Kesäkuun 4. päivää, Mannerheimin syntymäpäivää, on vuodesta 1942 vietetty Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä. Päivän virallinen ohjelma käynnistyy perinteisesti Hietaniemen hautausmaalla Sankariristillä sekä Mannerheimin haudalla toimitettavin seppeleenlaskuin.

Puolustusvoiman komentajan sekä Helsingissä palvelevan kenraalikunnan seppeleenlaskun jälkeen ovat vuorossa maanpuolustusjärjestöt, joiden keskuudesta vuosittain valitaan yksi toimija hoitamaan tätä kunniatehtävää. Viime vuonna maanpuolustusjärjestöjen seppeleen laski Jääkärisäätiö, sitä edellisenä Maanpuolustuskiltojen liitto.

Tilaisuus on juhlava kenelle tahansa, mutta tänä vuonna seppeleen laskevalle Lotta Svärd-säätiölle on kyseessä ihan erityisen merkityksellinen hetki, eikä vain siksi, että tänä vuonna perustamisensa 100-vuotisjuhlaa viettävä järjestö on tehtävässä ensimmäistä kertaa.

Tämä on nimittäin hetki, jota he ovat saaneet odottaa 70 vuoden ajan.

[br]

[br]

Koko kansan suru

27.1.1951 Suomen kansan yhdisti yhteinen suru. Syy oli maan juuri saamassa uutisessa: Suomen Marsalkka Mannerheim, ylipäällikkö, joka kerran oli yhdistänyt samaisen kansan taistoon kaikkien yhteistä vihollista vastaan, oli poissa.

2.2.1951 hänen ruumiinsa lennätettiin Sveitsistä Suomeen, minkä jälkeen arkku vietiin Helsingin Tuomiokirkkoon. Kahden päivän ajan kansalla oli tilaisuus käydä Tuomiokirkossa jättämässä jäähyväisensä herrasmiehelle ja upseerille, joka jätti niin vahvan jäljen maamme historiaan, että vielä yli puoli vuosisataa myöhemmin hänet valittaisiin historiamme Suurimmaksi Suomalaiseksi.

[br]

[br]

Ja kansa tuli.

Suomen lipulla peitetyn arkun päällä lepäsivät hänen miekan ja marsalkan sauvansa lisäksi myös hänen kenraalin valkoinen turkishattunsa. Niiden alla lepäsi pitkän ja poikkeuksellisen taipaleen elänyt vainaja: aatelismies, sotilas, tutkimusretkeilijä ja valtionpäämies.

Mannerheimin pyynnöstä hänet tultaisiin hautaamaan vaatetuksessa, jossa kitetyi hänen ehkä tärkeimmäksi kokemansa rooli: marsalkan asussa.

[br]

[br]

Tulijoita oli kymmeniä tuhansia. Kirkko pysyi avoinna läpi yön ja esimerkiksi iltakymmeneltä oli viisirivinen jono paikalla olleen Turun Sanomien toimittajan mukaan yli kilometrin mittainen. Kirkon ovet oli tarkoitus sulkea hautajaisia edeltävänä päivänä, lauantaina, kello 15, mutta tulijoita oli yhä niin paljon, että lisäaikaa annettiin vielä kolme tuntia.

[br]

[br]

Historian suurimmiksi tulisivat jäämään myös hänen sunnuntaina, helmikuun 4. päivänä järjestetyt hautajaisensa, joissa pelkästään hautaan laskua seuraamaan päässeiden määrä nousi kolmeenkymmeneentuhanteen.

Kirkosta tuodessa Mannerheimin arkku laskettiin kuuden mustan hevosen vetämälle, sodassa käytössä olleelle tykkilavetille, minkä jälkeen alkoi matka kohti Hietaniemen hautausmaata. Siellä hänet laskettaisiin lepoon tuhansien häntä palvelleiden ja kaikkensa antaneiden miesten joukkoon.

[br]

[br]

Helsingin kaduille johtajaansa hänen viimeiselle matkalleen saattamaan kokoontunut surusaattue oli kilometrien mittainen ja tapahtumaa seuranneiden määrän arvioidaan olleen 100 000-150 000. Tuo on paljon millä tahansa mittapuulla, mutta etenkin ottaen huomioon, että 1951 oli Suomen koko väkiluku reilu neljä miljoonaa.

Hautajaiset radioitiin kaikilla kanavilla ja niistä raportoimaan valittiin äänistä sinivalkoisin: selostajalegenda Pekka Tiilikainen. Elämänsä raskaimmaksi tehtäväksi myöhemmin luonnehtimansa päivän tunteikkuus oli liikaa jopa kaiken nähneelle konkarille ja kesken suoran lähetyksen myös hän purskahti itkuun.

[br]

[br]

Huoli poliittisesta provokaatiosta

Tapahtuman suuruus ja sen saama laaja huomio herättivät myös huolta: pelättiin, että Suomen läpi sen sotavuosien luotsanneen ylipäällikön ja aikanaan nimenomaan valkoisen Suomen armeijaa johtaneen Mannerheimin hautajaiset tulkittaisiin (ei tarvitse arvailla missä suunnalla) provokaatioksi, joka pahimmillaan johtaisi ulkopoliittiseen selkkaukseen. Pelko oli niin vahva, että hallitus teki jopa periaatepäätöksen siitä, voisiko se virallisessa ominaisuudessaan edes osallistua hautajaisiin. Heidän näkemyksensä? Ei voisi.

