Menu
”Täällä jossakin, 10.3.1940” on päivätty sotamies Paul Aallon kirje kotiin.
Todellisuudessa Kevyt Osasto 1:n riveissä Talvisotaan lähtenyt Aalto on kirjettä kirjoittaessaan Viipurin lähellä sijaitsevassa parvitallissa, johon hänen yksikkönsä on sillä hetkellä majoitettuna.
Hänen kirjepaperin kulmaan kirjaamansa päivämäärä on hänelle vain numeroita, ihan niin kuin edelliset 102 päivää, jotka tämä viheliäinen sota on kestänyt. Mutta nykylukijalle nuo numerot kertovat paljon enemmän. Sotaa olisi enää jäljellä kolme päivää. Mutta sitä ei Aalto vielä tiedä.
Orimattilassa syntynyttä, mutta Someroon asettunutta Aaltoa odottaa kotona Salli-vaimo, jonka kanssa häitä on tanssittu vain vajaat kolme vuotta aiemmin sekä Talvisotaa edeltävänä vuonna syntynyt Salme-tytär.
[br]
[br]
”Vakaa, rauhallinen ja säästäväinen”, kertoo Salme äitinsä luonnehtineen isää, jonka hän menetti aivan liian varhain.
Paul-isä oli seurannut oman isänsä jalanjäljissä maanviljelijäksi ja oli ennen sotia ostanut Somerolta pienen tilan, jonka turvin nyt nuorta perhettään elätti. Tilan töiden ohessa Salme tietää isänsä tehneen myös metsätöitä. Jonkin verran Yhdysvalloissa onneaan koettamassa käyneen, Orimattilassa ”Amerikan Mantrena” tunnetun isän seikkailijanluonnetta elänee myös Paulissa, sillä merta edemmäs kalaan on lähtenyt hänkin – kirjaimellisesti. Nuorena hänen kerrotaan käyneen töissä sillilaivoilla Islannin sillilaivoilla.
[br]
[br]
Aallolla on kova ikävä rakkaitaan, minkä vuoksi kotoa rintamalle saapuvat kirjeet ovat kullanarvoisia, etenkin, kun ne saattavat viipyä matkalla melkein viikonkin. Eivätkä aina tule perille lainkaan.
[br]
[br]
Tuorein kirje Sallilta on tullut perille edellisenä iltana ja sen puoliso on ehtinyt lukea jo moneen kertaan. Viipurin taistelut raivoavat kiihkeinä: parasta aikaakin on meneillään vihollisen keskitys. ”Pojat”, eli porukan nuorimmat, on saatu sirpalesuojaan, mutta muutama miehistä on jäänyt kirjoittamaan, heidän joukossaan vajaa kuukausi aiemmin 32-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt somerolainen. Sen verran on sodassa saanut jo kestää, että kovin helposta ei hänkään enää hätkähdä.
”Toivottavasti ei osu tähän. Tuntui jo lakkaavan tällä kertaa”, hän pohtii.
”Sinun kirjeesi on aina tervetulleita. Tulen siitä oikein iloiseksi. Sinä kirjoitat aina niin luonnollisesti ja kauniisti. Toivon, että kirjoittaisin kaikista asioista ja oikein paljon vaikken minä voikaan kirjoittaa pitkään.”
[br]
[br]
Näistä sotajutuista kun ei voi oikein mitään kotiin kirjoittaakaan, Aalto toteaa.
Eikä vain siksi, ettei hän halua huolestuttaa rakkaitaan – heitä suojellakseenhan hän täällä on – mutta myös siksi, että sensuurielin valvoo herkällä silmällä, millaisia uutisia kotirintaman halutaan pojiltaan saavan. Sijaintia ei saa paljastaa, eikä yksityiskohtia taisteluista tappioista tai kalustosta, sillä vääriin käsiin joutuessaan voisi vihollinen päästä hyötymään tiedoista. Ja sen verran loppuun on Suomen miehet viime viikkojen aikana ajettu, että yhtään enempää ei Puna-armeija etumatkaa tarvitse.
”Kyllähän sinä ymmärrät. Sinä ymmärrät aina niin paljon”, Aalto kirjoittaa ihailevaan sävyyn vaimolleen.
[br]
[br]
Hän tietää kuitenkin, että kotona seurataan rintaman uutisia sydän syrjällä ja odotetaan kirjeitä vähintäänkin yhtä innokkaasti. Välillä onkin täysi työ ehtiä olla Suomea sen taistoista kovimmassa puolustava sotilas ja perheestään huolehtiva etäisä ja – puoliso. Naiset kun ovat naisia, oli sota tai ei, hän on saanut oppia.
”Sinä sanoit, että pidin pitkän välin ennen kuin kirjoitin. En minä ole niin pitkää väliä pitänyt. Älä ole yhtään huolissasi, vaikka sattuukin sellainen väliaika. Kyllä minä sinua aina muistan ja haen sinut vaikka mistä sitten kun sota loppuu”, hän lohduttaa vaimoaan.
