Muhoslainen Lopella syntyneestä Kaarlo Maneliuksesta tuli neljävuotiaana hänen vanhempiensa muuttaessa takaisin äidin sukulaisten lähelle, jossa heidät oli joitain vuosia aikaisemmin vihittykin.

– Tänä päivänä Suomi on hyvä maa asua, muistaa Manelius huomauttaa Muhoksen Sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtajalle Pertti Marttiselle ennen kuolemaansa antamassaan haastattelussa.

– Meillä on kaikki asiat hyvin, toisin kuin ankarina sota-aikoina.

Veteraanin elämän alkuvaiheet olivatkin varsin vaatimattomat: esimerkiksi juoksevan veden kaltaisista mukavuuksista ei lapsuuden kotitilalla vielä osattu haaveillakaan ja 1930-luvun alkuvuosien pula-aikana koko tilan menetyskin oli lähellä.

Poikavuosinaan Manelius liittyi suojeluskunnan poikaosastoon ja oli isänmaan palveluksessa jo 16-vuotiaana ollessaan Talvisodassa ja Jatkosodan alkuvaiheessa vartioimassa Muhoksen rautatiesiltaa. Marraskuussa 1941 tuli täyteen 18 ja heti tammikuussa olivat edessä kutsunnat.

– Alokkaat majoitettiin Oulun poikalyseon luokkahuoneisiin. Alokasaika hurahti nopeasti.

Valatilaisuus oli helmikuussa, jonka jälkeen hänet komennettiin aliupseerikouluun. Sen jälkeen hänen yksikkönsä siirrettiin Limingan emäntäkoululle lisäkoulutusta varten ja majoitettiin sen yläkerran huoneisiin.

– Olen joskus sanonut tuttaville, että olen käynyt Oulussa lyseon ja Limingassa emäntäkoulun, hän veistelee pilke silmäkulmassa.

– Uskokoon ken tahtoo!

[br]

[br]

Uhtuan rintamalohkolle

Syyskuussa 1942 Jalkaväkirykmentti 11:n komppania, johon Manelius oli sijoitettu, siirrettiin Suomussalmen kautta Uhtuan suunnalle Kuittijärven maastoon, missä Jatkosodan hyökkäysvaihe oli muuttunut asemasodaksi. Saksalaiset luovuttivat puolustusasemat suomalaisille Kuittijärven ja Eldankajärven seudulla. Maneliuksen komppania alistettiin pataljoonaan, joka oli siirretty Kiestingistä Uhtuan puolustuslinjalle. Komppanian päällikkönä oli kenraali Hjalmar Siilasvuon poika luutnantti Ensio Siilasvuo.

Ensituntuman sotaan hän sai jouduttuaan heti saapumisiltanaan vartioon.

– Pilkkopimeä yö ja syvä hiljaisuus loivat aavemaisen ja orvon tunnelman. Pelon tunne oli tuona ensimmäisenä vartioyönä voimakas. Myöhemmin tunne turtui ja sen kanssa oppi elämään, hän kertoo.

– Kerran kuului voimakas miinan räjähdys vihollisen puolella. Tiedustelemaan lähtenyt partio palasi raahaten kuollutta karhua mukanaan. Karhu teurastettiin ja lihat jaettiin komppanian miesten kesken.

Vuota luovutettiin komppanian päällikölle.

– Asemasotavaiheessa kahakoitiin ja partioitiin molemmin puolin. Lisäksi tarkka-ampujat kyttäsivät kärsivällisesti varomattomia liikkujia.

[br]

[br]

Taistelut Kannaksella

Huhtikuussa 1944 saksalaiset ottivat rintamavastuun Uhtualla ja JR 11 siirrettiin hiihtäen Kuusamoon, josta matka jatkui jalkapatikassa Joutsijärvelle. Matkaa kertyi kaikkiaan noin 300 kilometriä ja sen aikana yövyttiin teltoissa, veteraani muistelee.

Toukokuussa 1944 joukko-osasto kuljetettiin junalla Kannakselle. Kesäkuussa alkoi Karjalan Kannaksella Puna-armeijan suurhyökkäys.

– Osallistuin viivytys-ja torjuntataisteluihin 12.6.-17.7. välisenä aikana Kivennavalla, Muolaassa, Heinjoella, Noskuassa ja Vuosalmella, missä 17.7.1944 haavoituin kranaattikeskityksessä rintaan.

Punkasalmen sotasairaalassa vietetyn ajan jälkeen Kaarlo palasi yksikköönsä elokuun lopulla ja oli rykmenttinsä kanssa asemissa Ihantalassa aselevon solmimiseen 4.9.1944 asti.