Lopulta hautajaisiin uskaltautui silloisen hallituksen ministereistä vain kaksi: pääministeri Urho Kekkonen sekä ulkoministeri Åke Gartz.

[br]

[br]

Äänekkäimmät vastustajat kotimaassa vaativat jopa, että hautajaiset järjestettäisiin pienimuotoisena ja ilman julkisuutta, unohtaen sen, että Mannerheim oli yhdistänyt kansan paitsi kuolemassaan, myös eläessään.

Totta, sisällissodassa Mannerheim oli johtanut valkoista armeijaa, mutta se oli tuolloin myös maan laillista hallitusta edustava ja puolustava sotaväki. Mannerheim oli kuitenkin myös se, joka päiväkäskyllään pisti lopun 16.toukokuuta vietettävälle valkoisten voitonparaatin juhlapäivälle ja sen sijaan lanseerasi tätä nykyä Kaatuneitten muistopäivänä tunnetun, toukokuun kolmannelle sunnuntaille ajoittuvan yksimielisyyden ja kaikkien sankarivainajien muistopäivän.

Miehissään hän näki suomalaisen sotilaan – puoluekannasta, uskonnosta tai etnisyydestä riippumatta – ja osoitti päiväkäskyissään ja armeijaa puhutellessaan kiitollisuutta ja ihailua heistä kaikkien urhoollisuutta ja panosta kohtaan.

[br]

[br]

Lotat sivuutettiin

Sodanjälkeistä poliittista ilmapiiriä leimaava, yhä jatkuva pelko vanhaa vihollista kohtaan jätti kuitenkin jälkensä myös Mannerheimin hautajaisiin. Sen saivat kokea myös lotat, jotka muun kansan lailla halusivat osoittaa kunnioitusta ylipäällikölleen osallistumalla tämän hautajaisiin.

– Tätä ei pidetty poliittisen tilanteen vuoksi sopivana, vahvistaa Lotta Svärd-säätiön toiminnanjohtaja Anne Nurminen nyt.

Vaan jos oli sisukas suomalainen sotilas, niin sitä oli myös suomalainen lotta.

– (Lottajärjestön puheenjohtajana kahteen otteeseen toiminut) Helmi Arneberg-Pentti oli ollut kaupungilla saatuaan tiedon, ettei lottien sallittaisi jättää hautajaisissa Mannerheimille jäähyväkisiä. Kukkakaupan ohi kävellessään hänen huomionsa kiinnittyi sen ikkunassa olleeseen hienoon kukkalaitteeseen ja hän sai idean. Siltä seisomalta hän marssi kukkakauppaan ja tilasi lottamerkin mallin mukaisen kukkalaitteen. Tämän jälkeen hän otti yhteyttä Gustav Ehrnroothiin (ratsuväen kenraalimajuri ja myöhemmin jalkaväenkenraaliksi kohonneen Adolfin isoveli) ja pyysi häneltä apua kukkalaitteen toimittamiseen Tuomiokirkkoon.

Ja kuinka ollakaan…

– Kun hautajaispäivä koitti, oli laite kenenkään tietämättä vain ”ilmestynyt” arkulle, Nurminen hymyilee.

Edessä oleva tilaisuus saa Nurmisen selvästi kiitolliseksi ja ylpeäksi koko järjestönsä puolesta.

– Nyt me sitten päästään – ja vielä 100-vuotisjuhlavuonnamme! – laskemaan se seppele Mannerheimin haudalle. Ihan virallisesti.

[br]

[br]

Eräälle lottien seppeledelegaatioon mukaan kutsutulle henkilölle hetki tulee olemaan ihan erityisen merkittävä. Hän on Katri Innanen, Arneberg-Pentin lapsenlapsi.

– On hienoa, että lotat pääsevät vihdoin laskemaan seppeleen Mannerheimin haudalle. Kuulin isoäitini ideoimasta kunnianosoituksesta vasta, kun valmistelin esitelmää Lottamuseolle naisten päivänä 2015 pidettyyn tilaisuuteen. Hän itse ei koskaan itse puhunut siitä. Niinpä olin erittäin otettu ja liikuttunut, kun sain kutsun tulla mukaan seppeleenlaskuun, Innanen iloitsee.

– Tämä on todella erityinen hetki minulle ja koen sen suurena kunniana isoäitini puolesta. Hänellä oli vahva kutsumus palvella vasta itsenäistynyttä isänmaata ja turvata sen olemassaolo. Hän puhui harvoin lotta-ajoistaan – sitä kun ei ajan hengen mukaisesti ollut sopivaa pitää esillä. Isoäitimme tunteet olisivat nyt varmasti monitahoiset: nöyryyttä, ylpeyttä ja iloa, että lotat saavat vihdoin jättää virallisesti tervehdyksensä Suomen marsalkka Mannerheimille.

[br]

Psst. Kiinnostaisiko päästä paikan päälle 70 vuoden takaisiin tunnelmiin? Videotaltioinnin Mannerheimin hautajaisista löydät täältä.

[br]

[br]

Lotta Svärd 100- vuotisjuhlavuosi on näkyvästi esillä myös Sotaveteraaniliiton viestinnässä ja Lotta Svärd- järjestöä eri teemojen kautta käsitteleviä artikkeleita julkaistaan vuoden aikana niin nettisivuillamme kuin Kenttäpostia-lehdessämme.