Hän jaksaa uskoa, että kyllä Salli sen oikeasti tietää, vaikka väliin kirjoittaakin aivan kuin ei edes luottaisi mieheensä. Jos totta puhutaan, niin se vähän loukkaakin, Aalto miettii.
[br]
[br]
”Minun tunteeni on muuttumaton. Rakastan sinua niin syvästi eikä minun elämääni tule koskaan astumaan toinen nainen”, hän vannoo. Ja oikeassa on.
Hän, niin kuin jokainen perheellinen, on kyllä joutunut jo miettimään sitäkin mahdollisuutta, ettei kotiin palaisi.
”Sinulle annan kyllä tässä kohden vapauden, jos sinun on vaikea taloudellisesti tulla toimeen. Tämä on vain siltä varalta, että jos minä jään tänne.”
Ei Aalto sitä kyllä toivoisi. Niin paljon on heille jo onnea suotu. Ja nuoriahan tässä vielä ollaan: niin paljon on elämää vielä molemmilla edessä!
[br]
[br]
Tilanteen ollessa mitä on, on lomista voinut vain haaveilla. Tappioita, ”mieshukkaa”, kuten Aalto asian ilmaisee, on ollut paljon. Jokaista käsiparia tarvitaan puolustamaan isänmaata. Kyseessä ei ole vain Paulin ja Sallin tulevaisuus: vaakalaudalla on myös Salmen sukupolven vapaus.
Salme… mitä hän tekisikään saadakseen nähdä vaimonsa ja tyttärensä vielä kerran!
[br]
[br]
”On niin hauskaa kuulla, kun sinä kerrot aina Salmestakin”, hän kiittelee Sallia hyvillään. Ajatukset ovat paitsi kotiväessä, myös siellä isäntää odottavissa velvollisuuksissa.
”Laitan sen saunan ensiksi kuntoon kun tulen. Ei sinun tarvitse niistä koroista huolehtia. Kai tämä sota loppuu keväällä”, hän uskaltautuu jo vähän spekuloimaankin.
Terveinä on kuitenkin oltu, hän lohduttaa.
Vielä tänään hän ei ehdi kirjettä lähettämään. Seuraavana päivänä, 11.3., hän liittää muistaessaan kirjeen loppuun vielä yksikkönsä uuden osoitteen ja lupaa saattaa kirjeen matkaan vielä tänään.
Sitä hän ei kuitenkaan ehdi tehdä. Sen sijaan kirjeen huolehtii kotiväelle sotilaspappi, jolle on langennut yksi työn ikävimmistä velvollisuuksista: kertoa jälleen yhdelle perheelle, ettei isä palaisi kotiin.
[br]
[br]
Summan puolustuslinjan murruttua helmikuussa saivat suomalaisjoukot käskyn vetäytyä Samolanlahti–Näykkijärvi–Muolaanjärvi–Äyräpäänjärvi–Vuoksi- linjalla sjainneeseen väliasemaan. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun Puna-armeijan paine mursi senkin ja suomalaiset joutuivat vetäytymään Viipuri–Tali–Noskuanselkä–Kuparsaari–Vuoksi- linjalla sijainneeseen taka-asemaan.
Aallon osasto oli osa 1.Divisioonaa, jonka puolustuslohkon eteen Talin alueella vihollisarmeijan joukkojen todettiin edenneen 11.3. 1940.
Aikaisemmin samana päivänä konekiväärikomppanian ajomieheksi siirretty Aalto on allekirjoittanut viimeiseksi jäävän kirjeensä.
”Kirjoitathan taas pian, Paulisi.”
Myöhemmin samana päivänä hän saa Viipurin Näätälässä käydyissä taisteluissa kranaatin sirpaleesta osumaan päähänsä sekä olkavarteensa. Kuolema on välitön.
[br]
[br]
Seuraavana päivänä solmitaan Moskovan rauha. 13.3.1940 klo 11 alkaa aselepo. Talvisota on ohi.
Karjala on menetetty, mutta vielä hirvittävämpää on kuluneiden 105 päivän inhimillisen kärsimyksen hinta. 400 000 ihmistä on vailla kotia. Kaatuneita on 25 557, mikä tarkoittaa yli 10 000 sotaleskeä ja 17 254 sotaorpoa.
Yksi heistä on somerolainen Salme, ei vielä kahtakaan.
Paulin kaatumisen jälkeen Salli ja Salme muuttavat Sallin vanhempien luokse Vihtiin, minkä sankarihautoihin hänetkin aikanaan haudataan.
Salli kuoli 1992. Hänen kerran Paulille antamansa lupaus piti koko loppuelämän: uusiin naimisiin hän ei koskaan mennyt.
[br]
[br]
PS. Kiinnostavia ja koskettavia juttuja kenttäpostin merkityksestä löydät sivultamme lisääkin:
Yhteystiedot
Katuosoite: Ratavartijankatu 2 A, 00520 Helsinki
Postiosoite: PL 600, 00521 Helsinki