Talin-Ihantalan hurjat taistelut ja suomalaisten periksiantamattomuus vihollisen ylivoimankin edessä ovat asioita, joita jaksetaan yhä tänäänkin ihmetellä.

– Saksalaiset (syöksypommittajat) Stukat, suomalainen tykistö ja jalkaväki loivat yhdessä Tali-Ihantalan ihmeen: onnistuneen torjuntataistelun.

Ei sotaa kuitenkaan pelkästään rintamalla käyty, hän muistutti.

– Kotirintaman lujalla yhtenäisyydellä ja sitkeydellä oli suuri merkitys sota-aikana.

[br]

[br]

Lapin sota – ”Lasten ristiretki”

Solmitun aselevon ehtoihin kuului, että saksalaiset joukot piti ajaa pois Suomesta hyvin kireällä aikataululla. Neuvostoliiton kovan painostuksen johdosta entisten aseveljien kanssa sovittu rauhanomainen poistuminen maasta vesittyi, kun Suomi aloitti pakon edessä sotatoimet. Vanhimmat ikäluokat kotiutettiin ja 19-20 vuotiaat nuorukaiset joutuivat pääasiassa kantamaan sotimisvastuun.

Niinpä Lapin sotaa kutsuttiinkin kansan keskuudessa ”lasten ristiretkeksi.”

– Sodan uhkarohkein ja röyhkein operaatio oli maihinnousu Tornioon.  Päämaja sai vihiä operaatiosta salailusta huolimatta, yrittäen estää sen. Joukkojen komentaja kenraaliluutnantti Siilasvuo piti päänsä määräten operaation käyntiin. Neuvostoliittokin tunnusti myöhemmin Tornion maihinnousun yhdeksi Suomen sotahistorian rohkeimmin suoritetuista operaatioista, Manelius kertoo.

– Toppilan satamassa Oulussa lastattiin 30.9.1944 kolmeen laivaan sotakalustoa, ja laivojen ruumiin ahtautui 3 000 sotilasta osan värjötellessä kansilla. Laivat höyrysivät pimeälle merelle. Pelkona oli, että saksalaiset hävittäjät iskisivät suojattomien laivojen kimppuun tai Torniossa oleva tykistö huomaisi alusten tulon. Riski oli kuitenkin aika pieni, sillä pimeä ja sateinen sää suojeli aluksia.

JR 11 aloitti maihinnousun everstiluutnantti Wolf Halstin johdolla Tornion Röytässä seuraavana aamuna. Manelius matkasi yhdessä aluksessa ryhmänjohtajana Tornion koviin taisteluihin, joissa kaatui ja haavoittui paljon sotilaita.

Lapin sodan tappiot tuppaavat helposti unohtumaan, mutta siellä kaatui ja katosi kaikkiaan vähän yli 1 000 suomalaista sotilasta ja haavoittui 2 900 sotilasta.

Maneliuksen sotatie jatkui Torniosta Rovaniemelle ja sieltä edelleen Kittilään, jossa alikersantti kotiutettiin 21.11.1944.

– Kaikkiaan sotareissuni kesti lähes kolme vuotta.

Kersantiksi hänet ylennettiin Oulun Sotilaspiirissä vuonna 1968.

[br]

[br]

Toinen maihinnousu Tornioon 2009

Syksyllä vuonna 2009 tuli kuluneeksi 65 vuotta Tornion maihinnoususta. Pohjan Prikaatin Kilta järjesti tuolloin yhdessä Oulu-laivan kanssa elokuussa muistopurjehduksen Toppilasta Tornioon.

Matkalle osallistui Lapin sodan veteraaneja sekä veteraanitoiminnassa olevia henkilöitä. Muhokselta oli nostalgisella purjehduksella mukana neljä Lapin sodan veteraania, mukaan lukien Manelius.

Reissu toi pintaan muistoja.

– Muistan, kuinka me kavereiden kanssa värjöttelimme maihinnousualuksessa, tuulisella ja sateisella Bore-laivan kannella yrittäen nukkua vain manttelit peittonamme.

Muistopurjehduksella tunnelma oli tyystin erilainen kuin reilut kuusi vuosikymmentä aikaisemmin, kun nuoret sotilaat seilasivat kohti tuntematonta kohtaloa pimeällä merellä. Nyt nuo samat miehet matkasivat uudelleen Tornioon iäkkäinä veteraaneina muistellen iloisella mielellä sotakokemuksiaan.

Ruokakin oli tällä kertaa parempaa, veteraanit huomauttivat.

– Maihinnousumatkalla laiva oli täynnä torakoita ja eväänä oli vain vanikkaa sekä pieni purkki säilykelihaa!

[br]

[br]