Strategisilta mitoiltaan tämä kaunotar on 18 yksikköä (leveys) ja 11 yksikköä (korkeus). Samoissa mitoissa on muuten pysynyt koko ikänsä.

Väritykseltään hän on maanmiestensä enemmistön tapaan vaalea. Sinisistä silmistään kuuluisalle kansalle sopiikin, että tuo taianomainen väri välkkyy myös hänestä. Hänen kohdallaan sen sävy on tosin tarkkaan määritetty: Pantonen värikartassa sen koodi on 294 C.

Hän ei turhia koreile eikä erikoisuudentavoittelua harrasta. Hänen ulkomuotonsa on hyvin yhtenevä hänen naapureidensa kanssa, mutta tämän ei tule antaa hämätä: näennäisen vaatimattoman ja ympäristöönsä sulautuvan ulkokuoren alta löytyy nimittäin sellaista ainutlaatuista periksiantamattomuutta, että hän on jäänyt historiaan tavoin, joista nuo naapurit voivat vain haaveilla.

Sukulaisia häneltä löytyy tosin kauempaakin: aina Shetlantia myöten. Ehkä yllättäenkin eräs hänen lähisukulaisistaan edusti kreikkalaiskapinallisia. Sisukkuus ja pelottomuus on heillä siis verissä.

Päällisin puolin hän on hyvinkin sisäänpäinkääntynyttä ja kotonaan viihtyvää sorttia, mutta hän on yllättäen kotonaan myös maailman merillä. Niin paljon itse asiassa, että vesiliikenteen signaaleissa hänen kaksoisolentonsa kaikessa arvoituksellisuudessaan merkkaa kirjainta X. Viimeistään hänen symboloimansa sanoma paljastaa hänen omanarvontuntonsa: jos hän tekee esiintymisen laivojen välisessä kommunikaatiossa, käskee hän muita pysäyttämään kaiken, mitä ovat sillä hetkellä tekemässä ja seuraamaan hänen viestejään.

Puolensa hän siis osaa pitää, mutta sen verran erityinen hän on, että hänellä on ihan oma lakinsa suojanaan.

Hienostunutkin hän on, mutta ei sen hänen perimällään toki yllättävää pitäisi olla. Hänellä on kaksi isää, joista molemmat olivat aikoinaan kulttuurin merkkihenkilöitä; kumpikin kuvataiteen johtavia nimiä. Eikä tämän valioyksilön jalo sukupuu siihen pääty: toisen hänen isänsä isä toimi aikoinaan jopa senaattorina. Ja itse asiassa hänen ulkomuotonsa alkulähteet ovat ehkä maan koko historian merkittävimmissä taiteilijassa: Akseli Gallen-Kallelassa…!

Arvonsa tuntevana ei häntä kovin paljoa kaduilla nähdä: virallisesti hän tekee näyttäytymisen kuudesti vuodessa, vakiintuneita tapoja kunnioittavana hän sulostuttaa läsnäolollaan myös 13 muuna kalenteriin merkittynä erityispäivänä.

Hillitysti hän poistuu näistäkin juhlatilaisuuksista jo iltakuudelta. Paitsi juhannuksena, jolloin hänkin ilakoi läpi yön – paistoi sitten aurinko tai tuli taivaalta lunta.

Suomalaisuutta hän rakastaa ja on yli kaiken ylpeä juuristaan. Niinpä hänet voi bongata ihmisjoukoista aina kun leijonat puolustavat maansa kunniaa maailman jääkiekkostadioneilla, kun koko kansakuntamme jännittää, joko tänä vuonna Euroviisujen voitto lankeaisi taas Suomeen tai kun joku suomalaisista hurjapäistä nousee formulakisoissa palleista korkeimmalle ja kirkkaimmalle.

Aika ei ole häneen jälkiään jättänyt. Elinaikanaan hän on nähnyt niin sotaa kuin rauhaa, niin puutetta kuin yltäkylläisyyttä, mutta ei sitä mistään arvaisi. Hän on yhtä elinvoimainen ja pysäyttävä kuin on aina ollutkin. Ajattoman tyyli-ikonin lailla eivät trendien heiluttelut häntä hetkauta: hän tietää, että hänen vähäeleinen eleganssinsa tekee hänestä klassikon, joka tulee keräämään ihailua koko loppuelämänsä. Seurasta riippuen  hän tosin saattaa hieman räväyttää; joko halkioin tai leijonakoristein.

Ikäkään hänessä ei näy, vaikka hän viettää tänä vuonna jo 100-vuotispäiväänsä! ”Hän” on tietysti Suomen lippu.

[br]

[br]

Lippu on epäilemättä merkittävin yksittäinen kansallisen yhtenäisyyden symboli. Siksi ei ole ihme, millaisia intohimoja aihe on aikojen saatossa kansassammekin herättänyt. Suomen lipulla on oma liputuspäivänsäkin, joskin yllättäen se on juhannuspäivänä eikä esimerkiksi 28.5., jolloin siniristilipusta eduskunnan päätöksellä tehtiin Suomen kansallinen tunnus.

Vähällä tosin oli, että siitä olisikin tullut ihan toisenlainen ja suomalaista sielua niin syvästi puhuttelevat värit olisivatkin nyt punainen ja keltainen.

[br]

Kimmo Kiljusen juuri ilmestynyt Leijonasta siniristiin – Suomen liput ja historia (Into) johdattelee lukijansa kiinostavalle matkalle Suomen lipun eri vaiheisiin historian käänteissä.  Sen sivuilta oppii, miksi juuri leijona on kotiutunut pohjoisen kansamme vaakunaan, millaiset kansanosat halusivat nähdä sen lipussakin, millaiseen punakeltaiseen kapinaan Venäjän keisarin päätös kieltää leijona johti, miksi jossain vaiheessa lipputangoissa liehu raitalippu ja tietenkin sen, miksi se sinivalkoisuus lopulta voitti.

Meillä on Facebook-sivullamme arvottavana yksi kappale tätä uunituoretta kirjaa- kannattaa siis käydä osallistumassa kilpailuun!

PS. Liikkeellä Lappeenrannassa päin? Myös Etelä-Karjalan museo juhlistaa 100-vuotiasta siniristilippuamme sille omistetulla näyttelyllä. Lisää tietoa löydät täältä.