiennyt hänen olleen lotta.

[br]

[br]

Lottapuvun kantamisen hän on aina kokenut arvokkaaksi.

– Siinä historia on niin konkreettisesti lähellä. Jollain lailla se nostaa ryhdin ja velvoittaa kantajaansa toimimaan ”Kultaisten sanojen” ohjeiden mukaan. Lottapuvussa on kotoista ja hyvä olla. Puvun käyttösääntöjä olen aina noudattanut tarkasti ja saanutkin siitä kiitosta. Olen myös Lottaperinneliiton puheenjohtajien luvalla toiminut kentällä eräänlaisena ”vahtina” ja opastanut useita puvun käyttäjiä eri tilaisuuksissa. Muistiin on jäänyt erityisesti Lotta Svärd-juhla Finlandia-talossa, jossa parikymmentä nuorta naista oli opettajansa ohjein puettu lottapukuun. Kaikilla nuorilla naisilla valkoiset sukat! Ripitykseni jälkeen sukat vaihtuivat mustiin.  Joskus on puuttuneet kaulukset ja mansetit, tai on ollut tuhti silmämeikki tai kynsilakkaa, hän paljastaa.

Hänen pukunsa on myös taatusti nähnyt enemmän maailmaa, kuin yksikään toinen lottapuku.

– Olen esiintynyt puvussa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Virossa, Espanjassa ja Saksassa. Puku on aina kulkenut käsipakaasissa, jotta on varmasti pysynyt mukana.  Koen myös olleeni etuoikeutettu, koska olen puvussani saanut tavata niin monia ”oikeita” lottia ja pikkulottia. Lottapuku on tuonut minulle ”henkisen lottuuden”. Jos sielunvaellukseen uskoisin, niin  varmaa on,  että olen ollut edellisessä elämässäni lotta.

[br

[br]

Lotta Svärd 100- vuotisjuhlavuosi on näkyvästi esillä myös Sotaveteraaniliiton viestinnässä ja Lotta Svärd- järjestöä eri teemojen kautta käsitteleviä artikkeleita julkaistaan vuoden aikana niin nettisivuillamme kuin Kenttäpostia-lehdessämme.

[br]

PS. Joko luit aiemmin sarjassa ilmestyneet kirjoitukset?

• 12 kummallista, kiehtovaa ja koskettavaa asiaa, joita et tiennyt 100-vuotisjuhlaansa viettävästä Lotta Svärdistä – lue ja ylläty!

• Lottamuseon uusi päänäyttely nostaa esiin Lotta Svärdin 100-vuotisen yhteiskuntavastuun